Miksi???

En millään voi ymmärtää, miksei ihminen saa uskoa niin kuin haluaa.. Jos joku haluaa olla vanhoillislestadiolainen, niin antaa hänen haluta. En tiedä mitään muuta uskontokuntaa, johon kohdistuisi yhtä paljon kritiikkiä kuin vanhoillislestadiolaisiin. Miksi näin? En itse kuulu em. uskontoon, mutta alan pikkuhiljaa kiinnostumaan asiasta, sillä eikö juuri se, että he saavat muulta maailmalta niin paljon negatiivista palautetta (kateuttako..?) osoita että heidän uskonsa on se "oikea". Se että ihmiset suhtautuvat siihen niin vihamielisesti, osoittaa sen että moni kenties on huomannut minun laillani vanhoillislestadiolaisten keskuudessa selvän rakkauden ja pyhyyden ilmapiirin, mutta haluaa kieltää sen ja saadakseen muutkin tekemään näin, alkaa parjaamaan. Eivät he ole tehneet mitään minkä takia meidän "muiden" pitäisi olla heille katkeria. Miettikäähän tätä ennen kuin solvaatte toisten uskoa.....
8815708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

Miksi vanhoillislestadiolaiset saavat niin paljon kritiikkiä?

Koska Suomessa ei yksikään muu herätysliike ole niin sokea, että opettaa vain oman kuppikunnan jäsenten olevan "ainoita oikeita" uskovaisia. Tämä törkeä Raamatun vastainen harhaoppi ansaitsee kaiken mahdollisen kritiikin.

"Rakkauden ja pyhyyden ilmapiiri".

Hauskasti kirjoitat.

Veikkaan, että olet vl, vaikka esitätkin jotakin muuta.

Äänestä

Eiköhän se ole ennemminkin toisinpäin. Lestadiolaiset eivät hyväksy muita uskoja kuin omansa. Vaikka olisit ev.lut niin varmasti lestojen mielestä olet parannuksen tarpeessa tästä väärästä seurasta.

Muut uskovaiset, puhun nyt lähinnä ev.luteista, hyväksyvät kaikki Jumalan lapsiksi myös lestadiolaiset, mutta lestadiolaiset rajaavat Jumalan valtakunnan vain omiensa joukkoon.

En ole itse lestadiolainen, mutta ymmärrän miksi he saavat kritiikkiä. He tuomitsevat ja jaottelevat ihmisiä tavalla joka kuuluu vain Jumalalle. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Äänestä

SRK:n juoksupoika?

On niin läpinäkyvää. :))

Äänestä
  • eikö se näy. Toivottavasti olen väärässä.

    Äänestä

  • ...Avaaja on Vl, joka tekeytyy muuksi saadakseen sitä kautta aivan kuin "puolueettoman" todistajan harhaopinsa hyvyydestä.

    Kyllä. Se on läpinäkyvää.

    Äänestä

Että Jeesuksen opetus tulisi Vl:illekin tutuksi.

Joh. 12:46
"Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. "

Toki jokainen saa uskoa miten haluaa, mutta ei voi uskoa Jeesukseen, ellei usko, niinkuin Raamattu Jeesuksesta opettaa.

Jumala on rakkaus, sanotaan Raamatussa, mutta Vl-oppi korostaa pelkoa ja Raamatun vastaisia välimiehen välimiehiä, joita he onnettomat kuvittelevat olevansa. Todelliseen uskoon ja rakkauteen ei pelkoa kuulu.

Eikä Vl-iä sitäpaitsi parjata yhtään enempää kuin mitään muutakaan itseään korostavaa lahkoa. Itse asiassa esimerkiksi Jehovan todistajia verenluovutus ja -vastaanottokieltoineen parjataan paljon enemmän.

Jeesuskaan ei juuri sanoja säästellyt parjatessaan aikansa fariseuksia, joita Vl-ät edustavat tänä päivänä.

Täytyy kuitenkin erottaa Vl-ät ihmisinä ja Vl-ät liikkeenä ja oppina. Ihmisiä liikkeessä on moneen junaan, niinkuin kaikkia muitakin. Osa jopa ymmärtää uskon aivan oikein, eikä juuri liikkeen kotkotuksia noteeraa. He ovat vain hiljaa ja kulkevat liikkeen mukana muista, yleensä sosiaalisista syistä. Osa Vl-istä on todella sympaattisia, mukavia ja vilpittömiä uskovaisia.

Oppi Vl-illä on sen sijaan saatanasta, joka kyllä mielellään tekeytyy valkeuden enkeliksi, mutta hedelmät paljastavat, kuten Jeesus opettaa.

Vl-liikkeen hedelmät ovat pääasiassa pelkoa ja ahdistusta. Osa liikkeen uhreista on henkisen väkivallan takia joutunut mielisairaaloihin ja onnettomimmat jopa päättäneet itse päivänsä. Se tekee tästä lahkosta vaarallisen!! Siksi siitä on hyvä varoittaa ihmisiä.

Äänestä
  • Vl-liikkeen hedelmät ovat pääasiassa pelkoa ja ahdistusta. Osa liikkeen uhreista on henkisen väkivallan takia joutunut mielisairaaloihin ja onnettomimmat jopa päättäneet itse päivänsä. Se tekee tästä lahkosta vaarallisen!! Siksi siitä on hyvä varoittaa ihmisiä.

    Joo ja noin! Kerrohan vähä perusteluja tuolle!! Pistää vihaksi kun lauot tuommosia mistä et tiedä vähääkään!!

    Äänestä

  • ...ystävällisesti kertoa meille tästä asiasta tietolähteesi...

    "onnettomimmat jopa päättäneet itse päivänsä"

    ...ja perustelut sille, että miten tapahtumien kulku mahdollisesti johti tähän tapaukseen?

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...ystävällisesti kertoa meille tästä asiasta tietolähteesi...

    Jonkin verran aiheeseen (mielenterveysongelmat) perehtyneenä tietolähteesi kiinnostaa kovasti. Itse en voi käyttää nk mutu-tietoa omina lähteinäni, ainoastaan tieteelliset kriteerit täyttävät julkaisut kelpaavat, joten jos sinulla on sellaista, ilmoita !

    Äänestä

  • tutkimusapulainen kirjoitti:

    Jonkin verran aiheeseen (mielenterveysongelmat) perehtyneenä tietolähteesi kiinnostaa kovasti. Itse en voi käyttää nk mutu-tietoa omina lähteinäni, ainoastaan tieteelliset kriteerit täyttävät julkaisut kelpaavat, joten jos sinulla on sellaista, ilmoita !

    ...nimen omaan siihen itsetuhoiseen käytökseen.

    Tiedän, että mielenterveysongelmia on sekä VL-piireissä, että muualla. Käy katsomassa vaikka linkistä www.tukiasema.net

    Mutta toki jos osoitat tietolähteitä myös mielenterveyteen liittyvistä ongelmista VL:stä johtuen niin toki se on tervetullut tieto.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...ystävällisesti kertoa meille tästä asiasta tietolähteesi...

    "onnettomimmat jopa päättäneet itse päivänsä"

    ...ja perustelut sille, että miten tapahtumien kulku mahdollisesti johti tähän tapaukseen?

    savua ilman tulta.

    70-luvusta on kulunut vasta muutama kymmenen vuotta. Todennäköisesti on siis vielä elossa paljonkin ihmisiä, jotka ovat tunteneet noita itsemurhan tehneitä. Heitä voi olla sinunkin tuttavapiirissäsi. Etsi heidät käsiisi ja kysele tarkempia tietoja heiltä.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...nimen omaan siihen itsetuhoiseen käytökseen.

    Tiedän, että mielenterveysongelmia on sekä VL-piireissä, että muualla. Käy katsomassa vaikka linkistä www.tukiasema.net

    Mutta toki jos osoitat tietolähteitä myös mielenterveyteen liittyvistä ongelmista VL:stä johtuen niin toki se on tervetullut tieto.

    ...Vl-ien henkisen väkivallan uhreista, jotka ovat tappaneet itsensä löytyy ihan perheeni tuntemista ihmisistä, joista vielä kotona asuessani kuulin, että kylässä käyneet ihmiset, se ja se, eivät sitten olleet jaksaneetkaan enää elää, vaan olivat päättäneet päivänsä.

    Lisäksi muistelen lukeneeni asiasta paristakin eri kirjasta. Toisen nimeä en enää muista, mutta toinen oli nimeltään "sota perintöosasta", joka käsitteli juuri noita 70-luvun hirmutöitä Vl-liikkeen sisältä seurattuna. Valitettavasti olen hävittänyt tai hukannut kyseisen kirjan, joten en voi antaa sanatarkkoja lainauksia. Kirjastosta löytynee.

    Täytyy muistaa, että ankarimmillaan Vl-liikkeessä ei "vääräuskoisia" tai uskottomia ystäviä saanut olla, joten erottaminen seurakunnasta merkitsi sitä, että samalla tuomittiin sosiaaliseen tyhjiöön ja edes sukulaiset eivät saaneet pitää mitään yhteyttä. Pahimmillaan jäi aivan yksin. Liikkeen tuomio "helvetin omaksi" toteutui maallisesti, kun kaikki ystävät, tutut ja jopa omat sukulaiset hylkäsivät. Aika harva ihminen on niin vahva, että moisen vaurioitta kestää.

    Nyttemmin olen kuullut että tilanne noista 70-luvun ajoista olisi huomattavastikin muuttunut. Tiedä häntä, kun yhä väitetään ettei oppi olisi mihinkään muuttunut...

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    ...hieman huvittunut, mutta hyvässä hengessä.

    "Tiedä häntä, kun yhä väitetään ettei oppi olisi mihinkään muuttunut..."

    Itse asiassa se, että puhuit itsetuhisuudesta, on selkeää johtopäätöstä ilmeisesti tai kuultua jostakin, koska onhan se selvää, että riski itsetuhoisuuteen on mielenterveyshäiriöisellä suurempi kuin terveellä, joka ei kylläkään katso sinänsä mitään rajoja.

    VL:ssä on varmasti ollut monenlaista vaihetta, enkä niitä sen enempää tässä käsittele, mutta käsittelen hieman toista näkökantaa tämän yhteydessä.

    Suomessa on edelleen lähes puoli miljoonaa työtöntä, joten oisko työnantajien toiminta hyväksyttävämpää mielenterveyden horjuttamisessa käytettäessä ihmisiä pelinappuloina? Moni on joutunut potkituksi pihalle, jonka seurauksena on monet ongelmat tulleet elämään irtisanomisen myötä.

    Uskonnossa ja pisneksessä on se ero, että toisessa erottavana tekijänä on synti ja toisessa raha.

    Äänestä

  • Suden uhrit kirjoitti:

    savua ilman tulta.

    ...ja siihen perehtyneenä tiedät sen tarkasti, ettei SRK:lla ollut mitään tekemistä kirjassa kuvattuun itsetuhoiseen käyttäytymiseen ja kirja ei edes kuvannut tarkasti, mitä oli tapahtunut, joten jää avoimeksi, oliko kyse itsetuhosta, vai tapaturmasta vai mistä, kirja ei siihen anna vastausta.

    Äänestä

  • Tietäväinen kirjoitti:

    70-luvusta on kulunut vasta muutama kymmenen vuotta. Todennäköisesti on siis vielä elossa paljonkin ihmisiä, jotka ovat tunteneet noita itsemurhan tehneitä. Heitä voi olla sinunkin tuttavapiirissäsi. Etsi heidät käsiisi ja kysele tarkempia tietoja heiltä.

    ...esittäminen kuuluu väittämän tekijälle, eikä lukiajlle.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...hieman huvittunut, mutta hyvässä hengessä.

    "Tiedä häntä, kun yhä väitetään ettei oppi olisi mihinkään muuttunut..."

    Itse asiassa se, että puhuit itsetuhisuudesta, on selkeää johtopäätöstä ilmeisesti tai kuultua jostakin, koska onhan se selvää, että riski itsetuhoisuuteen on mielenterveyshäiriöisellä suurempi kuin terveellä, joka ei kylläkään katso sinänsä mitään rajoja.

    VL:ssä on varmasti ollut monenlaista vaihetta, enkä niitä sen enempää tässä käsittele, mutta käsittelen hieman toista näkökantaa tämän yhteydessä.

    Suomessa on edelleen lähes puoli miljoonaa työtöntä, joten oisko työnantajien toiminta hyväksyttävämpää mielenterveyden horjuttamisessa käytettäessä ihmisiä pelinappuloina? Moni on joutunut potkituksi pihalle, jonka seurauksena on monet ongelmat tulleet elämään irtisanomisen myötä.

    Uskonnossa ja pisneksessä on se ero, että toisessa erottavana tekijänä on synti ja toisessa raha.

    Jos alat vertaamaan työstä erottamisia "Jumalan valtakunnasta" erottamisiin, niin siinä on ehkä pikkasen eroa.

    Toki molemmat varmasti masentavat, mutta uskovaisen ihmisen sulkeminen taivastieltä pois, ellei simputukseen suostu on JULMAA!!

    Kuten edellisessä viestissäni kerroin, niin sekään ei ole riittänyt, vaan mukaan on otettu sosiaalinen kontrolli. Useiden kohdalla se on tarkoittanut totaalista yksin jäämistä ystävistään ja sukulaisistaan. Sellainen yhdistettynä helvetillä pelotteluun riittää kyllä horjuttamaan kenen tahansa mielenterveyttä. Oikeastaan ihmettelen, ettei kuolonuhreja moisesta saatanan ylläpitämästä henkisestä väkivallasta ole enempää!

    Toikkarointisi "todisteiden" tai "tietolähteiden" kyselemisessä on naurettavaa. Jos kiinnostaa, niin tee kyselytytkimusta omiesi parissa. Varmasti löytyy tietoja. Sinulla on sekä minun, että muiden sekä parin kirjailijan sana tästä asiasta. Toki voit inttää että todista, todista. Se ei kuitenkaan ole meidän asiamme. Olemme mielipiteemme ja sanamme antaneet. Elleivät ne riitä, niin ei voi mitään. Jos asia kuitenkin kiinnostaa, niinkuin se näyttää tekevän, niin ota itse tarkemmin selvää.

    Monille omaisille sukulaisensa menetys on ollut suuri järkytys ja suru. Sellaisesta ei mielellään huutele hirveesti. Olen kuullut monien Vl-ien kertovan itsemurhan tehneiden sukulaisten kuolinsyyksi "onnettomuuden", tms. Heille se on arka paikka. Siitä huolimatta tämä sama tieto löytyy useammasta lähteestä.

    Eli hirveesti savua ja nokea, muttei yhtään tulta, koska ei voida aukottomasti todistaa tai osoittaa että tuolla se tuli on varmasti ollut. Niinkö? Mieti sitä!

    >>

    Kyllä, olen samaa mieltä. Kuitenkin niissä on sen verran samaa, että molemmissa pätevät viidakon lait. Uskonnosta erottajilla painavat synnit niin, että heidän täytyy viedä huomio toisaalle hyökkäämällä syyttelevästi muiden kimppuun, ettei kukaan huomaisi tai uskaltaisi huomautella heidän omia syntejään. Olen kuullut(huomaa että tämän tunnustan kuulopuheiksi) että Vl-erottajilla on itsellään monilla todella saastainen tausta; rahanpesua, talousrikoksia, aviottomia lapsia, jne... Aika uskottavaa, kun heidän toimintatapojaan ja motiivejaan miettii.

    ...vain sen, että pahoinvointi voi johtua niin monesta syystä.

    Miksi puhut Jumalan valtakunnasta erottamisesta? Olethan sen tuhat kertaa sanonut, ettei Jumalan valtakunnasta voi erottaa ketään, niin puhu vain vanhoillislestadiolaisuudesta erottamisesta edelleen. Vaikka vanhoilliset puhuisivatkin Jumalan valtakunnasta syntiin sidottuna irtaantumisesta, niin ethän sinätähän usko. Miksi siis kiivailet suotta, koska et siihen usko?

    ...siis esittää mitään tietolähteitä, väitteitä kyllä senkin edestä, joten vaitteet jätän väitteiksi vailla todisteita.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...siis esittää mitään tietolähteitä, väitteitä kyllä senkin edestä, joten vaitteet jätän väitteiksi vailla todisteita.

    >>
    Sinulla ei ollut...
    Kirjoittanut: vlm, 29.1.2004 klo 23.23

    Menehän poju ittees.

    En ole kertaakaan valehdellut tällä palstalla. Kehottaisin lisäksi lukemaan aiemman kirjoitukseni uudestaan.

    Mutta mikäs siinä. Kyllähän teidän tavat jo tunnetaan.

    Kun tarpeeksi kauon hokee valhetta että musta on valkoista, musta on valkoista, niin siihen varmaan alkaa pikkuhiljaa itsekin uskomaan.

    voi teitä:(

    ...Koska se on se termi, jota Vl-liike röyhkeydessään on käyttänyt ja sen nimissä tuomiot tehty ja "saatanan haltuun" viattomia uskovaisia julistettu.

    >>
    Miksi puhut Jumalan valtakunnasta erottamisesta? Olethan sen tuhat kertaa sanonut, ettei Jumalan valtakunnasta voi erottaa ketään, niin puhu vain vanhoillislestadiolaisuudesta erottamisesta edelleen.
    >>

    Sulla näyttää olevan lyhyt muisti, tai sitten vääristelet tahallaan. Tuo valehtelu näyttää olevan hyvin pieni synti Vl-liikkeessä. Jos se on siellä synti ollenkaan, kun valehtelulla yritetään omat hirmutyöt peitellä.

    Täytyykö laittaa lisää pöytäkirjaotteita??

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000001998869

    ...tarkoitan, eikä sillä ole mitään valheen kanssa tekemistä, vaan lähteet puuttuu.

    Minä olen kokenut VL-elämää sen verran, ettei tuo antamasi kuva vastaa missään tapauksessa tätä päivää, vaikka mitä sanot. Siksi on parempi esittää vähän pohjaa, jotta ei tarvitse esittää vain väittämiä vailla perustetta.

    ...päivästä vai menneisyydestä?

    ...teitolähde, jolla perustelet nämä sanasi?

    "ja onnettomimmat jopa päättäneet itse päivänsä"

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    ...Koska se on se termi, jota Vl-liike röyhkeydessään on käyttänyt ja sen nimissä tuomiot tehty ja "saatanan haltuun" viattomia uskovaisia julistettu.

    >>
    Miksi puhut Jumalan valtakunnasta erottamisesta? Olethan sen tuhat kertaa sanonut, ettei Jumalan valtakunnasta voi erottaa ketään, niin puhu vain vanhoillislestadiolaisuudesta erottamisesta edelleen.
    >>

    Sulla näyttää olevan lyhyt muisti, tai sitten vääristelet tahallaan. Tuo valehtelu näyttää olevan hyvin pieni synti Vl-liikkeessä. Jos se on siellä synti ollenkaan, kun valehtelulla yritetään omat hirmutyöt peitellä.

    Täytyykö laittaa lisää pöytäkirjaotteita??

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000001998869

    Edellinen viestini oli osittain väärinkäsityksen tulosta.

    Luin vlm:n viestin huolimattomasti ja täysin väärin. Kohdan: "Olethan sen tuhat kertaa sanonut" Luin "olenhan sen tuhat kertaa..."

    Osittain väärinkäsitykseni johtui päällä olevasta flunssasta ja osittain varmaan siitä, että näin "punaista" tuon vlm:n tietolähde-toikkaroinnin kanssa.

    Tästä syystä vastaukseeni tuli tuo loppuosa, jossa ihmettelin vääristelyä / valehtelua.

    Olen vilpittömästi pahoillani tuosta huolimattomasta kömmähdyksestäni.

    Ande

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...tarkoitan, eikä sillä ole mitään valheen kanssa tekemistä, vaan lähteet puuttuu.

    Minä olen kokenut VL-elämää sen verran, ettei tuo antamasi kuva vastaa missään tapauksessa tätä päivää, vaikka mitä sanot. Siksi on parempi esittää vähän pohjaa, jotta ei tarvitse esittää vain väittämiä vailla perustetta.

    Yritetään nyt vielä kerran.

    Eli mille haluat tietolähteet?

    a) Sillekö, että Vl-liikkeen surullisen kuuluisien hoitokokousten jälkeen ovat jotkin ihmiset tappaneet itsensä?

    Jotta tästä saisi oikean käsityksen, niin sama asia voidaan muotoilla myös seuraavasti:

    On olemassa itsemurhan tehneitä ihmisiä, jotka ennen itsemurhaansa ovat tulleet erotetuksi Vl-liikkeestä, joissa heidät on ns."hoitokokouksissa" kerrottu erotettavan "Jumalan valtakunnasta"

    Tämä väite on tosiasia, josta sinulla on tietolähteenä sanani, että olen henkilökohtaisesti sellaisen ihmisen tavannut. Tästä on myös tietolähteinä ainakin kaksi kirjaa, joista mainitsin itse kirjan sota perintöosasta.

    b) Tarkoitatko sitä, ettei näitä itsemurhia voida aukottomasti todistaa johtuneen hoitokokouksista?

