kauhea synnytykseni Tallinnassa, lukekaa!

Lähdin Tallinnan risteilylle kun olin kahdekasannella kuulla. Oloni oli ihan hyvä ja ajattelin, että selviäisin matkasta ilman ongelmia. Ja se olisi viimeinen elämys ennen kauheaa synnnytystä. Lähdin siis matkalle yksin, sillä halusin vielä kokea matkustamisen riemun ihan yksin.

No alkumatka Romantikalla menikin ihan kivasti. Puolen päivän aikaan olin ravintolassa syömässä kun tunsin lapsiveden tulevan. Sitten menin ihan paniikkiin ja aloin huutaa ja itkeä. Tarjoilijat tulivatkin sitten avuksi ja huomasivat heti mistä oli kyse. Niinpä he soittivatkin ambulanssin, joka tulikin melko pian paikalle.

Elämäni ensimmäinen ambulanssikyyti, oli aivan kauhea. Ensimmäinen järkytykseni oli se, että autossa ei ollut paareja lainkaan, vaan minun piti istua koko matka, sellaisella pyörivällä toimistotuolilla. Kaiken lisäksi auto pomppi koko ajan ja se oli varmaan joku vanha neuvostoaikainen Lada.

Auto saapui sairaalaan, jossa pääsin pyörätuoliin. Hoitaja lähti työntämään minua ja huuteli ilmeisesti lääkäriä paikalle. Samalla menimme odotusaulan ohi, jossa oli kauheasti sairaita köyhiä ihmisiä ja kaikkialta kuului vain venäjää.

Lopulta olimme itse synnytyssalissa. Se vasta oli järkytys. Seinillä oli rapistunutta maalia, puolet seinistä oli vihreää ja puolet valkoista. Lääkäri puhui vain venäjää ja näytti aivan mafiamieheltä. Sanaakaan en ymmärtänyt, mutta elekielestä päättelin, että minun piti mennä makuulleen. Siinä sitten makasin ja supistukset vaan yltyivät.

Huusin paniikissa kaikilla osaamillani kielillä apua, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan. Sitten kivut vain yltyivat. Paikalle tuli nyt myös naislääkäri, joka antoi minulle jotain lääkettä, mikä ei kyllä auttanut kipuihin yhtään.
Nyt aloin sitten vain huutamaan epidural, epidural, mutta ilmeisesti minua ei ymmärretty tai sitten ei vain haluttu antaa tuota puudutusta.

Olin peloissani ja mietin miten minulle käy. Nyt menin ihan paniikkiin, kun näin kun tämä naislääkäri toi mieslääkärille, jotkut vähän grillipihvien näköiset pihdit. Sitten mies lähti huoneesta ja sisään tuli vanha mummo. Mummo tuli luokseni ja sanoi olevansa Aunuksesta. Tämä mummo siis puhui jonkin verran suomea. Sitten koko loppusynnytykseni ajan, mummo vain sanoi minulle ele sie pelkää, ele sie pelkää. Ja tätä siis kuuntelin koko loppuajan.

Sitten mieslääkäri tuli niiden grillipihvien kanssa sellainen ällöttävä virne kasvoilla, että melkein oksensin siihen paikkaan. Seuraavaa ette varmaan uskoisi, jos ette olisi sitä kokeneet kuten minä.
Se mies siis otti ne grillipihvit ja puristi jotenkin kai sen välilihan, että lapsi mahtuisi syntymään. Tämä on kai aika yleinen tapa synnytyksessä Itä-Euroopan maissa, tämä välilihan puristaminen.

No tässä vaiheessa vauvan pää oli jo työntynyt ulos ja lääkärillä oli edelleen sama virne kasvoilla. Vauva jumittui jotenkin ja nainen lähti hakemaan apua ja jätti leikkaussalin oven auki. Olin ihan paniikissa ja luulin kuolevani siihen paikkaan. Kaiken lisäksi avoimesta ovest tuli koira leikkaussaliin! Siis aivan uskomatonta!
En yhtään ihmettele, että Virossa ja Venäjällä sairaalabakteereita on niin paljon. Kaiken lisäksi naislääkäri meni koiran luo ja jätti minut oman onneni nojaan.

Ja minulla oli vielä ne "grillipihvit" puristamassa sitä tilaa vauvalle. Sitten mies tuli ja komensi naista vihaisena ilmeisesti viemään koira ulos. No sitten tämä Aunuksen mummo vei koiran salin ulkopuolelle.

Ja vihdoin vauvan pää tuli ulos ja kaikki kävi sen jälkeen luojan kiitos nopeasti. Ainoa asia mikä minulla tuolloin oli mielessä, oli että miten pääsen mahdollisimman nopeasti sairaalasta pois.

Ja sitten vauva syntyi kello 18.37 olin siis ollut sairaalassa jo lähes kuusi tuntia. Vauvan napanuora leikattiin ja vauva käärittiin varmaan sataan lakanaan. Joka tapauksessa vauva muuttui ihan punaiseksi, kun sillä oli varmaan kuuma, kun oli niin paljon päällä. Sain siis pojan, joka on nyt pari kuukautta vanha Tino Mikael.

Olin sairaalassa tasan päivän ja lähdin sieltä henkeni uhalla pois ja ensimmäisellä mahdollisella laivalla pois Tinon kanssa. Sairaalahuone, jossa sen päivän olin oli ihan kamala. Hiiriä suunnilleen juoksi lattialla ym. En halua nyt tässä enempää sanoa, kun vieläkin joskus itkettää kun ajattelen sitä huonetta.
Heti Suomeen päästyämme menimme molemmat terveystarkastukseen ja ihme kyllä olimme molemmat terveitä.

Sen haluan sanoa teille jotka olette raskaana, älkää olko niin tyhmiä ja lähtekö matkalle kun olette viimeisilläne raskaana, sillä koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Suomessa on kuitenkin aina parempi synnyttää kuin ulkomailla.

Kiva jos joku jaksoi lukea.