Miten suhtauduit sukupuolivähemmistöihin silloin kun et vielä tiennyt olevasi lesbo/bi?
Miten suhtauduit omaan seksuaalisuuteesi?
Miten suhtauduit omaan seksuaalisuuteesi?
Elämää ennen lesboutta
Eliö
304271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
"sukupuolivähemmistö" xD
siis seksuaalinenvähemmistö..
Tajusin vasta pikkuisen yli kolmikymppisenä, että rakastuin intohimoisesti naiseen, yllätyksekseni. Siihen asti pidin itseäni hieman frigidinä ja koetin jyystää miesten kanssa, kun jaksoin. Inhosin joidenkin naisten ääliömäistä palvontaa, huomasin sen toki. En koskaan paljastanut muille, mutta kartoin. Julkisesti edustin normaalia "edistyksellistä" kantaa, että homous on ok, suorastaan rakastettava asia, kunhan eivät häiritse muita. Siis tavallinen tarina.
Moi, tulin toisilta palstoilta käväisemään...niin siis kysymäni piti, että ne jotkut naiset siis palvoivat ääliömäisesti sinua?
Se vain tuntui SILLOIN siltä, en ymmärtänyt. Eivätkä ne palvoneet, luultavasti tykkäsivät vain. Tulee oltua aina vähän epätarkka. En pitänyt siitä, että "ne" koskettivat ollenkaan. Silloin, nyt ymmärrän paremmin.
joo, nauroin kokonaisvaltaisesti vastauksellesi, hyväntahtoisesti siis. hauskasti kijoitettu.. no, kysymykseni liittyi vaan siihen, että olitko suosittu lesbojen parissa ennenkuin tunnustauduit sellaiseksi. Mutta tietysti kai vai?
olen aika hetero ja utelias.
Suosittu lesbojen parissa? En, en edes tuntenut lesboja (joitain hieman epäilin). Kun sitten itselleni valkeni, mikä olen, ihmettelin todella, missä ne muut ovat, ei näy, ei kuulu. Tilastollisesti meitä kumminkin pitäisi olla ainakin 4%. Katselin joskus porukkaa bussissa - joukoliikennevälineissähän enemmistö on naisia - ja koetin arvailla ketkä ne noin neljä potentiaalista lesboa saattaisivat olla.
Tarkoitin niillä "tykästyneillä" naisia, jotka jollain tapaa ikäänkuin haluavat olla usein lähellä, hakeutuvat seuraan, silmistä paistaa ihailun tapainen. Ei välttämättä mitään eroottista, olin vain vähän varuillani ja vaivaantunut, tiesin, että moinen ihailu on vailla pohjaa, johtuu enemmän lähteestä kuin kohteesta.
Vei vuosia, ennenkuin löysin kumppanin (ei ollut se eka rakkaus, sen torjuin pelkurimaisen urheasti).
miespuolisia homokavereita jo lapsuudesta lähtien ja homous ei mulle ollut mikään ihmeellisen outo asia.
Itseäni olen hävennyt. Täytyy myöntää. Joskus haluaisin olla vaan yksi hetero tuolla muiden joukossa katseilta suojassa. En pidä silmätikkuna olemisesta, ja välillä se turhauttaa, kun tyttönsä kanssa ei täysin neutraalisti voi kaduilla kuljeskella. Tai onkohan se häpeää..? Kaipuuta olla joskus vain osa suurta massaa?
Mua hieman harmittaa, etten osaa olla lesboudestani "ylpeä" ja viis veisata ympäristöstä. Ehkä se on se myöhäisherännäisyyden tuoma jäänne mun elämässäni. Ehkä mä välillä jopa epäilen omaa suuntautumistani..?
Ennen tyttöjä seksuaalinen elämä ei ollut hassumpaa. Tyytymättömyys silloiseen tilanteeseen ei ollut syy, mikä olisi saanut mut vaihtamaan suuntaa. Rakastuin vain kovaa ja lujaa :o)
Ihan oikeasti, pelkäsin ja inhosinkin homoja ja lesboja. Muistan kun äitini ihmetteli ettei minulla ollut vielä 14-vuotiaana ollut yhtään poikaystävää, toisin kuin hänellä. Ja hän sanoikin, että "pitääkö tässä alkaa syömään jotain lepsopillereitä, ettei tuo vaan tartu". Se tuntui pahalta. Aloin riekkua poikien kanssa pian sen jälkeen. Jälkeenpäin ajatellen se oli vaan jotain kummaa todistelua itselle ja muille. oikeasti ainoa, mitä miehiltä halusin, oli se mitä niiden jalkojen välissä killui. Itse persoonat ei iskeneet. Eli tunteet oli kaukana niistä touhuista. Mutta en siltikään tajunnut silloin mitään. Koin todella ahdistavana, jos joku nainen osoitti kiinnostustaan minuun. Se tunne oli melkein vihaa. Nyt kolmikymppisenä kun melkeen alan tajuta mikä olen, niin ihan hävettää. Homovitsejä edelleen heitän, sillä en ole tullut kokonaan kaapista ulos. Tiettyä roolia pitää vielä vetää. Mutta homoja en enää vihaa tai inhoa. Pelkään ennemminkin, että minua inhotaan...
Jokatapauksessa elän heterosuhteessa, pienten lasten äitinä. Salaa haaveilen eräästä naisesta johon olen ihastunut. Olemme suudelleet, muttei mitään sen enempää. En tiedä tuleeko tästä mitään, tuleeko minustakaan mitään.
Sen tiedän, että jos nyt saisin valita, en menisi miehen kanssa naimisiin. Haluaisin elää arkea naisen kanssa, arkea, johon kuuluisi paljon hellyyttä ja kosketuksia.. Tosin tiedän, että miehiltä jäisin kaipaamaan vain sitä yhtä asiaa.
...Kerron pienen tarinan just sulle: Olin homon lapsi. Eli siis vieläkin. Olin täysin pihalla n. 22 vuotta ennen kuin muutin yksin. Oma faija asetti aina oman etunsa lastensa edelle. Hiljainen syrjäänvetäityvä säälittävä partainen lapsi. Täysi paska. Eli mun piti hoitaa pienestä hänen hommansa eli kantaa vastuu koko perheestä, sekä oltava perheen sielu. Oma elämä jäi jotenkin vaillinaiseksi. Olin hieman samanlainen kaveri kuin Pahojen Poikien Eero. Suurinpiirtein lapsuuteni - nuoruuteni oli yhtä helvettiä. Mahdanko ikinä antaa anteeksi tolle vanhalle kävylle.
Nykyään olen aivan päinvastainen kaveri. Menen seinän läpi vaikka väkisin, ilman muiden tallomista. Elämä on hieman opettanut. Vasta nyt pääsen toteuttamaan itseäni, vaikka ikää on jo / vasta 26. Musta tulee kasvatustieteiden maisteri. Ehkäpä jopa paljon suurempi ihminen. Olen nimittäin löytänyt henkisen maailman kautta itseni. Meditaation kautta. Ainoat asia joita minulle jäi noista vuosista itselleni on ulkönäkö sekä älykkyys. Äo on jotain 150.
Mun laisesta tilanteesta on tasan kaksi ulospääsyä. Päihteet (alkoholi & huumeet) tai kestää se kaikki saisse mitä tuona aikana tulee. Mulla saattui olemaan verissä taistelija, mutta uskon mun olevan poikkeus. Väkisinkin tulee mieleen luovuttaa ja lähteä pensasmatkalle norjaan. Eli päihteiden kiehtovaan maailmaan. Mut pelasti urheilu. Vietin kaiken vapaa-ajan kentällä. Koulu oli liian helppo, mutta oli pakko olla keskireiska. Äitiä oli suojeltava. Jottei hän sekoaisi. Monen, liiankin monet ovat todella sekaisen tai muuten kuolleet. Olin siis onnekas.
Kysynkin Sinulta seuraavat asiat: Haluatko lastesi parasta ja lähdet tosta suhteesta vai otatko riskin ja katsot mihin lapsesi päätyy? Helvettiin tai taivaaseen. Toi tilanne vaikuttaa henkisesti negatiivisesti lapsiisi väkisinkin. (Nimimerkki Kokemusta on). Mikäli tunnustat ainakin lähipiirillesi mikä todella olet, voit saada anteeksi. Hehän rakastavat sinua kuitenkin. Näin säästyt mahdollisimman pienillä vaurioilla. En usko myöskään, että homous tai lesbous olisi joku ihmisarvoa vähentä asia. Joissain kohdin se voi olla hyväksin. Saat ainakin varauksetonta luottamusta ihmisiltä. Sillä ton tunnustuksen jälkeen kukaan ei ainakaan voi laittaa rankempaa henkilökuvaa "pöytään" kuin sinä. Tiedän tosiaan miltä tuntuu kuulla homo sanaa joka helvetin tuutista. Kivalta tuntunut ei. Mutta siihenkin tottui. Mieti arvojasi sekä mahdollisuuksiasi. Musta tossa ei ole kuin yksi vaihtoehto. Voit kysyä sitä itseltäsi.
PS. Pahoittelen pätkimistä. Sekä kirjoitusvirheitä. Tekstasin tämän töiden ohessa. Winner always win, sooner or later.
Kasvatustieteiden opiskelussa olet tainnut lintsata psykologian tunneilta. On turha projisoida omia kokemuksiasi noin vahvasti toisiin ihmisiin, se ei hyödytä ketään. Jos sinulla on ollut ankea lapsuus, se ei tarkoita sitä, että kaikkien muiden lesboje/homojen/bien lapsilla olisi samanlaista. Kirjoituksestasi huokui valtava aukko älykkyydessäsi - sosiaalisen älykkyyden puute.
..on siinä mielessä puutteellinen, että se jättää monta kysymysmerkkiä, mutta niinhän nämä nettikirjoitukset yleensäkin ovat..;)
Se mihin kuitenkin tässä haluan ottaa kantaa, on se, ettei lapsuutesi/nuoruutesi huonovointisuus liittynyt pelkästään isäsi homouteen, vaan mitä ilmeisemmin hänen keskenkasvaneisuuteensa aikuisena.
Oma isäni oli hetero, mutta saman tarinan voisin hänestäkin kirjoittaa.
...Tässä palaillaan pikkuhiljaa "normaaliin" elämään, joten toi sosiaalinen älykkyys oli paikallaan. Mutta mitä pystyt päättelemään mun kirjoituksen perusteella? Varsinkaan sosiaalisesta älykkyydestä. Tarkoitus ei todellaakaan ollut heittää saissea muiden ihmisten niskaan. Kuten olit ilmeisesti ymmärtänyt. Mutta se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Taisiko kuitenkin ottaa naista syvältä..?
...Hyvä pointti toi aukollisuus. Kun ei vielä pysty kokonaiskuvaa hahmottamaan, niin tämä on välillä tökkimistä. Pelkästään faijan homous ei ole este hyvälle isyydelle. Mutta se kaikki peittely ja kilpinä oleminen vituttaa aivan helvetisti. Kaikki 26 vuotta. Lapsihan se "mies" on. Vielä. Aloin miettimään tota kaapista ulostulemista, ja kysynkin nyt sulta seuraavan kysymyksen: Miten kaverit tai sukulaiset otti vastaan ton tiedon? Voin kuvitella sen olevan aika kova paikka. Ehkä jotkut "ystävät" jätti sut ton ominaisuuden takia, toiset taas pitivät sitä rohkeana tekona. Tekstinpätkä ois kiva. Mikäli jaksat kirjoittaa. Kiitos!
Uskotko että lapsi voi oikeasti kärsiä todella vanhemman lesboudesta tai homoudesta? Se on suuri häpeä lapselle.Jos koulukaverit saavat tietää , yleensä lapsi joutuu tämän takia koulukiusatuksi. Itse olen lesbon lapsi ja minut leimattiin ala-asteella lesboksi koska äitinikin oli. Ja nimeni olikin : Lesbon lapsi tai lesbolainen. Joku voi tunnistaakin minut kirjoituksesta, sillä juuri tällä nimellä minut tunsi koko ala-asteaikainen koulu. Yritän suhtautua lesboihin suvaitsevaisesti mutta suoraan sanoen minua ällöttää lesbous. Rakastan äitiäni mutta tavallaan olen hänelle katkera, vaikka minkäs hän identiteetilleen voi. Mutta hän valitsi mielummin oman onnensa kuin minun. Olin koulun kiusatuin lapsi. Ylä-asteella aloin käyttämään huumeita joita tuli käytettyä 10 vuotta. Niistä olen ollut kohta 4 vuotta erossa. Äidin kanssa emme keskustele niistä asioista kun minua kiusattiin vaikka hän sen tiesikin. Toki hän yritti tukea minua ja kertoa ettei äidin identiteettivalinta ole minun syy, eikä edes syy kiusata ketään. mutta minua kiusattiin niin rankasti että jaksoin jatkaa elämääni vain kovana narkkarina. Eli pelkän homouden tai lasbouden tien valitessasi,jos sinulla lapsia on, voit mahdollisesti pilata lapsesi elämän. Minulle niin kävi. Puolustelkaa millä puolustelette mutta NÄIN ON ASIOIDEN TODELLINEN LAITA. Itse ette vain halua hyväksyä negatiivisia tosi-asioita joita identiteettinne mukanaan tuo koska paluuta heterouteen ei ole.
Ikävää, että sinulle on käynyt noin. Enemmän kuin äitisi lesboutta voisit syyllistää sitä muuta joukkoa, jolta sait tylyyttä ja ennakkoluuloista kohtelua. Niitä asenteita pitää muuttaa.
Tavallisen mukavat kasvukertomukset ovat onneksi yleisempiä kuin synkät. Kanssaihmiset ymmärtävät nykyään ainakin jo muualla kuin peräkylissä, että rakkaudella voi olla monia ilmenemismuotoja, tärkeämpää on, miten hyvin ja vastuullisesti elää ja huolehtii läheisistään.
Huumeisiin sortuvista suurin osa (sekä absoluuttisesti että suhteellisesti) on heterovanhempien lapsia. Mistähän syystä?
Toivon, että jaksaisit elää ilman katkeruutta, ja annat meidän muiden elää niin, ettei katkeruus pesiydy ja lisäänny yhä laajemmalle. Kyllä homovastaisuudenkin on joskus muututtava.
tämä muulla kuin nimimerkillä, tuo koulukiusaaminen jättää jäljet kyllä, olin itse koulukiusattu ylä-asteella ja kyllä sen muistaa aina. Syyt olivat kyllä muualla kuin suuntautumisessani, en analysoinut niitä silloin eikä tarvetta nytkään, mutta seksuuaalinen suuntautuminen ei vaikuttanut siihen että minua kiusattiin , koska olin silloin tyttö joka piti pojista, Monien Vuosien ajan. kyllä sen muistaa mutta elän katsoen tulevaisuuteen , en menneeseen, ja varsinkaan katkerana.höh vanhoja asioita.
Tarinasi kertoo myös sinusta paljon ihmisenä..
Kiusaaminen on kauheaa, kaikenlainen. Ennen kouluikää, koulussa, töissä. Hiisi vie, onkohan sitä vanhainkodissakin?
Kaikki ehkä kokevat kiusaamista jonkin verran, mutta liika-annokset horjuttavat mieltä. Muistan hämärästi, että pikkutyttönä joku poika heitteli joskus kivillä, pelotti hirveästi. Koulussa isompi tyttö otti silmätikukseen, pudotti tahallaan meikäläisen pyörätelineen päältä, jossa istuttiin ja irvaili kai puolen vuoden ajan, pyysi myöhemmin aidosti anteeksi (hämmästyin). Pahinta oli n. 15v sitten töissä, eräs naisihminen alkoi vainota, puhui pahaa selän takana (hankala tehtävä, ei ollut paljon puhuttavaa :). Mutta se pahansuopuus oli niin outoa, että hakeuduin toiseen organisaatio-osaan töihin, vaikka työkaverit osoittivat mulle tukeaan. Ei kiusaamiseen osaa maallikko reagoida, on täysin hämmentynyt olo. Samainen nainen otti sitten toisen silmätikun, huomasin, että joillain täytyy aina olla joku, jolle olla katkera.
Kiusaaminen on ahdistavaa, ovatpa syyt mitkä tahansa. Ihana kuulla "joku", että voit suhtautua noin kuin kerrot. Samaa voimaa toivon Lesbon lapselle, ymmärrän hänen tuskaansa (vaikkei kukaan riittävästi toisen tuskaa tajua). Onneksi elämässä kaikki, ihan kaikki, on tilapäistä, ei pysyvää, ei hyvä eikä paha.
Odotatkos ihan mitalia?
Minua kiusattiin koko kouluaika pienessä kylässä.
Olin 5-vuotiaasta 18-vuotiaaksi kahden kiusaajan i kanssa samalla luokalla, ja he tekivät elämästäni helvetin kouluvuosien ajaksi.
Entä sitten? Surenko asiaa? No en tosiaankaan.
Syytänkö ketään? No en.
Kun koulu loppui lähdin välittömästi yliopistolle opiskelemaan ja sain muutamassa vuodessa maisterin paprut. Seuraava tutkinto tuli melkein vahingossa. Se oli parasta terapiaa.
Jaa. Mistäkö minua kiusattiin?
Olin nätti. Ja äärettömän pikkuvanha. Juttelin aikuisten kanssa 'fiksusti', opettajat tykkäsi kun osasin kaiken aina heti. Muut sitten eivät voineet sietääkään kun olin kuulemma snobiälykkö.
Entäs sitten?
Olen onnellinen, ja moni muu kiusattu ystävä on onnellinen nykyään.
On aivan oma asiasi jäätkö murehtimaan kiusaamista, annatko sen sairastuttaa mielesi kuten olet tehnyt, vai selviätkö asiasta kuten normaalit ihmiset selviävät.
Katkeruudella ja vihalla et voita mitään.
Sinullakaan ei ole kuin 80 vuotta aikaa elää.
Alahan katsella sinne aurinkoon ennenkuin sydämesi syöpyy.
Tunnen monia eri syistä kiusattuja lapsia ja nuoria. Joitakin hakattiin silmälasien takia. Toisia hakattiin kun olivat lyhyitä.
Pitäisikö köyhiltä kieltää lapset kun meidänkin koulussamme aika moni köyhän perheen lapsi sai todella tunte nahoissaan olevansa köyhän perheen lapsi???
Et voi syyllistää äitiäsi huumeongelmistasi, etkä siitä, että sinua kiusattiin. Jos eivät olisi kiusanneet äidistäsi, olisivat keksineet muun syyn.
Ei vittu mikä nuija! Et tainnut tajuta asian ns. pointtia. Haukuttiinko sinua vanhempien sukupuoli-identiteetin takia? Kiusattiinko sinua siksi että olit heteron lapsi? Minua kiusattiin koska olin LESBON lapsi. Katsos kun on "hippasen" normaalimpaa tulla heteroperheestä. Tollasia saa mun puolesta kiusatakkin. Ehkä olit läski tai ruma tai jotaa muuta sellasta. Minä en ollut. Kärsin vain äitini LESBOUDESTA!
Eiköhän monia kiusata myös itsestä riippumattomista syistä ?? Mä kärsin faijani alkoholismista. Luuletko, että on jotenkin parempaa olla lesbon äpärä kun rapajuopon metsämiehen äpärä? Örisevä isukkini on juonut aivonsa pihalle ja on myös agressiivinen öykkäri. Han notkuu usein ostarilla (kaikkien tuttejen nähtävänä ) ja sammuu kaupan eteen paskat housussa etc..?? mä kärsin siis vain FAIJANI ALKOHOLISMISTA!
En silti kieriskele itsesäälissä ja etsi vain syitä muista ! Enkä myöskään työnnä kaikkia vastoinkäymisiä ja omia mokia ja luonteen heikkouttani faijani niskoille... hei, jokainen kantaa itse vastuun teoistaan .. siis jos löytyy munaa siihen!!
Kyllä minua kiusattiin siitäkin, että vanhempani polttivat tupakkaa. Vaatteeni haisivat tupakalle ja olikin helppoa kulkea ohitseni nenäänsä pidellen ja hokea, kuinka pahalle tupakalle minä haisen.
En nyt muistanut tuota mainita, kun se oli yksi syistä kiusata.
Yhtä 'professorin' poikaa kiusattiin niin, että lauma poikia potki pojan sairaalaan moneksi viikoksi. Yhtä yksinhuoltaja-isän poikaa kiusattiin, koska ei ole tavallista että poika asuu isänsä kanssa.
Poika ei ollut moksiskaan.
Suosittelisin lämpimästi 'lesbon äpärälle' hakeutumista terapiaan.
Omien ongelmien ja oman ahdistuksen sälyttäminen vielä aikuisiällä äidin niskoille on vakava oire.
Aikuinen ihminen on käsitellyt koulukiusaamisen joko itsekseen tai terapeutin avulla.
Kouluissa kiusataan enemmän kuin lehdistössäkään aiheesta revitellään.
Kiusatut osaavat onneksi nykyään hakeutua yllättävän nuorinakin terapiaan keskustelemaan asiata, ennenkuin katkeruus saa yliotteen.
Kiusaamisen syy ei ole olennainen asia.
Se, selviääkö kiusaamisesta henkisesti on olennainen asia. On nuoria, jotka ovat yllättävän vahvoja, eivätkä ole kiusaamisesta kovinkaan järkyttyneitä.
Jos kiusaamisen kohteella on taipumusta mielenterveysongelmiin, kuten ilmeisesti huumeista lohtua hakeneella kirjoittajalla on, kuuluu taudin kuvaan myös syyllistäminen.
Syyllinen on aina ja kaikkialla joku muu kuin ongelmainen itse. Ja kunnes tämä ongelmainen oppii kantamaan vastuun omista tunteistaan ja omasta elämästään itse, ei ole kovinkaan paljon mahdollisuuksia ulospääsyyn.
Sinulle neuvoisin pääsemään sinuiksi äitisi lesbouden kanssa. Homofobia ja lesbo-äiti ovat hankala yhdistelmä.
Se, että sinua kiusattiin koulussa, ei ole äitisi syy, eikä lesbojen syy, eikä sen syy, että äitisi on lesbo.
Kiusaajat itse ovat syyllisiä ja vastuussa omista teoistaan.
On hyvin paljon sellaisia syitä, mistä lapsia kiusataan, jotka eivät liity lapseen itse:
äidin tai isän ammatti, vanhempien uskonnollisuus, vanhempien ihon väri, vanhempien tulotaso, asuinpaikka, talo, kodin kalusteet, lapsen vaatteet, kummallinen haju, lapsen harrastukset, vanhempien lihavuus/laihuus/rumuus/kauneus.
Pitäisikö sinun logiikallasi kaikilta vähänkin erilaisilta ihmisiltä kieltää lasten saanti, jote heidän lapsensa eivät koulussa joutuisi kiusaamisen kohteiksi?
