Monimutkainen asia ja monimutkainen kysymys, mutta...
Vainajalla ja leskellä oli avioehto, ennen avioliittoa hankittu omaisuus olisi omaa ja avioliiton aikana hankittu avio-oikeuden alaista omaisuutta.
Nyt on alustava perunkirja tehty ja siitä käy ilmi, että vainajalla olisi velkaa x euroa, omaisuutta x euroa ja viivan alle jäisi miinus merkki. Veloiksi on laskettu kaikki maan ja taivaan väliltä,menneisyydestä nykypäivään, mutta omaisuudeksi vain ennen avioliiton solmimista hankittu velaton kiinteistö. Ei siis mitään uuden avioliiton ajalta.
Onko siis näin, että avioliiton aikana hankitut velat maksetaan ennen avioliittoa solmitusta omaisuudesta ts. lesken velkoja maksetaan avioehdon ulkopuolisesta omaisuudesta ja lesken nykyiseen omaisuuten ja varoihin ei tarvitse kajota? Jos avioehto sanoo, että avioliiton aikana hankittu on yhteistä, niin tarkoittaako se vain sitä omaisuutta jossa on myös vainajan nimi vai kaikkea? Ja ovatko velat henkilökohtaisia, vai myös avio-oikeuden alaisia?
Minulle, ainoalle rintaperilliselle tarjottiin tälläistä "näkymää", velat maksetaan vain ja ainoastaan minun perintöosuudestani ja lesken omaisuuten ei kosketa ollenkaan. Leski on jotenkin saanut kaiken yhdessä hankitun omaisuuden nimiinsä, eli pelastaako se hänet aviomiehensä nimissä olevista veloista?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kysymyksiä on tosiaan paljon ja osin laajasta asiakokonaisuudesta. Mutta jotakin vastausta saanet tässä.
>>Veloiksi on laskettu kaikki maan ja taivaan väliltä,menneisyydestä nykypäivään, mutta omaisuudeksi vain ennen avioliiton solmimista hankittu velaton kiinteistö. Ei siis mitään uuden avioliiton ajalta.>>
Kaikki vainajan omaisuus vastaa myös vainajalta jääneistä veloista. Ts. vainajan jäämistön kokonaisvarallisuudesta on ensin vähennettävä hänen velkansa, jolloin saadaan vainajan jaettava jäämistö. Avioehdolla ei ole tähän asiaan vaikutusta. Avioehto voi vaikuttaa ainoastaan siihen, joutuuko kuolinpesä maksamaan tasinkoa leskelle vai ei. Jos jäämistön varat velkojen vähentämisen jälkeen ovat suuremmat kuin lesken varat, pesä on tasingonmaksuvelvollinen. (Leski joutuisi vastaavasti maksamaan tasinkoa pesään, jos lesken varat olisivat suuremmat, ellei leski kieltäydy tasinkoprivilegiin vedoten tasinkoa maksamsta).
>>ts. lesken velkoja maksetaan avioehdon ulkopuolisesta omaisuudesta ja lesken nykyiseen omaisuuten ja varoihin ei tarvitse kajota? >>
Lesken velkoja ei koskaan makseta jäämistöstä. Aviopuolisoiden velat ovat joko henkilökohtaisia tai yhteisiä. Kummankin omissa nimissään olevat velat ovat henkilökohtaisia, ellei kyse ole ns. perheen yhteisen talouden vuoksi otettu velka. Molempien nimissä olevat yhteiset velat maksetaan kummankin varoilla velkasopimuksen mukaisesti.
>>Jos avioehto sanoo, että avioliiton aikana hankittu on yhteistä, niin tarkoittaako se vain sitä omaisuutta jossa on myös vainajan nimi vai kaikkea? Ja ovatko velat henkilökohtaisia, vai myös avio-oikeuden alaisia?>>
Avioehtosopimus ei vaikuta puolisoiden hankkiman omaisuuden omistussuhteisiin. Avio-oikeus toteutetaan ainostaan omaisuuden osituksessa avioeron tai kuoleman jälkeen. Siten kumpikin puolisoista omistaa yksin omaisuutensa, oli avioehtoa tehty tai ei. Velat eivät ole mitenkään "avio-oikeuden alaisia". Ne vähennetään sen puolison avio-oikeuden alaisen omaisuuden yhteismäärästä (säästöstä), jonka velasta on kyse.
>>Leski on jotenkin saanut kaiken yhdessä hankitun omaisuuden nimiinsä, eli pelastaako se hänet aviomiehensä nimissä olevista veloista?>>
Tämä kysymys siitä, onko ulospäin näkyvät omaisuussuhteet "oikeita" eli voisiko todellinen omistaja jonkin lesken nimiin merkityn esineen osalta olla vainaja, vaatisi laajempaa vastausta. Todettakoon lyhyesti, että puolisoiden keskinäinen omistussuhde voidaan riitauttaa, jos on näyttöä, että yhteiseksi tarkoitettu omaisuus on merkitty ainoastaan toisen puolison nimiin. Velkojat voivat vaatia tällaisen omaisuuden osalta tietyin edellytyksin myös takaisinsaantia ja saada näin lesken omaisuutta vainajan velkojen katteeksi.
"Kaikki vainajan omaisuus vastaa myös vainajalta jääneistä veloista. Ts. vainajan jäämistön kokonaisvarallisuudesta on ensin vähennettävä hänen velkansa, jolloin saadaan vainajan jaettava jäämistö. Avioehdolla ei ole tähän asiaan vaikutusta."
"Velat eivät ole mitenkään "avio-oikeuden alaisia". Ne vähennetään sen puolison avio-oikeuden alaisen omaisuuden yhteismäärästä (säästöstä), jonka velasta on kyse."
Onkohan noiden kahden lainatun kappaleen kesken jokin ristiriita? Vai miten selittyy eroavuus:
a) "vainajan jäämistön kokonaisvarallisuudesta on ensin vähennettävä hänen velkansa, jolloin ...Avioehdolla ei ole tähän asiaan vaikutusta."
b) "Ne (velat) vähennetään sen puolison avio-oikeuden alaisen omaisuuden yhteismäärästä (säästöstä), jonka velasta on kyse."
Onko tuossa ristiriitaa vai ei? Voisiko Lawmaker valaista?
>>>>a) "vainajan jäämistön kokonaisvarallisuudesta on ensin vähennettävä hänen velkansa, jolloin ...Avioehdolla ei ole tähän asiaan vaikutusta."
b) "Ne (velat) vähennetään sen puolison avio-oikeuden alaisen omaisuuden yhteismäärästä (säästöstä), jonka velasta on kyse."