Sinulla on mielenkiintoisia ajatuksia. Vaikka pidänkin itseäni pahana pakanana, olen viime aikoina ollut kiinnostunut uskosta. Toki aina olen omalla tavallani uskonut, mutta kirkosta ja reurakunnista en ole kauheasti perustanut.
Viime aikoina olen jopa lukenut raamattua ja etsinyt netistä kaikenlaista, EsimMagdalenan evankeliumi.
Olen myös vahvasti sitä mieltä, ettei uskoon tarvita muita ihmisiä. Olisi se kumma, jos ei Jumala riittäisi.
En tiedä mitä yritän sanoa. Minulla on ollut viime aikoina ongelmia. Kai siksi olen miettinyt näitä asioita.
==
mies aka ajattelija
Viime aikoina olen jopa lukenut raamattua ja etsinyt netistä kaikenlaista, EsimMagdalenan evankeliumi.
Olen myös vahvasti sitä mieltä, ettei uskoon tarvita muita ihmisiä. Olisi se kumma, jos ei Jumala riittäisi.
En tiedä mitä yritän sanoa. Minulla on ollut viime aikoina ongelmia. Kai siksi olen miettinyt näitä asioita.
==
mies aka ajattelija
Vastaukset 25
Vanhimmat
...vilpittömästi, että Jumala johdattaa vilpittömän etsijän sanansa ääreen, äläkä aseta mitään itse sen esteeksi, vaan rukoile vilpittömästi johdatusta Jumalalta. Jumala kuulee vilpittömän rukouksen ja antaa avun.
Jumalan valtakunta on täällä maan päällä, jossa on se Jeesuksen Kristuksen jättämä armoevankeliumi ja Pyhän Hengen saarnavirka, jonka kautta uskon vanhurskaus saadaan lahjaksi jo ennen uskoon autetuilta.
-Jumalan valtakunta- jossa on se....
...Jeesuksen jättämä armoevankeiumi
-Pyhän Hengen saarnavirka, jonka kautta vanhurskaus saadaan lahjaksi-_________________________________________________________
Onko siis Pyhä Henki välimies ihmisen ja Jumalan välillä? EI vaan Jeesus Kristus Jumalan Poika.
Mihinkähän Jeesus meni kun hän jätti jälkeensä jotakin? Itse hän on kyllä eri miltä kun vlm. Kummankohan uskoisit valehtelevan, Jeesuksen vai sinun?
Jeesus ON kuten Hänen Isänsäkin ON aina ja kaikkialla oleva Jumala. Ei Jeesus ole mitään jättänyt. Kannattaisi nyt ihan lukea Raamattua.
Kummallista tuo harhaoppi, he voivat silmät kirkkaina Raamatusta tarkistamatta valehdella ihmisille totuutena ihan mitä sylki suuhun tuo.
Luepas nyt edes tämä seuraava pätkä Raamatusta:
Matt. 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Matt. 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Matt. 28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, MINÄ OLEN TEIDÄN KANSSANNE JOKA PÄIVÄ MAAILMAN LOPPUUN ASTI."
Jumalan valtakunnasta sitten: Jumalan valta on Jeesukselle annettu, mitä nimittäin syntisiin tulee. Jeesus puolestaan lahjoittaa syntien anteeksiantamuksen ja oman vanhurskautensa sille joka sen uskolla ilman ansioitaan ottaa vastaan. Missä Kristus on, siinä on Jumalan valtakunta.
Jeesus jätti opetuslapsilleen, ei siis rauhanyhdistykselle, myös vallan todistaa OMASSA NIMESSÄÄN syntien anteeksiantamusta.
Jumalan valtakunta ei siis ole missään yhdistyksissä, ei siellä taikka täällä.
Jos jonkun sydämessä ei Jumalan Poika Jeesus Kristus asu, ei ole pelastusta hänellä. Ja jolla Poika on, hänellä on iankaikkinen elämä.
Sitä eivät, kiitos Jumalalle, kontrolloi ihmisten perustamat legalistiset yhdistykset millään tavalla.
Tämä vlm edustama yhdistysoppi on IHAN puhtaasti ihmisoppia.
Pyhä Henki ei puolestaan todista yksistään mitään eikä itsestään, erossa Jumalan sanasta, vaan Jumalan sana on kolmiyhteinen ja yksi, siis Jumala. Pyhä Henki käy ulos Isästä ja Pojasta.
Hän todistaa meille Isästä ja Pojasta. Syntisen ihmisen tie Isän luo, käy Pojan kautta, ei mistään muualta.
Jumalalla on lapsia Jeesuksen Kristuksen kautta, mutta huomaa tämä, Jumalalla ei ole lastenlapsia. Raamattu ei kerro meille mitään sellaisesta.
Pyhän Hengen saarnavirasta sinä jotakin horisit vlm. Luepa Raamattua mitä Raamattu sanoo saarnavirasta:
Kristus, ihan itse, on antanut tuon viran meille itsellemme, viran saarnata sovinnosta Jumalan ja ihmisen välillä, Jeesuksen Kristuksen kautta, ja Jeesuksen nimessä, siis itse kauttansa. "Antoi MEILLE viran sovinnosta saarnata, niinkuin 1776 käännös sanoo".
Tämä siitä tulee, kun Jumalan Sana yritetään valjastaa yhdistyksenne keksimään sapluunaan sopivaksi. Siitä EI tule mitään, usko nyt jo
arvoisa vlm. Ja avaa vohdoinkin se Raamattusi hyvä mies.
Minä jouduin aikanaan kanssa luopumaan monista minulle totena opetetuista asioista kun huomasin, etteivät ne pitäneetkään yhtä kirjoitetun Jumalan sanan kanssa.
Sinä vain edelleen roikut sitkeästi isäisi perinnäissäännöissä, kun toukka omenassa. Miksi et suostu lukemaan Raamattua, minä kysyn?
Nimittäin kun sinulla on kuitenkin oikea ja hyvä halu julistaa ihmisille, niin julista silloin Kristusta, äläkä julista omiasi.
"jonka kautta uskon vanhurskaus saadaan lahjaksi jo ennen uskoon autetuilta."
valmistanut lahjavanhurskauden Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Ihminen EI TODELLAKAAN saa lahjavanhurskautta "jo ennen uskoon autetuilta".
Käsittämätöntä opetusta ja tekstiä.
...pahasti eksyksissä.
Joh. 20
21 Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
22 Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
23 Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.
Jeesusko ei jättänyt seurakuntaansa mitään? Kuinka voit väittää mitään tuollaista järkioppi, jota yrität selittää.
Jeesus jätti seurakuntaansa Pyhän Hengen ja jätti sen siksi, koska Jeesus on tämän saman Pyhän Hengen kautta läsnä seurkaunnassaan maailman loppuun asti. Pyhän Hengen saarnavirka on siis Jumalalta annettu maan päälle saarnattavaksi Kristuksen seurakunnasta.
sinä olet tyypillinen eksyttäjä ja opetat sitä ihmellistä kammio-oppia, jossa luullaan saavansa Pyhän Hengen lahja korpeen menemällä, vaan Raamattu ei näin opeta missään, vaan se tulee nimen omaan evankeliumin saarnan kautta jo ennen uskoon autetuilta.
Ei ihme, ettet tätä hyävksykään, koska se on liian yksinkertainen usko ja saarna.
"Nimittäin kun sinulla on kuitenkin oikea ja hyvä halu julistaa ihmisille, niin julista silloin Kristusta, äläkä julista omiasi."
Samat sanat sinulle ja tarkasta Raamatusta avioero-oppisi ja ehkäisyoppisi, äläkä niitäkään peukaloin mihinkään lihallisen rakkauden verhoon, koska ne on silloin esiripun väärällä puolella ja ihmismieleiseksi peukaloitu.
Pyhä henki on avain. Jeesus on ovi.
Sinä puhut taivaista, mutta minä tahtoisin tuoda palan taivasta maan päälle. Saarnata katuville hengen kautta Jeesuksen nimessä ja Veressä syntejä anteeksi.
7. Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8. Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
...oppisi on niin sekava ja ihmeellinen, ettei siitä ota selvää kukaan kyselevä.
Sinä sanot: Löydä itsesi kokovikaisena ja syntisenä ja ota jeesus Kristus uskolla vastaan! Miten? Vastaa miten se otetaan vastaan? Rukoilemalla? Katumuksen kautta? Milloin tietää, että on todella halunnut ottaa vastaan?
Minä sanon: Usko kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä sellaisena kuin olet, niin siinä on kaikki vanhurskaus Jeesuksessa Kristuksessa. Muuta ei tarvitse kuin tämän ja kaikki sen ohessa annetaan.
Kumpiko on yksinkertaisempaa?
Tiedätkö, että uskoon auttaminen on todistuksen saarna Kristuksessa Jeesuksessa, eikä mitään muuta ihme omavanhurskautta ja tekopyhää hurskastelua. Tämä todistuksen saarna on Jumalan valtakunnassa, eikä missään muualla. Korvesta moni sitä etsii, mutta sieltä ei löydä muuta kuin lahonneen ristin, josta Jeesus on jo noussut ylös. Pyhän Hengen saarna on Taivaasta Jeesuksessa Kristuskessa ja se on ainoa autuaaksi tekevä evankeliumin saarna.
Mutta se johtuu yksinomaan siitä että sinä olet eksyksissä. Et tunne Kristuksen vanhurskautta, vaan rakennat omaa vanhurskauttasi.
...sen, mutta et usko siihen ja siksi se onkin sinulle niin vaikeaa, koska pitää kaikesta omasta luopuo mm. avioero-opista ja ehkäisyopista.
Jumalan sanaa ei saa peukaloida, tai tulee synnin luvallisuus, joka näkyy uskon puutteena.
Jonka minäkin olen täällä edes tuonut eräitäkin kertoja. Joten vaikene sinä joka valehtelet.
Olet itse hyvin kaukana metsässä yhdistysoppisi kanssa. Sitä ei helpota suinkaan se vaikka sinun pettuusi on ruista vähän lisukkeeksi lisättykin.
Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut. Muuta ei raamatun mukaan tarvita. Joka tähän uskoon kastetaan pelastuu. Siltä tieltä ei hullukaan eksy, näin meille Raamattu kertoo.
Eikä valehtele. Mutta sinä valehtelet päin naamaa.
...sitä kammioon, vai miten sitä otetaan Jeesus vastaan sydämmelle? Sinä kyllä sanot uskosta ja ottamisesta vastaan, mutta et osaa muuta sitten sanoakaan.
Minä sanon edelleen yksinkertaisen Raamatun mukaisen tavan ja sen ainoan Jumalalle kelpaavan:
Usko tämä evankeliumi niin sinä pelastut.
Syntien anteeksi antamisen todistussaarna Jeesuksen nimessä ja veressä, niin usko on täydellinen vanhurskaus Kristuksessa.
Äläkä sinä horise omiasi.
Etkö sinä todellakaan osaa lukea mitä kirjoitan.
Minä kirjoita JUURI NIIN, kun minä uskonkin. Prikulleen. Muuta en uskaltaisi kirjoittakaan, sillä minulla on kysymys elämästä ja kulemasta.
Minä elän ja olen TODELLA onnellinen mies. Sillä en enää elä minä, vaan Kristus elää minussa.
Se miksi kirjoitan on siinä, että haluan että kaikki saisivat elää Kristuksessa yhtä onnellista elämää kun minä saan elää. Aamen!
En ole kade, soisin tämän onnen ihan kaikille. Se onni ei lopu jakamalla, se on siitä hyvää ainetta. Se vain lisääntyy kun sitä jaetaan.
Ei kammiossa.
...hedelmät, joita Raamattu kuvaa kumpuavan elävästä uskosta?
Olen monesti huomannut, ettei ne hedelmät ole lähelläkään Jumalan sanaa ja ne on lihan hedelmiä(nimittelyt, haukkumiset, siveetön puhe, nöyryys, anteeksiantamattomuus...) ja mitä vielä.
Hedelmistään puu tunnetaan, vaikka mitä yrität väittää ja vaikka miten yrität peittää virheesi, niin ne ei häviä peittelemällä, vaan nöyrtymällä.
...sana?
Jeesus itse vastaa kyseleville fariseuksille:
Mark. 2
10 Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" - - hän puhui nyt halvaantuneelle --
11 "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
Kenellä on se sanan valta?
SE on ihmisen pojalla! Ihmisen pojalla!
Jeesus sikisi pyhästä hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta, siis ihmisen poika, joka on Jumalan hengestä syntynyt.
Uskovainen on ihmisen poika/tytär, joka on elävästä hengestä syntynyt, siis se sana on elävässä uskossa, eikä missään muualla ja se sana on kaikissa Saarna helmassa olevilla Pyhän Hengen saarnavirkaa hoitavilla Jumalan lapsilla. Anteeksiantamisen armoevankeliumin saarna ja vain siitä voi saadan elävän uskon jo enne uskoon autetulta Pyhän Hengen työnä, uskovaisen ihmisen kautta lahjaksi, joka myös on sen lahjaksi saanut.
Se sana on jalkain päällä, eikä missään muualla ja sydämmen kuulosta se vanhurskaaksi tekee, ei mitenkään muuten.
...Tarjoaa lohdutustaan kaikille. Kukaan ei ole niin paha pakana, etteikö Jeesuksen lunastus olisi hänellekin voimassa.
Rukoile Jumalaa näyttämään sinulle tahtonsa ja johdattamaan sinut luokseen.
Taivasten valtakunnan siementä kylvetään monissa erilaisissa kristillisissä liikkeissä. Valitettavasti myös saatana kylvää omaa viljaansa sekaan. Tästä seuraakin se, että meidän täytyy tarkkaan sydämellämme kuunnella mikä on Jumalasta ja mitä ovat ne hedelmät, mitä mikäkin puu tuottaa.
>>
Olen myös vahvasti sitä mieltä, ettei uskoon tarvita muita ihmisiä. Olisi se kumma, jos ei Jumala riittäisi.
>>
Jumala on sanassaan luvannut meille syntimme anteeksi jos uskomme siihen ja ojennamme elämämme tämän uskon mukaan. Tähän on hyvä luottaa. Raamatussa kehoitetaan pyytämään Pyhää Henkeä Jumalalta, ei ihmisiltä.
Mutta! Tarvitsemme siitä huolimatta "saattomiehiä", eli muita uskovaisia tukemaan uskoamme. Pyhä Henki tulee Jumalalta, mutta yksin ei ole kenenkään hyvä olla.
Kohtaamme kaikki epäilyksiä ja kiusauksia toimia toisin, kuin omassa tunnossamme oikeaksi tiedämme. Sen vuoksi uskovaisen elämä on kuvattu kilvoitteluksi syntiä vastaan. Tähän on hyvä saada tukea kanssamatkaajilta.
Jeesus on luvannut olla läsnä siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu hänen nimeensä. Siellä on myös silloin Jumalan valtakunta koolla.
Käyn itse useammassa hengellisten liikkeiden tilaisuuksissa. Silloin kun joku mainitsee jonkin olevan "ainoa oikea", tiedän sen olevan varmasti väärä.
Luukas 11
"9 Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
10 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
11 Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen,
12 taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin?
13 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin TAIVAALLINEN ISÄ ANTAA PYHÄN HENGEN niille, jotka sitä HÄNELTÄ anovat!"
jutella kanssasi ihan kasvotusten tai vaikka edes sähköpostin välityksellä.
Mulla on oikeasti elämäni suhteen vähän ongelmia ja siksi etsin.. kaikenlaista mikä voisi olla avuksi.
En minä sinua halua rasittaa. Kyllä minä pärjään, mutta ajtuksenvaihto ajattelevan ihmisen kanssa kiinnostaa.
avata vaikkapa anonyymin sähköpostiosoitteen, jos nykyinen paljastaa henkilöllisyytesi.
Uuteen anonyymiin osoitteeseen tämä kaveri voisi kirjoittaa sinulle.
On tärkeää, että tiedonjanoinen kaveri saa asiallista ja oikeaa tietoa.
Siunausta sinulle "mies"!
>>
jutella kanssasi ihan kasvotusten tai vaikka edes sähköpostin välityksellä.
>>
En ole hirveän innostunut tapaamaan ketään livenä nettikirjoittelujen perusteella. Kuka vaan voi tosiaankin olla kuka vaan...
Tunnen myös olevani sangen kehno neuvomaan toisia ihmisiä ongelmissaan. Meillä kaikilla on monenlaisia ongelmia elämässämme. Joskus ongelmat voivat olla johdatusta Jumalan luokse. Toisinaan taas ihminen kohtaa elämässään vaikeita ongelmia, vaikka perusasiat ja suhde Jumalaan olisivatkin kunnossa.
Toisaalta on ihan totta, ettei tänne palstalle aivan kaikkea viitsi kirjoitella ja ajatusten vaihto fiksujen ihmisten kanssa tuo uusia näkökulmia. Sähköpostitse se onnistuu ilman että saa vierestä roskaa niskaan tai että tarvitsee miettiä onko mikäkin nyt aiheeseen liittyvää.
Tässäpä osoitteeni, jonne voit mailata. (Myös muut(asialliset) voivat, jos jotain sattuu kiinnostamaan.)
[email protected]
ps. Jos joku nyt kuvittelee laittavansa tuonne roskapostia tai muuta asiatonta, todettakoon että saan hänen osoitteensa alle 15 sekunnissa blacklist:ille, joka ohjaa kyseisestä osoitteesta tulevat viestit automaattisesti kohteeseen recycle bin.
Uskoon ei voi tulla tekemällä itseensä uskovaiseksi. Se on tämän maailman ajan suurin harhaoppi. Usko kulkee uskovaiselta sille, joka uskoo.
17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.
