Lopunajoista ja lestadiolaisuudesta

Tätä foorumia alkusyksystä saakka seuranneena, en voi olla ottamatta kantaa täällä käytyihin keskusteluihin.

Haluan kommentoida muutamaa asiaa lyhyesti. Ensimmäiseksi tulee mieleen täällä paljon käsitelty ja varmasti vaikea asia eli ehkäisy ja sen kieltäminen vanhoillislestadiolaisuudessa. Perusteita tuohon kieltoon on täällä kyselty asiallisesti ja toki välillä asiattomastikkin. Täytyy sanoa kuitenkin, että minkäänlaisia perusteita tällaiselle kiellolle ei ole täällä esitetty. Asiaa on yritetty kiitettävästi perustella vl:n toimesta, mutta en usko kenenkään tulleen niistä vastauksista hullua hurskaammaksi. On vain tyhjiä sanoja ja irrallisia eri asiayhteyksistä irroitettuja Raamatunlauseita eli paljon sanoja mutta vailla sisältöä. Valitettavasti näin on.

Ehkäisyä vastaan täällä kirjoittaneet vl:t ovat pääsääntöisesti joko nuoria, joilla ei vielä ole omaa perhettä tai henkilöitä, joilla perhe on pieni. Pienellä perheellä tarkoitan viisi tai sitä pienempää lapsimäärää, sillä tuo on vielä vähän vanhoillislestadiolaisen mittapuun mukaan. Mielestäni kukaan em. kaltainen henkilö ei ole oikea ihminen ottamaan kantaa ehkäisyasiaan. Heillä kenelläkään ei ole kokemusta päiväkään sellaisen suuren perheen pyörittämisestä joita vanhoillislestadiolaisuudessa on. He eivät tiedä mitä se on ja millaisia ongelmia se tuo tullessaan. Voi olle, että joku väittää tietävänsä, mutta valitettavasti hän ei kuitenkaan tiedä. Pikemminkin voi kuvitella, mutta sehän on taas eri asia kuin kantaa se todellinen vastuu. Sanon kokemuksesta, että sellaiset vastukset kuin "Kyllä Jumala antaa voimia tarpeen mukaan" tai "Kaikille annetaan lapsia sen mukaan mitä jaksaa hoitaa", eivät lohduta ketään suurenperheen tuomien vaikeuksien ja vastuiden kanssa elävää. Ne ovat pelkkiä tyhjiä sanoja vailla mitään konkreettista apua. Vaikka esim. nimimerkki vlm, joka on hienosti vastaillut täällä palstalla moniin kysymyksiin, on ottanut kantaa ehkäisykysymykseen ja kannattanut tätä kieltoa oikeana kunnon vl:nä. Hänelläkään ei kuitenkaan ole tarvittavaa kokemusta eikä näkemystä suuren perheen huoltajana, ei siinäkään tapauksessa vaikka hänen vanhemillaan olisi suuri perhe. Perheen huoltajan täytyy olla nimenomaan itse, tajutakseen tuon asian. On myös paljon sellaisia miehiä, siis nimenomaan miehiä, joilla on suuri perhe, mutta he eivät osallistu tällaisen suuren perheen arkeen eikä sen pyörittämiseen lainkaan vaan tuon kaiken tekee nainen, vaimo siis. Myös kaikki mitä edellä kirjoitin, koskee myös näitä miehiä. Anteeksi, jos loukkaan jotakuta, mutta tämä vaan on valitettava totuus asiasta. Sen kiistäminen osoittaa vain typeryyttä.

Toinen asia, joka tulee mieleeni, on nuo paljon puhutut merkit lopunajoista. Tuossa edellä olikin avaus, joka käsiteli näitä lopunajan merkkejä ja siitä kuinka ne ovat käymässä toteen. Näistä samoista merkeistä on vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä saarnattu ja puhuttu ainakin 30 vuotta. Kaikki, jotka ovat seuroissa 70-luvulta lähtien kulkeneet voivat vahvistaa tämän. Eli ei nuo merkit eivätkä puheet lopunajoista ole todellakaan mitään uutta. Ja sitten on vielä sellainenkin seikka olemassa, että nuo lopunajan merkit sopivat niin moneen muuhunkin pieneen joukkoon, joka pitää itseään ja omiaan ainoina oikeina uskovaisina. Siis on muitakin pieniä yhteisojä täällä pohjoisilla mailla kuin vanh.lestadiolaiset, joihin niin hyvin sopivat edellä mainitussa avauksessa olevat kirjoitukset.

Että otappa siitä sitten selvää kuka pelastuu ja millä perusteella. Siitähän täällä sopii kiistellä, mutta minä en kiellä etteivätkö hekin voisi pelastua, jotka ovat joskus ehkäisseet tai sellaiset, jotka ovat joskus radiosta lihaa ruokkivaa musiikkia kuunneleet tai jopa myös sellaiset, jotka ovat korvakoruja erehtyneet pitämään.
9651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mitäpä noista yksityiskohdista kiistelemään.

Mutta: onko sinusta ratkaisu lähes kaikkeen tuo ehkäisy?

Äänestä
  • No ei tietenkään ole. Se nyt on täällä niin suosittu puheenaihe, että sen vuoksi kirjoitin siitä.

    Äänestä

Ne jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat, he pelastuvat. Nimittäin sen vanhurskauden kautta joka Kristuksella on ja jonka hän lahjoittaa sille joka sen uskossa kasteen kautta ottaa lahjana vastaan.

Älkää nyt rakkaat ihmiset sekoilko vallan. Mikään ihmisen tekemä ei todellakaan pelasta. Eikä sekään pelasta, jos joltakin puuttuu jotakin ihmisen tekemmä yltään tai huushollistaan. Yksin uskosta yksin armosta yksin Kristuksen tähden ihminen voi pelastua, ei mitenkään muuten.

Vihollinen on vain onnistunut kätkemään puhtaan evankeliumin kaiken inhimillisen "pyhitys" rojun sekaan, jota ihmiset sitten kuvittelevat oikean pyhityksen tieksi, siinä ihmisoppien vesaikossa urheasti ponnistelleessaan.

Ja mikä pahinta, heidän aikansa menee vertailuun ja tarkkailuunsiitä, miten toiset siinä vesaikossa menestyvät.

Jos ei menestystä näy, (he oikeastaan etsivätkin jo sillä mielellä että ei näy), niin till helvete, ja he ovat kokeneet oman hengellisen orgasminsa, eli kokevat aavistuksellisen hetken olevana jotakuta toista raukkaa parempi. Kovaa juttua mutta täyttä totta on.

Äänestä
  • Kristuksessa olevan, Hengestä syntyneen, ei tarvitse koskaan verrata itseään toisiin, koska hänellä on jo kaikki. Syntien anteeksiantamus, Vanhurskaus, pyhyys, puhtaus, täysellisyys ilo rauha turvallisuus.

    Mutta hän ei saakaan lahjaansa ihmisiltä ansaitsemalla, vaan Jumalalta lahjana ilman omia ansioita. Ja tässä on juuri Haagarin ja Saaran lapsen ero, joka on valovuosien mittainen, vaikka pojat näyttävätkin päältä katsoen kuin veljeksiltä.

    Äänestä

Itse oon vanhoillislestadiolaisesta suuresta perheestä, on paljon enemmän kuin 5 lasta. Ainakin olen hoksannut omista vanhemmistani, että kun vanhempani ei oisi enää kovin jaksanut lapsia kasvattaa, ei meille enää lapsia suotu.

Tuohon lopunaikaan vielä, että mitä muuta liikettä on näin suuresti pilkattu kuin vanhoillislastadiolaisuutta? Ei mitään.
Ja miten Raamatussa sanotaankaan että "voi raskaita ja imettäväisiä lopun aikoina". Eli ne joilla on paljon lapsia, niitä pilkataan.

Tulee niin uskomattoman paha mieli, kun lukee täällä näitä kirjoituksia. Itse tunnen olevani niin syntinen ihminen.

Äänestä
  • Voi voi. Tässä se nähdään taas. Keskenkasvuisten paikka tämä foorumi on. Siis hengellisesti keskenkasvuistenkin. Ei "voi raskaita ja imettäväisiä" tarkoita "niitä, joilla on paljon lapsia". Sillä on aivan toinen ja hengellinen merkitys! Äiti( (=seurakunta) odottaa, synnyttää ja ruokkii lapsiaan. Ja siitä sitten selittelemään.

    Äänestä

  • amaryllis kirjoitti:

    Voi voi. Tässä se nähdään taas. Keskenkasvuisten paikka tämä foorumi on. Siis hengellisesti keskenkasvuistenkin. Ei "voi raskaita ja imettäväisiä" tarkoita "niitä, joilla on paljon lapsia". Sillä on aivan toinen ja hengellinen merkitys! Äiti( (=seurakunta) odottaa, synnyttää ja ruokkii lapsiaan. Ja siitä sitten selittelemään.

    Sinäkö sitten olet oikeassa. HERÄÄ katsomaan maailmaa. Sinusta se on varmaan muuttunut paremmaksi, vaikka paheneee kokoajan.

    Äänestä

Äitini on enemmän ehkäisyä vastaan kuin minä, vaikka oli kuolla synnytykseen.

Äänestä

lestadiolaisuudessa onkin pitkälti kysymys asioiden jättämisestä Jumalan huomaan. Niin lapsiasiakin. Itse olen 30v. nainen ja en ymmärtäisi tätä asiaa järjellä. Mutta haluan luottaa Jumalaan ja siihen, että Hänen tahtonsa mukainen tie on luvattu siunata! Jumala on siunannut rakkaan ymmärtäväisen puolison. Se johdatettiin. Lapsia on siunattu, se ei ole ollut kyllä itsestään selvää. Siksi haluankin ottaa kaikki vielä tulevat lapset vastaan ja iloita heistä. Lapsissa näen tulevaisuuden ja toivon.

Uskon liekkini on heikko. Siksi en halua alkaa järkeilemään. Tätä kallista lahjaa ei ole varaa menettää. Sillä siinä lopulta on minulle kaikki, kaikki tärkein täälä elämässä : toivo ja ilo ja lohdutus hyvinä ja vaikeina hetkinä.

"..oi ihminen mieleesi paina, ei onnea maailma suo. Ei kestä ei säily se aina, se tuskia murheita tuo. Oi ihminen valitse parhain, luo sielusi Herralle varhain se Hänelle suo kokonaan..."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Usko kirjoitti:

Tätä foorumia alkusyksystä saakka seuranneena, en voi olla ottamatta kantaa täällä käytyihin keskusteluihin.

Haluan kommentoida muutamaa asiaa lyhyesti. Ensimmäiseksi tulee mieleen täällä paljon käsitelty ja varmasti vaikea asia eli ehkäisy ja sen kieltäminen vanhoillislestadiolaisuudessa. Perusteita tuohon kieltoon on täällä kyselty asiallisesti ja toki välillä asiattomastikkin. Täytyy sanoa kuitenkin, että minkäänlaisia perusteita tällaiselle kiellolle ei ole täällä esitetty. Asiaa on yritetty kiitettävästi perustella vl:n toimesta, mutta en usko kenenkään tulleen niistä vastauksista hullua hurskaammaksi. On vain tyhjiä sanoja ja irrallisia eri asiayhteyksistä irroitettuja Raamatunlauseita eli paljon sanoja mutta vailla sisältöä. Valitettavasti näin on.

