Millainen vaatetus lapsilla ennen?

lapsuudes ollessa en muista saaneeni koskaa uusia vaateita. ne ol ylleensä äitin vanhoja. vaatteita piettii ensin oikea puoli ja sitte ratkotii ja ommeltii uuvelleen ja piettii nurja puoli.

kaik ommeltii käsin ko ei ollu konetta.paikka paikan päälle loputtomiin.
kellää ei ollu antaa toiselle vanhaa vaatettaan niinko nykypäivänä.

muistos onkii et ain paleli varpaita tai käsiä. kesät on jääny minul paremmin mielee mukavimpina muistoina,sillo ko ei ollu vaatetuksesta huolta,tarkeni vähemmissäkin.

tääl joku aika sitte juteltii että monet naiset ei pitäneet ennevanhaa alushousuja.monet kesät sain miekii kulkee ilman sen takia, että niitä ei vaan ollut.

talveks ain jostain yhet ilmaantu.
pyykkii ko kuivattii ulkona oli hyvä jos yks oli vahtimassa, koska ain jottain hävis narulta.sielt vissii miekii ne alushousut talveksi sain.

muodista ei tienny mittää. sitä ihailin sillä ku oli rahhaa,hänen vaateissaa ol ain väriä.

köyhil ol vaa mustaa,harmaata ja ruskeeta. siitä vissii johtuu et mie tykkään kovast väreistä ja elänkii hurjassa värien sekamelskassa,se on niin rauhottavaa ko väri iloa heijastuu jokapuolella.

ei tulis mieleenkää panna tummii värejä päälle,siint tullee matalii ajatuksiikin.

ainoo on itsenäisyyspäivä ja hautajaiset niis mie käytän tummansinistä,mutta siin pittää olla valkosta paljon mukana.kauluksessa,kalvosimissa tai liina.

ensimmäisen uuven vaatteen sain suomes sodan jälkee kansanhuollosta.sain uuven talvitakin ja olinkii siitä hurjan ylpee.mutta sitte ko kouluun meni hienona uuvessa takissaa, niin lapset rupeskii pilkaamaan takkia.
lapsetkii tiesi mikä oli kaupasta ostettua tai kansanhuollosta saatua.

naimisii männessä viel vaatteita säästettii. jalmarin paian kaulukset käänsin. ja ko olivat niin huonoja ettei ollu mihinkää käyttöö, ne ol lattia rättejä tai män matonkuteiksi. mutta yhtää vaate riepuu ei löytyny roskalaatikosta.

nykyää suomikii on vaatetta pullollaa,suuria vaatevuoria viiää venäjälle,hyvähän se on jos hyö tarvii niitä.

tullee minulkii se soppailu halu välillä,kun vaan nään kauniin väristä tavaraa,siin saap toisel kädel vettää toista hihaa poispäin,;)))

mukavaa päivää kaikille terveisin lyyli.

Että olisin lapsena palellut vaatepulan takia.
Äiti ompeli ja korjaili vaatteita kyllä alinomaa.
Hän oli myös kova kutomaan niin että sukkiakin oli ja lapasia. Mutta muistan, kun äiti oli laittanut punaiseksi värjäämänsä pitkät sukat matonkuteisiin jotka minä satuin löytämään. Ne olivat kovin rikkinäiset ja koulussa opettaja kysyi eikö minulla ollut ehjiä sukkia lainkaan.
Äiti oli minulle tietenkin vihainen.

Toinen tapaus muistui mieleen myös äidin kutomista villasukista. Ne oli kudottu omakutoisesta langasta ja nekin äiti oli värjännyt. Vieläkin muistan selvästi niitten olleen sinipunervat, ja aamuisin itkin melkein kun niitä vedin jalkoihini, kun ne niin kovin pistelivät polvien alta. Päivän mittaan ne jotenkin sitten luontuivat.
Opettaja vielä sanoi että sellainen joka ei voi villasukkia käyttää , on vähän hermoileva.

Sitten sota-aikana kyllä palellutin varpaani, kun en saanut tarpeeksi suuria kenkiä.
Jouduimme muuttamaan toiselta paikkakunnalta toiseen kuorma-auton lavalla noin 100 km:ä.
Oli tammikuu ja kova pakkanen.

Mutta sitten -44:n jälkeen saimme amerikoista lähetettyjä vaatteita joita jo itsekin aloin korjailemaan sopiviksi.
Siinä kai oli "alkulähde" kun opin ompelulla elättämään myöhemmin perhettäni.

vaikka ne oli ratkottu vanhoista vaatteista ja kangas käännetty nurinpäin, äitini oli hyvä ompelija, ompeli kyläläisillekin ja opetti meidät tyttäretkin ompelemaan.
Se oli kyllä totta että aina oli talvella kylmä, tuuli pääsi kankaiden ja villalapasten läpi, mutta onneksi oli koulumatkan varrella taloja joissa saattoi aamulla käydä takkatulen ääressä lämmittelemässä.
Ensimmäisen kaupasta ostetun puvun sain 17 vuotiaana, se oli semmonen fuksianpunainen tanssimekko, jälestäpäin olen ajatellut, että aivan hyvin olisin semmosen osannut itsekin ommella, piti vaan saada ostonen mekko :-))