Elikkäs asia on tälläinen:
Isäni kuoli kaksi vuotta sitten ja hän oli oman äitinsä kuolinpesässä osakkaana,jossa jäämistönä oli kiinteistö,joka on täysin peruskorjattu,300 neliötä ja tonttia 3000 neliötä.Minähän sitten tulin tähän perijäksi isäni kuoltua eikö asia olekkin näin?
Minulla on eräästä valitettavasta syystä ulos-otossa velkaa ja nyt viranomainen on alkanut kyselemään tämän osuuteni perään.Pystyykö minun osuuteni ottamaan velkoihin,kun seuraavanlaisia seikkoja on asiassa mukana:
-Minun lisäkseni osakkaita on 3
-Isäni äidin testamentti määrää,että ukillani on hallinta oikeus kiinteistöön kuolemaansa saakka(Mummullani ja ukillani oli keskinäinen avioehto)
-Muut osakkaan ovat "kauniisti"kieltäytyneet missään vaiheessa maksamasta osuuttani pois
-Minulla ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa taloon asumaan,mutta silti isäni osuutta käytetään koko ajan
Kuinka ulos-otto tapahtuu JOS osuuteni voidaan periä velkojeni vuoksi?Eikö talosta arvioida päivän hinta (kiinteistövälittäjä)ja siitä minu on 1/4 osa?Vai meneekö talo osto hinnalla,joka on HUOMATTAVASTI nykyistä arvoa pienempi?
Joutuuko muut,eli 2 osakasta jotka asuvat talossa muuttamaan pois vai kuinka?
Tarvitsen kipeästi jonkun viisamman neuvoja!!

Vastaukset 7
Vanhimmat
>>Isäni kuoli kaksi vuotta sitten ja hän oli oman äitinsä kuolinpesässä osakkaana,>Minähän sitten tulin tähän perijäksi isäni kuoltua eikö asia olekkin näin?>Pystyykö minun osuuteni ottamaan velkoihin,kun seuraavanlaisia seikkoja on asiassa mukana:
-Minun lisäkseni osakkaita on 3>-Isäni äidin testamentti määrää,että ukillani on hallinta oikeus kiinteistöön kuolemaansa saakka(Mummullani ja ukillani oli keskinäinen avioehto)>-Muut osakkaan ovat "kauniisti"kieltäytyneet missään vaiheessa maksamasta osuuttani pois
-Minulla ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa taloon asumaan,mutta silti isäni osuutta käytetään koko ajan>Kuinka ulosotto tapahtuu JOS osuuteni voidaan periä velkojeni vuoksi?>Eikö talosta arvioida päivän hinta (kiinteistövälittäjä)ja siitä minu on 1/4 osa?Vai meneekö talo osto hinnalla,joka on HUOMATTAVASTI nykyistä arvoa pienempi?
Joutuuko muut,eli 2 osakasta jotka asuvat talossa muuttamaan pois vai kuinka?
3 osakasta isäsi vai isoäitisi kuolinpesässä ?
-Osakkaat ovat isäni veljiä,eli isoäitini kuolinpesästä.
Ukin testamenttiin perustuvalla hallintaoikeus ei estä ulosmittausta, ellei se tee isäsi pesää arvottomaksi.
-Ei tee isäni pesää arvottomaksi,ja perinnöstä en ole luopunut
"ylimalkaisella" arviolla(Asiaan perehtynyt hlö on tehnyt tuollaisen EI virallisen arvion) talo on 137204,12 euron(900.000 mummon markkaa) arvoinen,niin JOS siitä myynnissä saisi tuon summan,niin kuuluuko minulle siitä 1/4 osa,josta sitten velat kuitataan ekana pois ja loppu summa jää minulle?
Jos velat jäävät odottamaan tuota ukkini hallinta oikeuden päättymistä,niin jatkuuko ulos-otto edelleen palkkatulostani?
Siinä vaiheessa,kun ukkini kuolee,jolloin hallinta päättyy,niin voinko itse vaatia tuota omaa osuuttani pois,jotta saisin velkani maksettua pois vai voiko muut osakkaan kieltäytyä maksamasta?Sen he tulevat joka tapauksessa tekemään,oli se sitten lain millä puolella tahansa,joten mitä kautta saan omani haettua pois?
Ukkini on ollut todella huonossa kunnossa,joten hallintaoikeuden päättymiseen ei varmaankaan ole enää vuosia aikaa.
>>Osakkaat ovat isäni veljiä, eli isoäitini kuolinpesästä.>kuuluuko minulle siitä 1/4 osa,josta sitten velat kuitataan ekana pois ja loppu summa jää minulle?>Jos velat jäävät odottamaan tuota ukkini hallinta oikeuden päättymistä, niin jatkuuko ulos-otto edelleen palkkatulostani?>Siinä vaiheessa,kun ukkini kuolee,jolloin hallinta päättyy,niin voinko itse vaatia tuota omaa osuuttani pois,jotta saisin velkani maksettua pois vai voiko muut osakkaan kieltäytyä maksamasta?
Jäi vielä huomioimatta äitisi tilanne. Mikäli äitisi elää ja oli isäsi kanssa avioliitossa, eikä isälläsi ja äidilläsi ollut avioehtosopimusta, on myös äiti isäsi kuolinpesän osakas. Heidän välillään on toimitettava ositus ennenkuin isäsi perintö tulee sinulle.
ei ollut avioliitossa isäni kanssa ja erosivat heti synnyttyäni
Olet siis isäsi ainut perillinen, jolloin isäsi omaisuus (vähennettynä hänen veloillaan) on tullut sinun omaisuudeksesi suoraan ilman mitään perinnönjakoa.
Kyllä,asia on näin ja olen isäni ainoa lapsi ja isöäidilläni ei ollut muita lapsia kuin isäni lisäksi 3 poikaa ja muuta testamenttia ei ole tehty,kuin se missä ukilla määrätään hallintaoikeus.
Osani määrä on enemmän mitä velkani.
Isot kiitokset sinulle Tahra näistä tiedoista!!
Koska olet isäsi ainut perillinen, olet perinyt hänen osakasasemansa isoäidin kuolinpesässä.
Tällöin mahdollisessa ulosmittauksessa ulosmitataan osuutesi isoäidin kuolinpesässä eikä isäsi kuolinpsässä. Ei sinänsä muuta merkitystä kuin, että velkojillasi on myös oikeus hakea isoäidin pesän selvitystä ja jakoa.