    Tämä on varmasti filosofisesti ottaen totta, sillä eihän mitään itsemurhaa voida aukottomasti todistaa johtuneen juuri jostain yksittäisestä asiasta.

    Käytännössä kuitenkin voidaan laskea 1 1 = 2. Tällä tarkoitan sitä, että jos ihminen ennen itsemurhaansa on ollut viikkoja tai kuukausia ahdistunut juuri jostain tietystä asiasta, niin kyseistä itsemurhaa voidaan pitää tuosta ahdistuksesta johtuvana.

    Aika avoimesti pidetään Brittitutkija Kellyn itsemurhaa johtuvan siitä, että tämä koki hallituksensa tenttaukset ja syytökset tietovuodosta todella raskaana. Eihän Kellynkään itsemurhaa voida filosofisesti aukottomasti todistaa juuri tästä johtuvaksi, vaikka käytännössä kuitenkin näin tehdään.

    Tästä on kysymys. Voit olla eri mieltä ja varmaan oletkin. En edes kuvittele saavani sinua vakuuttuneeksi. Olet monien muiden Vl-ien tavoin mielipiteesi liikkeestä muodostanut ja mielelläsi torjut kaiken siihen liittyvän negatiivisen informaation. Tässä on kyse psykologisin termein kongitiivisestä dissonanssista. Eli ei haluta uskoa totuutta, koska se loukkaa jo olemassa olevaa positiivista mielikuvaa.

    Joku voi kuitenkin olla vilpitön totuuden etsijä, joka uskoo epämieluisaltakin tuntuvan totuuden.

    >>
    ettei tuo antamasi kuva vastaa missään tapauksessa tätä päivää
    >>

    Se voi pitää paikkansa. Tietoni sijoittuvat 80-luvun alkupuolelle, joten niistä tapahtumista, joita minä tiedän, on 20 vuotta tai ylikin. Se on kuitenkin historiallisesti todella lyhyt aika. Koskapa tuohon hirmuhallintoon liittyvästä erehtymättömyysopista ei ole vieläkään tehty parannusta, eikä hirmutöiden uhreiltä ole anteeksi pyydetty, saati näiden "kunniaa" palautettu, voi vastaavaa tällöin hyvinkin tapahtua uudelleen.

    Ande

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    Edellinen viestini oli osittain väärinkäsityksen tulosta.

    Luin vlm:n viestin huolimattomasti ja täysin väärin. Kohdan: "Olethan sen tuhat kertaa sanonut" Luin "olenhan sen tuhat kertaa..."

    Osittain väärinkäsitykseni johtui päällä olevasta flunssasta ja osittain varmaan siitä, että näin "punaista" tuon vlm:n tietolähde-toikkaroinnin kanssa.

    Tästä syystä vastaukseeni tuli tuo loppuosa, jossa ihmettelin vääristelyä / valehtelua.

    Olen vilpittömästi pahoillani tuosta huolimattomasta kömmähdyksestäni.

    Ande

    ...aika harvoin näet kirjoituksissani muuta kuin punaista.

    Turha jatkaa tästä aiheesta, joten pidetään käsityksemme.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...aika harvoin näet kirjoituksissani muuta kuin punaista.

    Turha jatkaa tästä aiheesta, joten pidetään käsityksemme.

    ...Pidän sinua asiallisena ja maltillisena Vl:änä. Pyrit yleisesti ottaen keskustelemaan rakentavasti. Tästä syystä arvostan sinua, vaikka en olisikaan samaa mieltä mielipiteistäsi.

    Välillä kyllä "näen punaista", kun aletaan vääristelemään totuutta tai kun ei haluta ymmärtää...

    Toisaalta minulla on itselläni hieman turhan terävä kieli ja sanon tahtomattanikin asiat monesti vahvemmilla ilmaisuilla, kuin mikä olisi ehkä rakentavaa. Tästä voi virheellisesti tulkita kommenttini "vihaisiksi" tai "äkäisiksi", joka ei kuitenkaan ole tarkoitukseni...

    Äänestä

"En millään voi ymmärtää, miksei ihminen saa uskoa niin kuin haluaa.."
"sillä eikö juuri se, että he saavat muulta maailmalta niin paljon negatiivista palautetta (kateuttako..?) osoita että heidän uskonsa on se "oikea"."
"Se että ihmiset suhtautuvat siihen niin vihamielisesti, osoittaa sen että moni kenties on huomannut minun laillani vanhoillislestadiolaisten keskuudessa selvän rakkauden ja pyhyyden ilmapiirin"
"Miettikäähän tätä ennen kuin solvaatte toisten uskoa....."

tyypillistä vanhoillislestadiolaisen tekstiä. Ilmeisesti kirjoittaja on sen verran yksinkertainen ihminen, että luulee valheensa menevän läpi "En itse kuulu em. uskontoon, mutta alan pikkuhiljaa kiinnostumaan asiasta".

Ihmettelen, että kehtaat noin valehdella, mutta ymmärrän toisaalta asian. Saatana on valheen isä ja kenen leipää syöt sen oppeja opetat.

Äänestä

Luulitko TODELLA, että käyttämäsi kikka kolmonen puree?

Äänestä

toistakymmentä vihaista vastausta....kyllä vihaa riittää......

Äänestä
  • "Miksi???
    Kirjoittanut: hämmästynyt.., 24.1.2004 klo 18.34

    En itse kuulu em. uskontoon, mutta alan pikkuhiljaa kiinnostumaan asiasta, sillä eikö juuri se, että he saavat muulta maailmalta niin paljon negatiivista palautetta (kateuttako..?) osoita että heidän uskonsa on se "oikea"."

    julkisella keskustelupalstalla törkeästi valehtelevaan ja bluffaavaan henkilöön mielestäsi pitäisi suhtautua?

    Äänestä

  • vl-harhaoppeja saisi vihata? Jumala rakastaa jokaista ihmistä, mutta tuskin Jumala rakastaa omaa sanaansa vastaan sotivia harhaoppeja, joita vanhoillislestadiolaiset opettavat.

    Äänestä

  • vanhoillislestadiolaiset samanlaisia kuin avaaja ja sinä?
    Toinen valehtelee erittäin läpinäkyvästi ja toinen ihmettelee, miksi valehtelijaa ei ymmärretä.

    Äänestä

  • Aamun kysymys kirjoitti:

    "Miksi???
    Kirjoittanut: hämmästynyt.., 24.1.2004 klo 18.34

    En itse kuulu em. uskontoon, mutta alan pikkuhiljaa kiinnostumaan asiasta, sillä eikö juuri se, että he saavat muulta maailmalta niin paljon negatiivista palautetta (kateuttako..?) osoita että heidän uskonsa on se "oikea"."

    julkisella keskustelupalstalla törkeästi valehtelevaan ja bluffaavaan henkilöön mielestäsi pitäisi suhtautua?

    se.

    Tuskin valehtelun päällä lepää kovin suuri Jumalan siunaus.

    Äänestä

  • Aamun kysymys kirjoitti:

    "Miksi???
    Kirjoittanut: hämmästynyt.., 24.1.2004 klo 18.34

    En itse kuulu em. uskontoon, mutta alan pikkuhiljaa kiinnostumaan asiasta, sillä eikö juuri se, että he saavat muulta maailmalta niin paljon negatiivista palautetta (kateuttako..?) osoita että heidän uskonsa on se "oikea"."

    julkisella keskustelupalstalla törkeästi valehtelevaan ja bluffaavaan henkilöön mielestäsi pitäisi suhtautua?

    ei minkäänlaisella lempeydellä.

    Äänestä

"En itse kuulu em. uskontoon"

on lyhyet jäljet. Jumala näkee kaiken.

Äänestä

Meinaan vanhoillislestadiolainen. Saa olla muunkin -lainen.

Tärkeintä olisi se, että uskoisi Jeesukseen, sillä vain HÄN voi ihmisen pelastaa helvetistä, lahjoittamalla oman vanhurskautensa ihmiselle. Muuta tietä ei taivaaseen mene, eikä tule koskaan menemään.

On hirvittävä vahinko, jos ihminen alkaa luottamaan yhdistykseensä ja sen ihmisoppeihin ja vahtaamaan kuin vartija ikään, luottavatko kaikki muutkin juuri hänen yhdistyksensä ihmiopeilla sekoitettuun evankeliumiin.

Ja kun huomaanat -totta kai-, että muut eivät kumarra heitä, vaan Jeesusta Kristusta, he tuomitsevat tällaisen Jeesukseen uskovan oikopäätä helvettiin, ikäänkuin heillä olisi valta tuomita eläviä ja kuolleita.

Tässäkö kaikki? Eihän satuja tarvitse kenenkään uskoa. Ei, mutta kun vihollinen on saanut eksyttää, he julistavat evankeliumin tyhjäksi ilman heitä ja julistavat että katso meillä vain on Kristus tulkaa meille, muutoin menette helvettiin.

Mitä sitten? Haihattelijoitahan on ollut aina.

NO... He tekevät epäuskoisten ja ateistien kanssa yhtistyötä murtaen valheillaan yhteistä evankeelisluterilaista kirkkoamme, johon he itsekin kuuluvat.

Kaikki tuo myyräntyö on poissa Kristuksen evankeliumin julistustyöltä kaikkeen maailmaan. Kuin lampaat sutten keskelle meidät on lähetetty julistamaan Kristusta pelastukseksi.

Kristus EI TODELLAKAAN OLE JAETTU. Niin kun hän myös ylimmäispapillisessa rukouksessaan rukoilee että he, -hänen lapsensa kaikki-, yhtä olisivat.

Tämä on Jeesuksen rukous, eikä mitään satua. Mutta sokea nousee omassa vanhurskaudessaan temppelin harjalle ja alkaa nähdä sieltä vain ihmisen heikkoutta, (ei kuitenkaan omaa tilaansa), ja alkaa tuomita muita.

Siinä hänen armonaikansa kuluukin tyhjässä itseruoskinnassa ja muka vanhurskauttavissa teoissa ahertaen. Kaikki tämä energia on poissa puhtaan evankeliumin julistukselta.

Äänestä

nolo juttu.

Äänestä

"En itse kuulu em. uskontoon"

aika huono valehtelija. Hyvä niin.

Äänestä

ne veeällät yrittävät. Kuten tämäkin vl-avaaja.

Äänestä

vihan oksennusta piisaa

Äänestä
  • saa heittää oikein kunnon yrjöt.

    Äänestä

Ja vastauksiakin sait paljon.
Johtoa etsintään.

Äänestä
  • kieron ja valehtevan vanhoillislestadiolaisen tekemä avaus.
    Kenen mielestä hyvä - kenen mielestä ei...

    Äänestä

  • Kissa pöydälle kirjoitti:

    kieron ja valehtevan vanhoillislestadiolaisen tekemä avaus.
    Kenen mielestä hyvä - kenen mielestä ei...

    Ei ollut.
    Eläimet pois ruokapöydältä.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Ei ollut.
    Eläimet pois ruokapöydältä.

    Sanoi emäntä kun kissalla pöytää pyyhki... :)

    Äänestä

  • ihan miten uskoo.

    Toisille ei kyllä parane kaupata sellaista uskoa, jota Raamattu ei vahvista.

    On vain YKSI tie. Ja Hän on Jeesus Kristus Jumalan Poika vapahtaja. Tästä ette mihinkään kukaan ikinä pääse. On aivan turha yrittääkään.

    Laki on nimittäin jo yhdestä synnistä kadotukseen. Eikä Jumala mielisty kun yhteen ainoaan tekoon, ei meidän tekoihimme, vaan Kristuksen tekoon.

    Jos sinä sen uskolla omaksesi ansiottomana omistat, niin sinä pelastut helvetistä kuuletko sinä usein epäilevä ja vihollisen rääkkäämä ystäväni.

    Eikä kukaan voi sinulta taivaan ovea sulkea, kun sen Jeesus Kristus on tien taivaaseen sinulle viattomalla vaelluksellaan, ristinkuolemallaan, verensä vuodattamisella ja ylösnousemuksellaan avannut.

    Ei kukaan, muista ystäväni aina tämä. Muista silloinkin aina, kun saatana voimalla hyökkää myös kaikenlaisten väärien oppienkin kautta.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    ihan miten uskoo.

    ...mutta teot ovat erit. Muistanet omat sanasi:

    "...Sinulla vlm ei ole mitään asiaa tähän häähuoneeseen..."

    Kuka siis on ottanut vallan sulkea ovia? Ethän sinä sulje niitä tai jos kiivaudessasi ole näin sanonut, niin eikö asia pitisi korjata?

    Sinähän olet erinäisiä kertoja yrittäny vihan vimmalla repiä minua irti Kristuksesta ja siihen sinä et kykene. Se on minun onneni. Minä ja Kristus olemme hääpari ja sinulle ei ole meidän makuukamariimme todellakaan mitään asia repimään peittoja päältä. Röyhkeydellä sinä yrität mutta sinulla ei ole teoillesi tueksi sanaa ei siteeksikään. Siitä on kysymys.

    Sinun ja Kristuksen välinen suhde taas ei ole minun asiani lainkaan. Kristuksellahan on valta armahtaa kenet hän itse hyväksi näkee. Vaikka kristiopista ei olisi ihmisellä hajuakaan, kuten oli tilanne ryövärilläkin ristillä.

    Kristus näkee koko sydämen todellisen tilan, me luemme vain sen mitä kirjaimilla pystyy ilmaisemaan. Niistä sinun kirjaimistasi mitä kirjoitat, näen selkeästi sen, ettei kristinopin ydinsanoma uskonvanhurskaus ole sinulle vielä avatunut. Mutta ehkäpä Jumala sinua johdattaa, sitä toivon ja rukoilen. Siksi myös kirjoitan sinullekin, kuten muille myös, Kristuksesta ja Hänen vahurskaudestaan.

    ...en ole mitään yrittänyt repiä sinulta, vaan olen kertonut sen, miten vanhurskaus tulee Jumalan sanan mukaan.

    Sinä suljet ovia omalla vallallasi, jota Kristus ei ole jättänyt maan päälle.

    Nöyryyttä sinulla ei todellakaan ole yhtään, koska ajattelehan, mitä kaikki täällä sanoisivat, jos sinä pyytäisit jotain kurjalta vlm:ltä anteeksi. Voi ihmiskunnia siinä menisi kokonaan. Tiedät sen, ettei liha anna koskaan sinun tehdä parannusta yhtään mistään ja liha sanoo sinulle, ettei kannata tuon kurjan vlm:n edessä nöyrtyä parannukseen niistä asioista, joita on tullut rikottua vlm:ää kohtaan. Kaikkien muiden edessä kyllä nöyryyttä olisi, mutta ei tuon vlm:n, koska se on niin pimeä, valehtelija ja kurja tyyppi.

    ...että minä revin sinulta jotain, mutta etkö käsitä ja näe, etten minä revi, vaan Jumalan sana riisuus sinua koko ajan omastasi pois ja sen koet repimiseksi ja vihaksi sinua kohtaan.

    Sana puhuttelee sinua ja lihasi taistelee viimeiseen asti vastaan, ettei tarvitsisi kuulla sitä evankeliumia, joka ainoastaan tekee autuaaksi ja kelpaa Jumalalle.

    Äänestä

  • ymmärsit, että avaaja on vl?

    Äänestä

  • Varmistus kirjoitti:

    ymmärsit, että avaaja on vl?

    Hynde ymmärsi. Kunhan pelleilee normaaliin tapaansa.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...en ole mitään yrittänyt repiä sinulta, vaan olen kertonut sen, miten vanhurskaus tulee Jumalan sanan mukaan.

    Sinä suljet ovia omalla vallallasi, jota Kristus ei ole jättänyt maan päälle.

    Nöyryyttä sinulla ei todellakaan ole yhtään, koska ajattelehan, mitä kaikki täällä sanoisivat, jos sinä pyytäisit jotain kurjalta vlm:ltä anteeksi. Voi ihmiskunnia siinä menisi kokonaan. Tiedät sen, ettei liha anna koskaan sinun tehdä parannusta yhtään mistään ja liha sanoo sinulle, ettei kannata tuon kurjan vlm:n edessä nöyrtyä parannukseen niistä asioista, joita on tullut rikottua vlm:ää kohtaan. Kaikkien muiden edessä kyllä nöyryyttä olisi, mutta ei tuon vlm:n, koska se on niin pimeä, valehtelija ja kurja tyyppi.

    Mutta kun sinä et tunne puhdasta Raamatun sanomaa Kristuksesta, siten kun pitäisi. Olet näet sotkenut sen yhdistyksesi ihmisoppien kanssa.

    Paljonko me silloin rakennumme siitä. Minulle vanhurskauttamisen asia on päivän selvä. Kiitos siitä Herralle ja Kuninkaalleni. Pitkän häpen tien olen minäkin saanut kulkea, enkä enää tänä päivänä häpeä Julistaa Kristusta Jeesusta ainoaa pelastuksen tietä.

    Sillä pyrkimykset itse itsensä vanhurskauttamineen ovat monien tuskien äiti. Kuten täältäkin saamme päisittän lukea näitä traagisia juttuja tällaisesta oman vanhurskauden opista ja sen kauheista seurauksista.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...että minä revin sinulta jotain, mutta etkö käsitä ja näe, etten minä revi, vaan Jumalan sana riisuus sinua koko ajan omastasi pois ja sen koet repimiseksi ja vihaksi sinua kohtaan.

    Sana puhuttelee sinua ja lihasi taistelee viimeiseen asti vastaan, ettei tarvitsisi kuulla sitä evankeliumia, joka ainoastaan tekee autuaaksi ja kelpaa Jumalalle.

    Ja hyvin ahkerasti tuotkin esiin omaa ihmisoppiasi Kristuksen puhtaan evankeliumin rinnalle. Minulle to yritys on yksi lysti.

    Äänestä

  • von Döbeln kirjoitti:

    Hynde ymmärsi. Kunhan pelleilee normaaliin tapaansa.

    Avauskirjoittaja on todennäköisemmin ei-vl joka yritttää esiintyä vl-pellenä ja huijaa teitä, että luulette sen olevan vl-pelle. :)

    Minä en ainakaan lähtisi uskoani kieltämään pelleily mielessäkään tyliin "minä en ole vl".

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Avauskirjoittaja on todennäköisemmin ei-vl joka yritttää esiintyä vl-pellenä ja huijaa teitä, että luulette sen olevan vl-pelle. :)

    Minä en ainakaan lähtisi uskoani kieltämään pelleily mielessäkään tyliin "minä en ole vl".

    avaaja ei kommentoi lainkaan kirjoituksia, joita on tullut ketjuun...?

    Äänestä

  • Ruikonperän torppari kirjoitti:

    avaaja ei kommentoi lainkaan kirjoituksia, joita on tullut ketjuun...?

    Se on sen taktiikka.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Se on sen taktiikka.

    vanhoillisilla sama taktiikka? Ensin hämäys kehiin ja sitten hiljaisuus.

    Äänestä

teit tämän avauksen?

Miksi yritit hämätä lukijoita esiintymällä ei-vanhoillislestadiolaisena ja ikäänkuin ulkopuolelta kehuskella vanhoillislestadiolaisuutta ja kertoa, että alat itsekin kiinnostua kyseisestä herätysliikkeestä.
Teit kuitenkin hämäyksesi niin tökerösti, että jokainen huomasi asian heti.

Ymmärrätkö, että tällä avauksella teit melkoisen karhunpalveluksen vl-herätysliikkeelle. Vahvistit sitä mielikuvaa, joka ei-vanhoillisilla on vanhoillisista, että vanhoillislestadiolaiset ovat

- omavanhurskasta
- kieroa
- epärehellistä

joukkoa, joka käärmeen lailla valehtelemalla menee elämäänsä eteenpäin.

Kuka kehotti sinua tekemään tämän avauksen? Piru?

Kannattiko tehdä tämä valheellinen avaus?

Äänestä
  • kommentoida oheista kirjoitusta.

    Äänestä

  • mikäs pointti tässä on?

    kannattiko tällaista....

    Äänestä

  • Miten joku voi keskustella täälä niin tosissaan, että sanoo jotain yhtä tiettyä avausta valheelliseksi ? eikö koko idea ole juuri siinä, että voi heittää mitä vaan anonyymisti. Miten silloin voi ottaa hommaa kovin tosissaan. Varsinkin kun puhutaan tällaisista arvoista, joihin liittyy paljon tunteita.

    Tämänkin avauksen olet esimerkiksi yhtä lailla voinut tehdä juuri sinä nimimerkillä ihmettelen, ajattelen minä täälä! Että on pistetty niinkun hämärä avaus ja sitten sitä kommentoitu. En väitä, että näin olisi, mutta se on täysin mahdollista. Mihinkään täälä ei mielestäni kannata suhtautua tosissaan. Tämä on vain internetin keskustelu palsta. Totuudet eivät tule koskaan julki. Itse en lähtisi kirjoittaan uskonasioista tällaiselle palstalle. jos joku tulee kysymään elävässä elämässä minulta, niin silloin puhutaan aidosti ja rehellisesti ja kasvotusten. On nämä sen luontoisia asioita, että eivät ole tällaisen palstan arvoisia. ON MINUN MIELIPIDE.

    Äänestä

  • eräs vl kirjoitti:

    Miten joku voi keskustella täälä niin tosissaan, että sanoo jotain yhtä tiettyä avausta valheelliseksi ? eikö koko idea ole juuri siinä, että voi heittää mitä vaan anonyymisti. Miten silloin voi ottaa hommaa kovin tosissaan. Varsinkin kun puhutaan tällaisista arvoista, joihin liittyy paljon tunteita.

    "eikö koko idea ole juuri siinä, että voi heittää mitä vaan anonyymisti."

    valehtelemaan?

    "Itse en lähtisi kirjoittaan uskonasioista tällaiselle palstalle. jos joku tulee kysymään elävässä elämässä minulta, niin silloin puhutaan aidosti ja rehellisesti ja kasvotusten."

    saa kasvotusten kysyessään jotakin häntä arkarruttavaa asiaa vastauksen: "Älä suotta murehdi ja kysele, usko vaan syntisi anteeksi". Tuskin tällainen vastaus kovin paljon kysyjää lohduttaa.

    Siksi tarvitaan tätä palstaa, jossa vanhoilliset voivat kysellä heitä askarruttavia ja kiinnostavia kysymyksiä sekä saavat asiallisia vastauksia.

    Samoin tämä palsta on tärkeä purkautumiskanava ajan ahdingoissa taistelevalle vanhoillislestadiolaiselle, joka ei uskalla purkaa taakkojaan kasvokkain kenellekään toiselle vanhoilliselle tyrmätyksi tulemisen pelossa.

    Äänestä

  • Ryynänen kirjoitti:

    ryynäsen "asiallisia" vastauksia........

    Äänestä

  • rytkönen kirjoitti:

    ryynäsen "asiallisia" vastauksia........

    Tulee tosin varsin pitkä lista. Mutta eihän sinun tarvitse ottaa kuin muutama malliksi.

    Äänestä

  • Ryynänen kirjoitti:

    Tulee tosin varsin pitkä lista. Mutta eihän sinun tarvitse ottaa kuin muutama malliksi.

    ei nimittele toisia ihmisiä pässeiksi tms; tommoset ilmaisut vesittää koko "uskovaisen miehen" imagosi, omahan on valintasi

    Äänestä

  • asiallinen kirjoitti:

    ei nimittele toisia ihmisiä pässeiksi tms; tommoset ilmaisut vesittää koko "uskovaisen miehen" imagosi, omahan on valintasi

    monet HARHAOPIT, joita vl-herätysliike opettaa, vesittävät koko käsitteen "uskovainen" kyseisen herätysliikkeen jäseniltä.

    Se on ikävää kyseisen herätysliikkeen vilpittömien uskovaisten kannalta, joiden niskaan myöskin kaadetaan saarnaajien opettamaa "vain me"-kuravettä.

    Äänestä

Kiitos kauniista sanoista!
Emme ole ansainneet tuollaista, niin huonoja me omalta puoleltamme olemme.
palstalla ollessamme on tuntunut kuin me vanhoilliset olisimme vain alituisena sylkykuppina.

Äänestä
  • "Emme ole ansainneet tuollaista, niin huonoja me omalta puoleltamme olemme."

    Älä suggeroi itseäsi tuollaiseen "minä olen maailman huonoin ihminen" -mentaliteettiin. Sillä pärjää huonosti tämän päivän maailmassa. Ota mieluummin asenne: "Minä olen Jumalan luoma ihminen ja uskossa. Olen ylpeä siitä!".

    Mutta...

    Tuo ei tarkoita väärää ylpeyttä. Pyri olemaan ihmisenä nöyrä, mutta älä nöyristele. Juuri tuollainen "olen maassa ryömivä kasiainen" -asenne on väärää nöyristelyä, joka ei anna mitään eikä johda mihinkään.

    Toiseksi:

    Tällä palstalla ei ainakaan muut uskovaiset arvostele vanhoillislestadiolaisia ihmisinä. Ei tietenkään! JOKAINEN IHMINEN on tasan ja tarkkaan saman arvoinen.

    Tällä palstalla arvostellaan niitä Raamatun vastaisia HARHAOPPEJA, joita vl-herätysliikkeessä opetetaan. Älä ota omaan niskaasi arvostelua, joka kohdistuu vl-harhaoppeihin. Ei sinun niitä tarvitse niskassasi kantaa. Pyri sinäkin löytämään asioissa Raamatun TOTUUS ja elämään sen pohjalta.

    Tsemppiä ja siunausta elämääsi!

    Äänestä

  • Ryynänen kirjoitti:

    "Emme ole ansainneet tuollaista, niin huonoja me omalta puoleltamme olemme."

    Toiset on pässejä, valehtelijoita, kurjia, omahyväisiä, puupäitä....ym.

    Nämähän huomautukset kohdistuu tietenkin kaikkeen muuhun kuin ihmiseen?

    Äänestä

  • Kottarainen kirjoitti:

    Kyllä asiat on joskus sanottava täysin suoraan myöskin ihmiselle. Jos joku kirjoittaa tälle palstalle ihan päättömiä vl-harhaoppeja, niin silloin on paikallaan käyttää esim. ilmaisua:

    VL-PÄSSI.

    Jos taas selvästi havaitaan, että joku valehtelee - vrt. nimimerkki "hämmästynyt", niin myöskin silloin on täysin paikallaan sanoa:

    Olet KURJA VALEHTELIJA.

    Ensimmäisessä tapauksessa arvostelu kohdistui harhaoppeihin, joita joku viitsii kirjoitella tälle palstalle ja ilmaisu kanavoitui harhaopin kautta ihmiseen kohdistuvaksi. Ihan oikein näin.

    Edelleen valehtelu ei ole koskaan hyvä tapa. Saati sitten hämäys ja valehtelu tällaisella julkisella palstalla. Silloin on paikallaan käyttää jälkimmäistä ilmaisua.

    Näissä tapauksissa ei suinkaan ole kysymys siitä, että joillakin olisi erilainen ihmisarvo kuin toisilla. Kaikki ovat ihmisinä täysin samanarvoisia. Eli tyyli "voi minä onneton ja surkea ihminen, antakaa nyt hyvät ihmiset anteeksi, että olen olemassa..." ei vie ihmistä elämässä eteenpäin.

    Pysyn siis täysin kirjoituksessani, johon viittasit.

    PAKANA-KENGURU, joka hyppii totuudesta toiseen mielensä mukaan ja nimittelee muita hatarin selityksin.

    Äänestä

  • Kottarainen kirjoitti:

    PAKANA-KENGURU, joka hyppii totuudesta toiseen mielensä mukaan ja nimittelee muita hatarin selityksin.

    Täysin meni pieleen. Sori.

    Olen uskovainen mies, jota suorastaan OKSETTAA se HARHAOPPIEN tulva, joka pölähtää silmille vanhoillislestadiolaisuudesta.

    Hävetkää!!

    PS. Minulla on hengellisissä asioissa vain YKSI TOTUUS = Raamatun TOTUUS.

    Äänestä

  • Ryynänen kirjoitti:

    Täysin meni pieleen. Sori.

