Te armeijan käyneet, mitä mieltä todella olette siitä henkilökunnan osaamistasosta? Jos osaavat opettaa ampumaan, niin sitäkö se koko elämä on? Eihän armeijass enää ole edes kunnon kuria, kaikki menee miten tahtoo, jos tahtoo. Hei haloo, eikö Suomen puolustusvoimat saa kunnon kouluttajia.
sotilas
pettynyt
4544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No omalle kohdalle 12kk:n aikana osui ehkä 20 kpl henkilökohtaisena kouluttajana pidettävää skapparia. Heistä 1 oli ammattitaidoton, mutta hänenkin puolustuksekseen voidaan sanoa ettei hän ollutkaan varsinainen varusmiesten kouluttaja.
Lähes kaikki saavat yleisarvosanan hyvä, monet vieläpä kiitettävä. Tuohon ampumisen opettamiseen en viitsi edes ottaa kantaa, koska armeijassa se "tappamisen opettaminen" on (vastoin yleistä harhaluuloa) todella pienessä roolissa. Varsinkin jos aselaji on joku muu kuin jäkke.
Itsellänikin varsinainen asekoulutus painottui p-kaudelle ja AuK:hon. Rukissa keskityttiin melkoisesti ihmisiin ja johtajakaudella taisin rynkkyyn koskea alle 10 kertaa.
Yleisesti ottaen parhaat kouluttajat ovat jossakin muualla kuin isojen varuskuntien perusyksiköissä. Heitä löytyy erikoisjoukoista, aukeista, rukeista yms.
.... kun intin käyneet kehuskelevat miten vähän ovat rynkkyyn koskeneet. No, eihän se varusmiesten vika ole, vaan intin systeemin. Vanha on luullut, että armeija kouluttaa miehiä ja naisia sotaa = vihollisen tappamista varten. Mikä lie sodan kuva nykyään?
Jos sota tulee niin eihän sitä nykypäivänä käydä millään pistooleilla vaan siinä on hiukan isommat pommit kyseessä. Siksipä armeijan ainoa tehtävä on olla peloitteena vihollisille. Joten siinä ei tappamisen taitoa tarvita, pelkkä olemassaolo riittää.
Pellemeininkiähän tuo on. Ja onneksi se tulee loppumaan vuosikymmenen sisällä.
Eli onko televisioon ja omiin silmiinsä uskomista. Irakista kun näyttävät kuvaa niin kyllä amerikaanojen sotilailla joka ukolla on henk.koht. rynnäri vai mikä lie kivääri, eikä pelkkä pistooli. Jos lie amerikaanoilla iosompiakin pyssyjä ja pommeja niin ei ne henk.koht. aseen ja sen käyttötaitoa vähennä.
Ennustit jotta Suomen armeija loppuu vuosikymmenen sisällä. Syttyykö rauha maailmaan? Vai onko Sinulla oma ajanlasku, eli mistä vuosikymmenestä puhut?
Mikä vihollisen pelote semmoinen armeija on, jolla aseet ovat koristeina eikä tappovälineinä? Jos paraatiarmeijaa kaipaat muuta San Marinoon!