Zen ja moottoripyörän kunnossapito

joka täytyy lukea juuri oikeassa elämänvaiheessa, että siitä saa irti jotain.

Välillä hirveän pitkäveteinen, suoraan sanoen. Kuitenkin harmittaa, kun "lainasin" kirjan eräälle kaverille, joka ei sitä sit koskaan palauttanut. Missä lie. Olisin halunnut pitää sen lukeakseni sen toiseenkin kertaan. Toisaalta en ole koskaan viitsinyt sitä kirjastostakaan hakea.

olen lukenut kyseisen opuksen, pariin kertaan. Kummallinen kirja mutta silti ihan mielenkiintoinen ja kieltämättä kyllä vaati toisen lukukerran, että avautui paremmin. Olen lukenut Pirsigin toisenkin kirjan "Lila" (vai Lily, on sen verran aikaa siitäkin) ja sama kumma tunnelma siinäkin.

...ja joskus vähän pätkittäin sieltä täältä. Erittäin haasteellinen juttu, jonka ei kai odotetakaan selviävän kenelle tahansa yhdellä lukemisella. Pirsig vaatii lukijalta aika paljon älyllistä kapasiteettia ja joustavuutta. Hän on ilmiselvästi huippuälykäs yksilö, jonka ei ole helppo tulla ymmärretyksi junttien ja pintaliitäjien yhteiskunnassa. Mutta loistavalla taidolla hän osaa vertailla idän ja lännen filosofioita! Jonkinlainen alan perustieto auttaa kyllä jonkin verran ymmärtämään tätä tarinaa.

Ja mitenkähän tulikin mieleen vähän samantapainen *suomalainen* tarina, jossa ajetaan, ajetaan ja ajetaan ja ajaessa filosofoidaan (siinä kuitenkin yksin):
HEIMO SUSI: VIRKAMATKA.
Se on jäänyt ihmeen vähälle huomiolle, vaikka taisi joskus olla Finlandia-ehdokkaanakin. Lukekaa ja sulatelkaa, siinä on myös parahultaisesti sen lajin huumoria, jota ei täysin ymmärrä muu kuin sopivasti fiksu suomalainen!

Kirjan alussa on mainio kuvaus siitä miten me länsimaalaiset ihmiset suhtaudumme työhön. Lyhyesti: Päähenkilön moottoripyörän moottori leikkaa kiinni ja hän vie pyöränsä korjaamolle. Pyörä menee monimutkaisten vaiheiden jälkeen aina vain huonompaan kuntoon (leikkaa mm kiinni vielä kahdesti), kunnes maallikko päähenkilömme löytää kiinnileikkautumisen aiheuttaneen katkenneen tapin. Seuraavaksi lainaus suoraan kirjasta: "Minusta meidän pitäisi tällä matkalla kiinnitää siihen huomiota, tutkia sitä hieman, pohtia antaisiko tämä outo ero sen välillä mitä ihminen on ja mitä hän tekee joitakin viitteitä siitä mitä hittoa tässä 1900-luvussa on vialla. Minä en halua hoppuilla. Se on jo sinänsä myrkyllinen 1900-luvun asenne. Kun haluaa kiirehtiä jotain, se merkitsee ettei enää välitä siitä ja haluaa muihin puuhiin. Minä haluan vain päästä työskentelemään hitaasti mutta huolellisesti ja perinpohjaisesti, samassa mielentilassa kuin muista olleeni juuri ennen kuin löysin sen murtuneen tapin. tapin löysi se mielentila eikä mikään muu."