Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Voinko

Voiko harrastaa seksiä jos esinahkani on liian tiukka enkä saa sitä terskan taakse?
tällainen asia on vaivannut minua jo pitkään!
3641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

..voit harrastaa, mutta esinahkasi alle voi jäädä kaikkea omasta spermastasi lähtien, joka alkaa muhia siellä ja aiheuttaa tulehdusta. Vaiva ei ole mitenkään harvinainen ja siitä selviää pienellä kirurgisella operaatiolla. Eli älä ota murhetta asiasta, jonka voi korjata, vaan mene terveyskeskukseen tai yksityiselle urologille.

Äänestä

Kondomin käyttöohjeissa kyllä aina neuvotaan vetämään esinahka terskan taakse ennen kodomin päällepanoa. Syynä lienee se, että erittäin kiihotttuneessa tilassa aktin aikana esinahka voi kuitenkin venyä terskan taakse, ja silloin kondomi voi rikkoutua.
Minulla nuoruudessani oli niin kireä tuppimulkku, etten mitenkään saanut esinahkaa vedettyä terskan taakse. Ensimmäisen yhdyntäni suoritin paljaaltaan, jolloin esinahka luiskahti terskan taakse. Kyllähän se pari päivää kiristeli kalun ympärillä, kun takaisinkaan ei saanut vedettyä. Siitä lähtien kaikki on pelittänyt ihan normaalisti.

Äänestä

Mul sama ongelma...oon luullu et oon jotenkin eriskummallinen...huh...nii miksköhän se on sellanen????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysymys kirjoitti:

Voiko harrastaa seksiä jos esinahkani on liian tiukka enkä saa sitä terskan taakse?
tällainen asia on vaivannut minua jo pitkään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu