mitä mieltä?

olen siis lesbo, ja olen seurustellut jo yli neljä kuukautta erään tytön kanssa, sanotaan vaikka että Miisa. Entisellä tyttöystävälläni(vaikkapa Kaisa) ja nykyiselläni oli joskus ennen minun ja Miisan seurustelua juttua, mutta ei kuitenkaan mitään syvällisempää, eikä esimerkiksi sänkyasteelle menty. Kaisa muutti pois kotikaupungistaa minun ja uuden tyyöystäväni seurustelun takia, ja tuli käymään täällä suunnalla viikko sitten. Viime yönä hän oli todella masentunut ja kun lähdin Miisan luota, Kaisa jäi vielä sinne itkeskelemään ja muuta sellaista(hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia). He kumpikin lupasivat että hän lähtee sieltä viimeistään tunnin päästä.
Soitin myöhemmin Miisalle ja Kaisa oli siell vieläkin ja riehu ja satutti itseään. Miisa otti väkisin Kaisan luokseen vaikka tämä oli jo lähdössä pois. Aamulla kun menin paikalle, he nukkuivat vielä kumpikin, lähekkäin mutta eri peitoilla ja tyynyillä, ei siis niin niinkuin minä ja tyttöystäväni; mahdollisimman lähekkäin, samalla peitolla ja tyynyllä.
Kuitenkin, vaikka asia oli niin että Kaisalla oli paha olla ja meinasi jopa tappaa ittensä( ei ollut eilen ensimmäinen kerta kun hän siitä puhui), niin olenko liian mustasukkainen, kun valitin asiasta tyttöystävälleni?
2444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hämmentävä viesti. Ota etäisyyttä elämääsi ja kelaa asioita.

Pitäisikö itsemurha-aikeissa oleva ihminen sitten lähettää ulos yksin..?

Äänestä
  • Kyl mäkin olisin mustasukkanen tosta, mut jos se aiko oikeasti tehdä itsarin tai jotain vastaavaa,niin ei sitä ois saanu päästää yksin mihinkään. Koita unohtaa koko juttu, jos kerran mitään ei tapahtunu. Miksi sillä oli sitten niin paha olo ja itsetuhoisii juttuja?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


cirve kirjoitti:

olen siis lesbo, ja olen seurustellut jo yli neljä kuukautta erään tytön kanssa, sanotaan vaikka että Miisa. Entisellä tyttöystävälläni(vaikkapa Kaisa) ja nykyiselläni oli joskus ennen minun ja Miisan seurustelua juttua, mutta ei kuitenkaan mitään syvällisempää, eikä esimerkiksi sänkyasteelle menty. Kaisa muutti pois kotikaupungistaa minun ja uuden tyyöystäväni seurustelun takia, ja tuli käymään täällä suunnalla viikko sitten. Viime yönä hän oli todella masentunut ja kun lähdin Miisan luota, Kaisa jäi vielä sinne itkeskelemään ja muuta sellaista(hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia). He kumpikin lupasivat että hän lähtee sieltä viimeistään tunnin päästä.
Soitin myöhemmin Miisalle ja Kaisa oli siell vieläkin ja riehu ja satutti itseään. Miisa otti väkisin Kaisan luokseen vaikka tämä oli jo lähdössä pois. Aamulla kun menin paikalle, he nukkuivat vielä kumpikin, lähekkäin mutta eri peitoilla ja tyynyillä, ei siis niin niinkuin minä ja tyttöystäväni; mahdollisimman lähekkäin, samalla peitolla ja tyynyllä.
Kuitenkin, vaikka asia oli niin että Kaisalla oli paha olla ja meinasi jopa tappaa ittensä( ei ollut eilen ensimmäinen kerta kun hän siitä puhui), niin olenko liian mustasukkainen, kun valitin asiasta tyttöystävälleni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu