Streittareita?

Mageh

Eli en löytänyt tälle sopivampaa paikkaa joten laitoin tänne. Eli aloin etsiin jos löytäisin tästä maasta muita streittareita kuin itseni. Olen itse ollut streittari pari vuotta mutta päihteet ovat ennen kyllä kelvanneet. Mm. sitä ennen olen yrittänyt itsaria 2 kertaa viinallaja lääkkeillä, marin polttoa yms. sekoilua päihteden kanssa. Ja pyydän ettei tähän tule haukkumaviestejä.

12

6763

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mageh

      Päätökseni alkaa streittariksi tuli kuin salama kirkkaalata taivaalta. Olin kuullut jossain puhuttavan siitä ja ajattelin että tämän on loputtava. Myöskin suvussani on paljon alkoholisteja, varsinkin isäni puolelta mutta isäni on kuitenkin raitis. Ehkä tämä oli myös yksi syy miksi tein ppätökseni sillä olin elämäni aikana nähnyt niin monet perhekriisit ja tappelut, parhaimmillaan vaimo on ottanut ja lähtenyt lapsien kanssa eikä ole sen jälkeen näkynyt.

      • tyhmä

        hmm,streittari?Mitä se tarkoittaa?


    • täällä

      En ole aivan 100% streittari, eli en yritä vältellä aivan kaikkia tajunnantilaa muuntavia yhdisteitä. Kahvia kuluu työpaikalla muutama kuppi päivässä, kotona juon yleensä kamomillateetä joka sisältää rauhoittavia aineita. Lisäksi kotiolutta ja kotikasvatettua yrttiä on sen verran että niitä sopii vieraille tarjota. Huumerikollisia tai viinalla rahastavaa, viinankäytön maksimoivaa valtiota en tue rahallisesti.
      Streittaaminen ei mielestäni tarkoita täydellistä askeettisuuteen vetäytymistä ja nautinnoista kieltäytymistä, riittää että boikotoi päänsekoittajilla rahastajia sekä kiertää kaukaa typerän örvellyshakuisen päihteiden väärinkäytön.

      • Mageh

        En itsekkään voi sanoa että olisin aivan hardocore streittari sillä juon kuitenkin kahvia ja juon muita kofeiinia sisältäviä aineita. Ja kuten monet streittarit kieltäytyvät kakista lääkkeistä, esiaviollisesta seksistä, eläinten lihasta yms. niin mä en kuitenkaan ala siihen sillä se menee jo "vähän" yli.


      • Kyselevä
        Mageh kirjoitti:

        En itsekkään voi sanoa että olisin aivan hardocore streittari sillä juon kuitenkin kahvia ja juon muita kofeiinia sisältäviä aineita. Ja kuten monet streittarit kieltäytyvät kakista lääkkeistä, esiaviollisesta seksistä, eläinten lihasta yms. niin mä en kuitenkaan ala siihen sillä se menee jo "vähän" yli.

        Onko streittaus tätä nykyä levinny muihinkin aineisiin kuin pelkkään alkoholiin ja huumeisiin, eli käytännössä siis päihteisiin? Vai onko aina ollut...muistan vain aikanaan kun vuosia sitten olin yläasteella ja siellä vähän muoti-ilmiönä tä puolta oli, niin ei se silloin kyllä muuta ollut kuin että päihteisiin eivät nämä koskeneet ja sellaista rastia käteensä aina piirsivät...

        Meinaan sen verran mitä itse tiedän (tai muistaisin, korjatkoon joku jos olen aivan hakoteillä). Niin eikäs tämä Straight edge eli streittaus (en ole varma oikeinkirjoituksesta) ollut alunperin jenkeistä lähtenyt tiettyjen muusikkopiirien ja bändien alkuunpanema juttu, ja kuitenkin vain sellainen että päihteisiin ei koskettu? Eihän siihen nyt tainneet kahvit ym. sellaiset kuulua, tietysti ovat vähän erilaisia piristeitä sun muita nekin mutta eikös alkuperäisessä tosiaan vain noita ihan "kunnon" päihteitä kartettu. Onko tästäkin tullut jokin äärimmäisempiä muotoja saanut juttu nykyään?


    • Eskobar

      kaikkihan sitä joskus kuolee...
      turhaa sitä streittinä elää...
      ..mut eihä se huonokaa juttu oo

    • Nilkkirockari

      Streittarius ei ole pelkästään absolutismia ja kieltäytymistä yhden illan suhteista. Streittareihin liittyvät vahvasti hardcore punk, grindcore, crust punk ja muut vastaavat punkmusiikin tyylilajit. Jos et kuuntele punkkia, mutta olet absolutisti jne. et ole streittari.

    • tietopaketti..

      Niin siis streittari on (tavallisesti) hardcore punkkia kuunteleva ihminen, joka irtautuu irti alkoholista, tupakasta ja huumeista. Näitä muita lisäirtautumisia ovat piristeet (kuten kahvi), lääkkeet ja satunnainen seksi. Useat streittarit ovat myös kasvis-syöjiä. Tästä on myös kehittynyt myös ns. "hardline straight edge". Hardline-streittarit vastustavat päihteitä ja tupakkaa hakkaamalla päihteitä käyttäviä, ja tupakoivia ihmisiä.

    • blööh

      kysyisin tässä että kun on streittari niin saako juoda alkoholitttomia kaljoja tai siidereiitä

    • RHY-no norway

      ETSAA mietinyvähän se on sama ku runkkaisit!!!

    • Kolmen Tähden

      Koitin itsemurhaa juomalla kotiviiniä koko saavillisen, eihän siitä mitään tullut kun oksentelin sitten koko ajan, sen jälkeen ei ole viini maistunut.
      Olenkohan streittari vai hinttari.

      • MAKEBIN

        Et taida olla kumpikaan, vaan olet luuseri, meinaa kukaa ei yritä itsaria kotiviinillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      44
      2931
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2793
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2666
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2611
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2571
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      103
      2147
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      51
      2031
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      142
      1890
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1772
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      20
      1648
    Aihe