On tullut taas aika aloittaa uusi luku Barryn henkeäsalpaavassa elämässä. Tällä kertaa kertomus on entistä filosofisempi ja tekotaiteellisempi, sillä vitsivarasto alkaa ehtyä. Nyt kuitenkin itse asiaan:
Barry Topper ja menneisyyden kutsu
Kertomus ikääntymisestä, luostarielämästä ja itsensä voittamisesta. (Lue: väkisin tehty jatko-osa)
EPILOGI: Aikamatkailu on kerrassaan omituisten mahdollisuuksien kehto. Ajassa siirtymisen historia alkoi vuonna 1930, kun Wilbur Wähämieli vastaanotti viestin tulevaisuuden itseltään. Viestissä kerrottiin, miten aikakone rakennetaan ja neuvottiin lähettämään kyseiset ohjeet valmiilla laitteella takaisin menneisyyteen. Tällä manööverillä vältettiin laitteen kieltämättä hankalan tekniikan keksiminen ja edelleen monet tieteilijät väittävät ettei tällaisen kieroilun pitäisi olla edes mahdollista. Mutta pysytäänpä asiassa. Wilburin ohjeessa hän neuvoi itseään hankkiutumaan menneisyydessä eroon eräästä itävaltalaissyntyisestä viiksekkäästä paskiaisesta ja tämä johtikin monen hotellinpitäjän ja juustotehtailijan hengenmenoon. Viestin todellinen merkitys selvisi Wilburille liian myöhään eikä hän sitten viestiä lähettäessään älynnyt tarkentaa kenestä olisi ollut kyse… Mutta vasta yli 90 vuotta alkoi tapahtua jotakin, josta voisi kertoa tarinan. Barry Topper, velhomaailman tunnetuin sankari, huomasi kaljuuntuvansa ohimoiltaan.
- ”Olen jo liian vanha supersankariksi”, Barry valitti ääneen kunnes muisti, että hänen neljäs avioliittonsa olikin jo päättynyt ja hän oli aivan yksin luksusasunnossaan. ”Eivätkä mainostulotkaan enää päätä huimaa. Ei tässä näin pitänyt käydä”, hän jatkoi. Hän selasi aamun lehteä ja äkkäsi mielenkiintoisen ilmoituksen: ”Ennustaja Aria Nilumas ratkaisee ongelmasi! Tule käymään!” Barry päätti käydä kokeilemassa onneaan, sillä kuten muutkin velhot, myös hän oli taikauskoinen. (Yllättävää, eikö?)
(Seuraavaksi: Ennustus)
Barry Topper ja menneisyyden kutsu
Kertomus ikääntymisestä, luostarielämästä ja itsensä voittamisesta. (Lue: väkisin tehty jatko-osa)
EPILOGI: Aikamatkailu on kerrassaan omituisten mahdollisuuksien kehto. Ajassa siirtymisen historia alkoi vuonna 1930, kun Wilbur Wähämieli vastaanotti viestin tulevaisuuden itseltään. Viestissä kerrottiin, miten aikakone rakennetaan ja neuvottiin lähettämään kyseiset ohjeet valmiilla laitteella takaisin menneisyyteen. Tällä manööverillä vältettiin laitteen kieltämättä hankalan tekniikan keksiminen ja edelleen monet tieteilijät väittävät ettei tällaisen kieroilun pitäisi olla edes mahdollista. Mutta pysytäänpä asiassa. Wilburin ohjeessa hän neuvoi itseään hankkiutumaan menneisyydessä eroon eräästä itävaltalaissyntyisestä viiksekkäästä paskiaisesta ja tämä johtikin monen hotellinpitäjän ja juustotehtailijan hengenmenoon. Viestin todellinen merkitys selvisi Wilburille liian myöhään eikä hän sitten viestiä lähettäessään älynnyt tarkentaa kenestä olisi ollut kyse… Mutta vasta yli 90 vuotta alkoi tapahtua jotakin, josta voisi kertoa tarinan. Barry Topper, velhomaailman tunnetuin sankari, huomasi kaljuuntuvansa ohimoiltaan.
- ”Olen jo liian vanha supersankariksi”, Barry valitti ääneen kunnes muisti, että hänen neljäs avioliittonsa olikin jo päättynyt ja hän oli aivan yksin luksusasunnossaan. ”Eivätkä mainostulotkaan enää päätä huimaa. Ei tässä näin pitänyt käydä”, hän jatkoi. Hän selasi aamun lehteä ja äkkäsi mielenkiintoisen ilmoituksen: ”Ennustaja Aria Nilumas ratkaisee ongelmasi! Tule käymään!” Barry päätti käydä kokeilemassa onneaan, sillä kuten muutkin velhot, myös hän oli taikauskoinen. (Yllättävää, eikö?)
(Seuraavaksi: Ennustus)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Piti tietenkin olla PROLOGI! Voe rähmä.
Velhomaailmassa ennustajien kykyjä arvostettiin suuresti. Vain harvat pystyivät vakavalla naamalla kertomaan täysin ympäripyöreitä profetioita, jotka joko toteutuivat tai sitten eivät. Osa näistä lahjakkuuksista työskenteli myös jästimaailmassa. Jästit kutsuivat heitä ”meteorologeiksi” tai ”ekonomisteiksi”, riippuen siitä mitä aihetta arvaukset koskivat. Aria Nilumas oli ennustajista tunnetuin; vanha nainen, jonka naurun sanottiin karkottavan pikkulinnut kymmenen kilometrin säteeltä. Barry saapui naisen hämärään telttaan, jossa noita tanssahteli yksinään. (Hyppy, hyppy ja hyppy! AAHHAHHAAA!) Barry tuijotti rituaalia kauhuissaan, mutta onneksi nainen huomasi hänet pian ja kehotti järkyttynyttä sankaria istumaan pienen pöydän ääreen.
- ”Näen sinun haluavan menestystä ja muutosta”, Aria ennusti kaakaokuppinsa pohjasta. ”Tulet löytämään vastauksen mielesi perimmäiseen kysymykseen: kuka sinä olet ja kuka on pahin vihollisesi. Siksi neuvonkin sinua vaeltamaan ilman päämäärää. Silloin löydät etsimäsi.”
- ”Ymmärrän. Osaisitko tarkentaa?” Barry kysyi.
- ”Tapaat pitkän, komean muukalaisen…” Nilumas julisti, mutta Barry ymmärsi, ettei koko touhussa ollut järjen hiventä.
Barry poistui teltasta. Silloin maailman mielettömyys valkeni hänelle. Hän pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan aavemaista äänettömyyttä. Vain kaukainen paineilmaporaaja rikkoi hiljaisuuden.
- ”Juuri tätä minä kaipaan”, Barry totesi ja lähti saman tien kenellekään ilmoittamatta Sodomiittien vuorilla sijaitsevaan luostariin.
(Tulossa: Luostarielämää)
Päämäärättömien luostari oli paikka, jota ei etsimällä voinut löytää. Sinne tultiin sattumalta ja vaistonvaraisesti, mutta onneksi luostari oli vain miehiä varten, sillä muuten kaikki alennusmyynneissä kiertelevät naiset olisivat yhtäkkiä havainneet seisoskelevansa Sodomiittien jyrkillä rinteillä. Niinpä Barrykin kuljettuaan vailla päämäärää saapui paikkaan ymmärtämättä mistä oli kyse. Hän näki portin yläpuolella veljeskunnan tunnuslauseen: EGOFILIA ABSURDUS ONANIUM (Selibaatti ei periydy). Ennen kuin huomasikaan, Barry oli pukeutunut kaapuun, meditoi, levitoi, sanitoi, editoi ja derivoi niin kuin ei koskaan muuta olisi tehnyt.
Luostarielämän kliseet valkenivat Barrylle nopeasti. Koska velhot pitävät uskonasioita toissijaisina eivätkä rukoile, aikainen aamuherätys oli täysin turhaa mutta ”luonnetta kasvattavaa”. Piikkimatolla makailemisen, joogaamisen ja jakinmaitoaamiaisen jälkeen Barryllä olikin aikaa tutustua kirjastoon, jossa kirjojen, kääröjen ja Twister -pelien suunnaton kokoelma olisi mykistänyt kenet vain ellei puhuminen luostarissa olisi ollut jo kielletty. Kuljettuaan täydellisen Harlekiini-kokoelma -hyllyn ohi Barry nappasi sattumalta käteensä niteen ja syventyi tutkimaan sitä. Kannessa Barry huomasi erikoisen symbolin, jota hän piti Päämäärättömien veljeskunnan tunnuksena, sillä Valittujen Palojen logo ei ollut hänelle tuttu. ”Wilbur Wähämielen päiväkirja”, Barry luki. ”Kuinka korjata menneisyyden virheet! Tämähän kuulostaa loistavalta!” Barry ajatteli ja ryhtyi lukemaan innokkaasti. Hetkisen kuluttua lukeminen keskeytyi, kun itse Mestari astui sisään.
(Seuraavassa osassa: Mestari)
Mestari oli luostarin johtaja, viisas ja kunnioitettu väittelijä (sillä hän oli ainoa, jolla oli lupa puhua). Pitkä parta sai hänet näyttämään Barryn mielestä Bulbukselta; lisäksi Mestarin filosofiset ajatukset olivat hyvin samantapaisia.
- ”Näin järvellä tänään moottoriveneen. Se tarkoittaa sitä, että illalla sataa”, Mestari lausui synkkään äänensävyyn. Barry nyökkäsi hiljaa ja tajusi Mestarin tuijottavan kirjaa Barryn edessä.
- ”Sehän se on tietenkin, nyt kaikki on selvää… Hmmm, tulokas, antaisitko kirjasi minulle?” hän pyysi. Mestari otti kirjan ja häipyi kirjastosalista laulellen luostarin tunnuslaulua:
Jos elän täällä hyvin
pääsen harppua soittamaan
Ja banjon hallitsenkin jo
jos joudun Manalaan
Barry unohti koko päiväkirjajutun ja nappasi toisen, vanhan näköisen teoksen: ”Cuinca häwittää cymmenen cilogrammaa cahdescha wiikoscha”
Mestarin huone oli melkein samanlainen kuin muidenkin munkkien; huone oli vain 80 neliötä muita suurempi ja sisälsi mm. biljardipöydän, flyygelin ja porealtaan. Mestari rojahti vesisängylleen ja syventyi Wähämielen teokseen.
- ”Mielenkiintoista… Wilbur saapui aikakoneellaan tänne, sillä täältä sitä kukaan ei osaisi etsiä”, Mestari luki. ”Aikakone on väärissä käsissä hyvin vaarallinen. Itse asiassa se on vaarallinen missä käsissä vain. Myös jaloissa se on vaarallinen; kompastuin siihen pimeässä ja mursin nilkkani. Ja kun viimeisen kerran päätin käydä menneisyydessä tein jonkin karmaisevan virheen ja palattuani punk-musiikki ja Village People olivat ilmestyneet tähän todellisuuteen. Ymmärrät varmaan riskit; yksikin paradoksi voisi hävittää koko maailman! Mutta jos nyt aivan välttämättä haluat nähdä Jeesuksen livenä, mene luostarin kellariin. Laite odottaa siellä.”
- ”Huomenna maailma muuttuu”, Mestari hymyili (niin, hän oli ainoa joka sai hymyillä) ja nukahti.
Seuraavassa osassa Barry näkee painajaista ja kuulemme Bulbuksen kohtalosta...
Yöllä Barry pyöri sängyllään. Hän uneksi siamilaisista kaksosista, joista toinen oli ihmissusi ja toinen vampyyri. Tämä ei kuitenkaan merkitse mitään juonen kannalta, vaikka siitä, kuinka kaksoset lauloivat duettona ”Don´t go breaking my heart”:ia voisi kertoa enemmänkin. Aamu valkeni Sodomiiteilla ja herätti veljeskunnan unestaan. Barry ahersi muiden mukana ja alkoi pohtia, että ehkei keski-ikäistyvän maailmantähden elämässä olekaan mitään vikaa. Hän alkoi miettiä Bulbusta.
- ”Ei hiustenlähtö ole maailmanloppu. Kasvata parta! Pääasia on, että sinulla on karvoja enemmän ylä- kuin alapäässä. Muuten sinua luullaan feministiksi”, Dunkeldork totesi muinoin. Bulbus oli vähän aikaa sitten siirtynyt maille, jonne iäkkäät velhot lopulta matkasivat raskaan elämänsä päätteeksi. Niin, Floridassa Dunkeldork nautti ansaituista eläkepäivistä ja toteutti naturistisia taipumuksiaan. (Mitä sitten luulitte?) Barry päätti jatkaa luostarielämää viikon loppuun ja palata sitten näyttävästi lööppeihin. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että luostarissa päti samat säännöt kuin moottoripyöräjengeissä, kirjakerhoissa ja Henrik VIII:n avioliitoissa: ”vain kuolema teidät erottaa”. Ilta tuli ja Barry meni huoneeseensa, mutta ei saanut taaskaan unta.
