Tietysti jokaisella voi olla jotain synnytykseen kohdistuvaa pelkoa, mutta onko kellään niin voimakasta vastenmielisyyttä ja pelkoa ettei sen vuoksi aio hankkia lapsia? OLen kiinnostunut millaisia ajatuksia päässänne liikkuu asian tiimoilta, ja onko joku selvinnyt kaiken yli vai ovatko kaikki jääneet lapsettomiksi?
Minulla on, koska en koe haluavani lapsia niin paljon että kärsisin ja uhraisin itseni sen vuoksi. Seurustelen minulle rakkaan ihmisen kanssa, joka tietää, etten niin mielelläni haluaisi lapsia (mutta en nyt inhoakaan). Miekkonen haluaisi joskus lapsia, tietää peloistani, mutta koska asia ei ole ajankohtainen, emme myöskään keskustele asiasta turhaan. Tuntuu ettei hän käsitäkään miten mahdottomalta ajatus tuntuu minusta, varmaan ajattelee että ehkä jotenkin "kypsyn" ajatukseen ja "pelot unohtuvat". Synnyttämiseen (ja raskauteen) liittyy monta mielestäni inhottavaa asiaa.
Pelkään sairaaloita, terveyskeskuksia, neuvoloita. Inhoan kaikkia toiminpiteitä! Verikokeita ja muita näytteitä (en ole verikokeessa ollut 10 vuoteen), gynellä en käy (oman jalkovälinsä "esitteleminen" muille ihmisille ahdistaa ja koen ajatuksena halventavaksi ja nöryyttäväksi.), olen todella hoikka ja pienilantioinen (tuntisin itseni isoksi ja kömpelöksi, en haluaisi venyä ihan muodottomaksi), En halua kärsiä kivuista. Kuukautisetkin ovat joskus yhtä helvettiä. (myöskään en voi ottaa puudutuksia, koska =piikki ja inhoan piikkejä!)
Koen että synnytys olisi nöyryyttävintä mitä voisi olla. Alapää taistelutantereena, kaikki tutkii ja tonkii ja tölläilee (itse et tietenkään näe mitään, vaikka tuskin mitään haluakaan olisi nähdä! Näky ei varmaan mitään suloinen ole!) Kokisin erittäin nöyryyttäväni jos oma miekkonenkin siinä muiden kanssa tölläilisi vierestä, tälläiseltä kokemukselta limoineen ja verineen haluaisin hänen säästyvän. Itse joudut kärsimään, huutamaan, naama punaisena ja hikisenä (niin että ala ja yläpää ovat varmaan ihan yhtä kauniit!!)
kaikenmaailman välilihan leikkaamiset, sikiökalvojen puhkaisemiset ja kursiminen tuntuvat ihan mahdottomilta ajatuksilta (mieluummin kuolisin kuin kohtaisin tälläista kipua ja 'häpeää')
Jos tulisin raskaaksi, tekisin abortin, vaikka sekin olisi ylivoimaisen vaikeaa, (ei niinkään alkion (jota en pidä todellakaan vielä elävänä olentona, SAATI LAPSENA)vaan toiminpiteiden ja sairaalaympäristön läsnäolon vuoksi, mutta Odotusaika olisi kuin ajastettua pommia odottaisi, pelkäisin ja itkisin varmaan joka ilta ja yö kuin maailmaanloppua, että taas yksi päivä lähempänä.. Mieluummin kuolisin kuin synnyttäisin (vieläpä 'ihmisten nähden', muttaen tiedä voiko yksinkään synnytellä jossain autiossa metsämökissä) ja itse synnytyksen jälkeen paikat olisivatkin kuin pommin jäljiltä..
En halua haukkua ketään synnyttäneitä kuvauksillani, olkaa onnellisia, että teille tämä asia ei tuota/tuottanut ongelmaa. Nämä ovat vain minun henk.koht. ajatuksia.
Minulla on, koska en koe haluavani lapsia niin paljon että kärsisin ja uhraisin itseni sen vuoksi. Seurustelen minulle rakkaan ihmisen kanssa, joka tietää, etten niin mielelläni haluaisi lapsia (mutta en nyt inhoakaan). Miekkonen haluaisi joskus lapsia, tietää peloistani, mutta koska asia ei ole ajankohtainen, emme myöskään keskustele asiasta turhaan. Tuntuu ettei hän käsitäkään miten mahdottomalta ajatus tuntuu minusta, varmaan ajattelee että ehkä jotenkin "kypsyn" ajatukseen ja "pelot unohtuvat". Synnyttämiseen (ja raskauteen) liittyy monta mielestäni inhottavaa asiaa.
Pelkään sairaaloita, terveyskeskuksia, neuvoloita. Inhoan kaikkia toiminpiteitä! Verikokeita ja muita näytteitä (en ole verikokeessa ollut 10 vuoteen), gynellä en käy (oman jalkovälinsä "esitteleminen" muille ihmisille ahdistaa ja koen ajatuksena halventavaksi ja nöryyttäväksi.), olen todella hoikka ja pienilantioinen (tuntisin itseni isoksi ja kömpelöksi, en haluaisi venyä ihan muodottomaksi), En halua kärsiä kivuista. Kuukautisetkin ovat joskus yhtä helvettiä. (myöskään en voi ottaa puudutuksia, koska =piikki ja inhoan piikkejä!)
Koen että synnytys olisi nöyryyttävintä mitä voisi olla. Alapää taistelutantereena, kaikki tutkii ja tonkii ja tölläilee (itse et tietenkään näe mitään, vaikka tuskin mitään haluakaan olisi nähdä! Näky ei varmaan mitään suloinen ole!) Kokisin erittäin nöyryyttäväni jos oma miekkonenkin siinä muiden kanssa tölläilisi vierestä, tälläiseltä kokemukselta limoineen ja verineen haluaisin hänen säästyvän. Itse joudut kärsimään, huutamaan, naama punaisena ja hikisenä (niin että ala ja yläpää ovat varmaan ihan yhtä kauniit!!)
kaikenmaailman välilihan leikkaamiset, sikiökalvojen puhkaisemiset ja kursiminen tuntuvat ihan mahdottomilta ajatuksilta (mieluummin kuolisin kuin kohtaisin tälläista kipua ja 'häpeää')
Jos tulisin raskaaksi, tekisin abortin, vaikka sekin olisi ylivoimaisen vaikeaa, (ei niinkään alkion (jota en pidä todellakaan vielä elävänä olentona, SAATI LAPSENA)vaan toiminpiteiden ja sairaalaympäristön läsnäolon vuoksi, mutta Odotusaika olisi kuin ajastettua pommia odottaisi, pelkäisin ja itkisin varmaan joka ilta ja yö kuin maailmaanloppua, että taas yksi päivä lähempänä.. Mieluummin kuolisin kuin synnyttäisin (vieläpä 'ihmisten nähden', muttaen tiedä voiko yksinkään synnytellä jossain autiossa metsämökissä) ja itse synnytyksen jälkeen paikat olisivatkin kuin pommin jäljiltä..
En halua haukkua ketään synnyttäneitä kuvauksillani, olkaa onnellisia, että teille tämä asia ei tuota/tuottanut ongelmaa. Nämä ovat vain minun henk.koht. ajatuksia.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kuule, olisiko sinun hyvä käydä juttelemassa noista peloistasi jonkun asiantuntijan kanssa. vois elämä helpottua huomattavasti! vaikket sitten lapsia hankkisikaan.
Mun mielestä tuo kuulostaa aika vakavalta... Ammattiauttajaa minäkin suosittelisin. En niinkään lapsen hankkimista ajatellen, vaan ihan oman fyysisen terveytesi vuoksi (esim. gynellä olisi kyllä ihan hyvä käydä).
odotan ensimmäistäni ja kyllä minustakin jatkuva tiirailu, tonkiminen ja tutkiminen on suuresti alentavaa ja nöyryyttävää. itse asiassa koko touhu on alkanut ärsyttää minua niin paljon, että tiedä mihin tässä vielä päädytään - tutkimuslakkoon, vai?!
ihan kuin en olisi kokonainen ihminen enää ollenkaan, vaan ympäriinsä kävelevä lisääntymiselin, jota kaikki kynnelle kykenevät ovat oikeutettuja sorkkimaan. tästä syystä lähestyvä synnytys on alkanut myös tuntua vastenmieliseltä.
kaverini ovat lohdutelleet, että kyllä siihen tutkimiseen tottuu ja oppii asennoitumaan, mutta eipä siltä näytä. tätä menoa taitaa jäädä esikoinen ainokaiseksi...
Ei sinua mikään velvoita kopeloitavaksi, jos et halua. Mutta valitettavasti "kopelointi" on ainoa keino seurata sikiön vointia.
Mutta voit olla menemättä neuvolaan tutkimuksiin ja synnyttää yksin/puolison kanssa kotona. Jos et yhtään kertaa käy neuvolassa, menetät ne taloudelliset edut, mitä äiti saa ja joudut olemaan koko raskauden tietämätön tulevan lapsesi voinnista.
Mutta pääsetpä kopeloinnista ja siitä hirveästä alennustilatunteesta, minkä sellainen itseriittoiselle itsellesi aiheuttaa. Onhan oma itsesi toki paljon tärkeämpi kuin odottamasi lapsi.
Mielestäni on turhaa alkaa nimittelemään itseriittoiseksi ja omahyväiseksi jos todellakin syvällä sisimmässään tuntee niin kuin kirjoittaja nähtävästi tuntee.
Ei kenenkään ole pakko tehdä lapsia jos siltä tuntuu eikä kenenkään ole pakko käydä gynellä jos ei halua. Ne ovat jokaisen omia valintoja, minä kunnioitan kirjoittajan mielipidettä ja valinnanvapautta. Niin, ja ymmärtääkseni kirjoittaja ei ole raskaana eikä edes aikeissa hankkiutua raskaaksi.
siis rautalangasta vääntäen: lapsen parhaan takia olen neuvolassa ja tutkimuksissa käynyt, mutta sitä en sulata että lapsen parhaan takia niistä tutkimuksista pitäisi vielä pitääkin.
siksi toisekseen, olen kyllä itsekin hieman hämmentynyt siitä inhosta, jota olen alkanut tutkimuksia kohtaan tuntea. ennen raskautta noin vuosittaiset gyne-käynnit eivät oikeastaan herättäneet minkäänlaisia tuntemuksia...
kai se on se kopeloinnin *määrä* mikä on viemässä hermot...ja nimenomaan se suhtautumistapa, ikään kuin en olisi ihminen ollenkaan, vaan vähän jokainen vastaantulija vaan sen kummemmitta puheitta hyökkää alapäätä tiirailemaan...
Minäkin odotan ensimmäistä ja fiilikset sisätutkimusten suhteen ovat samanlaisia kuin Sinulla Papu. Lisäksi ärsyttää kun kunnallisessa terveydenhuollossa tonkija on aina eri lääkäri/kätilö.
Ihmettelen kovasti niitä kirjoittajia jotka teilaavat toisten kokemisen niin tässä kuin monissa muissakin ketjuissa vähättelevällä sävyllä. Ei odotus ole välttämättä pelkkää onnea vaan siihen kuuluvat myös negatiivisetkin tuntemukset eikä se tee kenestäkään huonompaa ihmistä. Ja sekin helpottaa kun voi jakaa ne.
Minua hävetti, inhotti sisätutkimukset ennen raskautta, mutta nyt 3 lääkärikäynnin jälkeen(raskauden aikana) tämä on hälventynyt.Johtunee varmasti siitä,että lääkäri on nuori, todella mukava nainen ja aina on ollut sama lääkäri.Muut eivät ole minua tutkineet, paitsi ekassa ultrassa ja sielläkin oli tosi mukava kätilö.
Lääkärini on osannut tehdä asiasta jotenkin luonnollisen ja huomaamattoman.
Inhoan minäkin kaikkea tuota mitä sinä. En ole koskaan hankkiutunut raskaaksi enkä tule koskaan niin tekemään.
Mielestäni jokainen saa itse tehdä omat valintansa näissä asioissa.
Tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen äitien toteavan ettei ne tutkimiset ja köpelöinnit mukavilta tunnu.. kun yleensä ollaan hiljaa vaan ja siedetään mukisematta.
Nyky-yhteiskunnassa tuntuu tosi absurdilta olla käymättä tutkimuksissa, mutta sellaistahan elämä on ennen ollut! Ja lapsia on synnytelty ja hengissä on sota ym loukkaantumisistakin selvitty. Jonkin sortin tohtoreita ja poppamiehiä on toki ollut mutta tämän päivän lääketiede on tähän mennessä "huipuinta". Tänä päivänä yritetään välttyä kuolemilta..
En ole tokikaan raskaana enkä hankkiutumassakaan. Minulla ei edes ole ollut mitään vauvakuumetta.. järki tulee aina peliin. Lapset ovat ihan mielenkiintoisia (kehityksen ja identiteetin seuraaminen) mutta olet lapsesi vanhempi kuitenkin 24h/vrk 7pvä/vko ja koko loppuelämäsi.. tilanteet vain muuttuvat. Tämä on aika pitkä polku. Lapsi on aina iso vastuu enkä osaa arvella haluaisinko KÄYTÄNNÖSSÄ ottaa koskaan niin isoa vastuuta. Varsinkin kun lapsen maailman saattamiseksi täytyy ensin kulkea minulle todella vastenmielisen tuntuinen karikko.. :(.
Mielestäni ei ole itsekästä olla hankkimatta lapsia! Sanoisin että tietyssä tilanteessa on itsekästä hankkia lapsi!?! Itsestänikin välillä tuntuu että olisi ollut helpompaa jos olisin jäänyt syntymättä ja hedelmöittymättä, koska tietyt asiat (kuten tämä aihe) on minulle mutkikkaita elämän kannalta.
Jos ei halua lapsia niin silloin ei tietenkään hankita lapsia. Eihän se ole ihmisen tarkoitus vain lisääntyä. Ne jotka haluavat niin sen tehkööt. Mutta älä ajattele että olisit jäänyt syntymättä!! Elämässä on paljon kaikkea muuta. Ja ainahan voi adoptoida lapsen jos synnytys ja odotus ovat vastenmielisiä mutta haluaa lapsia. Tosin halpaa puuhaa se ei ole, mikä on harmi.
Valitettavasti maailma on täynnä asioita, jotka eivät aina tunnu niin miellyttäviltä. Elämässä on tiettyjä pakkoja, vaikka nykyihmiselle se tuntuu usein vaikealta käsittää: siis että jos jotain haluaa, on jostain myös luovuttava. Suurin osa asioista elämässä onkin asennekysymyksiä! Jos jokin ulkoinen asia ahdistaa, ei sitä välttämättä pysty muuttamaan, mutta omaa asennettaan pystyy. Ja synnytyspelkoon saa nykypäivänä hyvin apua, eikä tarvi yksikseen selviytyä. Ihan ok sekin jos ei halua lapsia, mutta kyllä se on mun mielestä niin, että ihmiseltä jää kokematta elämästä ja myös itsestään jotakin hyvin oleellista, jos se ei koskaan ole vanhempi (vaikka sit adoption kautta). Juttele asiasta rohkeasti jollekin ammattilaiselle, esim. perhesuunnitteluneuvolassa, taatusti ongelma selviää!
Olen samaa mieltä monien vastanneiden kanssa, ei ole itsekästä jättää lapset tekemättä - jokainen tekee omat ratkaisunsa.
Itsekin olin pitkään sitä mieltä, että en halua kokea kaikkea sitä fyysistä, psyykkistä ja taloudellista rasitusta. Jotain vuosia takaperin huomasin kuitenkin, kuinka yksinäisiä isäni iäkkäät vanhemmat ovat. Heillä ei ole muita lapsia, emmekä me ehdi käymään heillä kuin muutaman kerran vuodessa. Äitini vanhemmilla on liuta lapsia ja lapsenlapsia. Äitiyden iloa ei kukaan voi koskaan viedä häneltä pois ja seuraa riittää. Äidinrakkaus on niin häviämätöntä.
Itse olin miettinyt kovasti myös sitä, kuinka vartalo kärsii ja kuinka paljaana sitä on kaikissa tutkimuksissa ja itse synnytyksessä. En ole ikinä kovin rohkeasti esitellyt alapäätäni parisuhteissakaan.
Nykyinen mieheni on kuitenkin saanut minut ymmärtämään, että naisen vartalo on kaunis ja alapää on ihmeellinen asia ja jokaisella yksilöllinen.
Lapsen kasvattaminen ja synnyttäminen on naisen vartalon tehtävä, jonka se osaa itsestään. Kipujakin osataan lievittää todella tehokkaasti.
Kätilöt ja lääkärit kokemukseni mukaan suhtautuvat alapään tutkimuksiin hienotunteisesti ja ammattimaisesti. Se on naisen (ja miehen) arvokas aarre, mikä jokaisen itse pitäisi myös ymmärtää. Sen vuoksi suosittelisin ainakin säännöllisiä papa-tarkastuksia, ellen lasten tekoa voisi ehdottakaan.
Onnea kuitenkin valitsemallasi tiellä.
Heips!
Minulla oli samoja ajatuksia kun sulla ja pelkojakin! Usko pois sit kun haluat todellakin lapsen otat riskin 'välittämättä' seurauksista. Itse olin sitä mieltä etten ikinä aio hankkia lasta, mutta toisin kävi kun löysin aitoa rakkautta. Olen nyt 19 vuotias.
Painoin ennen raskautta 42kg ja raskauden lopussa painoin 61kg, mutta nyt painan 44kg vaikka synnytyksestä on vain 4kk. En ole käyttänyt minkäänlaista laihdutus menetelmää.
Olen ainoastaan imettänyt.
Raskauden alussa kaikki tuntemani ihmiset olivat sitä mieltä että minä räjähtäisin..ja että minulle tulisi hirveesti arpeja jne.
Minulla ei ole yhtäkään arpia missään.
Raskauden aikana en kertaakaan antanut lääkärin tehdä minulle sisätutkimusta.
Synnytyksessä oli pakko :) ja ei sitä silloin mieti. Synnytysslissa ei ollut kun miheni ja välillä kätilö. Siellä oli todella rauhallista..ei ollut mitään kirkkaita valojakaan.
Lapsivesi tuli 10:10 illalla ja vauva syntyi 04:21 aamuyöllä. oli todella helppoa ensisynnyttäjäks.
Mutta kipu oli..en löydä sanaa kuvamaan sitä.. mutta onneksi on keksitty tuo puudutus...
heti kun minulle laitettiin se niin kipu hävisi ja olin taas normaali.. siis voin heti paljon paremmin puudutuksen jälkeen.
Eikä se piikki ollenkan tuntunut missään..en edes huomannu kun se oli laitettu jo.
se aine rupee kutittamaan joka paikasta. se oli inhottavaa.
Raskauden loppuvaiheessa oli tosi raskasta.
En pystynyt nukkumaan kunnolla, kesti muutama tunti ennen kun sain nukuttua.
Kyllä vauvani oli sen kaiken tuskan arvoinen. :)
vaan ota selvää asioista. Älä lue kaikenmaailman kauhukertomuksia synnytyksestä ja kaikenmaaailman komplikaatioista. Ota järki käteen. Jos olet varma ettet halua lapsia unohda koko juttu. Jos haluat lapsia, perehdy ASIALLISEEN kirjallisuuteen (sitä saa esim. neuvoloista). Kyllä siitä hengissä selviää. Sitä paitsi samaa nahkaa se on nenän päässä kuin.... noh muuallakin. Ne ihmiset jotka sitä raskaus/synnytys touhua työkseen katselee, ei ajattele kuin sinä itse nyt. Eli anna olla turhien ajatusten olla,jos haluat lapsia täytyy kaikki se vaan kestää. Pää pystyy, älä vouhota, sä liiottelet ihan kaikessa nyt.
Terv. kolme lasta maailmaan pukannut, yhä normaali vartaloinen
Olen aina inhonnut ja vihannut lääkäreitä, aivan kaikkia lääkäreitä. En voi sietää sitä, että vieraat ihmiset koskevat minuun.
Olen jo 27-vuotias ja lähes 100% varma, että tästä syystä en koskaan lapsia hanki. Ehkä adoptoin joskus vuosien päästä, mutta en synnytä.
En halua revetä palasiksi, en halua levitellä haarojani mahaan asti aukinaisena valuen kuiviin verestä ja kuollen....en halua oksentaa ja paskantaa synnytyssalissa rääkyen ylimielisen henkilökunnan armoilla....ei ole sen arvoista....
Eli kyllä löytyy kuvailemasi kaltaisia synnytyskammoisia!!