kaduttaa, vauvakuume iski!

En ole keskeyttänyt-enkä keskeyttäisi raskauttani. Olet tehnyt valintasi, ja sen mukaan on elettävä. Älä tee lasta omantunnontuskien takia, vaan tehkää lapsia jos olette riitävän kypsiä sitä Rakastamaan ja huolehtimaan läpi elämän. 4 kk on aika lyhyt aika muuttaa mieltään näin tärkeässä asiassa. Vaikutat hieman epäkypsältä...Anteeksi vain!

ei lasta tehdä vauvakuumessa, vaan un on oma elämä järjestyksessä ja parisuhde sillä tasolla, että sen uskoo kestävän. olet minua 3 vuotta nuorempi ja täytyy sanoa, että vastaparina viimeisenä vuotena olen oppinut huomaamaan sen, että en ole vielä kypsä aikuinen, eli en paras mahdollinen vanhempi yhdellekään pienokaiselle. vasta joskus tulevaisuudessa sitten. moni nuori pitää itseään niin aikuisena ja kypsänä ja fiksuna ja sen ymmärtä vasta myöhemin, ettei täysi-ikäisyydellä ja aikuisuudella ole paljonkaan yhteistä. ikä on numeroita ja aikuisuus henkistä kypsyyttä, elämänkokemusta ja taitoa.
järki käteen.

mun mielestä on tosi kauheeta miten jyrkästi abortin tekijöitä syyllistetään! olisko parempi synnyttää lapsi josta ei pysty huolehtimaan? tietysti asia on niinkin että ehkäisystä PITÄISI huolehtia, mutta uskon että suurin osa meistä on joskus sortunut harrastamaan seksiä ilman ehkäisyä/ epäluotettavalla ehkäisytavalla. jos KERRAN on erehtynyt, tullut raskaaksi ja tehnyt abortin, siitä ei pidä mielestäni syyllistää, varmasti jokaisella joka sen on kokenut on älyttömät tunnontuskat jo muutenkin. eri asia jos aborttia käyttää ehkäisykeinona. mun abortista on 1,5v aikaa ja kadun edelleen kuin hullu, vaikka tiedän että lapsen tulevaisuutta ajatellen tein oikean ratkaisun... vauvakuume vaivaa ja tuntuu että muuhun ei voi keskittyä, mutta motiivini eivät ole oikeat, eikä elämäntilanteeni edelleenkään... kun saan lapsia, haluan että heillä on turvallinen olo kummankin vanhemman ollessa heidän tukenaan ja taloudellinen tilanne on vakaa.
Älä Elli vielä hankkiudu uudelleen raskaaksi. lapsi tarvitsee vahvemman äidin rinnalleen, eikä me saada takaisin sitä mikä oli... itseinhosin näitä klisjeitä kun podin pahinta abortin jälkeistä masennusta, mutta kyllä puolueettomat sivustakatsojat näkevät asioista sen järkevimmän puolen, me taas mietimme vain itseämme ja syyllisyyden tunnettamme. joku sanoi minulle kerran, kun tilitin vauvakuumettani että on lapsella kova homma edessä: antaa minulle rakkautta, täyttää tyhjyyden tunne elämässäni ja tyydyttää hellyydenkaipuuni...
Jos tuntuu että haluat kirjoitella kanssani, laita joku e-posti osoite niin kirjoitan sulle. itselläni juuri tällainen tuntematon kohtalotoveri auttoi minut taas jaloilleni...

Teetin abortin -83, sinun ikäisenäsi siis, ja se lapsi olisi nyt sinun ikäisesi. Aina silloin tällöin tulee mieleen että mitä jos ... Mutta se on tehty mikä tehty ja kestettävä. Silloisessa tilanteessa tein omasta mielestäni parhaan ratkaisun, sillä lapsen isä ei halunnut isäksi enkä uskonut pärjääväni yksin. On jälkiviisautta jossitella, olisinko pärjännyt ja miten olisin pärjännnyt, jos olisin lapsen synnyttänyt. Eikä tullut mieleenkään synnyttää ja antaa lasta pois. Nyt 20 vuotta myöhemmin jos tulisi vastaava tilanne niin en tekisi aborttia. Mutta sehän on jo eri asia ...

Siitä on kulunut hiukan yli vuosi vasta kun tein abortin. Välillä mietin kuinka hyviä syyt keskeytykseen olivat ja kärsin itsesyytöksistä. Joskus vaivaa jonkunlainen vauvakuume tai kaipuu "menetettyä" lasta kohtaan. Mietin uskallanko hankkia lasta tulevaisuudessa ja mitä tunteita vauva nostaisi pintaan. Syyttäisin varmasti myös itseäni jos lapsi ei olisikaan terve. Oikeastaan tuntuu, että tapahtuman käsittely on vielä pahasti kesken. Mutta kenties se jatkuu koko elämän.

Lumisia talvipäiviä kaikille, toivoa ja jaksamista kohtalotovereille!

Mä tein abortin kans pari kuukautta sitten. Syynä olivat epävarmuus parisuhteessa, taloudelliset huolet, ja mulla on jo ennestään pieni lapsi. Silti olin todella kahden vaiheilla aina siihen asti kun toimenpide tehtiin. SEn jälkeen tuli toisaalta helpottunut olo, ettei enää tarvitse miettiä, mutta on toisaalta kaduttanutkin... ja samanlaisia tunteita tullut siitä, että tekis mieli tehdä pian lapsi, että se jotenkin korvais tämän menetetyn.. Järjellä ajateltuna tuntui parhaalta keskeyttää, mutta oliko järkevin ratkaisu kuitenkaan mulle paras..?
Yritän kuitenkin ajatella niitä syitä minkä vuoksi päädyin aborttiin. Jos nyt heti hankkiutuisin uudestaan raskaaksi, sillonhan abortti ois ollu aivan turha. Pitäs ensin saada asiat parempaan järjestykseen ja tehä toinen lapsi sitte oikeista syistä.

Minulle tehtiin pari vuotta sitten abortti tai vauvan poisto, kuten siitä puhumme. En ole yhtään kertaa tuntenut tunnontuskia - ei ole mieskään tuntenut. Abortti tehtiin imukaavinnalla: mikään ei sattunut tipan tippaa, mitään hankaluuksia ei ollut. Lapsi ei sopinut silloiseen elämäntilanteeseen. Nyt sen sijaan yritämme lasta. Minusta on tärkeää, että lapsi on tehty tarkoituksella. Edellinen lapsi lähti alulle, koska pillerit unohtuivat. Nyt yritämme tarkoituksella.

Jotkut varmaan kritisoivat tätä näkökulmaa, mutta minä olen aina rinnastanut nuoren sikiön siittiöihin, kuukautislimaan ja -kalvoihin: en itse surkuttele sitä, että joka rakastelukerralla tuhansia potentiaalisia elämänalkuja laitetaan kortsussa roskikseen, enkä sitä, että jokaisten kuukautisten aikana potentiaalinen vauva valuu ulos. Osa kuukautisitahan on niin sanottuja spontaaneita keskenmenoja. Miksi jäisin paheksumaan keskeytyksiä? Milloin sikiö alkaa olla vauva? Minusta vasta raskauden loppupuolella. Piste.