Ehkäisyä vastaan täällä kirjoittaneet vl:t ovat pääsääntöisesti joko nuoria, joilla ei vielä ole omaa perhettä tai henkilöitä, joilla perhe on pieni. Pienellä perheellä tarkoitan viisi tai sitä pienempää lapsimäärää, sillä tuo on vielä vähän vanhoillislestadiolaisen mittapuun mukaan. Mielestäni kukaan em. kaltainen henkilö ei ole oikea ihminen ottamaan kantaa ehkäisyasiaan. Heillä kenelläkään ei ole kokemusta päiväkään sellaisen suuren perheen pyörittämisestä joita vanhoillislestadiolaisuudessa on. He eivät tiedä mitä se on ja millaisia ongelmia se tuo tullessaan. Voi olle, että joku väittää tietävänsä, mutta valitettavasti hän ei kuitenkaan tiedä. Pikemminkin voi kuvitella, mutta sehän on taas eri asia kuin kantaa se todellinen vastuu. Sanon kokemuksesta, että sellaiset vastukset kuin "Kyllä Jumala antaa voimia tarpeen mukaan" tai "Kaikille annetaan lapsia sen mukaan mitä jaksaa hoitaa", eivät lohduta ketään suurenperheen tuomien vaikeuksien ja vastuiden kanssa elävää. Ne ovat pelkkiä tyhjiä sanoja vailla mitään konkreettista apua. Vaikka esim. nimimerkki vlm, joka on hienosti vastaillut täällä palstalla moniin kysymyksiin, on ottanut kantaa ehkäisykysymykseen ja kannattanut tätä kieltoa oikeana kunnon vl:nä. Hänelläkään ei kuitenkaan ole tarvittavaa kokemusta eikä näkemystä suuren perheen huoltajana, ei siinäkään tapauksessa vaikka hänen vanhemillaan olisi suuri perhe. Perheen huoltajan täytyy olla nimenomaan itse, tajutakseen tuon asian. On myös paljon sellaisia miehiä, siis nimenomaan miehiä, joilla on suuri perhe, mutta he eivät osallistu tällaisen suuren perheen arkeen eikä sen pyörittämiseen lainkaan vaan tuon kaiken tekee nainen, vaimo siis. Myös kaikki mitä edellä kirjoitin, koskee myös näitä miehiä. Anteeksi, jos loukkaan jotakuta, mutta tämä vaan on valitettava totuus asiasta. Sen kiistäminen osoittaa vain typeryyttä.

Toinen asia, joka tulee mieleeni, on nuo paljon puhutut merkit lopunajoista. Tuossa edellä olikin avaus, joka käsiteli näitä lopunajan merkkejä ja siitä kuinka ne ovat käymässä toteen. Näistä samoista merkeistä on vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä saarnattu ja puhuttu ainakin 30 vuotta. Kaikki, jotka ovat seuroissa 70-luvulta lähtien kulkeneet voivat vahvistaa tämän. Eli ei nuo merkit eivätkä puheet lopunajoista ole todellakaan mitään uutta. Ja sitten on vielä sellainenkin seikka olemassa, että nuo lopunajan merkit sopivat niin moneen muuhunkin pieneen joukkoon, joka pitää itseään ja omiaan ainoina oikeina uskovaisina. Siis on muitakin pieniä yhteisojä täällä pohjoisilla mailla kuin vanh.lestadiolaiset, joihin niin hyvin sopivat edellä mainitussa avauksessa olevat kirjoitukset.

Että otappa siitä sitten selvää kuka pelastuu ja millä perusteella. Siitähän täällä sopii kiistellä, mutta minä en kiellä etteivätkö hekin voisi pelastua, jotka ovat joskus ehkäisseet tai sellaiset, jotka ovat joskus radiosta lihaa ruokkivaa musiikkia kuunneleet tai jopa myös sellaiset, jotka ovat korvakoruja erehtyneet pitämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu