Yölukemisia

Imuroin teille yölukemisiks vähän Egyptin koptilaisen kirkon tarinaa... Mielenkiintosia nämä tämmöset jutut vai mitä.

***

Apostoli Markusta pidetään Egyptin kirkon perustajana ja sitä kautta koko Afrikan apostolina. Egypti oli ensimmäinen maa, jossa koko kansa otti vastaan kristinuskon. Uusi usko levisi Rooman valtakunnassa kaupungista kaupunkiin, mutta Egyptissä myös maaseudun ihmiset tulivat sen piiriin jo 200-luvulla. Sana kopti tarkoittaakin yksinkertaisesti egyptiläistä. Koptin kieli on muinaisten faaraoitten kielen jälkeläinen, ja tavallisen kansan puhekieli. Miljoonakaupunki Aleksandrian yläluokka ja sivistyneistö käytti kreikkaa.

Kirkkohistorian merkkimiehiä

Aleksandrian katekeettinen koulu, joka perustettiin jo 100-luvulla, oli eräs kristillisen teologian kehityksen kannalta kaikkein merkittävimpiä keskuksia. Siellä opettivat 200-400-luvuilla sellaiset kirkkohistorian merkkimiehet kuin Kleemens Aleksandrialainen, Origenes, Athanasios Suuri ja Kyrillos Aleksandrialainen. Maaseutuväestö puolestaan jätti toisen koko kristilliselle maailmalle kuuluvan perinnön - luostarilaitoksen. Egyptin erämaassa alkoi 200-luvulla erakkojen protestiliike, joka pian järjestäytyi munkkien ja nunnien yhteisöiksi ja levitti vaikutteitaan Välimeren pohjoispuolelle. Koptilaiset munkit olivat myös aloitteellisia ja rohkeita lähetystyössä - esimerkiksi Irlannin kristinusko on heidän alullepanemansa.

Vainojen aika

Keisari Diocletianuksen vaino, joka jäi viimeiseksi Rooman historiassa, kosketti ankarasti koptilaista kirkkoa. Se oli niin suuri koettelemus, että siitä alkaa koptilainen ajanlasku, vuodesta 284 jKr. Tänäkin päivänä tuhannet marttyyrit ovat koptien mielessä, heidän elämäntarinansa ja kärsimyskertomuksensa tunnetaan ja heiltä pyydetään esirukouksia nykyisen taistelevan kirkon tueksi.
Vainojen tauottua koptilaisen kirkon vapaus kesti vain 300 vuotta. Tuona aikana kirkon järjestys keskittyi Aleksandrian patriarkan lujaan johtoon. Luostarihengellisyys kukoisti erämaassa ja egyptiläiset teologit muokkasivat kristinuskon opetusta eri harhaoppien ristipaineissa. Noilta ajoilta on peräisin Aleksandrian patriarkan arvonimi ”paavi” ja sana ”ortodoksinen” koptilaisen kristinuskon määreenä.

Kirkon hajaannus

Kristologiset oppiriidat 400-luvulla aiheuttivat murheellisimmat seuraukset Egyptin kirkolle. Vuonna 451 Kalkedonissa Bosporin itärannalla kokoontunut kirkolliskokous pyrki ratkaisemaan kysymyksen kuinka Kristuksen jumaluudesta ja ihmisyydestä tulee opettaa, mutta siellä laadittu tunnustus ei tyydyttänyt aleksandrialaisia. Seurauksena oli kirkon hajaannus, joka juuri Egyptissä alkoi ankarimmin. Kalkedonin kannattajat nimittelivät vastustajia ”monofysiiteiksi” (yksiluonto-oppiset) ja nämä heitä ”diofysiiteiksi” (kaksiluonto-oppiset), ja monofysiitti-piispat ja luostarikansa joutuivat Rooman keisarivallan painostuksen, jopa vainojen kohteeksi. Kysymyksessä oli ainakin yhtä paljon poliittinen ja kulttuurinen repeämä kuin opillinen ero, josta käyty teologinen vuoropuhelu jäi kesken. Sanotaan, että tämä kriisi heikensi Egyptin kirkkoa islamilaisen valloituksen edellä. Toisaalta juuri noina ”kristityn Egyptin” vuosisatoina evankeliumi löysi paikkansa kansan sydämessä ja kirkon elämä vakiintui niin, että se on kestänyt vahvana ja elinvoimaisena tähän päivään asti.

Kulttuurisia ristiriitoja

Islamilaiset uskonsoturit valloittivat Egyptin vuonna 642. Siitä alkoi kirkon elämä islamilaisen yhteiskunnan sisällä. Aluksi Arabian niemimaalta tulleet valtiaat olivat pieni ryhmä, mutta vähitellen myös koptilaista kantaväestöä kääntyi islamiin, ja siitä tuli kansan enemmistön uskonto. Koptin kieltä alettiin 1000-luvulla vainota, ja se sammui puhekielenä 1600-luvulle tultaessa. Kristityn vähemmistön elämä islamilaisen yhteiskunnan osana vaihteli suvaitsevaisesta kohtelusta painostukseen ja vainoon.

Koptit eivät koskaan ole samaistuneet arabialaiseen kulttuuriin, toisin kuin Syyro-Palestiinan kristityt. Koptit ja muslimit elävät lähekkäin kaikkialla Egyptissä. Vaikka Ylä-Egyptissä kopteja on suhteellisesti enemmän, ei sielläkään ole yhtäkään kylää, jossa muslimeja ei asuisi. Koptit ovat nykyään hieman keskimääräistä paremmin koulutettuja, mutta heitä on kaikissa yhteiskuntaluokissa.

Eurooppalaisen siirtomaavallan mukana 1700-luvulla saapuivat katoliset ja protestanttiset lähetystyöntekijät, joiden näkökulmasta koptilaiset kristityt olivat valistustyön kohteina. Siitä saivat alkunsa ”koptilais-katolinen” ja ”koptilais-evankelinen” kirkko. Sekä koptilaiset että islamilaiset egyptiläiset kokevat ne vieraan valloittajan edustajiksi, mutta samaa kristityn Euroopan poliittista leimaa saavat kantaa myös ortodoksiset koptit muslimi-maanmiestensä silmissä. Tänä päivänä luottamus kristittyjen kesken on löydetty, ja koptilainen kirkko osallistuu aktiivisesti ekumeeniseen liikkeeseen sekä paikalslisesti että kansainvälisesti. Se suhtautuu edelleen pidättyvästi länsimaisiin kirkkoihin eikä esimerkiksi tunnusta niiden toimittamaa kastetta.

Luostarilaitos elää nykypäivänäkin

Kirkon sisäinen uudistus alkoi 1850-luvulla. Aktiiviset paavit panivat länsimaisten esikuvien mukaan alulle pyhäkouluopetuksen ja diakoniatyön. Eräissä perheissä alkoi koptinkielen elvytysliike, samaan tapaan kuin nykyheprea syntyi, ja vaikka liike on edelleen olemassa ja kopti on tullut joidenkin sukujen kotikieleksi, ilmiö ei ole saanut laajempaa suosiota. Kirkko siirtyi yhä enemmän egyptinarabialaiseen puhekieleen jumalanpalveluskielenä, ja nykyään koptia käytetään lähinnä luostareissa.
Tällä vuosisadalla koptilaiset luostarit ovat kokeneet suuren uudistumisen. Erämaan luostareihin on tullut kaupungeista hyvin koulutettuja nuoria, ja luostareista on tullut koptilaisen kulttuurin, ortodoksisen teologian ja hengellisyyden keskuksia. Uudistumisen edelläkävijänä pyhän Makarioksen luostari (Abu-Maker) on merkittävä luonnonmukaisen viljelyn ja lampaankasvatuksen keskus, mutta myös ortodoksisen kirjallisuuden julkaisija eri kielillä.

Koptikirkko kehityksen edistäjänä

Tänä päivänä koptilaisessa kirkossa on useita miljoonia jäseniä. Maan hallituksen mukaan heitä on kolmisen miljoonaa, ja kirkon omien lähteiden mukaan viitisentoista. Hiippakuntia on viisikymmentä, ja paavin alaisuudessa toimivia apulaispiispojen johtamia erikoisalojen ”piispakuntia” kaksitoista - nuorisotyöstä raamattuopetukseen ja kehitystyöhön. Kirkon kehityshankkeet nauttivat kansainvälistä arvostusta ja ne ulottuvat Kairon kaatopaikkaväestön tukemisesta perhesuunnitteluun ja huumetyöhön. Koptilaisen kirkon lähetystyö on melko laajaa Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa, ja se tapahtuu yleensä yhteistyössä uusien afrikkalaisperäisten kirkkojen kanssa.
Kysymys diakoninviran palauttamisesta naisille keskusteluttaa kaikkia ortodokseja. Koptilaisessa kirkossa on luotu naispuolisen diakonin virka, mutta vain selibaattilupauksen tehneille ja ilman liturgisia tehtäviä.

Vaikeudet vahvistavat

Suhde islamiin on edelleen ongelmallinen. Egyptissä kristityt kokevat joutuvansa painostuksen ja käännytyksen kohteiksi. Kirkko on lojaali esivaltaa kohtaan, mutta ei varsinaisesti etsi dialogia islamin teologien kanssa.
Ääri-islamilaisten veriteot kohdistuvat usein kopteihin. Viime vuosina moni kristitty on saanut osakseen marttyyrikuoleman, esimerkiksi pari vuotta sitten surmattiin koptilainen nuorisoryhmä kesken iltakokoontumisen omassa seurakuntakirkossaan. Vuosisatainen painostus on vahvistanut koptien uskoa ja hengellisyyttä. Vaikuttaa siltä, että kaikki kirkon jäsenet ovat hengellisesti tiedostavia ja valmiita todistamaan uskostaan ja kärsimään sen tähden.
Eräs kouluikäisten raamattuopetuksen tarkoitus on antaa lapsille eväitä vastata muslimien kommentteihin Jumalasta Kolminaisuutena. Uskonnollinen painostus ja koptien suhteellisen korkea koulutustaso vaikuttavat siihen, että monet muuttavat maasta. Koptilainen kirkko toimii siirtolaistensa keskuudessa kaikkialla länsimaissa, meitä lähin seurakunta on Tukholmassa.

Paavi Shenuda, voimakas hengellinen johtaja

Nykyinen koptilaisen kirkon paavi Shenuda III on kirkkonsa vahvan itsetunnon ja hengellisyyden vertauskuva. Kun presidentti Sadat sulki Shenudan kotiarestiin Amba Bishoin (pyhän Paisioksen) luostariin ja sittemmin sotilaat tulivat viemään häntä toiseen pidätyspaikkaan, kerrotaan että veljestö kokoontui paavinsa ympärille luostarikirkkoon ja igumeni ilmoitti, että sotilaat saavat tappaa jokaisen munkin ennen kuin paavi lähtee mihinkään. Paavi palasi aikanaan Kairoon ja jatkoi muun muassa viikottaisia raamattutuntejaan - ensimmäisellä kerralla mukana oli 50 000 kuulijaa. Hän on aleksandrialaisen perinteen mukaisesti voimakas kirkonjohtaja, jolta riittää huomiota ja energiaa kaikenlaisiin kysymyksiin, mutta myös aikaa viettää kaksi päivää rukouksessa ja mietiskelyssä erämaassa oman luostarinsa lähellä.

Teologisen koulutuksen ja tutkimuksen tilanne ei ehkä ole yhtä vahva kuin kirkon elämän monet muut alueet. Piispoilla on yleensä akateeminen tutkinto, mutta ei välttämättä teologiasta. Teologista koulutusta annetaan pappisseminaareissa, ja ulkomailla opiskelleet nuoret teologit pyrkivät kohottamaan Kairossa olevan oppilaitoksen tasoa. Koptilainen kirkko on osallistunut aktiivisesti teologiseen dialogiin Kalkedonin kirkolliskokouksen tunnustavien ortodoksisten kirkkojen kanssa. Siinä on todettu 400-luvun erimielisyyden olevan ratkaistavissa ja ehdotettu toimenpiteitä kirkkoperheitten täyden ykseyden palauttamiseksi. Itä-Euroopan mullistuksien aiheuttama eristäytyvä suuntaus esimerkiksi Venäjän kirkossa on aiheuttanut näiden pyrkimysten hidastumista.
10397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Isä Heraklios ja isä Agathon olivat Punaisenmeren rantaluostarin arvostetuimmat vanhukset. Kerran he lähtivät tälle vaaralliselle merelle kalaan hankkiakseen veljille ruokaa. Illalla isä Heraklios palasi kantaen olallaan valtavaa kalaa.

- Onpa iso kala, isä! huudahtivat munkit iloissaan.

- Melko iso, vastasi vanhus. - Mutta se, joka nielaisi isä Agathonin, oli paljon isompi!

Äänestä
  • kylläpä taisin kerran vilasta sitä ja samaa höpötystähän se oli kuin mihin on tällä jo totuttu. Mutta mikään järkioppi ei vie pohjaa pois siltä sydämen uskolta, jonka Pyhä Henki vahvistaa.

    Jeesus Kristus, meidän Herramme ja Jumalamme on meidät itse kunkin syntiemme tähden kuollut. Hänen sovintoverensä puhdistaa ja vapauttaa epäileväiset, syntiensä ja järkioppiensa alle painetut ihmissielut.

    Usko, sinäkin, syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, niin pelastut ja saat periä iankaikkisen elämän.

    >>Uskokaa Herraan, Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa.

    >>Herra on teidän kanssanne, kun te olette hänen kanssansa; ja jos häntä etsitte, niin te löydätte hänet, mutta jos hylkäätte hänet, niin hän hylkää teidät.

    >>Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.

    Äänestä

  • Olga kirjoitti:

    kylläpä taisin kerran vilasta sitä ja samaa höpötystähän se oli kuin mihin on tällä jo totuttu. Mutta mikään järkioppi ei vie pohjaa pois siltä sydämen uskolta, jonka Pyhä Henki vahvistaa.

    Monien uskojen ja uskontojen keskellä kuulemme sanottavan, ettei ole väliä, miten uskoo. Oppia ei pidetä niin tärkeänä kuin sitä, että jotenkin uskoo Jeesukseen ja Jumalaan. On tärkeää muistaa, että Pyhää Henkeä tarvitaan elävän uskon syntymiseen ja myös sen säilyttämiseen.

    Äänestä

  • Olga kirjoitti:

    kylläpä taisin kerran vilasta sitä ja samaa höpötystähän se oli kuin mihin on tällä jo totuttu. Mutta mikään järkioppi ei vie pohjaa pois siltä sydämen uskolta, jonka Pyhä Henki vahvistaa.

    Jeesus Kristus, meidän Herramme ja Jumalamme on meidät itse kunkin syntiemme tähden kuollut. Hänen sovintoverensä puhdistaa ja vapauttaa epäileväiset, syntiensä ja järkioppiensa alle painetut ihmissielut.

    Usko, sinäkin, syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, niin pelastut ja saat periä iankaikkisen elämän.

    >>Uskokaa Herraan, Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa.

    >>Herra on teidän kanssanne, kun te olette hänen kanssansa; ja jos häntä etsitte, niin te löydätte hänet, mutta jos hylkäätte hänet, niin hän hylkää teidät.

    >>Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.

    > kylläpä taisin kerran vilasta sitä ja samaa höpötystähän se oli kuin mihin on tällä jo totuttu. Mutta mikään järkioppi ei vie pohjaa pois siltä sydämen uskolta, jonka Pyhä Henki vahvistaa.

    Ymmärsinköhän oikein sinua? On tietenkin vaikeaa päätellä, tarkoititko pupulla muslimien tekstejä vai islamin vastustajien tekstejä.

    The author of these notes is an Anglican Minister at St Hilary’s Anglican Church Kew. He is also a senior associate of the Department of Linguistics and Applied Linguistics at the University of Melbourne, with the honorary title of Associate Professor, and was formerly head of the Department of Linguistics and Language Studies. He has written several books on the language and culture of the Acehnese, an Islamic people of Indonesia, and was elected to the Australian Academy of Humanities in 1992 for this research work. He served as a member of the Council of the Academy for a term during the 1990’s.

    Äänestä

  • Bysantti kirjoitti:

    Niinku sanoin en sen tarkemmin sitä lukenut, mutta mitä otsakkeista huomasin niin yhtä höpönlöpinää oli koko stoori.

    Äänestä

  • Olga kirjoitti:

    Niinku sanoin en sen tarkemmin sitä lukenut, mutta mitä otsakkeista huomasin niin yhtä höpönlöpinää oli koko stoori.

    sitä ihminen oppii, mutta lukemaankaan ei voi pakottaa. Sääli, ettet lukenut artikkelia.

    Äänestä

  • Kun islamin usko syntyi 600 luvulla! AD! Mohamedin "enkeli ilmestyksestä", niin missä se oli silloin kun kristinusko syntyi 600 vuotta aikaisemmin???

    Aivan!, juuri niin! islamia ei silloin vielä ollut!!!

    Jeesuksen nimen esiintyminen koraanissa ,johtuu juuri siitä ,että kristinusko oli jo tuolloin syntynyt ja oli voimissaan, juuri siksi ,ja vain siksi Jeesus nimi esiintyy koraanissa!

    Äänestä

  • Bysantti kirjoitti:

    sitä ihminen oppii, mutta lukemaankaan ei voi pakottaa. Sääli, ettet lukenut artikkelia.

    Mulla alkaa justiinsa tentti. Saa nähä onko siihen lukemisessa männy mitään päähän.

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    Kun islamin usko syntyi 600 luvulla! AD! Mohamedin "enkeli ilmestyksestä", niin missä se oli silloin kun kristinusko syntyi 600 vuotta aikaisemmin???

    Aivan!, juuri niin! islamia ei silloin vielä ollut!!!

    Jeesuksen nimen esiintyminen koraanissa ,johtuu juuri siitä ,että kristinusko oli jo tuolloin syntynyt ja oli voimissaan, juuri siksi ,ja vain siksi Jeesus nimi esiintyy koraanissa!

    Islam väittää olevansa Aabrahamin uskonto eli se väittää olevansa se alkuperäinen monoteismi, se mikä kristinuskon ja juutalaisuuden _pitäisi_ olla. Islam väittää, että Jeesus 'Isa oli muslimi, Mooses oli muslimi ja että heidän ja kaikkien muiden profeettojen sanoma oli sama. Näin islam ryöstää juutalaisuudelta ja kristinuskolta niiden historian.

    Kuitenkaan sellaista henkilö ei historia tunne kuin 'Isa. Sen sijaan Raamattu ja Raamatusta riippumattomat historialliset lähteet todistavat, että Jeesus Nazaretilainen teloitettiin Pontius Pilatuksen aikana. Julkisella teloituksella oli monia silminnäkijöitä. Koraani sen sijaan väittää perusteettomasti, että Jeesusta ei ristiinnaulittu, vaan joku muu hänen tilallaan, ja että allah vain sain sen näyttämään siltä kuin Jeesus olisi ristiinnaulittu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olga kirjoitti:

Imuroin teille yölukemisiks vähän Egyptin koptilaisen kirkon tarinaa... Mielenkiintosia nämä tämmöset jutut vai mitä.

***

Apostoli Markusta pidetään Egyptin kirkon perustajana ja sitä kautta koko Afrikan apostolina. Egypti oli ensimmäinen maa, jossa koko kansa otti vastaan kristinuskon. Uusi usko levisi Rooman valtakunnassa kaupungista kaupunkiin, mutta Egyptissä myös maaseudun ihmiset tulivat sen piiriin jo 200-luvulla. Sana kopti tarkoittaakin yksinkertaisesti egyptiläistä. Koptin kieli on muinaisten faaraoitten kielen jälkeläinen, ja tavallisen kansan puhekieli. Miljoonakaupunki Aleksandrian yläluokka ja sivistyneistö käytti kreikkaa.

Kirkkohistorian merkkimiehiä

Aleksandrian katekeettinen koulu, joka perustettiin jo 100-luvulla, oli eräs kristillisen teologian kehityksen kannalta kaikkein merkittävimpiä keskuksia. Siellä opettivat 200-400-luvuilla sellaiset kirkkohistorian merkkimiehet kuin Kleemens Aleksandrialainen, Origenes, Athanasios Suuri ja Kyrillos Aleksandrialainen. Maaseutuväestö puolestaan jätti toisen koko kristilliselle maailmalle kuuluvan perinnön - luostarilaitoksen. Egyptin erämaassa alkoi 200-luvulla erakkojen protestiliike, joka pian järjestäytyi munkkien ja nunnien yhteisöiksi ja levitti vaikutteitaan Välimeren pohjoispuolelle. Koptilaiset munkit olivat myös aloitteellisia ja rohkeita lähetystyössä - esimerkiksi Irlannin kristinusko on heidän alullepanemansa.

Vainojen aika

Keisari Diocletianuksen vaino, joka jäi viimeiseksi Rooman historiassa, kosketti ankarasti koptilaista kirkkoa. Se oli niin suuri koettelemus, että siitä alkaa koptilainen ajanlasku, vuodesta 284 jKr. Tänäkin päivänä tuhannet marttyyrit ovat koptien mielessä, heidän elämäntarinansa ja kärsimyskertomuksensa tunnetaan ja heiltä pyydetään esirukouksia nykyisen taistelevan kirkon tueksi.
Vainojen tauottua koptilaisen kirkon vapaus kesti vain 300 vuotta. Tuona aikana kirkon järjestys keskittyi Aleksandrian patriarkan lujaan johtoon. Luostarihengellisyys kukoisti erämaassa ja egyptiläiset teologit muokkasivat kristinuskon opetusta eri harhaoppien ristipaineissa. Noilta ajoilta on peräisin Aleksandrian patriarkan arvonimi ”paavi” ja sana ”ortodoksinen” koptilaisen kristinuskon määreenä.

Kirkon hajaannus

Kristologiset oppiriidat 400-luvulla aiheuttivat murheellisimmat seuraukset Egyptin kirkolle. Vuonna 451 Kalkedonissa Bosporin itärannalla kokoontunut kirkolliskokous pyrki ratkaisemaan kysymyksen kuinka Kristuksen jumaluudesta ja ihmisyydestä tulee opettaa, mutta siellä laadittu tunnustus ei tyydyttänyt aleksandrialaisia. Seurauksena oli kirkon hajaannus, joka juuri Egyptissä alkoi ankarimmin. Kalkedonin kannattajat nimittelivät vastustajia ”monofysiiteiksi” (yksiluonto-oppiset) ja nämä heitä ”diofysiiteiksi” (kaksiluonto-oppiset), ja monofysiitti-piispat ja luostarikansa joutuivat Rooman keisarivallan painostuksen, jopa vainojen kohteeksi. Kysymyksessä oli ainakin yhtä paljon poliittinen ja kulttuurinen repeämä kuin opillinen ero, josta käyty teologinen vuoropuhelu jäi kesken. Sanotaan, että tämä kriisi heikensi Egyptin kirkkoa islamilaisen valloituksen edellä. Toisaalta juuri noina ”kristityn Egyptin” vuosisatoina evankeliumi löysi paikkansa kansan sydämessä ja kirkon elämä vakiintui niin, että se on kestänyt vahvana ja elinvoimaisena tähän päivään asti.

Kulttuurisia ristiriitoja

Islamilaiset uskonsoturit valloittivat Egyptin vuonna 642. Siitä alkoi kirkon elämä islamilaisen yhteiskunnan sisällä. Aluksi Arabian niemimaalta tulleet valtiaat olivat pieni ryhmä, mutta vähitellen myös koptilaista kantaväestöä kääntyi islamiin, ja siitä tuli kansan enemmistön uskonto. Koptin kieltä alettiin 1000-luvulla vainota, ja se sammui puhekielenä 1600-luvulle tultaessa. Kristityn vähemmistön elämä islamilaisen yhteiskunnan osana vaihteli suvaitsevaisesta kohtelusta painostukseen ja vainoon.

Koptit eivät koskaan ole samaistuneet arabialaiseen kulttuuriin, toisin kuin Syyro-Palestiinan kristityt. Koptit ja muslimit elävät lähekkäin kaikkialla Egyptissä. Vaikka Ylä-Egyptissä kopteja on suhteellisesti enemmän, ei sielläkään ole yhtäkään kylää, jossa muslimeja ei asuisi. Koptit ovat nykyään hieman keskimääräistä paremmin koulutettuja, mutta heitä on kaikissa yhteiskuntaluokissa.

Eurooppalaisen siirtomaavallan mukana 1700-luvulla saapuivat katoliset ja protestanttiset lähetystyöntekijät, joiden näkökulmasta koptilaiset kristityt olivat valistustyön kohteina. Siitä saivat alkunsa ”koptilais-katolinen” ja ”koptilais-evankelinen” kirkko. Sekä koptilaiset että islamilaiset egyptiläiset kokevat ne vieraan valloittajan edustajiksi, mutta samaa kristityn Euroopan poliittista leimaa saavat kantaa myös ortodoksiset koptit muslimi-maanmiestensä silmissä. Tänä päivänä luottamus kristittyjen kesken on löydetty, ja koptilainen kirkko osallistuu aktiivisesti ekumeeniseen liikkeeseen sekä paikalslisesti että kansainvälisesti. Se suhtautuu edelleen pidättyvästi länsimaisiin kirkkoihin eikä esimerkiksi tunnusta niiden toimittamaa kastetta.

Luostarilaitos elää nykypäivänäkin

Kirkon sisäinen uudistus alkoi 1850-luvulla. Aktiiviset paavit panivat länsimaisten esikuvien mukaan alulle pyhäkouluopetuksen ja diakoniatyön. Eräissä perheissä alkoi koptinkielen elvytysliike, samaan tapaan kuin nykyheprea syntyi, ja vaikka liike on edelleen olemassa ja kopti on tullut joidenkin sukujen kotikieleksi, ilmiö ei ole saanut laajempaa suosiota. Kirkko siirtyi yhä enemmän egyptinarabialaiseen puhekieleen jumalanpalveluskielenä, ja nykyään koptia käytetään lähinnä luostareissa.
Tällä vuosisadalla koptilaiset luostarit ovat kokeneet suuren uudistumisen. Erämaan luostareihin on tullut kaupungeista hyvin koulutettuja nuoria, ja luostareista on tullut koptilaisen kulttuurin, ortodoksisen teologian ja hengellisyyden keskuksia. Uudistumisen edelläkävijänä pyhän Makarioksen luostari (Abu-Maker) on merkittävä luonnonmukaisen viljelyn ja lampaankasvatuksen keskus, mutta myös ortodoksisen kirjallisuuden julkaisija eri kielillä.

Koptikirkko kehityksen edistäjänä

Tänä päivänä koptilaisessa kirkossa on useita miljoonia jäseniä. Maan hallituksen mukaan heitä on kolmisen miljoonaa, ja kirkon omien lähteiden mukaan viitisentoista. Hiippakuntia on viisikymmentä, ja paavin alaisuudessa toimivia apulaispiispojen johtamia erikoisalojen ”piispakuntia” kaksitoista - nuorisotyöstä raamattuopetukseen ja kehitystyöhön. Kirkon kehityshankkeet nauttivat kansainvälistä arvostusta ja ne ulottuvat Kairon kaatopaikkaväestön tukemisesta perhesuunnitteluun ja huumetyöhön. Koptilaisen kirkon lähetystyö on melko laajaa Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa, ja se tapahtuu yleensä yhteistyössä uusien afrikkalaisperäisten kirkkojen kanssa.
Kysymys diakoninviran palauttamisesta naisille keskusteluttaa kaikkia ortodokseja. Koptilaisessa kirkossa on luotu naispuolisen diakonin virka, mutta vain selibaattilupauksen tehneille ja ilman liturgisia tehtäviä.

Vaikeudet vahvistavat

Suhde islamiin on edelleen ongelmallinen. Egyptissä kristityt kokevat joutuvansa painostuksen ja käännytyksen kohteiksi. Kirkko on lojaali esivaltaa kohtaan, mutta ei varsinaisesti etsi dialogia islamin teologien kanssa.
Ääri-islamilaisten veriteot kohdistuvat usein kopteihin. Viime vuosina moni kristitty on saanut osakseen marttyyrikuoleman, esimerkiksi pari vuotta sitten surmattiin koptilainen nuorisoryhmä kesken iltakokoontumisen omassa seurakuntakirkossaan. Vuosisatainen painostus on vahvistanut koptien uskoa ja hengellisyyttä. Vaikuttaa siltä, että kaikki kirkon jäsenet ovat hengellisesti tiedostavia ja valmiita todistamaan uskostaan ja kärsimään sen tähden.
Eräs kouluikäisten raamattuopetuksen tarkoitus on antaa lapsille eväitä vastata muslimien kommentteihin Jumalasta Kolminaisuutena. Uskonnollinen painostus ja koptien suhteellisen korkea koulutustaso vaikuttavat siihen, että monet muuttavat maasta. Koptilainen kirkko toimii siirtolaistensa keskuudessa kaikkialla länsimaissa, meitä lähin seurakunta on Tukholmassa.

Paavi Shenuda, voimakas hengellinen johtaja

Nykyinen koptilaisen kirkon paavi Shenuda III on kirkkonsa vahvan itsetunnon ja hengellisyyden vertauskuva. Kun presidentti Sadat sulki Shenudan kotiarestiin Amba Bishoin (pyhän Paisioksen) luostariin ja sittemmin sotilaat tulivat viemään häntä toiseen pidätyspaikkaan, kerrotaan että veljestö kokoontui paavinsa ympärille luostarikirkkoon ja igumeni ilmoitti, että sotilaat saavat tappaa jokaisen munkin ennen kuin paavi lähtee mihinkään. Paavi palasi aikanaan Kairoon ja jatkoi muun muassa viikottaisia raamattutuntejaan - ensimmäisellä kerralla mukana oli 50 000 kuulijaa. Hän on aleksandrialaisen perinteen mukaisesti voimakas kirkonjohtaja, jolta riittää huomiota ja energiaa kaikenlaisiin kysymyksiin, mutta myös aikaa viettää kaksi päivää rukouksessa ja mietiskelyssä erämaassa oman luostarinsa lähellä.

Teologisen koulutuksen ja tutkimuksen tilanne ei ehkä ole yhtä vahva kuin kirkon elämän monet muut alueet. Piispoilla on yleensä akateeminen tutkinto, mutta ei välttämättä teologiasta. Teologista koulutusta annetaan pappisseminaareissa, ja ulkomailla opiskelleet nuoret teologit pyrkivät kohottamaan Kairossa olevan oppilaitoksen tasoa. Koptilainen kirkko on osallistunut aktiivisesti teologiseen dialogiin Kalkedonin kirkolliskokouksen tunnustavien ortodoksisten kirkkojen kanssa. Siinä on todettu 400-luvun erimielisyyden olevan ratkaistavissa ja ehdotettu toimenpiteitä kirkkoperheitten täyden ykseyden palauttamiseksi. Itä-Euroopan mullistuksien aiheuttama eristäytyvä suuntaus esimerkiksi Venäjän kirkossa on aiheuttanut näiden pyrkimysten hidastumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu