harmaa vesi?

Akvaaarion on aika tuore (n.reilun viikon ollut toiminnassa kalojen ja kasvien kanssa, sitä ennen viikon pelkällä hiekalla ja kivet ja kannot)

Nyt akvaarion vesi on muuttunut harmaan (vaalea)sameaksi. Vaihdoin eilen osan vettä, puhdistin suodattimet. Olen laittanut veden parannusainetta ja nitriitin poistolientä. poistin tänään yhden vaaleanpunaisen ison laakean kiven siinä toivossa, että siitä irtoaa liikaa kalkkia.

Mitä vielä voin tehdä jotta saan veden kirkkaaksi. Kalat näyttävät kyllä viihtyvän mainiosti.
71163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Akvaario kävi tyhjillään (ilman kaloja) muutamalla kasvilla (ja hiekoilla ja vedellä ja kivillä ja kannolla) reilun viikon ennne kuin ekat kalat tulivat. Vesiarvot ovat normaalit.

    Miten siis saan harmaan veden kirkkaaksi.

    Äänestä

  • ..jos sittenkin olen kypsyttänyt akvaariota väärin tai liian vähän.
    Eipä taida akvaariokaupassakaan (kaikissa ainakaan) kaikkea osata neuvoa oikein.

    Voinko kuitenkin vielä tehdä asialle jotain,
    vai onko fisuni tuhoon tuomittuja?

    Äänestä

  • nemo kirjoitti:

    ..jos sittenkin olen kypsyttänyt akvaariota väärin tai liian vähän.
    Eipä taida akvaariokaupassakaan (kaikissa ainakaan) kaikkea osata neuvoa oikein.

    Voinko kuitenkin vielä tehdä asialle jotain,
    vai onko fisuni tuhoon tuomittuja?

    ÄLÄ LUOTA AKVAARIOKAUPAN MYYJÄÄN!!!!

    Tässä eräs lainaus:
    "Hannu-Pekka Lappalainen; Oppimisen ylistykseksi. Opi perusasiat. Niille, joiden aika on tullut, se ei koskaan ole liian myöhäistä. Opi kaikki aakkoset. Se ei riitä, mutta opi ne. Älä anna sen harmittaa, vaan ala jo! Sinun täytyy tietää kaikki. Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää. Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä. Tarkista lasku; sinun täytyy se maksaa. Laske sormesi joka erälle ja kysy: miksi tämä on näin?”

    Että sepä siitä, todennäköisesti akvaariosi ei ole kypsynyt. Mitä nyt voi tehdä, on laittaa sormet ristiin ja toivoa, että ei tule ruumita. Hae akvaariokaupasta nitraatti- ja nitriittitestit ja käytä niitä testejä! Aina kun nitriittitesti näyttää yhtään mitään, on aika vaihtaa runsaasti vettä. Puolet kerrallaan on hyvä, seuraavana päivänä mittaat nitriitin uudestaan. Sitten kun nitriitti ei näytä mitään ja nitraatti jotain, voit huokaista.

    Äänestä

  • numero 1. kirjoitti:

    olen kuitenkin käyttänyt ohjeen mukaan. Vedestä vaihdoin osan eilen.. joten nyt menen nurkkaan häpeämään ja rukoilen anteeksiantoa kun olen ollut niin tyhmä ja uskonut akvaariokauppiaaseen.

    Äänestä

  • nemo kirjoitti:

    olen kuitenkin käyttänyt ohjeen mukaan. Vedestä vaihdoin osan eilen.. joten nyt menen nurkkaan häpeämään ja rukoilen anteeksiantoa kun olen ollut niin tyhmä ja uskonut akvaariokauppiaaseen.

    no eihän tota kokematon voi tietää, että akvaariokauppiaiden asiantuntemus ei aina oo huippu... ahneuksissaan ne ei välttämättä ees kerro oikeita tietojaan ja tuputtaa sulle nitrivecit ym. Mietippä sitä että kauppiashan vaan hyötyy ku neuvoo sua väärin (jos neuvoo ollenkaan): kalat kuolee -> hommaat uusia kaloja suu ymmyrkäisenä ja kauppias sanoo "sitä sattuu". Kalat sairastuu-> ostat kalliita lääkkeitä-> käytät niitä väärin tai ne ei tehoo-> ostat lisää lääkettä........ näin se valitettavasti usein menee.
    Muuten tosta nitrivecistä esim. että se ei tod. oo mikään takuu, että akvaariosi kypsyy. kannattaa ny vaan tutustua, mitä siellä akvaariossa todellisuudessa tapahtuu, kun se kypsyy (lue se linkki..).
    Vaikka nitrivec toimisikin niin se sun pullo saattaa olla vanhaa... niissä ei nimittäin oo päiväystä jos oot huomannu...
    Eli ei auta vaikka oisit tehny ohjeen mukaan.. Tää akvaarioharrastus ei oo mikään sellanen että voit lukee ohjekirjasesta mitä tehdä seuraavaks.. kypsytyksessäkin sen etenemiseen vaikuttaa monet asiat ja jokaisen akvan kypsytys on oma juttunsa. siks ei voi sanoo kauanko akvaarion kypsytys kestää ja vähiten sen voi sulle kertoo nitrivecin kylkiteksti.

    Äänestä

  • jossu kirjoitti:

    vastauksesta.

    Vesi näytti tänään aamulla aavistuksen verran selkeemmältä. Joten en vielä ole menettänyt toivoani. Ph arvo on ollut joka aamu 7 mikäli se nyt mitään kertoo asiasta. Seurailen tilannetta ja kerron sitten miten kävi.. pitäkää peukkuja aloittelijalle..kiitos

    P.S. luin kyllä sen linkin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nemo kirjoitti:

Akvaaarion on aika tuore (n.reilun viikon ollut toiminnassa kalojen ja kasvien kanssa, sitä ennen viikon pelkällä hiekalla ja kivet ja kannot)

Nyt akvaarion vesi on muuttunut harmaan (vaalea)sameaksi. Vaihdoin eilen osan vettä, puhdistin suodattimet. Olen laittanut veden parannusainetta ja nitriitin poistolientä. poistin tänään yhden vaaleanpunaisen ison laakean kiven siinä toivossa, että siitä irtoaa liikaa kalkkia.

Mitä vielä voin tehdä jotta saan veden kirkkaaksi. Kalat näyttävät kyllä viihtyvän mainiosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu