Tai ainakaan minä en aio mennä.Olen 15-vuotias ja
olen elämäni aikana saanut avioliitosta sellaisen
kuvan, etten ainakaan itse aio sitä
kokeilla...koskaan. Asuimme vähän aikaa sitten
taloyhtiössä, jossa oli yhteensä 20 asuntoa,
joissa jokaisessa asui aviopari tai perhe. Noin
12 niistä erosivat ja loput (oma isäni ja äitini
mukaan lukien) riitelivät melkein aina (jostain
taloista kuului kurkkusuora huuto ulos asti lähes
joka päivä). Olen myös omin silmin nähnyt äitini
pettävän isääni. On myös lukemattomia muita
esimerkkejä. Myöskään lapsia en halua, joten
miksi ihmeessä koskaan menisin naimisiin???
Kyllähän kumppanin kanssa voi elää yhdessä,
vaikkei naimisiin menisikään. Joten miksi sitten
mennä naimisiin, koska joskus, ennemmin tai
myöhemmin se toisen naama ei enää miellytäkään
eikä enää haluta nähdä toista koskaan. Siinä
vaiheessa on paljon helponpi, jos ei olla
naimisissa, ei tarvitse kaiken maailman
erojuttuja järjestellä.
Siinä oli minun mielipiteeni, mutta tiedän että
kaikilla ne ovat erilaisia.
olen elämäni aikana saanut avioliitosta sellaisen
kuvan, etten ainakaan itse aio sitä
kokeilla...koskaan. Asuimme vähän aikaa sitten
taloyhtiössä, jossa oli yhteensä 20 asuntoa,
joissa jokaisessa asui aviopari tai perhe. Noin
12 niistä erosivat ja loput (oma isäni ja äitini
mukaan lukien) riitelivät melkein aina (jostain
taloista kuului kurkkusuora huuto ulos asti lähes
joka päivä). Olen myös omin silmin nähnyt äitini
pettävän isääni. On myös lukemattomia muita
esimerkkejä. Myöskään lapsia en halua, joten
miksi ihmeessä koskaan menisin naimisiin???
Kyllähän kumppanin kanssa voi elää yhdessä,
vaikkei naimisiin menisikään. Joten miksi sitten
mennä naimisiin, koska joskus, ennemmin tai
myöhemmin se toisen naama ei enää miellytäkään
eikä enää haluta nähdä toista koskaan. Siinä
vaiheessa on paljon helponpi, jos ei olla
naimisissa, ei tarvitse kaiken maailman
erojuttuja järjestellä.
Siinä oli minun mielipiteeni, mutta tiedän että
kaikilla ne ovat erilaisia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
se naimisiin menemättömyys eroprosessia juurikaan
helpommaksi tee. yhtä raskasta se on silti
tunnepuolella ja lain mukaan avoliitotkin ovat
nykyisin avioliittoon rinnastettavia.
millähän tavalla LAIN mukaan avoliitot on
rinnastettavissa avioliittoon?
Minä olen ollut naimisissa
30 vuotta ja vaimon naama
on kuin kotkan perse.
Jos menen naapurin
miehen luo kahville,
vaimo haukkuu homoksi.
Tekis mieli erota,
mutta erotessa naiset on
petoja. Ne riepottelee
miehen ihan vereslihalle
ja infarktiin. Siinä ne
käyttävät lapsia ja tuttuja
hyväksi, valehtelevat niille
minkä ehtivät. Siksi minäkin
katson sitä "kotkan persettä"
yhä, mutta nain takaapäin
niin ei tarvitse naamaa
katsoa ja sen hampaatkin
haisevat, ei uskalla mennä
hammaslääkäriin, kuorsaakin
pirusti, potkaisen sen aina
hereille, että saan nukutuksi
vaikka puoli tuntia
yössä.
Olen itse eronnut, en siksi etten oisi naamaa
kestänyt vaan siksi että halusin tylsän arjen
tilalle jotain muuta.Kuullostaa typerältä tiedän.
Mutta EI SE VAIHTAMALLA PARANE!!!
USKOKAA VAAN!! Ei ainakaan nuorempaan vaihtamalla.
Tuo tullessaan vaikka mitä.
Lapsetkin on sitä mieltä vaikka eivät kyllä
entistäkään elämää takaisin halua.Ei kukaan
meistä.Että sillälailla naimisiin meno on
ylimainostettua vaikka rakkaudesta menisikin.
Ei ihmistä ole luotu yksiavioiseksi!!
Olen vielä toistaiseksi itse aviossa ja
TOTAALISEN kyllästynyt arkeen. En minä elämältäni
suuria odota, en. Kun saisin edes töitä itselleni
kun olen kouluttanut itseäni. Kotona olo on yhtä
helvettiä. Ensin synnytit ja hoidit perhettä ja
elit milloin kenellekkin. Nyt on tullut MINUN
vuoroni! En halua pestä pyykkivuorta, haluan
mennä vapaasti ilman että tarvitsee järjestellä
lastenhoitajaa. Ero toisi minulle kauan ja
hartaasti odotetun katkon elämääni. Kun olisi
hiljaista niin olisi sitä kanssa. Ei tarvis koko
ajan kelata milloin kukakin syö ja mitä ja
tuleeko joku ja kuka seuraavaksi menee ja minne?
Viikonloppuäitiys kunniaan. Olen nyt vain 50%
äiti lapsilleni, koska olen niin uupunut tähän.
Jos olisin viikonloppuäiti jaksaisin ne päivät
olla 110% äiti lapsilleni, sillä toki minä heitä
rakastan. Ja se oma rauha, voi sitä minä kaipaan.
Onko kohtalotovereita? Kertokaa miten olette
jaksaneet eteenpäin? Hyvää syksyä kaikille.
Ajan myötä rakkaushan vaan syvenee, mitä pellejä
te oikein puhutte riitelystä ja pettämisestä,
sehän on vapaaehtoista, ei kenenkään oo pakko
riidellä eikä pettää, ettekö osaa kommunikoida
luontevasti, ettekö osaa tyydyttää toista?
Ette taida olla sivistyneitä ihmisiä, varmaan
jostain luolasta, elukoita.
Hävetkää, pilaatte vielä lapsenne, ja teillä on
vielä äänioikeuskin annettu, voi julmettu!
Noin varmaankin kaikki 15-veet ajattelee,
muistaakseni minäkin.
Silti menin naimisiin erotakseni 12 vuotta
myöhemmin, eikä kaduta pätkääkään, niin hyviä
muistoja jäi mm kaksi ihanaa lasta, joita
hoidamme yhteishuoltajuudessa sulassa sovussa,
niin kuin erokin tapahtui.
Ei vaan sovittu yhteen, silti ei tarvinnut
tapella, vaan yhdessä päätettiin erota.