    Olen uskovainen mies, jota suorastaan OKSETTAA se HARHAOPPIEN tulva, joka pölähtää silmille vanhoillislestadiolaisuudesta.

    Hävetkää!!

    PS. Minulla on hengellisissä asioissa vain YKSI TOTUUS = Raamatun TOTUUS.

    Olet sitten HARHAOPPINEN OKSETTAVA HARHAOPETTAJA ja sinä luulet, että sinun OKSETTAVA HARHAOPPISI on yksi totuus, vaan se kuitenkin on OKSETTAVAN KUVOTTAVAA HARHAOPETUSTA.

    Äänestä

  • Kottarainen kirjoitti:

    Olet sitten HARHAOPPINEN OKSETTAVA HARHAOPETTAJA ja sinä luulet, että sinun OKSETTAVA HARHAOPPISI on yksi totuus, vaan se kuitenkin on OKSETTAVAN KUVOTTAVAA HARHAOPETUSTA.

    "Ymmärrä asiat oikein 3
    Kirjoittanut: Ryynänen, 28.1.2004 klo 13.00
    .
    .
    .
    PS. Minulla on hengellisissä asioissa vain YKSI TOTUUS = Raamatun TOTUUS."

    sinäkin lukuisiin vl-harhaoppeihin?

    Äänestä

  • Ryynänen kirjoitti:

    "Ymmärrä asiat oikein 3
    Kirjoittanut: Ryynänen, 28.1.2004 klo 13.00
    .
    .
    .
    PS. Minulla on hengellisissä asioissa vain YKSI TOTUUS = Raamatun TOTUUS."

    pyörii niin omien harhojensa seassa, että muuntaa raamatun totuudetkin vl-harhoiksi. Näin käy, kun on siellä belsebuubin joukoissa. Tee parannus ryynänen, vielä on armon aika ja me Jumalan puolesta pyydämme: Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

    (Siihenhän te äidittömät ja ilman Pyhää henkeä olevat ette voi osattomia saattaa, joten käykää vl-uskovien luo, me saarnaamme teille Siionista veriruskeat syntinne anteeksi ja näin saatamme teidät Jumalan Rakkaan Pojan valtakuntaan).

    Äänestä

  • Totuus esiin kirjoitti:

    vl-HARHASI omana tietonasi. Minä ja palstalaiset emme niitä kaipaa.

    Äänestä

  • Merikotka kirjoitti:

    sinäkin lukuisiin vl-harhaoppeihin?

    ei voi olla hikeentymättä sairaisiin harhaoppeihin, joita paukutellaan ihmisten korviin rauhanyhdistyksillä.

    Äänestä

  • Ryynänen kirjoitti:

    vl-HARHASI omana tietonasi. Minä ja palstalaiset emme niitä kaipaa.

    Ryynänen, Ryynänen, milloin näet totuuden sen?
    Ei auta huutomerkit, ei muutkaan kommervenkit. Edessäs pian totuus on, silloin olet sanaton. Nämäkö, joita ivasin, olikin niitä, joita kadehdin

    Äänestä

  • Pullon henki kirjoitti:

    Ryynänen, Ryynänen, milloin näet totuuden sen?
    Ei auta huutomerkit, ei muutkaan kommervenkit. Edessäs pian totuus on, silloin olet sanaton. Nämäkö, joita ivasin, olikin niitä, joita kadehdin

    osoittaa vl, mistä tietosi ammennat.

    Jos kadehtimisen kohteella tarjoitat vanhoillislestadiolaisia, niin osoita YKSI kirjoittaja tällä palstalla, joka kadehtii vl-HARHAOPPEJA.

    Uskon, että suomalaiset ovat sen verran rehellistä ja totuutta rakastavaa kansaa, että mitkään valheet, harhaopit, velhoilut tms. eivät kiinnosta ketään muita kuin niitä onnettomia, jotka ovat tutti suussa joutuneet vl-harha-aivopesun kohteeksi ja siitä vuosikausia jatkunut pakkoraahaaminen rauhanyhdistykselle sekä aivopesu siellä ja kotona on tehnyt tehtävänsä.

    Onneksi tämänkin palstan kautta Jumalan TOTUUDET murtautuvat vl-herätysliikkeen sisään ja MURSKAAVAT siellä muhivia HARHAOPPEJA ja pikkuhiljaa kyseinen herätysliike alkaa tajuta, miten TOTAALISEN METSÄSSÄ se on tiettyjen oppiensa kanssa.
    Kaikkein törkein HARHAOPPI = "vain me".

    Juna on liikkeellä. Sinä ja muut harhoja puolustavat vl-reppanat ette pysty estämään sen etenemistä yhä kiihtyvällä vauhdilla.

    vaikka sun junas onkin liikkellä, se nimittäin menee väärään suuntaan. Pyhä Henki ohjaa meitä tarkalleen siihen suuntaan, jonka pääteasema on taivaassa. Sitä kyllä raamattu todistaa, että viimeisellä ajalla tulee sellainen eksytys (sinä ja kumppanisi!), että mahdollisesti valitutkin eksytetään. Mutta jos Jumala on meidät käteensä pyyhältänyt, ei hän meitä siitä laske, jos vain itse haluamme synnin pois panijoina täällä Jumalan valtakunnassa vaeltaa.

    Luetun ymmärtäminen nolla, on Ryynäsen pojalla tolla!

    Äänestä

  • Totuus esiin kirjoitti:

    vaikka sun junas onkin liikkellä, se nimittäin menee väärään suuntaan. Pyhä Henki ohjaa meitä tarkalleen siihen suuntaan, jonka pääteasema on taivaassa. Sitä kyllä raamattu todistaa, että viimeisellä ajalla tulee sellainen eksytys (sinä ja kumppanisi!), että mahdollisesti valitutkin eksytetään. Mutta jos Jumala on meidät käteensä pyyhältänyt, ei hän meitä siitä laske, jos vain itse haluamme synnin pois panijoina täällä Jumalan valtakunnassa vaeltaa.

    mölötä omiasi.

    Äänestä

vastaa ketjussa esitettyihin kysymyksiin.

Miksei?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hämmästynyt.. kirjoitti:

En millään voi ymmärtää, miksei ihminen saa uskoa niin kuin haluaa.. Jos joku haluaa olla vanhoillislestadiolainen, niin antaa hänen haluta. En tiedä mitään muuta uskontokuntaa, johon kohdistuisi yhtä paljon kritiikkiä kuin vanhoillislestadiolaisiin. Miksi näin? En itse kuulu em. uskontoon, mutta alan pikkuhiljaa kiinnostumaan asiasta, sillä eikö juuri se, että he saavat muulta maailmalta niin paljon negatiivista palautetta (kateuttako..?) osoita että heidän uskonsa on se "oikea". Se että ihmiset suhtautuvat siihen niin vihamielisesti, osoittaa sen että moni kenties on huomannut minun laillani vanhoillislestadiolaisten keskuudessa selvän rakkauden ja pyhyyden ilmapiirin, mutta haluaa kieltää sen ja saadakseen muutkin tekemään näin, alkaa parjaamaan. Eivät he ole tehneet mitään minkä takia meidän "muiden" pitäisi olla heille katkeria. Miettikäähän tätä ennen kuin solvaatte toisten uskoa.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu