nöyryytys

Olen ollut naimisissa nyt puoli vuotta. Sitä ennen seurustelimme vuoden. Suhteemme alkoi juuri samaan sotkuun mihin mieheni vanha loppui. hänen vanha tyttöystävänsä oli aika katkera tapahtuneesta. Kuitenkaan syy ei ollut minussa, vaan heillä oli takana pitkä suhde mikä ei enään toiminut. Mutta asiaan.

Lähdimme tänään ostamaan miehelleni pukua juhliin. Menimme kauppaan missä tiesin hänen exänsä ennen olleen töissä, mutta en tiennyt että hän oli nytkin. Heti ovesta sisään päästyämme näin hänet ja mieheni hihkaisi heti exälleen että tulin ostamaan pukua, voitko tulla näyttämään. Olimme puhuneet aikaisemmin että koska mieheni on huono päättämään, MINÄ TULEN ETSIMÄÄN HÄNELLE VAATTEET. Sen sijaan sainkin seisoskella toimettomana kaupan oven suussa kun
hän ex tyttöystävänsä kanssa sovitteli vaatteita. Tunsin oloni TÄYSIN NÖYRYYTETYKSI. En voinut olla huomaamatta hänen exänsä tyytyväisiä katseita tyyliin "kuten huomaat, hän ei pärjää ilman minua." Tiedän että mieheni rakastaa minua mutta MIKSI helvetissä hän ei voinut ymmärtää miten nololta minusta tuntui, etenkin kun tietää miten äärettömän mustasukkainen olen?! Pahoitin mieleni todella pahasti. Nyt lähdemme juhliin hänen uusi pukunsa päällään. Minkä vanha tyttöystävänsä valitsi. Voihan vit..
202307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Oletpa kyllä todella säälittävän pikkumainen akka aikuiseksi. Samahan se on kuka miehelle mustan puvun valitsee, olit se sinä tai exä. Nyt on taidettu pitää sitten mykkäkoulua siitä lähtien vai? Onneksi ei itsellä ole tuommoista vaimoa, selkään antaisin jos tuommoisesta kiukuttelemaan alkaisi...

Äänestä
  • mikäs sovinisti jaska tänne lennähti. Jaska sä oot väärällä palstalla, täällä puhutaan mustasukkaisuudesta, sä et näytä tajuavan siitä mitään.

    Itse olisin ottanu samanlaiset herneet

    Äänestä

  • jaska on paska kirjoitti:

    mikäs sovinisti jaska tänne lennähti. Jaska sä oot väärällä palstalla, täällä puhutaan mustasukkaisuudesta, sä et näytä tajuavan siitä mitään.

    Itse olisin ottanu samanlaiset herneet

    Tämä on kyllä sitä naisen logiikkaa parhaimmillaan. Omasta mielestäni asia on todella vähäpätöinen vetää herneet aistinvarteen. Taidatte olla sellaisia tyyppejä vaan jotka hakemalla hakee tilannetta päästä naputtamaan ja nalkuttamaan, siis yks helevetin puku...!!! Ei kateeksi käy niitä miehiä jotka teidän tussun alle ovat jääneet...

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Tämä on kyllä sitä naisen logiikkaa parhaimmillaan. Omasta mielestäni asia on todella vähäpätöinen vetää herneet aistinvarteen. Taidatte olla sellaisia tyyppejä vaan jotka hakemalla hakee tilannetta päästä naputtamaan ja nalkuttamaan, siis yks helevetin puku...!!! Ei kateeksi käy niitä miehiä jotka teidän tussun alle ovat jääneet...

    olen kyllä samaa mieltä jaskan kaa, siis miten voi tuollainen tilanne saada sinut tuntemaan mustasukkaisuutta, Ja kuka helvetti sut pakotti seisoon oven suussa miks et vaikka lähtenyt katteleen itelles vaatteita taikka sit vaan mennyt heidan sekaan kwertomaan mielipiteeni. Itse tykkään ainakin jos myjä avustaa vaátteiden ostamisessa on se sitten minun taikka mieheni exä....Aivan exä...Joten mitä syytä huoleen terveessä parisuhteessa....Sinuna miettisin viellä oletko ylipäätänsä valmis pitkiin ja vakaviin suhteisiin jos olet noin sairaan mustasukkanen.

    Äänestä

Hmmm...olisithan voinut sanoa tuolle exälle,että hän voisi samalla etsiä sinulle sellaisen seksiasun...

Äänestä

..miksi ex- tyttöystävälle vihoittelet. Miesystäväsihän se itse pyysi apua... hänellehän sinun olisi pitänyt ilmaista, ettei tunnu mukavalta tilanne. Haukuit väärää puuta, mielestäni.

Äänestä
  • en varsinaisesti vihoittele hänen exälleen koska se on totta että kyllä vika oli miehessäni

    Äänestä

  • mustasukkainen kirjoitti:

    en varsinaisesti vihoittele hänen exälleen koska se on totta että kyllä vika oli miehessäni

    siis mikä vitun vika????? Siis halojaa, taitaa taas emnnä mustasukkasuus hieman liian pitkälle....Mieti vähän!!!

    Äänestä

miehesi halusi alistaa sinua. missään nimessä hänen ei olisi pitänyt ohittaa sinua tuossa asiassa ja seisoa ex-naisensa valintojen takana asiassa jossa tiesi sinun haluavan vaikuttaa. inhottavan miehen olet saanut.

Äänestä
  • kyllähän se asialaita on nyt niin,että miehesi olisi pitänyt tajuta ajatella asiaa enemmän sinun kannaltasi.ei hänkään varmaan olisi ollut tyytyväinen jos olisitte vieneet autosi korjattavaksi ex-poikaystävällesi.olisi hänkin varmaan tuntenut olonsa aika avuttomaksi ja nöyryytetyksi..luulisin ainakin näin..

    Äänestä

Mun mielestä koko jutun pointti on siinä että ex-tyttöystävä on töissä siinä kaupassa ja on asiantuntija kun mietitään mitä siellä on tarjolla. Ja se että miehesi heti ovelta ilmoittaa reippaasti että täältä ME tullaan, on mielestäni todella hienoa, hän selvästikin suhtautuu exäänsä nimenomaan ystävänä ja alan ammattilaisena, sinä taas tulit mukaan makutuomariksi.

Mietipä jos olisitte menneet johonkin toiseen kauppaan, olisitko suuttunut miehellesi siitä että hän ottaa ammattitaitoiselta myyjältä apua vastaan? Myyjällä ja makutuomarilla on kummallakin oma tehtävänsä, joiden tarkoitus on parhaassa tapauksessa tukea toisiaan, ei olla toistensa vaihtoehtoja.

Kehottaisin ottamaan järjen käteen ja hieman miettimään, kyllähän exien tapaaminen aina kenkuttaa.

Äänestä
  • vakuutan tietäväni smokeista enemmän kuin hänen exänsä, voi laittaa sen asiantuntemuksen..

    Äänestä

  • Mieshän ilmoitti että HÄN tulee valitsemaan pukua.
    Pointti ei ole niinkään siinä, onko myyjänä ex vai z, vaan kyse on nöyryyttämisestä. Miehet ja naiset nyt puhuvat eri kieltä, ja luultavasti mies ei ollenkaan käsittänyt (ihme kyllä) nolaavansa vaimoaan alkaessaan vedellä uusia kuteita niskaan ex-tyttöystävän avustuksella, olkoonkin että tämä oli kyseisessä kaupassa myyjän ominaisuudessa. Tuossa tilanteessa vikaa ollut lienee sysissä ja sepissä, ehkä vaimon olisi pitänyt ns. ottaa tilansa ykkösnaisena, ei siis makutuomarina, tavalla tai toisella. Mene tiedä...

    Äänestä

minä ainakin ymmärrän kantasi. outoja kommentteja täällä. tottakai miehesi olisi pitänyt tajuta, että tilanne voipi olla sinulle kiusallinen. ei ole muutenkaan kauhean kohteliasta tieten tahtoen saattaa exää ja uutta "yhteen" millään tavalla, mieluummin kai useimmat välttävät exiensä tuomista juttusille missään tilanteessa. ihmiset vaan nykyään eivät juuri viitsi ottaa huomioon muita kuin itsensä. tuokin mielen pahoitus olis ollut niin tosi helposti vältettävissä, toiseen kauppaan, tai olisi edes kertonut sinulle exän olevan siellä ja kysynyt mielipidettäsi. tosi narttumaista käytöstä exältäkin, vaikka tottakai heti käytti tilaisuuden kettuilla hyväkseen, kun sellainen kerran noin tarjottimella tyrkytetään.

Äänestä
  • siis ei vittu, te teette siten kärpäsestä härkäsen...siis se myyjähän (exä siis) autto vain siinä vaatteiden ostamisessa, vaiko tuskimpa ne meni pukukoppiin vetään mitään pika panoja vai????
    voi vittu, en kyllä yhtään ihmettele jos suhde ei kestä, kuka haluis tollasen valitatvan muijan???!!??? saatna, kattokaa peiliin kaikki liian mustasukkaset!!! Onneks oma vaimo NORMAALI´!!!

    Äänestä

No, olipa tämä exä kypsän ihmisen huipentuma, selvästi kade sinulle ja halusi kostaa. Miehesi oli siinä varmasti hyvin pitkälle pihalla siitä mitä tapahtui, eli ei tajunnut ollenkaan millaista viestiä exä sinulle siinä tuimasti antoi. Jätä mokoma noita omaan arvoonsa ja ole tyytyväinen siitä että hän on sinun kanssasi ja näytä hänelle miten naisellinen ja fiksu olet!Kyllä varmasti mokoma vaatemyyjä jää toiseksi=)

Äänestä

Tämä "mustasukkainen" nainen saa kyllä aikaan hillittömän litanjan tekstiä ja valitusta tänne palstalle mutta ei arvatenkaan kykene sanomaan miehelleen pientä lausetta, kuten esim. "minusta muuten tuntui pahalle tänään se tilanne kaupassa".
MITÄ helvettiä sinä tänne sitä itket? Keskustele asioista miehesi kanssa!!!
Ei ihme ettei asiat suju jos ei voi sanoa toiselle miltä mikäkin tuntuu.... Järkeä saa käyttää!(jos sitä on...)

Äänestä
  • paskoja idiootteja vain omaan napaan tujottavia laiskoja paskoja... ottavat mutta vain munaansa antavat joskus silittää..

    Äänestä

... miehistä ajattelemattomuutta tuo oli minun mielestäni. Totuushan on, että naiset nauttii toistensa nöyryyttämisestä esim. just tuolla mainitsemallasi tavalla. Toivottavasti sanoit miehellesi suorat sanat, vaikken usko hänen pahaa tarkoittaneenkaan. Tää naisten maailma kun nyt vaan eroaa miehisestä ja sillä siisti.

Äänestä
  • On niin monta asiaa,jotka vaikuttavat kyseiseen ilmiöön.Miehet ja naiset ajattelevat eri tavalla.
    Miehestäsi tilanne voi olla täysin normaali.Mutta nainen ajattelee tunteella myöskin(kyllä miehetkin),kysymys on siitä,että miehesi luotti vielä exänsä makuun,eikä huolinut sinua mukaan.
    En minäkään olisi pitänyt tilanteesta.
    Enkä mennyt mukaan tilanteeseen.Siinähän sitä olisi ollut kaksi naista vastakkain ja hyvässä lykyssä käynnissä ns.valtataistelu.
    Puhu miehellesi,vaikka ei välttämättä ymmärrä.Me naiset ja miehet ajattelemme ja toimimme eri tavoin,onneksi..kuitenkin..olen itse ollut vastaavissa tilanteissa,enkä pitänyt niistä.Ollaan sitten vaikka mustasukkaisia,mutta ei miehesi ja sinun yhteenkuuluvuuden tunne lisäänny,jos hänen exänsä valitsee miehesi puvun. Miksi hän on kanssasi,jos ei kysy edes mielipidettäsi fiksuna miehenä sinulta kyseisessä tilanteessa? Kertoo miehen arvostuksesta sinua kohtaan.Ei tuollaista tarvitse hyväksy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustasukkainen kirjoitti:

Olen ollut naimisissa nyt puoli vuotta. Sitä ennen seurustelimme vuoden. Suhteemme alkoi juuri samaan sotkuun mihin mieheni vanha loppui. hänen vanha tyttöystävänsä oli aika katkera tapahtuneesta. Kuitenkaan syy ei ollut minussa, vaan heillä oli takana pitkä suhde mikä ei enään toiminut. Mutta asiaan.

Lähdimme tänään ostamaan miehelleni pukua juhliin. Menimme kauppaan missä tiesin hänen exänsä ennen olleen töissä, mutta en tiennyt että hän oli nytkin. Heti ovesta sisään päästyämme näin hänet ja mieheni hihkaisi heti exälleen että tulin ostamaan pukua, voitko tulla näyttämään. Olimme puhuneet aikaisemmin että koska mieheni on huono päättämään, MINÄ TULEN ETSIMÄÄN HÄNELLE VAATTEET. Sen sijaan sainkin seisoskella toimettomana kaupan oven suussa kun
hän ex tyttöystävänsä kanssa sovitteli vaatteita. Tunsin oloni TÄYSIN NÖYRYYTETYKSI. En voinut olla huomaamatta hänen exänsä tyytyväisiä katseita tyyliin "kuten huomaat, hän ei pärjää ilman minua." Tiedän että mieheni rakastaa minua mutta MIKSI helvetissä hän ei voinut ymmärtää miten nololta minusta tuntui, etenkin kun tietää miten äärettömän mustasukkainen olen?! Pahoitin mieleni todella pahasti. Nyt lähdemme juhliin hänen uusi pukunsa päällään. Minkä vanha tyttöystävänsä valitsi. Voihan vit..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu