siis ihan kuin ei tuntisi enää "tunteita" lainkaan.periaatteessa kaikki on kunnossa,on perhe,hyvä ja rakastava puoliso,ihanat lapset,kauan haaveiltu opiskelupaikka,rahallisestikin tulee toimeen(kunhan ei kurkota kuuta taivaalta),mutta päivät on vaan samaa harmaata mössöä päivästä toiseen.mistään ei saa oikein otetta ja kaikkien asioiden tekoa lykkää ja lykkää vaan mahdollisimman kauan.mistä ihmeestä vois hakea apua ja MITEN?siis ihan konkreettisesti joku esim. jos nyt jollakulla on joskus tuntunut samalta ja on kenties löytänyt siihen jotain apua tai ratkaisun.
kun mikään ei tunnu miltään
manana
3466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikka nyt kirjoitankin kevyehköllä otteella Sinulle hankalasta asiaste,en tarkoita loukata.
Minäkin lykkään asioiden tekemistä,aina olen lykännyt ja tulen lykkäämään.Se on luonnollista laiskuutta.
Se jos mikään ei tunnu miltään,ja kaikki on harmaata mössöä,voi johtua odotuksistakin.Miltä kaiken pitäisi tuntua?Kuka väitti,että tämä nyt niin erikoista olisi?
Tee mikä tuntuu hyvältä,heitä roolimallit pois.En ole millää levotomat 3 asenteella(hyi saatana)liikkeellä tässä...että joo kaupunkilais nainen....mikään ei tunnu miltään...vieraisiin..kokemuksia..ei,ei mitään semmoista.
Vaan ihan,jos kuvittelen omalle kohdalle,niin myönnä tosiasioita itsellesi,lapset on rakkaita,mutta välillä ne,ihan oikeasti rajoittavat elämää,ei tuommoista tunnetta tarvi säikähtää.Arki on vitun kyllästyttävää.Anna sille sisäiselle minälle valta,jätä jonain aamuna sanomatta se huomenta sille,kelle et halua sitä sanoa.Anna tunteiden näkyä.Päätä omista asioista,äläkä tyydy siihen tilaan missä muut päättävät asioistasi juuri samallalailla kuten itsekin olisit päätänyt ja tällöin tunne olevasi tilanteen herra(rouva kaiketi).
No tää nyt oli vaan tämmöstä höpinää..enhän minä tiedä oikeastaan lyhyestä kuvauksestasi mitään.Mutta voisin ainakin itse kuvitella kyllästyväni tähän kaikkeen.Ei tätä kaikkea ole meille suunniteltukaan suoritettavaksi,se on vaan tää suomalainen nöyryys meillä.
Pistäkää lapset hoitoon ja aviopuolison kanssa jotai jännää tekemään.
Itse myös mietin silloin tällöin;mitä teen,miksi teen?
Ja jokainenhan miettii (kait) tahoillaan lopullista muutosta jossa kaikki muuttuu.En tarkoita mitään satulinnoja...sitä vain,että aika olisi omaa,päätökset omia ja vieläpä päätösten tekemisen aika olisi itse valittavissa.Siis nykyään on niin helvetin kiire joillain,tiedä sitten,ei välttämättä sinulla,minulla ei ainakaan.Mutta semmoinen on ikävää
Voi olla,etä en tajunnut yhtään sun kirjotusta,ja tää meni hukkaan tää mun teksti.Mutta parhainta jatkoa.
Tuo voipi olla masennusta. Moon masentunu, ja voin todeta, että mikään ei tosiaan tunnu miltään. Hyvä puoli tässä on se, ettei kritiikkiäkään tällöin ota tosissaan ;3
Vanhako lapsesi on? Jos tuo on vain synnytyksen jälkeistä masennusta? Tai jos olet juuri muuttanut/mennyt naimisiin etc... niin sekin on voinut aiheuttaa stressiä. Kyllä siitä eroon pääsee, kun elämä rutinoituu :3
on lapsi on mies on opiskelupaikka on kaikkea...
mutta mikään ei tunnu enää miltään.
se vain loppu, se tunne.
haluaisin lähtee lapsen kans pois kotoa,ku tuntuu et tukehdun ja nyt mä jännitän että mä oikeesti lähden...ja mun niin tekis mieli nostaa kytkintä...mut en oo varma kaduttaisko...voi että pienen ihmisen pieni pää voi olla sekaisin.