18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaiken ihmisten jumalattomuuden ja vääryyden tähden, jotka totuuden vääryydessä pitävät.
Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, ei suinkaan uskovaiselta uskovaiselle, kuten sinä väität.
Jumalan sana on yksi johon me Kristityt uskomme.
Näen minä kenet hyvänsä Kristukseen uskovan meillä on SAMA usko olipa hänen ajallinen seurakuntansa mikä hyvänsä.
Meillä on yksi usko, Jeesus on Herra, yksi kaste syntien anteeksiantamiseksi ja yksi Jumala ja kaikkien Isä.
...oleva on uskovainen, eikä epäuskoinen.
Siksi se ilmoitetaan uskosta uskoon, eikä epäuskosta uskoon.
TÄRKEÄ HUOMAUTUS!
Kastessa ei ole syntien anteeksiantamista, vaan uskossa.
...oleva on uskovainen, eikä epäuskoinen.
Siksi se ilmoitetaan uskosta uskoon, eikä epäuskosta uskoon.
TÄRKEÄ HUOMAUTUS!
Kastessa ei ole syntien anteeksiantamista, vaan uskossa.
Et usko apostoli Pietariakaan. Kunkahan suuri Herra siellä on oikein minua vastassa, kun Pietarinkaan opetukset eivät merkitse sinulle mitään.
Mitä uskossa on ei mitään. Ellei uskon kohde ole Kristus, niin uskossa ei ole todellakaan mitään.
Usko ei sinänsä ole mitään, ainoastaan uskon kohde, jos Hän on Kristus.
Mutta kasteessa ON syntien anteeksiantamus ihan kiistatta. Sinun tietämättömyytesi ja epäuskosi ei tee Raamattua tyhjäksi.
Ap. t. 2:36 Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
Ap. t. 2:37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, MITÄ MEIDÄN PITÄÄ TEKEMÄN?"
Ap. t. 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMEEN SYNTIENNE ANTEEKSISAAMISEKSI, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Huomaatko miten tyhjän päällä sinä makaat vlm.
Miltei kaikki sinun opetuksesi kaatuvat jo yhteen Raamatun lauseeseen.
Kyllä minä jo kauhistuisin, jos olisin tuollaisessa uskossa, jota Jumalan sana Raamatussa ei vahhvista.
...tuo selvästi esiin, niin anteeksiantamus on uskomisessa ja sen jälkeen on kasten sen armoliiton merkki, joka uskolla omistetaan.
Ensin usko sitten kaste.
Kasteessa ei yksikään tule autuaaksi, jos ei usko ja näin Raamattu sen opettaa varsin selvästi.
""Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMEEN SYNTIENNE ANTEEKSISAAMISEKSI, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan."
Tehkää parannus ja ottakaa kaste. Siis ensin parannus ja sen jälkeen kaste. Älä yritä opettaa Jumalan vanhurskauttamisjärjestystä Raamatun vastaisesti.
Mark. 16
16 Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan.
Oletko sitä mieltä, että kaste riittää? Eikö uskoa tarvita ennen kastetta?
Duoda duoda. Eikös usko liity sakramentteihin. Uskossa on syntien anteeksiantamus ja usko on pelastuksen edellytys, mutta anteeksiantamus on myöskin kasteessa ja ehtoollisessa.
Tämä on dogmatiikkaa ja merkityksetöntä sellaista, koska uskossa itsessään on anteeksiantamus ja joka ei ehtoollisella usko, niin syö ja juo turmiokseen (nyt en muista paikkaa Raamatusta, mutta pitäisi löytyä)
Samoin kaste. Pienet lapset ovat automaattisesti autuaita ja pelastavassa lapsenuskossa vaikka tietämättäänkin. Kasteessa hekin silti saavat anteeksiantamuksen. Aikuiskasteella taasen harvemmin käy sellainen joka ei usko...
Summa summaarum. Liekö tuon dogmin tulkinnalla käytännön merkitystä.
Usko ja kaste on mainittu pelastavissa tekijöissä, mutta vain uskon puute kadottavissa...
Laitan muuten Lutherin ja EvLut kirkon kannan tähän kaste-asiaan.
"Sitä ei vaikutakaan vesi, vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole mikään kaste, vaan pelkkää vettä. Jumalan sanaan liittyessään se kuitenkin on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja ”uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä”, niin kuin pyhä Paavali lausuu kirjeessään Titukselle, sen kolmannessa luvussa: ”Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma.”
(Lutherin Vähä katekismus)
http://www.evl.fi/katekismus/sakramentit/35.html