Kivaa leirikoulussa

Juntunen

Olin ylä-asteen yhdeksännellä luokalla ja olimme keränneet luokkamme kanssa rahaa yhteiseen leirikouluumme jo noin kahden vuoden ajan.Päätimme lähteä ahvenanmaalle.Kun leirikoulun aika koitti kokoonnuimme bussiin koulumme edessä.Oppilaiden lisäksi mukaamme lähti neljä opettajaa ja yksi vanhempi.
Laiva matka meni hyvin ja kohta olimme jo leiriytymis paikassammme,jossa jaoimme huoneet.Taloja oli viisi,joissa jokaisessa oli kaksi makuuhuonetta,kylpyhuone ja keittiö.Minä ja kaverin kimmo menimme talo numero ykkösen toiseen huoneeseen.Samaan taloon tuli myös kaksi luokkamme kauneinta tyttöä,Anniina ja Jenna.He olivat oikeita namupaloja.Kummatkin omasivat suhteellisen isot rinnat ja todella herkullisen näköisen takapuolen...Tytöt nukkuivat toisessa ja me toisessa huoneessa.
Kun tuli ilta päätimme lähteä saunoomaan.Heittelimme siinä kaikessa rauhassa löylyjä,kun ovi kävi.Ajattelimme että luokan muut pojat tulisivat myös saunomaan.Suihkutilasta alkoi yllätykseksemme kuulua tyttöjen ääniä.Saunan oveen koputettiin ja Anniina kysyi saisivatko hekin liittyä seuraamme.Sanoin,että mikäs siinä,tänne vaan!Anniinalla oli päällä mustat bikiinit ja Jennalla punaiset.Silmäilin tyttöjä ja ajattelin kuinka seksikkään näköisiä he olivatkaan!Kummallakin pyöreät,kiinteät ja suht koht isot rinnat.Pyöreä ja juuri sopivan kokoinen takapuoli,varsinkin Jennalla!Jenna sanoi,että hänellä alkaa olla jo aika kuuma ja hän lähtisi suihkuun.Hän kysyi lähtisinkö mukaan.Vastasin,että tottakai!Kimmo ja Aniina lähtivät samaa aikaa,mutta menivät suoraan uimaan.Avasin suihkun ja aloin pestä itseäni saippualla.Jenna kysyi jos voisin pestä hänen selkänsä samalla.Vastasin,että tottakai voin.Laitoin saippuaa käsiini ja aloin levittää sitä Jennan selkään.Silmäilin samalla Jennan usokmattoman hyvää kroppaa.Vähän ajan päästä Jenna tarttui käteeni ja ohjasi sen reidellensä ja sanoi,että voisinko pestä vielä vähäisen täältä.Vastasin myöntyvästi.Aloin levittämään saippuaa hiljaa Jennan reisille.Huomasin että Jenna nautti tästä.Hän sulki silmänsä ja hänen nänninsä alkoivat kovettua.Minullakin alkoi olla jo vähän ahdasta simmareissani.Hän yritti vielä ohjata kättäni bikineidensä suojaan,mutta ulkoa alkoi kuulua jo Kimmon ja Aniinan puhetta,joten hän lopetti.Kimmo ja Aniina tulivat rymistellen sisään ja kysyivät miksemme tulleet uimaan.Vastasimme että juttelimme niitä näitä,emmekä huomanneet miten aika kului.Menimme viel Kimmon kanssa saunaan siksi aikaa kun tytöt pukeutuivat.
Pukeuduttuamme menimme muiden luokkalistemme kanssa juttelemaan ja syömään.Ihmettelin minne Jenna oli hävinnyt ja lähdin etsimään häntä.Suuntasin ensin saunalle katsomaan olisiko hän mennyt sinne takaisin.Jenna ei näkynyt missään.Päätin mennä katsomaan talostamme.Avasin ulko-oven hiljaa ja kävelin käytävää pitkin tyttöjen ovelle.Huomasin sen olevan raollaan ja päätin mennä sisään.Suljettuani oven huomasin Jennan sängyllä käsi housuissa.Jenna havahtui,kun näki minut.Yritin sopertaa jotakin.."Ööö,sori ei ollu tarkotus häiritä"Jenna oli vähän hämillään,mutta sanoi,että tulisinko hänen viereensä.Istuin Jennan viereen.Hän otti kädestäni kiinni ja laittoi sen reidelleen ja kysyi "Jatketaanko siihen mihin jäimme?"Vastasin myöntyvästi.Jenna riisui kylpytakkinsa ja asetti käteni rinnoillensa.Ne olivat uskomattoman isot.Leivoin ja hyäilin niitä.Jenna näytti tykkäävän siitä,hänen nänninsä kovettuivat ja olivat rusinan kokoiset.Jenna käski minun odottaa ja riisui housuni alken nuolla jo melkein täydessä koossa olevaa varttani ja kiveksiäni.Tunsin kuinka aloin laukeamaan ja varoitin Jenaa.Hän sanoi etä anna tulla vaan.Laukesin Jennan naamalle,jonka jälkeen käskin hänet takaisin sängylle.Riisuin hänen valkoiset pikkuhousunsa näin aivan fantastisen näyn,posliiniksi ajellun pimpan jo aika kosteana.Nuolin hänen klitoristansa ja hän alkoi vaatia minua sisäänsä.Työnsin penikseni hänen sisänsä ja aloin naida häntä ensin hitailla mutta koko ajan kovemmilla työnnöillä.Jenna alkoi ulvomaan orgasmin pauloissa ja minä laukesin samoihin aikoihin.Nukahdimme siihen ja heräsimme vasta aamulla...

5

8687

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -TZÄGÄ-

      niinpä...aika hyvin kun ensin jätkä laukee ja sit puol minuutti ja on jo naimassa...=)

    • kojootti

      minkäköhän kokoset ne rinnat loppupeleissä oli... suhtkot isot, todella isot... joo oli se ihan jees.

    • aah

      olipa paska novelli. "tönäsin sitä pari kertaa kullilla ja Jenna sai orgasmin" heh, ei mikään helppo nainen :p

      • totta

        no ei tosiaan nukuitte sit sängyllä aamuun asti leiri koulussa no haloo!!!


      • trrrr
        totta kirjoitti:

        no ei tosiaan nukuitte sit sängyllä aamuun asti leiri koulussa no haloo!!!

        sil oli housut ja yhtäkkii oliki jo kylpytakki...ja sitä enn oli käyny saunas? tylsä juttu...nukuin mlkee ku luin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10954
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5240
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2443
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2143
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1711
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1554
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1241
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1176
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe