äiti lähtee lätkimään jonkun jätkän mukaan ja jättää perheen, 4 lasta, vanhin 9 v, nuorin 2 v...isä käy töissä..lapsilla väliaikasia hoitajia...äiti tulee takaisin vuoden kuluttua..mutta pettää isää tämän jälkeen jatkuvasti, on viikon...toista poissa kotoa.. tulee tilipäivänä..laittaaa lapsille ruokaa..on pari päivää ja taas lähtee.. Arvatkaa... kerron sitten. Lapset 2v tyttö, 4 v poika, 7 v tyttö ja 9 v tyttö.
Mitä tapahtuu kun
elämän eväät
201088
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Lapset tehty nuorena, äidillä ei koulutusta ja/tai työpaikkaa. Neljä lasta on urakka kenelle tahansa. Perheen isä käy töissä ja ehkä vinoilee vaimolleen siitä, että on perheen Elättäjä ... isolla eellä? Äiti alkaa kaivata jotain ..liian aikaisin menetettyä nuoruuttaan, ihmisarvoaan, hyväksyntää omana itsenään tms. Äiti hakee sitä vain väärällä tavalla, mutta ei osaa muutakaan.
Isä on sisukas sissi, mutta jättää lapset väliaikaisten hoitajien hoitoon, kun ei osaa muutakaan. Koko perheellä elämä hakusessa ja kärsijöinä ovat lapset. Riippuu ihan sosiaalisesta turvaverkostosta, miten lasten käy. Jos verkko kestää, lapsista kasvaa ihan tavallisia aikuisia. Jos verkko pettää, seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Oleellista lasten kannalta on, miten äiti ja isä pystyy keskenään asioistaan sopimaan. Riita, kiusanteko yms vaikuttaa aina suoraan lapsiin.
Olet oikeassa, äiti oli 16 v. kun alkoi odottaa ensimmäistä lastaan, presidentin luvalla naimisiin. Alkuvuodet sujuivat ihan hyvin...
Sitten elämätön elämä alkoi vähitellen viedä..salaisia tanssireissuja...salaisia suhteita..paljastumisia...lapset eivät kuitenkaan siinä vaiheessa vielä tienneet asioista...ensimmäisen kerran vanhin kuulee, että äiti haluaisi jättää heidät ollessaan 7 v...ja lapsi alkaa pelätä...mitään ei kuitenkaan tapahdu, vielä. Neiti 7 v ymmärtää, että kun äiti tuo yövieraan isän ollessa työmatkalla, asiat eivät ole niinkuin niiden pitäisi....
Ja myöhemmin lapsi ymmärtää, että yövierashan oli äidin siskon mies....ei ymmärtänyt sen merkitystä silloin, mutta myöhemmin kyllä....Asia jäi taakse tuolloin mutta sillä on kauaskantoiset seuraukset...
Oliko kirjoittaja perheen isä?
Olen nyt aika jyrkkä:
Suosittelisin harkitsemaan avioeroa, lasten huoltajuutta isälle, ja tapaamisoikeutta äidille. Ero on aina raskas kaikille osapuolille, mutta tuossa tapauksessa lapsillakin olisi varmasti parempi olla, mikäli pienessä takaraivossa ei jatkuvasti olisi epätietoisuus siitä, mikä perheen kuvio on ja kauanko sillä mallilla taas kestää.
Äidin olisi mielestäni syytä käydä mielenterveystoimistossa ja yrittää löytää rakentava keino selvittää omia sisäisiä ongelmia. Tuollainen heittelehtivä äitinäolo on erittäin itsekästä ja valtavan tuhoisaa lapsille. Puhumattakaan tietenkään siitä, että tuhoaa parisuhteen ja puolison mielenterveyden.
Energiaa ja kannustusta teille!
Ei ole helppoa teilläkään.
Meidän perheessä oli kanssa 4 lasta kun kuvioissa oli myös väkivaltainen, juoppo isäpuoli, joka ei osallistunut yhtään perheen elatukseen. Kovin olivat muut aina sanomassa että joko äitimme oli typerä ja hullu kun sieti juoppoa miestä tai sitten mies vaan kerrasta alkoholiparantolaan. Siinä oli jos jonkin laista sormen heristäjää tai besserwisseriä, mutta kukaan ei oikeasti ollut valmis auttamaan.
Ei lapset ymmärrä tuommoisia tilanteita, vaan roikkuvat niissä elämän rippeissä mistä kiinni saavat. Eikä avioero todellakaan aina ole se ainoa ja oikea ratkaisu, tai luokitella toista hulluksi tai vialliseksi. Vanhempien pitäisi tosin ryhdistäytyä lasten takia, mutta ei maailma ole aina niin mustavalkoinen. Eroamisesta on tullut liian muodikasta. Otetaan hyllystä uusi käyttöön kun vanha ei enää toimi.
Tätänykyä meidän perhe on todella tiiviiksi kasvanut nippu. Vanhemmat tosin erosivat vanhemmalla ikää, mutta ovat silti todella hyvissä väleissä. Ehkä ollaan tavallista herkemmiksi kasvettu. Lapset ovat ihmeen mukautuvaisia ja niin olimme mekin, emmekä itse kokeneet olevamme jotenkin huonompia päinvastoin kuin muut halusivat ajatella. Meidän kohdalla eroaminen ja meidän lasten erottaminen olisi ollut kaikista pahin vaihtoehto.
Nyt olen sarkastinen, mutta jos sovellan sosiaali-ihmisten "parasta" ratkaisua, mitä he halusivat perheellemme tehdä, niin luultavasti tilanteenne on tämä:
-toiselta vanhemmalta evätty ainakin toistaiseksi tapaamisoikeus
-lapset otettu huostaan
-lapset sijoitettu kahteen tai kolmeen tunteettomaan sijaisperheeseen (rahan perässä juoksijoita), jossa yhteydenpitoa sukulaisiin vartioidaan tiukalla kädellä
-yksi lapsista joko syvästi masentunut tai yrittänyt tehdä itselleen jotain. Sama kuvio voi toistua myös vanhemmilla.
olisi ollut yksi ratkaisu. Vanhemmat lapset pyysivät usein isältä, että isä jättäisi äidin....mutta isä ei voinut, sanoi rakastavansa....kuitenkin...kaikesta huolimatta.
Lapset elivät sen mukaan...kärsien tilanteesta...haaveillen normaalista perhe-elämästä...eivät enää kyselleet äidin perään ja tiesivät että äiti tulee taas, ainakin tilipäivänä.
Isä murtui tilanteessa pikkuhiljaa...alkoi käyttää alkoholia, ensin viikonloppuisin mutta sitten pikkuhiljaa kaverit baarissa saivat jokailtaista seuraa...
Olet aivan oikeassa, sormien heristelijöitä löytyy, auttajia vähemmän....
Nyky-yhteiskunnassa sosiaalityöntekijä puuttuisivat asiaan, ja lapset joutuisit huostaanotetuiksi, mutta tuolloin, yli 30 v sitten tilanne oli toinen. Heille riitti, että isä oli pitämässä huolta edes jotenkuten....vaikka hän sitten lopulta ei enää jaksanutkaan..kitui vaan äidin vierellä...
Huostaanotto ei minunkaan mielestäni ole tilanteessa kuitenkaan oikea ratkaisu..ehkä jokapäiväinen, viikkoinen tuki/tukihenkilö isälle ja lapsille olisi voinut auttaa asiassa. Mutta ei missään tapauksessa huostaanotto. Isä oli lapsille erittäin rakas.
tein juuri noin,aivan samoin.tänä päivänä kaikki on menetettyä,en yritä puolustaa itseäni mitenkään,tein väärin.ainoa syy tähän oli että sairastuin psykoottiseen masennukseen ja se vei mua tekoihin joita tänään kadun.elämäni on yhtä helvettiä,antaisin mitä vain jos saisin entisen elämäni takaisin.toivon voimia teille,koittakaa pärjätä!
Jokainen meistä voi sairastua...
Se, että olit sairas, selittää monia asioita ja tekosi on helpompi hyväksyä.
Koskaan ei ole liian myöhäistä, ei kaikki ole menetetty. Olet voinut olla huono äiti, mutta sinulla on siihen ihan oikea syy, sairaus, mitä ei tietenkään tuolloin ilmeisesti tiedetty, vaan sinut tuomittiin teoistasi. Uskon että lapsesi ymmärtävät tilanteen vaikka ovatkin joutuneet kärsimään siitä.
Pitää oppia antamaan itsellensä anteeksi ja toivoa että myös muut voisivat joskus antaa anteeksi. Elettyä elämään ei saa takaisin, mutta sen seurauksiin voi yrittää vaikuttaa.
Rohkeutta ja voimia sinulle tulevaisuudessa.
en tiedä mitä sanoa rohkaisevasta viestistäsi,muuta kuin kiitos!
ajoittain vain tuntuu nyt kun olen terve että en jaksa,teen joka päivä surutyötä menettämäni johdosta.
Niin, lupasin kertoa mitä tapahtuu..
Kuten jo kerroinkin...jos olette seuranneet keskustelua....isä alkoholisoitui pikkuhiljaa..lapsia ei huostaanotettu...äiti oli kuvioissa mukana ihan isän kuolemaan asti..
Tyttö 9 v piti huolta siskoistaan ja muutti kotoa parikymppisenä...meni naimisiin piilevää alkoholismia sairastavan miehen kanssa...ja joutui eromaan. Hän kasvatti kaksi lastaan yksin.
Tyttö 7 v sai ensimmäisen lapsensa 18-vuotiaana ja meni naimisiin ja sai tytön. Avioliitto särkyi kuitenkin miehen uskottomuuteen, petti tyttöä tämän sisaren 7 v. ja serkun kanssa....tuli ero, elämä jatkui...
Sisar 2 v meni naimisiin 17-vuotiaana ja synnytti tytön. Sisar 7 v. vei hänen aviomiehensä ja synnytti myös tälle tytön. Siis sisarella 2 v ja 7 v on ollut sama mies, ja lapset ovat enemmän kuin sisarpuolia. Sisar 2 v erosi.
Sisar 7 v. löysi uuden miehen, jonka kanssa teki lapsen. Kaikki lapset ovat tänä päivänä huostaanotettuja ja sisar 7 v. on täydellisesti alkoholisoitunut. Myöskään sisar 2 v. ei ole pystynyt huolehtimaan lapsestaan vaan hänenkin lapsensa on huostaanotettu.
Veli 4 v. on pärjännyt elämässään ihan hyvin...vaikka hänkin on kyllä eronnut.
Perheen äiti elää ja yrittää nyt olla tukena lastenlapsilleen, joista kaksi vanhinta tyttöä ovat jo perustaneet perheen.... ja kuten arvata saattaa...nuorina 17- ja 18-vuotiaina...toinen on jo ehtinyt erota.
Sisar 9 v. katsoo tätä kaikkea suuri suru sydämmessään...se ei koskaan hellitä...siinä menee koko elämä....eikä tiedä miten kaikki päättyy...kukaan ei kuitenkaan ole tehnyt itsemurhaa vielä.
Kerroit anonyyminä oman elämänkertasi. Olet kyseinen 9vuotias,joka muka huolehti muista sisaruksistaan.
Mietit vaikeaa lapsuuttasi ja mitä tulevaisuus sinulle antaa.
Jos olisit kehdannut olis pyytänyt lukioita säälimään sinua.Olisit kertonut suoraan,että tässä minun elämäni tähän saakka.
Aivan oikein, kerroin perheeni tarinan vanhimman lapsen näkökulmasta.....toiset olisivat voineet kertoa sen toisin...omien kokemustensa pohjalta. Enkä suinkaan kaipaa kenekään sääliä. Monilla ihmisillä asiat ja lapsuudenkokemukset ovat vielä paljon rankempia. Tällä perheellä oli kuitenkin rakastava isä...vaikka ei sitten jaksanutkaan.
Enkä suinkaan katsele OMAA tulevaisuuttani, vaan seuraavan sukupolven tulevaisuutta. Tyttöjen, jotka ovat eläneet vaikean lapsuuden sisaren 2. ja sisaren 7 v. vuoksi, eivät ole saaneet elää normaalia perhe-elämää ja jotka ovat perustaneet perheen 17- ja 18-vuotiaina, ovat ilman koulutusta ja ammattia, normaalit nuoruuden elämänvaiheet elämättä. Huostaanotto ei heitä auttanut, pikemminkin päinvastoin. Mitä tapahtuu heidän elämässään? Pelkään pahoin, että kierre jatkuu ja lapset joutuvat taas kärsimään....
Yhden perheen tarina jatkuu seuraavissa sukupolvissa aina tavalla tai toisella....jotkut selviävät, toiset eivät...mutta jäljet se jättää jokaiseen.
Mä en nyt ihan tajunnut kaikkia "sisar-" ja "tyttö"-viittauksia. Kenestä missäkin kohdassa oikein puhutaan?
esim:
"Tyttö 7 v sai ensimmäisen lapsensa 18-vuotiaana ja meni naimisiin ja sai tytön. Avioliitto särkyi kuitenkin miehen uskottomuuteen, petti tyttöä tämän sisaren 7 v. ja serkun kanssa....tuli ero, elämä jatkui... "
Tyttö 7v:n mies petti tyttöä tämän sisaren 7v kanssa. Siis kenen kanssa? Petti tyttöä tytön itsensä kanssa?
meni varmaan muiltakin ajatus sekaisin. Ajatus lensi niin, ettei teksi pysy perässä, sorry.
Siis tilanne kehittyi tietenkin näin:
Sisaruksista 7 v., oli naimisiin mennessään 18 v ja sai tytön. Mies kuitenkin oli joku häntäheikki ja petti ja viekoitteli tämän nuorinta sisarta ja jopa serkkuakin. Sisaren 7 v ensimmäinen avioliitto päättyi siihen. Mutta kostoa seurasi. Nuorin sisar sai tuntea nahoissaan. Sisar 7 v. vei puolestaan tämän miehen ja synnytti tälle tytön.......
Tavallista, naisilla tätä kutsutaan itsensä etsimiseksi, kun taas miehillä pettämiseksi. Naisten (itsensä etsiminen) on tietysti miesten syytä kun he eivät ole antaneet tilaa naiselle itsekasvuun/tutkiskeluun.
mutta kun pettävät, seuraukset ovat useimmiten pahemmat, kuin silloin jos mies pettää. Tässä tapauksessa, toisessa sukupolvessa, miehen petollisuudella oli karmivat seuraukset. Mutta eihän ne naisetkaan tietenkään syyttömiä olleet.
Miten pitkälle vanhempien tehot johtaa ? Toivon, että jokainen teistä ajattelee tekojenne seuraksia! Ihmisluonto on ihmeellinen. Se on kateellinen ja kostonhimoinen. Ja syyttömät kärsivät.Yritetään auttaa niitä. Jospa kolmas sukupolvi sevitytyisi !
vaikuttavat kiistatta seuraaviin sukupolviinkin, mutta omalla kohdallaan voi kierrettä katkaista tietoisesti. Päättää elää ja tehdä toisin kuin omat vanhemmat, eikä sysää omaa katkeruuttaan lapsiinsa (ei liikaa tongi menneisyyttä lasten kuullen).
Itse ajattelen, ettei ihminen ole kuitenkaan menneisyytensä vanki. Kannattaa psyykata itseään, että nykyisyydelleni ja tulevaisuudelleni voin tehdä paljonkin ja jos teen itselleni hyviä asioita, teen niitä perheellenikin.
Tunne-elämässä on tietty se pahin myllerrys, asiat pitäisi laittaa tiettyyn lokeroonsa ja käydä niitä läpi, muttei kohtuuttomasti. Vanhan saastan tonkiminen lopun elämän tuottaa vain tuhoa. Anteeksianto itselle ja muille on parasta apua perheelle. Voimia sinulle!
Juuri näin olen tehnytkin. Ja elänyt ihan erilaista elämää omien lapsieni kanssa. Olen siis keskittynyt täydellisesti vain omiin lapsiini. Nyt on aika ja voimaa auttaa niitä muita....
Kaikkea hyvää elämääsi! Kaikkia ympärillään olevia ihmisiä ei välttämättä "pysty pelastamaan", mutta omalle lähipiirilleen voi antaa parastaan ja muillekin sitten voimiensa mukaan.