Yöllä Barrylle tuli suunnaton tarve lähteä kävelylle luostarin pimeille käytäville, ja se, ettei Barryn huoneessa ollut vessaa oli vain osasyy. Toki hän tiesi, että käveleminen auttaa unettomuuteen yhtä paljon kuin jodlaaminen migreeniin, mutta silti hän oli liikkeellä. Koska kellariin meneminen oli ehdottomasti kielletty, hän päätti ottaa selville, miksi asia näin oli. (Jos kieltoa ei olisi ollut, ketään ei takuulla olisi kiinnostanut mokoma tunkkainen loukko.) Barry laskeutui portaat alas ja havaitsi valoa hallin perukoilla.
- ”Sen pitäisi tapahtua näillä hetkillä”, joku mutisi ja Barry tunnisti äänen heti. ”Mitä Mestari tekee?” Barry mietti ja hiipi varjoissa lähemmäs. Vasta silloin hänelle valkeni, että tuo ääni oli hänelle tuttu jo ennen luostariin tuloa. Mestari seisoi omituisen laitteen edessä, mutta näytti siltä, että hänelle tuota konetta ei ollut olemassa. Barry astui esiin ja kysyi: ”Mikä hätänä, Mestari, vai pitäisikö sanoa varakreivi Volvoford?” (Se oli kieltämättä latteus, mutta Barrypä rakastikin James Bond – elokuvia.)
(Seuraavaksi: Yllättävä loppuratkaisu)
- ”Topper, mikä iloinen yllätys. Vaikka tiesinhän minä sen, että tulisit”, varakreivi sanoi. ”Olenhan tehnyt tämän jo kerran, mutta nyt tässä on ongelma. En löydä aikakonetta! Minun täytyy palata menneisyyteen ja muuttaa ne kohtalokkaat tapahtumat, jotka tekivät minusta tällaisen. (Volvoford oli muuttunut pitkäksi ja komeaksi muukalaiseksi; ennustus siis kävi toteen.) Mutta tähän pahuksen paikkaan sisältyy taika, jonka vuoksi etsimällä löytäminen on mahdotonta! Kun nyt olet siinä, niin nyt muistankin. Sen täytyy olla tässä edessäni.” Barryn mielestä Volvoford puhui tuttuun tapaansa sekavia, joten hän päätti kysyä: ”Mitä horiset?”
- ”Vaelsin ilman päämäärää vuosia, kunnes löysin tänne toistamiseen. Ensimmäinen kerta oli syntyni, toinen tulisi olemaan pelastukseni…”
Barry tuli siihen tulokseen, että varakreivi oli juonut liikaa Metanol Blindiä, luostarin erinomaista viiniä.
- ”Sinä olet pohtinut mahdollisuutta muuttaa menneisyyttäsi. Nyt kun löysit Wähämielen aikakoneen, mietit miten upeaa olisi tehdä muutamat asiat toisin. Estää ystäviesi kuolemia, käyttää hyväksi tietoja tulevaisuudesta…” Volvoford kertoi hämmästelevälle Barrylle.
- ”Mistä tiedät, että mietin tuota?” Barry kysyi.
- ”Yksinkertaista! Minä olen sinä tulevaisuudessa! Kohta lähdet menneisyyteen, yrität auttaa ystäviäsi mutta epäonnistut ja havaitset, että kohtaloa on vaikea muuttaa ilman vaarallisten paradoksien muodostumista. Sitten levytät Sonnyn ja Cherin ”I got you babe”:n ja päätät palauttaa suosiosi ennalleen, muutat nimesi varakreivi Volvofordiksi verotussyistä ja valloitat maailman. Ympyrä sulkeutuu…”
- ”Miksi sitten olet kaikki nämä vuodet yrittänyt tappaa minut?” Barry ihmetteli.
- ”Tappaa? Ei, et ymmärrä. Olen vain yrittänyt kasvattaa sinusta, tarkoitan itsestäni, kunnon kelmin!”
- ”Oletko varma, että minusta tulisi sinä, jos astuisin aikakoneeseen nyt?” Barry kysyi.
- ”Kyllä, olethan, siis olenhan tehnyt sen jo minun todellisuudessani. Lopulta annat koneen valmistusohjeet Wähämielelle, jotta laite löytyy täältä sitten, kun tulee minun vuoroni muuttaa menneisyyttäni toistamiseen. ” Volvoford neuvoi.
- ”Enpä taida viitsiä. Olen huomannut, että olen sittenkin tyytyväinen nykyiseen elämääni”, Barry totesi. ”Sitä paitsi sorruit taas kerran selittämään koko jutun, ääliö. Nyt en ainakaan tee sitä! Typerys. Pölvästi. Idiootti.”
- ”Voi §%#&€! Näinkö meille aina täällä käy”, pimeyden ruhtinas huudahti ja katosi aikakoneen kera savuna ilmaan.
EPILOGI: Loppuviikosta Barry livahti luostarista ja palasi kotiinsa. Sängyllä loikoillessaan hän ajatteli aikamatkailun mahdottomuuksia, juonen epäkohtia ja sitä, kuinka hän pelasti maailman jälleen kerran ja tappoi itsensä. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan Barry oli onnellinen. Kuten Bulbus sanoi: ”Sillä ei ole väliä, mitä olet tai teet. Tärkeintä on, että saat.” Oikeastaan se jatkui ”…ansiosi mukaan”, mutta sitä Barry ei muistanut. Sitten hän huomasi, että menneisyyden muuttuminen oli synnyttänyt rap-musiikin ja Aku Ankan housut olivat kadonneet. Lisäksi hän käsitti, että jatko-osat kävivät kerta kerralta huonommiksi.
LOPPU (Jälleen kerran)
(Mahdollisessa seuraavassa osassa Barry etsiikin itse Totuutta.)
Huomenna alkaa tarina Totuuden etsimisestä. Tällä kertaa vältetään edellisen tarinan filosofista syvällisyyttä ja allegorioita ja keskitytään olennaiseen: Tragikomistanin historiaan.
Lisäksi perehdymme velhomaailman matematiikan saloihin.
Barry Topper Totuuden jäljillä
Tässä, kuten aiemmissakin kertomuksissa esiintyvät viittaukset todellisiin henkilöihin ovat tahattomia.
Omistettu Tragikomistanin taisteluissa kuolleille.
Voitettuaan Volvofordin viimeisen kerran Barry Topper ei tiennyt mitä tekisi. Ennen luostariin eksymistään hän oli kirjoittanut muutamia kirjoja, mutta viimeisin, ”Naulana arkkuun – hervotonta hautajaishuumoria” ei ollut erityisen menestyksekäs. Niinpä hänen täytyi hakea nostetta uralleen jostakin muusta. Kun Barry kysyi neuvoa Donilta ja Hermafrodelta, he ehdottivat, että Barryn kannattaisi etsiä oikeita töitä, olihan hän jo yli kolmekymppinen. Tämän neuvon jälkeen Barry ei enää suostunut puhumaan heille. Ehkä Bulbus osaisi auttaa, Barry pohti. Häneltä Barry oli saanut ennenkin hyviä neuvoja: ”Helpoin tapa menestyä on käyttäytyä idioottimaisesti ja myydä töppäilynsä lehdille. Suosittelen useita lyhyitä peräkkäisiä avioliittoja ja ”taiteilijana” (sikaria polttavana ladonpäätyjen maalaajana) esiintymistä.” Bulbus oli kuitenkin siirtynyt toiseen maagiseen todellisuuteen; eläkeläisten lomaparatiisiin Floridaan. Barry päättikin varata lentolipun ja mennä tapaamaan vanhaa rehtoria.
Velhojen tekninen tietämys oli edistynyt Barryn kouluajoista, joten taikalentokoneet olivat yleistyneet. Kapistukset muistuttivat kovasti jästien vastaavia: velhojen koneissa ei vain ollut siipiä (koneita kutsuttiinkin lempinimellä, joka ei sopinut lasten korville) ja lennoilla tarjoiltu ruoka oli syötäväksi kelpaavaa.
Saavuttuaan Floridaan Barry löysi Dunkeldorkin nudistirannalta aurinkoa ottamasta. (Tapahtuman tarkempi kuvaileminen on hyödytöntä johtuen Bulbuksen pitkästä, peittävästä parrasta.)
- ”No mutta, sehän on Barry Topper! Oletko sinäkin jo eläkkeellä? Minä kun luulin, että vaikka tummahiuksinen oletkin, niin kuulut rodullisesti valtaväestöön…” Dunkeldork tervehti.
- ”Ei suinkaan, tulin vain kysymään neuvoa. Mitä minun pitäisi tehdä urani kanssa? Minulla ei ole vihollisia ja juorulehtiä kiinnostavat vain entisen mäkihyppääjän ja makkaratehtailijan perijän toilailut.” Barry selitti.
- ”Voisit ryhtyä kriitikoksi tai katuperkussionistiksi…” Bulbus aloitti, mutta yhtäkkiä hänen katseensa lasittui ja hän alkoi puhua äänellä, joka kuulosti siltä, että rehtori olisi kiskaissut keuhkonsa täyteen heliumia:
(Tulossa: Bulbuksen houre)
Pian on käymässä toteen
ennustus aikaintakainen
Se velhojen maailmaa uhkaa
ja minä vain piitsillä makailen
On ruhtinas pimeyden poissa
vaan siirsi voimiaan sille
joka kömpelyytensä vuoksi on
altis onnettomuuksille
Jos Totuuden ensin hän löytää
niin varakreivi jälleen palaa
Mutta sinulle tämän voin kertoa
en Totuuden kätköä salaa
On kaikkeuden mahtavin voima
piilossa paasien alla
Ja Totuuden sijainnin löydät
nollan nollalla jakamalla
Siis kiiruhda, etsi ja löydä
niin vielä viimeisen kerran
voit kohdata vihollisesi
Ennustuksen tarjosi Dressmann
Dunkeldork palasi tähän maailmaan ja näytti huonovointiselta. ”Aurinko tekee tepposet”, hän sanoi.
Barryn palattua kotiinsa Bulbuksen houre mietitytti häntä. ”Totuus paasien alla… Ja löydät tien jakamalla nollan nollalla… Tarvitsen kynää ja paperia”, hän sanoi.
Seuraavana päivänä Barry alkoi miettiä arvoitusta heti aamusta, mutta postin tulo keskeytti hänet. Kirje Donilta ja Hermafrodelta herätti hänen mielenkiintonsa. Barry avasi kirjeen.
”Barry, sinusta ei ole kuulunut mitään vähään aikaan. Toivottavasti se merkitsee sitä, että olet vihdoinkin löytänyt töitä. Mutta jos sinulla on aikaa niin auta meitä: PIKKU-BARRY ON KADONNUT! Ajattelimme lähettää koiramme Pimpledickin etsimään häntä, mutta koirakin on tiessään.” Barry muisti tuon lemmikin hyvin; ”adoptoitu” kulkukoira oli ruma, pitkäkarvainen piski, jolle täytyi syöttää hengitystä raikastavia pastilleja, jotta pystyi erottamaan sen etu- ja takapään toisistaan. Vain Hermafrode piti koirasta, muiden mielestä räkyttäjä olisi ollut järkevintä hukuttaa. Barry jatkoi lukemista: ”Jos liikut täällä Tragikomistanissa päin, niin voisitko etsiä häntä siinä samalla?
PS. Onnittelut varakreivin kukistamisesta.” Barry muisteli kaimaansa pikku-Barryä. ”Hän on toivoton sähläri, mutta sen verran fiksu, ettei liittyisi mihinkään itsemurhalahkoon tai grungebändiin”, hän mietti. ”Nyt kuitenkin syvennyn ongelmaan.”
(Sitten joskus ehkä: Velhomatematiikkaa)
euvo:
Jos nyt lopettaisit sen Barry Topper-parodian kopioimisen nettiin, jookosta?
Rikkoo näet tekijänoikeuksia.
Minkä kopioimisen? Tietysti tuhat apinaa, kirjoituskonetta ja äärettömästi aikaa saisi lopulta sattumalta aikaan Shakespearen kopion, mutta tämä apina tietokoneensa kanssa ei ehdi elämänsä aikana keksiä sattumalta kopiota jostakin jo olemassaolevasta stoorista. Nimet nyt voi olla samoja kun jonkin muun parodiaväännöksissä, mutta kyllä juttu on aivan oman sairaan mielikuvitukseni tuotetta.
Mitä tekijänoikeuksia sitten rikon? En minä tällä ole penniäkään tienannut (jos olisin, niin J.K. Rowling lienee se, jota kismittäisi, kuten Tanya Grotter -jupakka osoitti).
Smile varmaanki tarkottaa, että rikot sitä lakia ku kopioit sitä juttua nettii niin ihmisten ei tarvii lukee sitä "oikeeta" barry topperia.
Tai jotai.
...on se oikea Barry Topper? Ja mitä minä kopioin? Too many questions... En ymmärrä.
pätkä velhomatematiikkaa ja Tragikomistanin perinteitä, niin eiköhän tämä vielä lystiksi muutu:
”Katsotaanpa. Tiedetään, että 12.07 x 0 = 0. Jaetaan yhtälö 0:lla puolittain, jolloin saadaan 0/0 = 12.07. Tragikomistanin ruhtinaskunta on perustettu 12.7.1207, joten Totuus sijaitsee Tragikomistanissa! Sinne siis!” Barry päätteli. Velhojen maailmassa fysiikan laeilla ja matemaattisilla laskusäännöillä ei liiemmin ollut merkitystä.
Tragikomistanin vuosisatojen sukurutsauksesta degeneroitunut ruhtinassuku rakasti sotimista, mutta ei pienenä valtiona uskaltanut ryttyillä naapureilleen. Sen vuoksi joka toinen vuosi järjestettiin turnajaiset, jossa maan miespuoliset asukkaat jaettiin kahtia ja laitettiin taistelemaan ”viimeiseen mieheen” saakka toisiaan vastaan. Voittajilla oli kunnia raiskata hävinneiden henkiinjääneet sotilaat, jotka toimituksen aikana lauloivat Abba:n Waterloota (and how can I ever refuse/ when I feel like I win when I lose). Jostakin syystä valtion väkiluku putosi huimaa vauhtia, joten siirtolaiset kuten Don ja Hermafrode olivat enemmän kuin tervetulleita. Kun Barry saapui Tragikomistanin velhojen lentokentälle, hän aisti heti maan taistelujen värittämän historian. Tragikomistan ei ollut järin suosittu turistikohde: hotelleja oli harvassa, joten Barry suuntasi Donin ja Hermafroden luo. Vanhat kiistat oli unohdettu ja jälleennäkeminen olisi ollut riemukas, ellei pikku-Barry olisi edelleen ollut kadoksissa. Barry kertoi suunnitelmastaan etsiä Totuutta ja samalla katsella, näkyikö häntä. Koska ennustuksessa mainittiin, että Volvofordin voimat olivat siirtyneet johonkin köntykseen, Barry päätti kiirehtiä ja lähti Totuuden etsintään heti seuraavana aamuna.
Tragikomistanin tunnetuin (ainoa) nähtävyys oli Featherlagin linnan rauniot, jossa tarinan mukaan suuri pimeyden velho Featherlag menetti henkensä länsitornin sorruttua. (Joidenkin mukaan tämä johtui siitä, että pyöreä torni rakennettiin velhomatematiikan mukaan piin arvolla tasan 3.) Vain harvat tiesivät, että Featherlag oli Totuuden haltija, joka käytti tietoaan väärin, mutta menehtyi ennen suunnittelemaansa valtaannousua. Barryllekin juttu oli vieras, mutta hän päätti aloittaa etsimisen raunioilta. (Barry päätteli aivan oikein, että vuosisatoja vanhaa Totuutta ei kannattanut hakea ostoskeskuksista; toisaalta, mentiinhän ikivanhaan Salaisuuksien kammioonkin nykyaikaisen viemärijärjestelmän kautta.)
Ennustuksissa mainitut kivipaadet löytyivät hetkessä, mutta tonnien painoisten järkäleiden siirtäminen ei ollut edes taikakeinoin mahdollista. (Barry kun ei jedi-temppuja osannut.) Hän mietti, mitä tekisi ja istui paadelle. ”Ainakin ehdin ensin”, Barry ajatteli. ”Toivoa ei ole menetetty.” Samassa hän kuuli tutun äänen selkänsä takaa.
- ”Kohtaamme jälleen”, ääni sanoi.
- ”Melville Wideass, vanha koulutoverini! (Ei se ollutkaan pikku-Barry.) Mitä sinä teet täällä Tragikomistanissa, jonka luonto ja perinteikäs historia lumoaa turistin ja saa hänet palaamaan tänne yhä uudestaan?” Barry kysyi. (Tragikomistanin matkailunedistämisinstituutti sponsoroi tätä jatko-osaa, toim. huom.) Melvillen silmissä välähti omituinen valo ja hän alkoi puhua kummallisella metallimaisella äänellä:
- ”Minä, varakreivi Volvoford valtasin tämän vanhan ystäväsi ruumiin ennen aika-avaruusjatkumon muuttumista. Näin ollen olen olemassa, vaikka minua ei edellisen kohtaamisemme perusteella ole koskaan ollutkaan. Nyt päätin tulla etsimään Totuutta… mutta ensin hoidan sinut tieltäni. SVIDUTU!”
Hirvittävä tuska aaltoili läpi Barryn kehon hänen kohdatessaan svidutuskirouksen noilla Featherlagin linnan raunioiden kivipaasilla, joille tuhannet turistit tulevat saapumaan vuosittain piknikille aistimaan historian siipien havinan. Barry näki elämänsä kulkeutuvan silmiensä editse… junan odottamisen laiturilla neliöjuuri 47, kohtaamiset Volvofordin kanssa… Bulbuksen luiden paukahtelun, kun hän kompastui portaissa astuttuaan partansa päälle… Ja sitten oli pimeää ja hiljaista.
Melville-Volvoford raahasi Barryn tajuttoman ruumiin pusikkoon ja alkoi miettiä keinoa paaden nostamiseksi. Samassa paikalle ilmestyi kummallisen näköistä sotajoukkoa juoksevan häntä kohti kirkkaankeltaisissa, mainosten täyttämissä taisteluvarustuksissaan.
- ”Vihreiden joukkue on taas ylivoimainen! Alta pois, risut ja männynkävyt!” (Jostakin syystä Vihreät voittivat nämä taistelut joka kerta.) yksi sotilaista huusi. Melville näki, että suuri pommi oli tulossa taivaalta juuri hänen (ja Keltaisten joukkueen sotilaiden) kohdalle. Hän juoksi karkuun sen minkä ehti, mutta lopulta tuhoase jysähti kivipaaden viereen ja paineaalto tainnutti varakreivin.
Barry heräsi illalla pensaikossa, pyyhki pölyt vaatteistaan ja nousi seisaalleen. Hän näki Melvillen ja keltapukuisia tyyppejä lojumassa maassa tiedottomina ja kivipaaden kierähtäneen pommin vaikutuksesta pois luolan suuaukon edestä.
- ”On tullut aika, jolloin Totuus paljastuu”, Barry ajatteli ja käveli kuopan luo. Epäröimättä hän laskeutui portaat alas ja huomasi saapuneensa suureen, kallion sisään louhittuun saliin, jonka perällä paloi kaksi soihtua. Soihtujen välissä lepäsi kivitaulu: aito ja alkuperäinen, lopullinen Totuus. Barry käveli totuuden luo ja luki taulusta sanat:
Onneksi olkoon. Olet löytänyt Totuuden.
Vielä on mahdollista perääntyä.
Haluat siis tosiaankin tietää: no, tässä se tulee.
NOLLALLA EI VOI JAKAA! MITÄ #¤%&/¤:IÄ SINÄ TÄÄLLÄ TEET?
PS. Maailmanloppu tulee vuonna 1867.
Melville saapui pöllämystyneenä paikalle; varakreivi oli viimeinkin hyväksynyt oman olemassaolemattomuutensa ja jättänyt hänen ruumiinsa. He katselivat Totuutta hetken ja tulivat siihen tulokseen, ettei siitä olisi heidän käsissään vaaraa. He astuivat ulos luolasta ja tunsivat, kuinka leppoisa tuuli hyväili heidän kasvojaan Tragikomistanin luonnon koskemattomassa levollisuudessa. Vain kaukaiset perinnetaistelun äänet häiritsivät illan rauhaa.
- ”Lähdetään”, Barry sanoi.
EPILOGI: Kun Barry ja Melville palasivat Totuus mukanaan Donin ja Hermafroden luo, oli riemu ylimmillään. Pikku-Barry oli palannut reissultaan ja kertoi innoissaan siitä, kuinka hän järjesti Pimpledickin, tuon kapisen lemmikin, sijaisnäyttelijäksi Meg Ryanin uusimpaan elokuvaan.
LOPPU