S40:sen ahtaus

Ensiesittelyn tunnelmia uudesta S40:sestä:

Ajan tappamiseksi ja kiinnostuneena lähdin katsastamaan uuden S40:en viikonloppunäyttelyyn.

On ruottinpojilla varmaan keskipituus lyhentynyt, kun takapenkille ei yli 180 cm skandinaavi mahdu enää istumaan muuten kuin pää 45 asteen kulmassa ja polvet etupenkissä kiinni. Tämä ainakin sen jälkeen, kun kävin ensin istumassa omalle mitoille ruorin paikan. Kuskin pukilla kaikki olikin tosi hyvin kohdillaan. Takapenkin pääntila(ttomuus) on jo niin huolestuttava, että pitkälle matkalle ei sinne ole näillä pituuksilla mitään asiaa.

Katsokaapas muuten hanskalokeroon apukuskin paikalta? Eipä näy mitään? No ei näy, kun ei kojelauta on tiellä. Turvavyö on ainakin irroitettava ja todennäköisesti pyydettävä kuskia pysäyttämään ja noustava autosta. Toisaalta ei hätää, ei sinne cd:tä suurempaa mahtuisikaan, vaikka syvyyttä onkin niin ettei pohjalle yletä ilman sitä turvavyön aukaisua. Olisko sitä Volvon ihmisläheistä turvallisuus ajattelua?!?

Muuta pikkutavaraa yleensä mukana autossa? Älä ota mukaan S40:seen, sillä niille ei ole mitään paikkaa. Etuovissa on sellaiset sormen mentävät ja kämmenen levyiset kolot, joissa ei todennäköisesti parkkikiekkokaan pysy pystyssä. Takaovissa ei sitten ole edes niitäkään. Keskikonsolin takana on toki "säilytystila" ehkä rahapussille, jonka senkin voi huonolla tuurilla löytää polkimien alta... turvallista sekin?

Seuraavaksi voikin sitten käydä nauramassa takakontin kuormausaukolle? Kesä ja kylmälaukku... ei ainakaan pystyasennossa. Syvyyttä tosin on niin paljon, että pienet tavarat lyhyempi voi joutua hakemaan konttaamalla.

No okei. Olihan se muuten jämäkkä ja etenkin ajajan auto, jos ajo-ominaisuudet ja äänet on vaan saatu pidettyä kurissa. Jäi nimittäin ajamatta, kun oli oikein jonoa ja joutui tyytymään "kylmiin tyyppeihin". Varasin kyllä ajan erikseen ensi lauantaiksi.
81985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kävin tänään koeajamassa tuota, ja minä en kiinnittänyt huomiota noihin mainitsemiisi puutteisiin. Täytyy sanoa ettei itseäni häiritse pätkääkään ettei saa "pikkutavaraa" tungettua joka rakoon ja välikköön.
Ihastelin verhoilun laadukkutta ja yleistä laatuvaikutelmaa sekä nerokasta keskikonsolia joka oli todella tyylikäs. En alkuun edes huomannut sen oikeastaan olevan vain "levy". :)

Ajotuntuma oli hillitty ja olo oli sikäli kuin taksissa, auto oli erittäin hiljainen ja reagoi töyssyihin myös hyvin hillitysti mutta jämäkästi.
140hv kone kyyditti S40:ä ainakin minun mielestäni tarvittaessa vauhdikkaasti ja erityiskiitos nopealle ja näppärälle vaihteistolle.
Monitoiminäyttö oli myös hieno, jos näin suorasukaisesti voi todeta :)

Samalla reissulla kylmätarkastin uuden Mazda3:n sedan ja hatchback-versiot, ja täytyy sanoa ettei lähellekkään samaa laatuvaikutelmaa saanut. Ei tarvitsisi kahta kertaa miettiä kumman suuntaan kääntyisi - volvon vai mazdan - jos hinta ei olisi este.
Tosin samoilla herkuilla ja moottorilla kuin mitä n. 30KE Volvossa on joutuu Mazdastakin maksamaan melko lähelle saman summan.

Äänestä

Miksi varasit ajan koeajolle? Autohan on ahdas eikä siinä ole tilaa pikkutavaroille. Miksi siis koeajaa? Eikä havaintokykysi riitä arvioimaan sisätiloja ja kuormausaukon kokoa silmämääräisin arvioin? Luuletko pikkutavaratilojen lisääntyvän koeajolla? Jospa menisit katselemaan Scenicejä tai muita tila-autoja.

Itse istun autossani etupenkillä, takapenkillä -lämmitetyllä sellaisilla- istuu satunnaisesti enimmäkseen jälkikasvu. Ellei heille tila riitä, hankkikoon oman tilavamman. Useinko muuten näet aikuisilla täyteen kuormattuja autoja?

Äänestä
  • Jos tarkoitat jälkikasvulla esim. 8-vuotiasta poikaa, niin voin kertoa, että ollessani itse (186cm) ajajan paikalla, ei 8-vuotiaan jalat mahtuneet kunnolla takapenkin ja etuselkänojan väliin. Vauvojen kaukalot sopinevat paremmin. Ei tästä S40:stä ole perheautoksi. Yksinäisen naisen autoksi passaa (kuten Volvoviestissä unelmoitiinkin).

    Äänestä

itselläni on nykyistä korimallia oleva Audi A4 ... ja kyllä kokolailla on fakta, että jos kuski on 180 cm pitkä, niin ei siellä takapenkillä pysty vastaavankokoinen aikuinen matkustaa jollei sitten saa jalkojaan rullalle kerättyä

eli ei juuri mikään tämän kokoluokan auto pysty tiloillaan ylpeilemään.

Itselläni ei juuri takapenkillä aikuisia matkusta, joten asialla ei merkitystä. Mitä säilytystiloihin tulee, niin myönnettäköön, että hansikaslokero on A4:ssa tilavampi kuin uudessa S40:ssä, mutta muuten ei tuokaan asia sen kummoisemmin ole hoidettu. (itselläni tosin lisävarusteena oleva keskikyynärjoja jonne saa pikkutavaraa kannen alle ... mutta täytyy sanoa, että oli kerrassaan ylihinnoiteltu tuo kyynärnoja)

Äänestä
  • Itselläni myös uusi A4 tosin Avant, mutta olen kyllä sedanissakin istunut ja ainoa ero Avantiin on pääntiloissa. Volvon kun koeistuin viikonloppuna totesin sen olevan takatiloiltaan "selvästi" pienempi kuin A4. Audissakin (sedan) pää ottaa kevyesti kattoon kiinni (mittaa 188cm), mutta Volvossa joutuu jo niskaa kenottamaan selkä suorana istuessa. Arvioisin korkeuseroksi n. 2cm kriittisimmällä kohdalla. Jalkatilat olivat myös itselleni säädetyn ajoasennon takana pienemmät. Polvet kiinni selkänojassa kun Audissa jää jopa rakoa pari senttiä. Penkin alla kenkätila on olematon, kerran kun jalat saa aseteltua sinne niin siinä ovat, ei paljon jalkateriä tai nilkkoja käännellä. Audissa tila taas on poikkeuksellisen väljä. Autoon ahtautuminen ja sieltä pois käy myöskin Audissa helpommin. En väitä Audia tilaihmeeksi, päinvastoin, mutta S40 on kyllä selvästi pienempi. Audi oli muuten TM:n vertailussa tilavin takapenkiltään kahdelle hengelle. Vertailuun otti osaa Volvo S60, X-Type, 320d ja C mersu. Kolmelle hengelle tilavin oli Jaguar johtuen lähinnä laimeammin muotoillusta penkistä. Totuuden nimissä sääliksi käy jos joku joutuu pidemmän matkan istumaan Audin keskipaikalla.

    Äänestä

  • Avant kirjoitti:

    Itselläni myös uusi A4 tosin Avant, mutta olen kyllä sedanissakin istunut ja ainoa ero Avantiin on pääntiloissa. Volvon kun koeistuin viikonloppuna totesin sen olevan takatiloiltaan "selvästi" pienempi kuin A4. Audissakin (sedan) pää ottaa kevyesti kattoon kiinni (mittaa 188cm), mutta Volvossa joutuu jo niskaa kenottamaan selkä suorana istuessa. Arvioisin korkeuseroksi n. 2cm kriittisimmällä kohdalla. Jalkatilat olivat myös itselleni säädetyn ajoasennon takana pienemmät. Polvet kiinni selkänojassa kun Audissa jää jopa rakoa pari senttiä. Penkin alla kenkätila on olematon, kerran kun jalat saa aseteltua sinne niin siinä ovat, ei paljon jalkateriä tai nilkkoja käännellä. Audissa tila taas on poikkeuksellisen väljä. Autoon ahtautuminen ja sieltä pois käy myöskin Audissa helpommin. En väitä Audia tilaihmeeksi, päinvastoin, mutta S40 on kyllä selvästi pienempi. Audi oli muuten TM:n vertailussa tilavin takapenkiltään kahdelle hengelle. Vertailuun otti osaa Volvo S60, X-Type, 320d ja C mersu. Kolmelle hengelle tilavin oli Jaguar johtuen lähinnä laimeammin muotoillusta penkistä. Totuuden nimissä sääliksi käy jos joku joutuu pidemmän matkan istumaan Audin keskipaikalla.

    myönnän, että olet päätilan osalta aivan oikeassa. En muutoin ole sen tarkemmin ole itseäni volvon takapenkille sovitellut, mutta ikävä on joka tapauksessa kuskin takana matkustaa oli kysessä A4 tai S40

    itseäni lähinnä ihmetyttää se, että täällä jotkut vertailevat ns. "omenoita ja appelesiinejä" keskenään eli mitä järkeä on verrata Golfia, Focusta, S40:stä ym. toisiinsa hinna perusteella !!!

    kaikki nupo nykypäivän autot ajavat asiansa .. on sitten maku ja tunneasia minkälaisia mielikuvia eri autot aiheuttavat. Joku tykkää tietystä muotoilusta ja on valmis maksamaan siitä, toinen taas puntaroi pelkkiä faktoja. Eri merkeille ja eri malleille nyt vaan on omat kohderyhmänsä. Joku ostaa Luhda toppatakin toinen tuplasti kalliimman BOSSin takin ja kolmas pitää noita molempia hulluina kun Halpamarketti myy "no name" takkeja pikkurahaan.

    toki siis voi verrata autoja tilojenkin perusteella, mutta ei pelkästään niiden perusteella voi sanoa, että jokin tuote on ylihintainen tai huono

    joku saattaa meuhata täällä kuinka järjetöntä on maksaa monta tuhatta enemmän volvosta kuin focuksesta vaikka niillä sama pohjalevy ja samaan aikaan kyseinen ihminen ostaa Sonyn TV:n vaikka Thomsson olisi 40% halvempi ja ajaa ihan saman asian ...

    Äänestä

Uusi ja vanha s40n:n on riittävän suuri esim. 3-henkiselle perheelle jossa 2 aikuista ja 1 lapsi. Lastenvaunut menee kokoontaitettuna takakonttiin ja sen lisäksi vielä kolme täyteenpakattua kassia ja sitterin olen saanut mahdutemettua 40;n peräkonttiin. Taksit on suurempien porukoiden kyyditsemistä varten olemassa.

Äänestä
  • Oma tilantarve rajoittuu myös pariin Lapin reisuun. Aiemmin matka taittui alla V40, nykyisin kookkaampi seda. Kyydissä pitkäraajainen 184 cm kuski, akuinen, kaksi nuorta aikuista ja teini-ikäinen. Hiihtokamat ja muu tarvittava lakanoista lähtien mahtui ja mahtuu tavaratilaan, farkussa lähes kattoon, nyt kannen alle. Boksiin jää vielä runsaasti hukkatilaa. Minulle tila riittää. Ellei riittäisi, kävisin ostamassa jonkun "transitin" eli tila-auton, en täällä typeryyttäni riekkuisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tutustunut kirjoitti:

Ensiesittelyn tunnelmia uudesta S40:sestä:

Ajan tappamiseksi ja kiinnostuneena lähdin katsastamaan uuden S40:en viikonloppunäyttelyyn.

On ruottinpojilla varmaan keskipituus lyhentynyt, kun takapenkille ei yli 180 cm skandinaavi mahdu enää istumaan muuten kuin pää 45 asteen kulmassa ja polvet etupenkissä kiinni. Tämä ainakin sen jälkeen, kun kävin ensin istumassa omalle mitoille ruorin paikan. Kuskin pukilla kaikki olikin tosi hyvin kohdillaan. Takapenkin pääntila(ttomuus) on jo niin huolestuttava, että pitkälle matkalle ei sinne ole näillä pituuksilla mitään asiaa.

Katsokaapas muuten hanskalokeroon apukuskin paikalta? Eipä näy mitään? No ei näy, kun ei kojelauta on tiellä. Turvavyö on ainakin irroitettava ja todennäköisesti pyydettävä kuskia pysäyttämään ja noustava autosta. Toisaalta ei hätää, ei sinne cd:tä suurempaa mahtuisikaan, vaikka syvyyttä onkin niin ettei pohjalle yletä ilman sitä turvavyön aukaisua. Olisko sitä Volvon ihmisläheistä turvallisuus ajattelua?!?

Muuta pikkutavaraa yleensä mukana autossa? Älä ota mukaan S40:seen, sillä niille ei ole mitään paikkaa. Etuovissa on sellaiset sormen mentävät ja kämmenen levyiset kolot, joissa ei todennäköisesti parkkikiekkokaan pysy pystyssä. Takaovissa ei sitten ole edes niitäkään. Keskikonsolin takana on toki "säilytystila" ehkä rahapussille, jonka senkin voi huonolla tuurilla löytää polkimien alta... turvallista sekin?

Seuraavaksi voikin sitten käydä nauramassa takakontin kuormausaukolle? Kesä ja kylmälaukku... ei ainakaan pystyasennossa. Syvyyttä tosin on niin paljon, että pienet tavarat lyhyempi voi joutua hakemaan konttaamalla.

No okei. Olihan se muuten jämäkkä ja etenkin ajajan auto, jos ajo-ominaisuudet ja äänet on vaan saatu pidettyä kurissa. Jäi nimittäin ajamatta, kun oli oikein jonoa ja joutui tyytymään "kylmiin tyyppeihin". Varasin kyllä ajan erikseen ensi lauantaiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu