Jumalan sanan mukaan uskovaiset tunnistaa keskinäisestä rakkaudesta. Kehoitetaan jopa pitämään palavaa rakkautta. Mutta sitten toisaalta on, että maailman rakkaus ei asu Jumalan lapsissa. Mitä on oikea rakkaus, entä maailman rakkaus?
Lähimmäisen rakkaus on sitä Jumalasta lähtevää rakkautta. - Mitä ihmisten toivoisitte tekevän teille, tehkäät heille. Se on toisen ihmisen kunnioitusta, mukaan ottamista, tekemistä niin kuin toiselle on hyvä ja parhaaksi... ei omaa etua etsivää... Mikä on sitten omaa etua etsivää? Eikö se ole sitä, että haluaa itselle esim. tavaraa tai jotain hyötyä ehkäpä toisenkin kustannuksella eikä tällöin rakkaus ole vilpitön... Mutta onko muuta, mikä olisi epärakkaudellista? Kun Jeesushan nimenomaan jätti tuon rakkauden laiksi. Epärakkaudellista on kaikki se, minkä tietää, että toinen siitä kärsii, ei ainostaan se, että ei pidä rakkaden tulta päällä.. Kuitenkin kaikkien näiden rakkaudettomuustekojen päälle on olemassa syntien anteeksianto. Jos joku kuitenkin on paatunut eikä ymmärrä rakkaudettomuuden tilaansa, niin silloin on laki olemassa, mikä herättää. Silloin tarvitaan sitä herätyskelloa...
Tämän hekuman aikana on maailman rakkauden vaara olemassa. Kun ihmisiä katsotaan viehättävyyssilmälasien läpi, ja niitten lasien läpi, että mitä minulle on tuosta hyötyä... Myös toisen sukupuolen liiallinen viehättämisen tarve voi johtaa maailman rakkauteen. Toisaalta ylpeyden vaarakin on olemassa, lähimmäisen rakkautta ei osoiteta, koska kaikki rakkauden asiat nähdään maallisena viehättämisenä. Tällöin jätetään pois ne lähimmäisen rakkauden ensimmäiset teot, koska taustalla on muita ajatuksia.
Mutta onhan niin, että lopun aikana monessa rakkaus kylmenee...
Mutta jos sinä vihaat jotakin, niin ajattele tästä ihmisen rajallisuusnäkökulmasta :" Älä vihaa X:ää, sillä hän nukkuu pian pois..."
Lähimmäisen rakkaus on sitä Jumalasta lähtevää rakkautta. - Mitä ihmisten toivoisitte tekevän teille, tehkäät heille. Se on toisen ihmisen kunnioitusta, mukaan ottamista, tekemistä niin kuin toiselle on hyvä ja parhaaksi... ei omaa etua etsivää... Mikä on sitten omaa etua etsivää? Eikö se ole sitä, että haluaa itselle esim. tavaraa tai jotain hyötyä ehkäpä toisenkin kustannuksella eikä tällöin rakkaus ole vilpitön... Mutta onko muuta, mikä olisi epärakkaudellista? Kun Jeesushan nimenomaan jätti tuon rakkauden laiksi. Epärakkaudellista on kaikki se, minkä tietää, että toinen siitä kärsii, ei ainostaan se, että ei pidä rakkaden tulta päällä.. Kuitenkin kaikkien näiden rakkaudettomuustekojen päälle on olemassa syntien anteeksianto. Jos joku kuitenkin on paatunut eikä ymmärrä rakkaudettomuuden tilaansa, niin silloin on laki olemassa, mikä herättää. Silloin tarvitaan sitä herätyskelloa...
Tämän hekuman aikana on maailman rakkauden vaara olemassa. Kun ihmisiä katsotaan viehättävyyssilmälasien läpi, ja niitten lasien läpi, että mitä minulle on tuosta hyötyä... Myös toisen sukupuolen liiallinen viehättämisen tarve voi johtaa maailman rakkauteen. Toisaalta ylpeyden vaarakin on olemassa, lähimmäisen rakkautta ei osoiteta, koska kaikki rakkauden asiat nähdään maallisena viehättämisenä. Tällöin jätetään pois ne lähimmäisen rakkauden ensimmäiset teot, koska taustalla on muita ajatuksia.
Mutta onhan niin, että lopun aikana monessa rakkaus kylmenee...
Mutta jos sinä vihaat jotakin, niin ajattele tästä ihmisen rajallisuusnäkökulmasta :" Älä vihaa X:ää, sillä hän nukkuu pian pois..."
Vastaukset 22
Vanhimmat
Lueppa Kaarina Määttän (Lapin yliopiston kasvatuspsykologian professori) kirjoi.
Sä mielestäni tossa sun jutus "hengellistät" rakkauden? Rakkaudella on myös aika tarkeä tehtävä, vaan ihmissuvun jatkon kannalta. Mun mielestä rakkauden tunteesta pitää voida ja saa nauttia ilman että ni tarkkaan miettii mistä tää tulee jne.
Määtän jonkun kirjan kahlannut läpi. Joku Rakkauden lumo... Ja olen lukenut myös John Grayn kirjoja, jotka käsittelevät juuri etupäässä maallista rakkautta, ja niissä miehillä saattaa esim olla tää oma "juoksentelevaisuus", että on normaalia, että he tapailevat naisia ja sitten yhtäkkiä ovatkin kylmiä. Se kuuluu siis viettirakkauden piiriin, tuo ailahtelevuus. On totta, että miehet ovat sen rakkauden saralla ailahtelevia, ihan kuten Grayn kirjatkin antavat ymmärtää. Naiset taas pahimmillaan tunnekaivoissa rämpiviä säälittäviäkin tapauksia.
Mutta siis oikea rakkaus ei etsi omaa etuaan, kaikki kärsii, ei muistele pahalla... Ja myös miehen ja naisen välinen rakkaus on tahdon asia lopulta, jos tunteellakäyvä on, niin silloin aika äkkiä ajaudutaan karikolle.
Mä tarkoitin jotenki just tota. Että rakkaus on mielestäni tahdon asia. Määttä joteki kirjottaa, että 2 päättää että rakastavat toisiansa ja ovat juuri sopivat toisillensa. Vaikka sopivia periaattessa voisi olla vaikka kuinka paljon? Mutta kun on ihastunut, jolle ei voi paljon mitään? viettitoimintaa? Ni se olisi hyvä, että jatkuisi rakkauteen ja siinä sitten pysytään hautaan asti! Eikä aleta miettii muita!
Miesten ailahtelevaisuudesta, voisitko tarkentaa?
Toi on mulle uus asia. Mä oon jotenki ajatellu, kokenu että sisaret ne ailahtelevia on!:)
ailahtelevuuskin on hieman erilaista. Mutta myös muut kuin minä ovat kokeneet, että miehet ovat ailahtelevia... ja nimenomaa siinä asiassa, että kiinnostaako jonkun tyypin kans olla tekemisissä vaiko ei.. Toisinaan kiinnostaa ja sitte tulee toinen mieli ja ei kiinnostakaan, ja kiinnostaakin joku toinen tai ihan muut asiat... Toisin sanoen he kyllästyvät... Sitten ollaan ihmeissään, sillä naiset ovat enemmän juurtuvia eikä näissä ihmissuhdeasioissa mieli niin muutu. Naisilla sen sijaan tunteet voivat ailahdella, mutta he haluavat ja pyrkivät pitämään kiinni kaveruudesta.
Tietysti tässä on miehen ja naisen erilaisuudesta kyse. Mutta kumminkin oli mies tai nainen, niin se mitä kristillinen rakkaus vaatii, niin se tulee tehdä.
Olen sitä mieltä, että vaihtelu virkistää:) Eli samoissa porukoissa pyörimises alkaa aika nopeesti jutut toistaa samoi. Joten mukava tehdä eri kavereitta kaa eri juttui. Voisiko tää myös olla sitä, että me miehet ollaan ehkä hieman toiminnallisempia? Siis joskus tulee ihmeteltyä( myös joku kaverinikin on sanonu samaa) miten te jaksatte miettii jotain semmosta, että miltä joku tuntuu tai pitäisi tuntua? Musta on vaan mukavampi tehdä, eikä niin miettiä aina miksi.Miksi pitää kiinni vaikka jostain kaveruudesta? sitä joko on tai ei ole!
mä sitä mieltä olen, että rakkauden henki sallii ja huomaakin sen, että pitäs ottaa porukoihin mukaan lisää... Ja olen sitä mieltä, ettei niinku oltaisi pitämässä ihastuksesta mustasukkaisuuteen asti kiinni, ja että varjella sitä kenties muilta... Mutta tosiasia on vl-piireissä, että hankala on uuden tyypin vanhojen porukoihin mennä.. Se ei vaan onnistu. En kyllä itse sano yhtään olevani hyvä siinä, että en olis mustasukkainen, mutta tiedostan sen, ja pyrin pois... Tällä hetkellä ei kylläkään ole varsinaista vl-ihastusta. Ja sekin vielä, että vl-miehet vähäisyydessään riistetään :) No, ei mutta he ovat myös hyvin ujoja ja epävarmoja, eivät uskalla tutustua. Saatetaan kyllä kattoa, mutta kyläilyt (ei uskalleta päästää kylään, tai ottaa kutsua vastaan) eivät oikein onnistu. En tiedä, mikä rohkaisukurssi heidän pitäisi käydä. Nuoremmat on tietty asia erikseen.
Pitää KUULUTTAA yleinen SINKKUJEN kokoontuminen, joka päivä klo 13.00 -23.00 ja jokaisen sinkun pitää olla paikalla vähintäään puolet ajasta, saa käydä paussillakin jos väsyy;
Ja joka päivä sama hedelmäketto ja viinimakkara tarjoilu jatkuu.
Eiköhän siinä tutuiksi tultaisi, kuinkahan paljon siellä mahtaa olla sinkkuja, no seuraavana vuotena ei toivottavasti niin paljoa enään.
jos ei uskalleta päästää kylään, tai ottaa kutsua vastaan niin nysväri porukkaa. Välillä ottaa kaverit päähän ku ne ei lähde jos joku tyyppi on siellä. Sitten kun toisella porukalla on nihkeet välit toisen kanssa niin pitää miettiä, ketä ottaa mukaan tai saa kuulla jälkeenpäin. Onko se jaottelu jotain ihmissuhdevammaa vai kuppikuntaisuutta.
Itseäni kummastuttaa se, että on niin jäykkää, että kai kummaakin on, jos ventovierasta puhutellaan ja halutaan tutustua... Ei sitä voi tapojaa muuttaa, ei millään. Ei muutaku samaa rataa... Mutta mihinpä tiikerit raidoistaan pääsevät?
Perussuomalainen on melko sulkeutunut ja ennakkoluuloinen.
Käymällä toisilla paikkakunnilla on se vieraisiin tutustuminen muuten paljon helpompaa, mutta pitää tuntee hyvin joitain sieltä.
Vaikeintahan on tutustua, jos tuntee vaan naamasta.
Vaan on kylmennyt.
kyllä niin on paljon käynyt ja siitä voimme huomata, että on ajan ilta... Mutta loppu ei tule ennen kuin viimeinen valittu astuu arkkiin. Tosin tämä maailmakaan ei turhaan seiso, sitten kun kaikki on kasassa, niin sitten vasta on aika siirtyä uuteen maahan.
Rakkaus on kun antaa toisen edestä henkensä, **joka kadottaa henkensä hän löytää sen**
Ihmettelen Kristillisyyttä sen omanedun tavoittelun tähden.
Lähimmäisiään sorretaan niin paljon kuin vain voidaan ja sitten sunnuntaisin pyydellään niitä anteeksi, eikä parannusta silti asiassa tapahdu, mistähän tällainen on peräisin.
on kumminkin niin, että itsekunkin pitää valvoa omalla kohdallaan tässä uuvuttavassa pimeydessä. Ei voi hetkeksikään nukahtaa. Voittajalle vasta annetaan voitonseppele ja hänen annetaan syödä elämän puusta... Maallinen kuolemakin on uskovaiselle voitto.
Mutta pitääkö täällä kilpailla sillä että kuka kerkiää enempi pahaa tekemään, lähimmäisilleen.
Vikkeläaivoiset osaa kyllä keksiä, jos jotakin heikon raahustajan eteen kompastuskiveä ne ei kylläkään ole, mutta ansoja kuoppia jos joka lähtöön.
Olisikin ihme etteivät itsekkin niihin kuoppiinsa kupsahda niitä kun on vähän joka paikassa!
Sanoohan se sanakin jotakin että joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeisi, **pitäneekö paikkaansa**
Kokemuksesta tiedän ettei pidä paikkaansa, vikkelä aivoinen kun ottaa kaiken´varanvakuutuksen kaiken varalta jos sattuisi kuoppia matkalla tulemaan.
Selvää kuollutta uskoa. Anteeksipyyntöä pitäisi seurata parannus ja mielenmuutos. Ei saisi jatkaa lähimmäisen sortamista, jos on jo anteeksikin pyytänyt. Eihän sellaisella anteeksipyynnöllä ole mitään merkitystä. Pyydetään vain tavan vuoksi anteeksi ja yritetään sillä tekemisellä saada itselleen usko ja hyvä omatunto. Ei Kristus tule sellaiseen sydämeen asumaan, jota ei nöyryydellä ja oikealla katumuksella ole valmistetettu Jeesuksen asumasijaksi. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen katuu ja anoo anteeksi ja silloin myös Jeesus verellään pyyhkii omantunnon ja sydämen puhtaaksi ja muuttaa sinne asumaan. Jos toimii kuin robotti ilman Hengen vaikutusta, jää myös ilman Henkeä. Usko on silloin kuollut. Eikä silloin tule näkyviin uskosta vuotavat hyvät työt, kuten lähimmäisen rakkaus, kaikkinainen hyvyys ja pitkämielisyys lähimmäisten kesken.
Kuoillut voi virota elämään, mutta elävän mahdollisuudet ovat niukemmat.
'jota ei nöyryydellä ja oikealla katumuksella*
Tässä tuli mieleeni se mitä Jumala tekee syntiselle ihmiselle, hän ensin vihmoo lainsanalla, panee jopa itsensä lukemaan tuomiotaan raamatuista, ja sitten kun sen tähden tulee kurjaakin kurjempi olo, niin antaa itsensä syntisen eteen ja sanoo ole hyvässä turvassa sinun suyntisi sinulle annnetaan anteeksi.
Parannus on pelkoa ja hätää ja minun kohdallani tuijottamista avoimeen helvettiin, josta jumala sitten korjasi kotiinsa.(valtakuntaansa)
Kysyisin mitä on oikea nöyryys ja katumus.
viisautta, jota on muilta kuullut tai lukenut?
Kirjanoppineisuutesi ja tekopyhyytesi on...on... oikeastaan vain aika säälittävää...
ja surkimus! Hanki elämä ja työpaikka, niin ei tarvitse kirjoitella noin yksinkertaisia.
sille tuntuu, niin eipä ole pakko minun kirjoituksiani lukea, kuka käskee?
"Mutta onhan niin, että lopun aikana monessa rakkaus kylmenee..." -Leenu-
Totta. Vanhoilislestatkin elävät täysin itsekeslkeisesti ja narsistista elämää muihin nähden. Ja heillä seurakunnassaan yhdistävänä tekijänä on yhteinen häpeä syyllisyys ja pelot, sekä kaiken peittona muiden yläpuolelle nostava hengellinen ylpeys.
Siinä tilassa aito rakkaus, eli lähimmäisestä aidosti hänen ehdoillaan välittäminen, on täysin mahdotonta. Hehän pelkäävät kovasti ulkopuolisia, ettei vaan tauti tartu ja rutto rupee, ja siksi he myös eristäytyvät muista ihmisistä henkisesti lähes kokonaan omaan umpioonsa.