Teko ja sen seuraukset

Levoton tuhkimo

Olin erään harrasteporukan kanssa iltaa istumassa. Otin melko lailla liikaa, ja vapuduin liiaksi. Juttelin erään porukaamme kuuluneen miehen kanssa. Keskustelu kävi melko intiimiksi ja siirryimmekin sivummalle. Suutelimme ja mies hiveli rintojani. Puseroni oli aivan auki. Olin kadottanut ajantajuni ja pahaksi onneksi mieheni paukkasi juuri silloin paikalle. Yritin selitellä tyyliin, "tämä ei ole sitä miltä näyttää." Lähdimme kotiin ja kotona mieheni alkoi raivota. Sanoin, etten olisi mennyt pidemmälle. En olisi nainut miehen kanssa vaikka puolisoni ei olisi tullut paikalle. Selitykseni kaikuivat kuuroille korville. Nyt se pillun syyhyäminen loppuu kerta kaikkiaan. Otit housuistasi nahkaremmin ja vastusteluistani huolimatta annoit minulle oikein kunnon selkäsaunan. Sain kaksi vaihtoehtoa, joko pakata kamani tai sitten se selkäsauna. Sattui helvetisti ja suorastaan rukoilin anteeksiantoa ja armoa.Ahterini särki monta päivää löylytyksen jälkeen.

Rakastan miestäni enkä halunnut menettää häntä. Rangaistus oli kuin kivikaudelta mutta se kuitenkin puhdisti ilman. Olemme asian sopineet eikä se jäänyt väliimme. Itseäni harmittaa. Olisi voinut jäädä tekemättäkin. Olen kuitenkin läksyni oppinut.

1

8930

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaimo

      Myös minä olen saanut muutaman kerran oikein vanhanaikaisesti selkääni mieheltäni. Ensimmäinen kerta oli toissa kesänä, olimme ravintolassa ja innostuin hiprakassa flirttailemaan erään puolitutun kanssa tosi mauttomasti. Mieheni häpesi käytöstäni ja kotona hän kiskoi muitta mutkitta housuni alas ja veteli nahkavyöllä takapuolelle niin että paukkui. Murjotin aikani, mutta annoin lopulta olla, sillä pakkohan minun oli myöntää, että olin rangaistuksen ansainnut. -Toisen kerran sain remmistä valehtelun takia. Mitkään selitykset eivät auttaneet, vaan jouduin vastusteluistani huolimatta miehen polville poikittain ja sain perusteellisen selkäsaunan. Siitä otin opikseni pitkäksi aikaa, oli se sen verran kirvelevä ja nolo kokemus. Viime viikonloppuna kuitenkin tulin kuitenkin pitkästä aikaa suututtaneeksi mieheni niin, että en selittelyillä selvinnyt, vaan hän komensi minut kesken lumitöiden sisälle "neuvottelemaan" eli talutti makuuhuoneeseen ja antoi remmillä paljaalle takapuolelleni "muistutuksen käytöstavoista". Sattuikin niin saatanasti, nöyryytyksestä ja kivusta itkien pyysin anteeksi. Sovinnonteko myöhemmin illalla oli suloista...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      459
      4950
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1762
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1488
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1377
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1369
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1258
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1030
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      904
    Aihe