Henkeä ahdistaa, useimmiten öisin. Se tuntuu vähän samalta kuin haukotuttaisi (mutta ei kuitenkaan). Ei saa henkeä, mutta toisaalta tuntuu siltä ettei saa hengitettyä uloskaan ihan kunnolla.
Sen saa yleensä menemään ohi 10. minuutissa kun nousee istumaan. Mutta kun "kohtaus" on tullut yhden kerran, niin tulee monta kertaa ihan peräkkäin. Joskus menee puoli yötä valvoen tämän takia.
Appiukko esitteli juuri ostamaansa kuntopyörää, niinpä kokeilin sitä. Se oli melko pienellä vastuksella, mutta silti pulssi nousi pelottavan korkeaksi ja piti lopettaa meilkein alkuunsa! En kuitenkaan ollut kovasti hengästynyt, mutta sydän kyllä hakkasi kuin viimeistä päivää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minusta oireesi voisi liittyä astmaan..?
Onko sinulla esiintynyt limaneritystä ja yskää?
Olen lukenut että astma oireilisi hyvin pitkälti öisin ja aamulla. Miten vanha olet?
Minusta oireesi ei vaikuta ollenkaan sydänperäisiltä, vaikka en mikään lääkäri olekaan.
Mutta kannattaa mennä tutkimuksiin, jos epäilet jotain eikä oireesi mene itsestään ohi. En kuitenkaan usko, että sinulla mitään hätäpäivää on.