mä vihaan muistoja.

ei siitä nyt niin kauan ole
kun sä nukuit mun vieressä
vedit tiukemmin itsees kii
unessakin.
kun sä hymyilit mulle
suutelit mua
sanoit että rakastat.
eikä siitäkään ole kauaa
kun soitit mulle aamuyöllä
vaan sanoakses että välität
ja että sulla on ikävä.
sitä mä en enää edes muista
aikaa ennen sua
kun päivät oli yhtä putkea vaan.
ikävä kyllä mä muistan parhaiten
ne yöt kun sä et enää muistanutkaan
et mua, et meitä
et sitä että rakastit
tai edes että olit ennen rakastanut.
siksi mä kai sua vielä kiusaanki,
muistutan että oon vielä olemassa.
sama ihminen joka oli sulle niin tärkeä.
enemmän mä kyllä itseeni kiusaan.
mut minkäs teen,
ei mussa ole nappia jota painamalla
lopettasin rakastamasta.
mä muistan
mä rakastan
mulla on ikävä.
mut tiedätkö mitä?
mä olen oppinut jotain.
niihin tottuu.
vaik se kipeetä tekeekin.
koko ajan.