hei. onko normaalia että skorpioni miehet ovat hieman "naismaisia", en tarkoita mitään homojuttuja vaan olen huomannut useassa hieman femiinisiä piirteitä..??
skorpionimiehet
sade
81457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Heh pisti silmään kysymyksesi ja osui kohdalleen ainakin minun tapauksessa. Miehistä en tosiaankaan ole kiinnostunut mutta olen toki jossain määrin "naismaisia" piirteitä itsessänikin havainnut.
Toisaalta mitä nyt ovat "naismaiset" piirteet? Poikkeamia ns. normimiesten tavoista, jossain asioissahan voidaan suppeasti tulkita "naismaisuudeksi"? Omalla kohdallani kyse on siitä, että en ole koskaan välittänyt normeista tai muiden mielipiteistä ja olen täysin sellainen, kun katson parhaimmalta tuntuvan?!
Tunnen kaksi skorppari miestä ja heillä ulos lähtö kestää kuin naisilla. He laittavat tukkaa ja ihailevat itseään peilin edessä kauemmin kuin naiset. He ruiskivat hajusteita päälleen niin paljon että löyhkäävät pitkälle. Lisäksi nämä miehet viettävät tuntikausia shoppaillen. Eikä kumpikaan ole homoja :)
En ole kyllä itsestäni tälläisiä piirteitä huomannut. En käytä pahemmin hajusteita enkä kyllä tykkää käydä ostoksilla, niinkuin joku tässä sanoi.
En tiedä onko tuo naisellisuus yleinen piirre skorppari miehissä, mutta minua ovat tietyt feminiimiset piirteet miehissä aina jostain syystä herättäneet mielenkiintoni =) Pitkän tumman tukan omistaja saa aina kiinnostukseni heräämään. Mutta liika on aina liikaa esim. jos miehen ääni on naismainen niin meikää inhottaa tai käytöstavat ovat akkamaisia. Inhosin Antti Tuiskua koska hän lauloi mielestäni kuin nainen (Anteeksi kaikki Antti fanit, ei mitään henkilökohtaista edes itse Anttia kohtaan)
no joo.. Kieltamättä tulee aina laiteltua hiuksia ja kroppaa edustuskuntoon jos ulos kämpästä on lähdössä. Kaupassa saan myös helposti aikaa menemään, jopa vaateosastolla.
Kämppäkin on yleensä paljon siistimpi kuin kavereilla näkemäni poikamiesboxit.
Mitenkään homona en todellakaan itseäni pidä, lähinna inhottaa sellaset asiat..
Mutta kai noissa horokoopeissa sitten jotain perää on :)
Skorpionimerkin omaavat muun muassa tunnistaa siinä ettei ne esim. korvaansa lupsauta kritiikille/muiden mielipiteille (toisaalta ärsyttävä piirre). Meinaan on todettu todeksi ja myös tämä että, loukkaappa vahvan skorpionimerkin omaavaa miestä... silloin viimeistään tulee selväksi ettei se ollutkaa kovin "naismainen" :) ja se merkki luultavasti muistaa sen loukkauksen lopun elämänsä. En suosittele. Ja tämmönen että Skorpionimerkin omaavasta henkilöstä saa tosi hyvän ystävän (meinaan henkeen ja vereen). Omia kokemuksia vuosien varrelta jos ihmisluonteita analysoidaan. Skorpionissa on tyyliä.
En ole huomannut skorpparimiehissä juurikaan naisellisia piirteitä. Seksikkäitä ne kyllä on. Riippuu tietty siitäkin, kuka mitäkin pitää naismaisena/miehekkäänä.
Oma skorpioonimieheni ei ole lainkaan naisellinen, vaan melkein macho. Ulkonäöstään kyllä on omalla tavalla tarkka: vahtii linjojaan ja käy parturissa säännöllisesti, harrastaa pakkomielteisesti liikuntaa, vaatteet voi olla mitä on, mutta peilaa paljon ja epäröi tässä asiassa näyttääkö hyvältä. Ei mielestäni kuitenkaan lainkaan naismainen.