Tarttis tehdä jotain...
Olen nyt neljä vuotta hakenut töitä tuloksetta. Työkkäristä olen sinä aikana saanut yhden työhönosoituksen (kolmen päivän duuni, samalla viikolla kun 3v poika leikkauksessa -> uhkasivat karenssilla kun kieltäydyin).
Nyt on koko elämä umpikujassa. En jaksa enää yrittää, viime viikolla olin (jälleen kerran) työhaastattelussa; en jännittänyt edes, menin sinne ajankuluksi.
En jaksa kiinnostua mistään, en usko onnistuvani enkä halua tuntea syyllisyyttä epäonnistumisesta.
En saa otetta mihinkään, en nuku kunnolla.
Olen jatkuvasti väsynyt.
Kartan ihmisiä, koska en halua kertoa olevani edelleen työttömänä, enkä valehdella kertomalla hyvin menee jne.
Häpeän vaatetustani, olemustani. En muista, koska olisin ostanut itselleni uuden (käyttämättömän)vaatekappaleen. Tarve on, ruokahalu on muuttunut käsittämättömäksi, joo, syön tekemisen puutteessa. Työttömän yksinhuoltajan taloudellinen tilanne ei riitä kampaajalle.
Ennen siisti koti on kaaoksen vallassa, en saa itseäni tarttumaan toimeen.
Lapset hoidan niin, ettei kukaan pääse valittamaan/huomaamaan epätoivoista tilannetta.
Julkisen terveydenhuollon kohderyhmä psykologipalvelujen osalta on kohdennettu äitiysneuvolaan ja työterveyshuoltoon; eli eivät huoline vastaanotolle. Muutenkin epäilyttää tuo arvauskeskuksen toiminta, en halua lasten joutuvan sosiaaliosaston silmätikuksi äidin heikkouden vuoksi.
Paikkakuntakohtaisia eroja tietenkin on, mutta mistä lähtis liikkeelle? Uskon tarvitsevani apua, mutta en tiedä mistä hakisin. Yksityiseltä sektorilta varmaan löytyy ammattiauttajia, mutta en pysty edes kuvittelemaan, kuinka suuren lisäkolon tekevät talouteen. Kelan sivuilla oli mainittu kohderyhmiä, joille on olemassa julkisen terveydenhuollon palveluja; työttömiä ei mainittu lainkaan.
Olen nyt neljä vuotta hakenut töitä tuloksetta. Työkkäristä olen sinä aikana saanut yhden työhönosoituksen (kolmen päivän duuni, samalla viikolla kun 3v poika leikkauksessa -> uhkasivat karenssilla kun kieltäydyin).
Nyt on koko elämä umpikujassa. En jaksa enää yrittää, viime viikolla olin (jälleen kerran) työhaastattelussa; en jännittänyt edes, menin sinne ajankuluksi.
En jaksa kiinnostua mistään, en usko onnistuvani enkä halua tuntea syyllisyyttä epäonnistumisesta.
En saa otetta mihinkään, en nuku kunnolla.
Olen jatkuvasti väsynyt.
Kartan ihmisiä, koska en halua kertoa olevani edelleen työttömänä, enkä valehdella kertomalla hyvin menee jne.
Häpeän vaatetustani, olemustani. En muista, koska olisin ostanut itselleni uuden (käyttämättömän)vaatekappaleen. Tarve on, ruokahalu on muuttunut käsittämättömäksi, joo, syön tekemisen puutteessa. Työttömän yksinhuoltajan taloudellinen tilanne ei riitä kampaajalle.
Ennen siisti koti on kaaoksen vallassa, en saa itseäni tarttumaan toimeen.
Lapset hoidan niin, ettei kukaan pääse valittamaan/huomaamaan epätoivoista tilannetta.
Julkisen terveydenhuollon kohderyhmä psykologipalvelujen osalta on kohdennettu äitiysneuvolaan ja työterveyshuoltoon; eli eivät huoline vastaanotolle. Muutenkin epäilyttää tuo arvauskeskuksen toiminta, en halua lasten joutuvan sosiaaliosaston silmätikuksi äidin heikkouden vuoksi.
Paikkakuntakohtaisia eroja tietenkin on, mutta mistä lähtis liikkeelle? Uskon tarvitsevani apua, mutta en tiedä mistä hakisin. Yksityiseltä sektorilta varmaan löytyy ammattiauttajia, mutta en pysty edes kuvittelemaan, kuinka suuren lisäkolon tekevät talouteen. Kelan sivuilla oli mainittu kohderyhmiä, joille on olemassa julkisen terveydenhuollon palveluja; työttömiä ei mainittu lainkaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko lapsesi päivähoidossa ? Jos ei, hae hänelle heti paikkaa päiväkodista. 3-vuotias tarvitsee jo sosiaalisia suhteita. Myös se, että lapsesi on päivähoidossa, helpottaa tilannetta, jos saat työtä. Minkälaista kurssi- tms. työvoimapoliittista koulutusta paikkakunnallasi on ? Mielestäni kanttaisi tarttua johon koulutusmahdollisuuteen, jos ei saa työtä. Se antaisi itsellekin ainakin sosiaalisia suhteita ja muiden aikuisten seuraa. Kun on liikaa yksiksensä ja vain pienen lapsen seurassa asiat alkavat näyttää isoilta möröiltä.
Aloittaa voisit kuitenkin sosiaalivirkailijan luona käynnillä. Hän pystyy auttamaan päivähoidon järjestämisessä sekä tukemaan työ-koulutusasioissa. Se, että haet apua ei ole heikkouden merkki, päinvastoin, vastuuntuntoinen teko. Hae apua, tarvitset sitä tällä hetkellä ja lapsesi tarvitsee äidin. Sinun pitää pitää huolta itsestäsikin, että jaksat lapsen kanssa.
Voimia sulle. Hyvä että olet tiedostanut tilanteesi. Nyt on aika alkaa toimia.
- tuosta työkkärin tarjouksesta on kaksi vuotta aikaa
- lapsia on kaksi ja ovat päiväkodissa
- olen kyllästymiseen saakka osallistunut työvoimapoliittiseen koulutukseen
- peruspäiväraha lapsilisät elatustukineen pakottavat käymään sosiaalitstossa joka tapauksessa. Ainoa neuvo, mikä sieltä on tullut, on hakeutua töihin tai kursseille
- työvoimatoimiston ammatinvalinnan ohjaaja ei nähnyt syytä alanvaihdolle
Mistä haen apua?
www.mtkl.fi ja www.mielenterveysseura.fi.
Saat tietoa lomista - niin lomista- yksinhuoltajille, joissa ei katsota työtilannetta, oli työssä, työtön tai eläkkeellä. RAY maksaa. Ovat uuden jaksamisen keräämistä varten, vertaistukea jne. Lisäksi löydät maksuttomia tukipisteitä, joihin voi soittaa, käydä jne - niitä on tosi paljon, toivottavasti sinullekin:)
Ihmettelen tuon pyskologin suhtautumista!!
Jaksamista Sinulle ja meille kaikille:)
kaunis
Muutama vuosi sitten itse sairastuin masennukseen. Ei maistunut ruoka. Nukuin pätkittäin. Olin juuri eronnut yh-äiti.
Terveyskeskuslääkäri antoi depressiolääkkeet. Ei ollut riittävää tehoa. Kävin mielenterveystoimistossa päivystävän sairaanhoitajan juttusilla ja johan alkoi tapahtua. Sain lisälääkitystä ja minua, juuri eronnutta, autettiin kaikin mahdollisin keinoin.
Elämäni järjestyi. Masennus helpottui pikku hiljaa. Töitäkin olen saanut pätkittäin sen kaaoksen jälkeen.
Toivottavasti sinunkin elämäsi järjestyy.
Oman alueen mielenterveystoimistosta