Lapset ovat julmia, ja kiusaavat toisiaan ihan mistä tahansa!
Lakkaa sinä vuorostasi kiusaamasta äitiäsi - syyllistät häntä teosta, jota hän ei ole tehnyt.
Juuri näin =)
..on samaa mieltä myös.
vuosien myötä,olen oppinut että elämä on kuin lukematon kirja. mitä kaikkea se sisältääkään.
Mielenkiintoinen tilitys.
Sen uskottavuutta vähensivät kielioppivirheet, aggressiivinen sävy sekä uskomaton todellisuudentajun puute.
Todella älykäs ihminen ei mainosta älykkyyttään, vaan sen huomaa ihan mainostamattakin.
Kannattanee tutustua myös tunneälyä käsittelevään kirjallisuuteen, eikä muutama oppitunti empatiaakaan varmastikaan olisi pahitteeksi.
Elämä on vaikeata, mutta se on ainutkertainen kokemus.
Voit jatkaa elämälle murjottamista ja heittää mahdollisuutesi kaivoon (vaikka saavutatkin nyt jotain, sillä ei ole merkitystä, jos teet sen 'suorittaaksesi' elämää).
Positiivinen ajattelu lähtee omasta itsestä. Ja sen oppii parhaiten kun katsoo peiliin ja miettii, miksi noiden silmien ympärillä on noin paljon katkeruuden juonteita.
Minä tiedän mistä puhun. Ja silti olen tässä, nyt ja onnellinen.
Tajusin olevani vahvasti ainakin bi kolmenkympin jälkeen, mutta ennen sitä suhtautumiseni on aina ollut hyvin suvaitsevainen seksuaalisia ja muitakin vähemmistöjä kohtaan. Ihmisiä me kaikki olemme ja sisin ratkaisee, ei se ketä rakastamme tai mitä uskontoa edustamme=)Voi olla että avoimuuteni asian suhteen on vaikuttanut liikkuminen tanssija- ja taiteilijapiireissä nuoresta lähtien...siellä kun kaikenlainen poikkeava oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Sen sijaan minun on ollut vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka katsovat ahdasmielisten linssien läpi tätä maailmaa, jonka rikkaudet paljastuvat vain jos katsoo avoimin silmin.
Taidan olla onnekas lesbotyttö. Perheen tuttavapiiriin on aina kuulunut lesboja/homoja, joten vanhempani ja sisarukset pitää sitä täysin normaalina asiana ja ovat ylpeitä musta. 16-vuotiaana huomasin olevani lesbo. Ensin ahdisti, koska pelkäsin muiden tyttöjen luulevan mun olevan ihastunut heihin. Parin vuoden päästä opin hyväksymään itseni.
Olen aina ollut suvaitsevainen lesboihin, vaikka en vetoa naisiin tunne, olen ollut lesboyhteisössä 'kesälapsena', ja ne kesät oli hauskoja ja onnellisia, elämä oli välillä aika villiäkin. Tietysti joku ajattelee että mitäs täällä roikut, no ehkä kaipaan sitä menneisyyttä, nää ihmiset on jo kuolleet, osa luonnollisesti ja osa ei.
Minä en edes tiennyt mistään lesboista tai homoista ennen riparia.
Olin vain miettinyt, että jotenkin oon erilainen mutta miten --- en tiennyt.
Joten en oikein voinut suhtautuakaan.
Lestadiolaissuvun vesana sitä säästyy paljolta: elämä aukeaa rippikoulun jälkeen, kun saa juoda kahvia, käyttää koruja, pelata kortteja, lukea muitakin kuin nuorten kirjoja yms yms.
Yksi järisyttävimpiä lukukokemuksia olikin sitten Rakkauden Monet kasvot rippileirin jälkeen. Se pysäytti ja aiheutti uskomattoman Ahaa-elämyksen ja syvän uskonnollisen kriisin...