Heti kun hyvää sanomaa kuulutetaan niin eiköhän tule viereen Pilkkahuorien pitopaikka. Saatanan syöverit syytää taas petoksen paskalöyhkää. Pilkkakirveet heiluvat valheellisilla puheilla. Kaikkinaiset panettelijat ja turhanpuhujat ärsyttävät jaarittelijat taas paskomassa tunkioon josta tekevät rikkamaille apulantaa ohdakeviljelmiin.
Hyvää viikonloppua ennen maailmanloppua.
Ovet menee sulki
viimeisiä etsitään.
Juoskaa joutuin kutsuttujen perään.
Hyvää viikonloppua ennen maailmanloppua.
Ovet menee sulki
viimeisiä etsitään.
Juoskaa joutuin kutsuttujen perään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Harvoin näkee näin TYHMÄÄ avausta.
PS. Miksi kirjoitat sanan pilkkahuorien isolla alkukirjaimella?
Että tuntisit itsesi viisaaksi ja avauksen tyhmäksi. Jotta korottaisit itsesi maailmaan viisaitten joukkon, niin että korkealta joskus putoaisit.
nyt jo maata, kun noin pahasti pettää.
Muutamat taas lankesivat kivistöön, kussa ei heillä ollut paljo maata, ja nousivat pian päälle, ettei heillä ollut syvää maata;
6. Mutta kuin aurinko nousi, niin he poudittiin, ja ettei heillä ollut juurta, niin he kuivettuivat.
7. Mutta muutamat lankesivat orjantappuroihin, ja orjantappurat kävivät ylös, ja tukahuttivat ne.
8. Muutamat taas lankesivat hyvään maahan, ja tekivät hedelmän, muutama satakertaisen, muutama kuudenkymmenen kertaisen ja muutama kolmenkymmenen kertaisen.
9. Jolla on korvat kuulla, se kuulkaan!
Nyt ei sanoma mennyt ainakaan minulle perille, eli ketä tarkoitat. Minkälainen puhe on kakkapuhetta. Sano mieluummin suoraan kuin vertauksilla.
Saarnamiehetkin aina selittävät, kun ovat lukeneet raamatun tekstin. Sinäkin voisit nyt selittää tyhmille kuulijoille lukemasi raamatuntekstit.
Sen vähän mikä Jumalallinen kristillisyys itää, Sen maailmankristillisyys tappaa.
2. Te himoitsette, ja ette saa sillä mitään. Te kadehditte ja kiivaatte, ja ette sillä voita mitään. Te soditte ja tappelette, ja ei teillä mitään ole, ettette mitään anokaan.
3. Te anotte, ja ette saa, että te kelvottomasti anotte, että te teidän himoissanne sen kuluttaisitte.
4. Te huorintekiät ja huorat! ettekö te tiedä, että maailman ystävyys on viha Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo maailman ystävä olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi.
Mitä helvettiä tarkoitat tuolla neloskohdalla "maailman ystävyys on viha jumalaa kohtaan" ja miten se liittyy huorintekijöihin?Miksi ylipäätään kirjoitat tänne tuollasta joutavaa?Toivottasti ite elät kirjoittamiesi pykälien mukaan, niin ei uhkaa ikuinen kadotus :D
Hengellinen huora yhtyy valloillaaan olevaan maailmanuskontoon.
Mikään raamatunkohta ei ole Joutava.
Ryöpyn aiheutti?.
Elä rakas ystvä ota itseesi mitä toiset tekee.
No panettelu on sinänsä, ilkeää niinkuin väärään huuroon saattaminenkin.
Mutta kun emme niile mitään voi niin olkaamme tyytyväisiä onneemme, jota ehkä hippusellinen vielä on.
Ja muista tyytyväisyys on elämän onni.
Paskomassa on liioteltu. Piti kirjoittaa tunkion päällä, mutta ärtyneessä mielentilassa kirjoitettu mitä kirjoitettu.
Anteeksi niille, Jotka pahentui tuosta kielikuvasta. Liha sai sanansa väliin.