Kertokaa saman kokeneet, kauanko erosuru kestää
ja mitä kaikkea tulee tunnepuolella vastaan.
Luulin ratkaisun helpottavan ja niinhän se
tekeekin, mutta suren kai jotain pettymystä ja
syytän itseäni mm. lasten takia.
ja mitä kaikkea tulee tunnepuolella vastaan.
Luulin ratkaisun helpottavan ja niinhän se
tekeekin, mutta suren kai jotain pettymystä ja
syytän itseäni mm. lasten takia.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minulla tuli kaikki tunteet hiljalleen tiskille,
jopa katumuksesta alkaen. Kaiketi sitä pelkäsi
kuinka yksin olemisesta selviytyy ja katuisiko
ratkaisujaan myöhemmin. Ajattelin usein,
millainen suhteeni oli ja kaipaanko sitä ja niitä
ns."ongelmia"....eläytyminen elettyyn sai kauhun
valtaan ja vahvisti oikeaa ratkaisuani.
Muistele pelkästään HYVIÄ hetkiä kaverin kanssa.
Se se on sitä surutyötä. Annat samalla itsellesi
ja kaverille anteeksi ja tiedostat, että olitte
toisianne varten. Siis silloin, muttette enää. Ja
sitten katse eteenpäin ja kohti uutta.
Kyselit kuinka kauan surutyö kestää. Vastaus on
hyvin yksilöllinen, siihen vaikuttaa tilanne eron
syistä, vastapuolen tunteeet, omat tunteet ja
tietysti itse ihminen. Itselläni ensimmäinen
erosta irtaantuminen kesti n. 1,5 vuotta; olihan
se ensirakkauteni ja olin panostanut siihen
kaiken. Ja luottanut sen jatkuvuuteen. Vaikka ero
aina muuttaa ihmistä, kovemmaksi, tunteettomaksi,
on jälkeenpäin positiivista huomata
selviytyneensä. Mutta eihän muistoja pääse
koskaan karkuun, eikä ole tarviskaan, niitten
kanssa oppii elämään lopun elämänsä. Ja kyllä se
aina päivä joskus koittaa, jolloin huomaa
ratkaisun olleen ainoan mahdollisen. Tää varmaan
sua paljon jeesaa.. mutta näin se meni
ensimmäisellä kerralla. Toinen ero oli sitten jo
aivan eri juttu...
Se menee kai jotenkin vaiheittain.
Ensin muutaman viikon-kuukauden shokkivaihe,
jolloin ei vielä pysty ajattelemaan
objektiivisesti. Sitten alkavat tulla tunteet;
välillä tuntuu ratkaisu oikealta, välillä
miettii tekikö sittenkään oikein ja katuu.
Välillä tuntee uhmaa; pärjään kyllä ! Välillä
avuttomuutta, heikkoutta ja tyhjyyttä ja
yksinäisyyttä.
Asoitten, hyvien ja huonojen, läpityöstäminen
voi viedä jopa vuosia.
Omasta erostani on kaksi vuotta ja vielä eilen
illalla mietin että tuliko tehtyä oikea
päätös..
Mutta se tuska laimenee ajan kanssa ja joku päivä
huomaat että HEI! , eipä satu enää !
Käytä kaikki saatavilla oleva apu ja lohdutus,
älä jää yksin, ainakaan kovin pitkiksi ajoiksi.
Harrasta, tee niitä asioita joista nautit.
Kyllä se siitä.
Lapset ovat yllättävän kestäviä pakkauksia,
välillä itsestä tuntui että ottivat asian
paljon "kevyemmin" kuin minä.
Voimia sulle :)
Totuuden kerroit, noinhan se menee.
Mulla on nyt reilu vuosi erosta, 20 v yhdessä
olon jälkeen. Rankka vuosi työstää tunteitaan. Se
kuinka kauan erosuru kestää on kiinni siitä
kuinka jaksaa ja pystyy niitä tunteita käymään
läpi. En ehkä vieläkään ole selvinnyt kokonaan,
mutta on elämä jo niin paljon helpottunut, että
ajatuksiin mahtuu jo muutakin.
Voimia kaikille saman kokemuksen kanssa
kamppaileville.
Olen ollut 21 vuotta naimisissa ja mieheni
ilmoitti noin pari kuukautta sitten rakkauden
loppuneen ja haluavansa eron.
Mieheni on matkatöissä, joka on aiheuttanut omia
paineita meidän avioliittoon. On ollut salailua
mieheni taholta, minun mustasukkaisuutta jne.
Olen kaikesta huolimatta aina rakastanut miestäni
ja valmis tekemään kaikkeni, että meidän suhde
voisi jatkua.
Olen pari kuukautta yrittänyt saada miestäni
vakuuttuneeksi, että meidän täytyisi yrittää
vielä kerran.Hänen mielestään kaikki on myöhäistä
Mieheni puhuu vain erosta ja minä olen sanonut
hänelle, että minä en aio ottaa eroa vaan hänen
on se tehtävä.
Sen jälkeen hän on muuttunut entistä
salaperäisemmäksi. Kotona ollessaan hän saattaa
keskustella tuntikausi chattilinjoilla laittaen
oven kiinnni, lähtee iltasin puoleksitoista
tunniksi jonnekkin kertomatta minne? Hän tilasi
itselleen lomamatkan pariksi viikoksi, eikä olisi
halunnut edes kertoa matkakohdetta. Sanoi vain
lähtevänsä miettimään asioitaa ja käski minun
rentoutua hänen poissa ollessaan. Nyt olen ollut
lasten kanssa muutaman päivän, ja saanut vain
tekstiviestejä.
Olen vihainen, että minua kohdellaan näin. Olisi
voitu edes tehdä matka yhdessä, että olis nähty
onko meillä jotain yhteistä jäljellä. Toisaalta
olen pettymyksestä, nöyryytyksestä ja
vihantunteestani huolimatta valmis sopimaan
kaiken.
Parin viikon kuluessa varmaan mieheni on tehnyt
ratkaisunsa, ja minä en ole vielä valmistautu-
nut pahimpaan, vaan uskon rakkauden voittoon!
kiitos kaikille.Luulen että selviän.Olen vain
niin auttamattoman "puhki". Olo helpottuu joka
päivä, kadu en. Voihan se olla että niitäkin
ajatuksia tulee. Nyt tiedän , kiitos teidän, että
tunteita tulee ja menee...elämä jatkuu ja
voimistuu. Näin minun kohdallani.
Kiitos ystävät, päätös jo antoi voimaa...
Pahoja päiviä varmaan tulee sinullekin vielä.
Muista ettet jää silloin yksin suremaan, vaan ota
yhteyttä ystäviin. Joko livenä tai niinkuin minä,
netistä löytyneisiin ystäviin. Pääasia on joku
jolle voit purkaa pahaa oloasi, kuuntelija, joku
joka välittää.
Voimia jaksaa eteenpäin.
Miehelläsi on toinen nainen jossain.
Hän on tunteineen liihottanut sinusta niin
kauas,että on tullut mahdollisuus rakastua tai
ainakin ihastua toiseen.
Nyky tilassaan hän on täysin sokea tuskalle jota
sinulle aiheuttaa.
Olet kovan paikan edessä siinä,että nyt on
päätettävä jaksaako odottaa kunnes jalat taas
laskeutuvat maan kamaralle vai suututko
lopullisesti ja heität pyyhkeen kehään.
Tällä hetkellä kumppanisi on järkipuheen
tavoittamattomissa!
Järjen puhumisen yrittäminen todennäköisesti vain
aiheuttaa riitaa ja polttaa siltoja lopullisesti.
Jos yrität niin käytä perheneuvolaa tai muuta
vastaavaa niin vältät tilanteen räjähtämisen.
Jokatapauksessa asioista on sovittava erosit tai
et.
Nyt on oltava tosi viisas ja vältettävä kaikkea
nokittelua.Syntipukiksi on helppo joutua ja
tuupasta kumppani toisen syliin.
Nyt on viikko kulunut siitä, kun mieheni matkusti
miettimään meidän suhdetta ns.lomamatkalle. Mínä
olen turvautunut kaikkiin ystäviini, joille olen
todella kiitollinen, että he ovat jaksaneet tukea
ja kuunnella minua.
Tänään otin yhteyttä ammattiauttajaan, niin että
olen turvannut selustan itselleni, että olisin
edes hieman sielun voimissani,kun mieheni palaa
vastauksineen.
Olen päättänyt katsoa asiat loppuun asti, enkä
aio heittää pyyhkeitä kehään. Jos kyseessä ei ole
kolmas osapuoli, onko taustalla ehkä masennus tai
joku muu tekijä, joka saa ihmisen muuttumaan.
Tiedän, että hänellä on ollut kovia työpaineita
ja muitakin huolia. Hän kyllä on itse kieltänyt
niiden vaikutuksen hänen tilanteensa. Hän sanoo,
että kaikki johtuu siitä, että hän vähitellen
huomasi, ettei enää rakasta minua.
Syntipukiksi on todella helppo joutua, sen olen
kyllä kokenut. Naiseus on koetuksella, kun joutuu
torjutuksi, ja kerjäämään edes hiukan hellyyttä
itselleen omalta mieheltään. Mieheltä, joka oli
ennen hellä ja rakastava.
Minä olen päättänyt olla kärsivällinen, ja toivon
että erosuruprosessi kääntyisi uudelleen kasvu-
prosessiksi.
Voin kertoa, että omalla kohdalla prosessi kesti
vähän toista vuotta. Se oli pisimpiä ja
vaikeimpia aikoja elämässäni. Mutta kaikesta on
selvitty. Mm. hyvien ystävien ja hyvän itsetunnon
avulla. Joten tsemppiä, ja katsele tulevaisuutta
valoisin mielin. Toivotan Sinulle onnea ja koeta
kestää, elämä ei yhteen eroon pääty.
Erosin vaimostani n.5v sitten vaikka rakastin
häntä erittäin paljon.Itse olen matkatöissä ja
kerran tullessani kotiin, kuulin että hänellä on
rakastaja.Asiasta sovittiin ja paljon luvattiin.
Kaikki tuntui olevan OK lähes kaksi vuotta,mutta
minä en vain tiennyt/ huomannut asioista.Jälleen
sain tietää hänen olevan uskoton jolloin hän
lupasi jälleen ,että se ei toistu, mutta se
kuitenkin jatkui.Tästä tuli niin suuri
ongelma/epävarmuus minulle,missä hän on,missä
poika on hoidossa,että jotain pitää tehdä.Koska
olen terveesti mustasukainen, ymmärräsin että
kukaan ihminen ei kestä ainaista erävarmuutta ja
tuskaa mitä tällainen tuottaa,päätin ottaa eron.
Elämä oli toisaalta todella vaikeaa kun eroaa
ihmisestä jota rakastaa, mutta toisaalta on
helpottunut kun ei tarvitse miettiä, missä toinen
on viettänyt yönsä .
Minulla kesti lähes kolme vuotta ennekuin sanoin
ex-vaimolle, että minä en rakasta sinua enään.
(Olin luvannut sanoa kun muutan mieleni)
Eron tapahduttua olennaisin kysymys
on ,pystymmekö me vielä keskustelemman keskenään
järkevästi.Jos pystyy ,ns:kriisi aika lyhenee
puolella.Tunnepuolella tulee tuskaa,vihaa
rakkautta,jälleen vihaa ja kaipuuta, riippuen
siitä mitä näet ja kuulet.Ei kannata syyttää
itseään ,mutta ei myöskään toista koska se ei
ainakaan paranna tilannetta.
Helmikuussa fyysisesti eronneena ja heinäkuussa
virallisesti; haluan hieman kommentoida myös. Ero
on usein helpotus mutta yllätys on suuri kun
huomaa miten yksinäinen sitä on. Syyllisyys
kaivaa totta kai mieltä, juuri lasten vuoksi.
Mutta ihminen ei jaksa enempää mitä on
tarkoitettu. Itse elän vielä erakkoaikaa eli en
osaa enkä edes halua lähteä kotoani minnekään.
Toisaalta taustalla hakkaa kova ikävä jonkun
syliin sekä vierihoitoon:) Hyvä kirja on lukea:
Bruce Fisher; Jälleenrakennus. Muut eronneet ovat
sanoneet, että surutyö kestää keskimäärin 2
vuotta. Se on kuitenkin hyvin yksilöllistä ja
sitä surutyötähän on saattanut tehdä jo useita
vuosia ennen virallista eroakin. Paras lääke on
tietenkin ystävät ja puhuminen......ja vielä
kerran puhuminen. Maltti on valttia ja uskon,
että antaa ajan tehdä vain tehtävänsä...eikös
niin?
Katso peiliin ja kerro itsellesi miten viehättävä
ja mukava olet sekä hoe mielessäsi, että vedät
puoleesi rakastettavan ihmissuhteen:)
Kuten hyvä ystävättäreni aina sanoo: Kaikella on
tarkoituksensa.
Minulla ei itsellä ole lapsia, mutta kävin läpi
vaikean eron.
Pitkäaikainen rakastettuni jätti minut. Hän teki
sen sähköpostilla kylmästi.
Minä surin yli vuoden, ehkä suren yhä, vaikka
olen onnellisesti avoliitossa ihanan miehen
kanssa. Luulen, että suruni kestää näinkin
pitkään, koska asioita ei ikinä puhuttu halki. En
tänäkään päivänä tiedä syytä eroomme. vielä
edellisenä viikonloppuna kaikki oli näennäisesti
hyvin.
Puhuminen on kaiken a ja o. kannattaa koittaa
puhua. ehkä erostanne on vielä niin vähän aikaa
ettei se vielä onnistu, mutta sitten myöhemmin
kun kummastakin siltä tuntuu. usko minua, se
helpottaa sitten vasta. anna surulle aikaa. sillä
se sitten joskus tulee lähtemään. älä tee sitä
virhettä kuin minä etten pakottanut ex-miestäni
puhumaan asioita silloin joskus halki. nyt kärsin
siitä yhä vuosien jälkeen.
Hei!
Mulla ero oli myös helpotus ja lapsetkin alkoivat
leikkiä ja kaikenlainen oirehdinta väheni.
Unirytmi meni sekaisin 3kk ajaksi ja itkin ja
olin ahdistunut liki vuoden. Nyt erosta on liki
1,5v ja erosuru alkaa olla voitettu.
Sinkkuystävistä on ollut eniten apua. Lisäksi
kävin yhdellä perheterapeutilla juttelemassa.
Siitäkin oli paljon apua.
*halii* -voimia sulle. Mä lähetän sulle paljon
kaukohaleja ja voimaa kestää. Ja muista, että
lapset voi paremmin, jos sä hoidat itseäsi.