Olen 35v mies ja puolisoni samanikäinen. Olemme olleet yhdessä n 3 vuotta. Jo alusta asti huomasin alkoholin käytön olevan keskim. reilumpaa, mutta enemmänkin tissuttelua kuin kunnon ottamista. Puolisollani on ollut tod vaikea ero ex-puolisostaan, muuttoja, lasten ongelmia, työaikkakiusaamista ja työpaikkojen vaihtoja, joten koko meidän ajan on ollut "hyvä syy" purkaa paineita. Kuitenkin juominen on koko ajan pahentunut niin että nyt keskaria kuluu vähintään 2 koria viikossa. Yksi täysin selvä päivä/vko, 2-3 kertaa perseet olalle/vko ja loppuina päivinä 3-5 pulloa/pv. Meillä on eri työvuorot, joten minä olen nukkumassa kun hän tulee kotiin n. 03-04.00. Herätessäni hän on usein vielä juomassa tai sitten sammunut olohuoneeseen. Yöllä en enää osaa nukkua kunnolla kun saa pelätä mihin on sammunut tms. Kun tulen kotiin hän vielä nukkuu, ja herättyään lähtee samantien töihin, usein suuttuneena kun olen maininnut juomisesta.
Olemme tapelleet aiheesta, mutta turhaan.
Nyt kuitenkin minulla alkaa olla mitta täynnä. Eilen ilmoitin etten jatka näin vaan haluan että käymme a-klinikalla, muuten haluan eron. Petänkö itseäni, vai onko toivoa? Selvinpäin hän on ihana ihminen ja tulevaisuuden suunnitelmat ja näkymät olisivat lupaavat.
Olemme tapelleet aiheesta, mutta turhaan.
Nyt kuitenkin minulla alkaa olla mitta täynnä. Eilen ilmoitin etten jatka näin vaan haluan että käymme a-klinikalla, muuten haluan eron. Petänkö itseäni, vai onko toivoa? Selvinpäin hän on ihana ihminen ja tulevaisuuden suunnitelmat ja näkymät olisivat lupaavat.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei auta, jos hän ei itse halua muuttua!!!!!!!!!!!!
Ensinnäkin olen mies 36-v, elämäni ollut totaalisen sekaisin ex-suhteen ja sen jälkeen alkoholin takia joten tiedän mitä muijasi käy läpi. Se on täysin totta että holistin pitää ymmärtää itse lopettaa itsesäälissä kieriskeleminen, sitä ei kukaan pysty sille sanomaan. Todennäköisesti hän on tällä hetkellä todella onneton mitä tunnetta alko vielä voimistaa! Älä missään tapauksessa mene sanomaan että joko tai! Sen tietää mitä holisti siihen vastaa... Olkoon selvin tai kännissä! Painotan että hän tuntee todennäköisesti pettyneensä elämässään mikä tietty ei ole totta mutta ajatuksille ei mahda mitään. Tälläisessa tilanteessa masentunut ihminen saa hetken helpotuksen viinasta mutta tietämättään pahentaa omaa tilannettaan ja ruokkii pahaa oloaan! Niin ainakin minulle kävi!!!!
Mielestäni eri ihmiset reagoivat eri tavalla eri elämänvaiheisiin, jotkut syövät, jotkut juovat, jotkut ovat nymfoja etc...
Ihan ensin kannattaa ottaa hänet kainaloon ja pitää hyvänä, jutella kaikennäköistä mukavaa ja rohkaista sekä tukea häntä. Olet ollut niin kauan hänen kanssanssa että varmasti näet koska hän on tarttumassa pulloon, keksi sille tilanteelle jotain muuta, ihan mitä tahansa mikä miellyttää kumpaakin.
Päästiin vihdoin rankkaan keinoon: Jos rakastat häntä älä ota uutta muijaa vaan muuta muuten pois vähäksi ajaksi ja anna hänelle aikaa ajatella mikä on tärkeää. Muuta kamojasi siirtämättä, tarkoitan että olet vain vähän aikaa poissa kuvioista. Älä kuitenkaan poikkase välejä vaan ota vain "etäisyyttä". Tässä keinossa on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko palaat tai haet kamasi! Kuitenkin hyvä puoli on se että asioihin tulee selvyys.
Muista kuitenkin että haukkumalla tai arvostelemalla pahennat tilannetta, samoin jos annat joko tai ehdot.
Omalta kohdaltani voin kertoa että kovan pinnan alta löytyy pieni ja herkkä ihminen joka on joutunut elämässään kokemaan mielestään kovia ja tukahduttaa niitä alkoholiin!
Voimia, niitä tarvitset mutta älä luovuta!
Sinullahan oli hyviä neuvoja, tosin olen jo yrittänyt tukea, ymmärtää ja rakastaa. Joskus vain tulee se raja vastaan. Ymmärrän kyllä että asettamalla tällaisen ukaasin, todnäk eroamme, ehkä oikeasti haluan sitä???