Gurdjieffista edelleen. Myöhäisheränneenä lörpöttelen muutamia ajatuksiani, kokeneemmat voinevat kommentoida tai kohauttaa olkiaan.
Nauru. G. sanoo että nauru on menetelmä jolla ylimääräinen energia purkautuu jotta tämä kielteisenä ei myrkyttäisi ihmistä. Oletan, että energian paljous sinänsä ei ole kielteistä, vaan kielteistä on tasapainoton tila, jossa yhtä energiaa on liikaa (yin taikka yang, tahi mitä nimityksiä nyt sitten käyttääkin). Se että Jeesus ei G:n mukaan nauranut on siis nimenomaan merkki siitä että J:n energiat olivat tasapainossa.
Minulla on visio itsestäni tulevaisuuden inkarnaatiossa, ja näen itseni varsin vakavana. Olen ihmetellyt että tuleeko minusta huumorintajuton tomppeli. Mutta ehkäpä kyse ei sitten olekaan siitä! (Huomautettakoon että mikäli teen parhaani tässä nyk. elämässäni, oletan että tuleva minuus voi olla entistäkin enemmän suoranaista jatkoa nykyiselle, jotta minun ei tarvitse sitten niin reippaasti hörpätä sitä Lethen vettä.) – Jokatapauksessa jatkuva ”hauskuuttaminen”, itsensä ja muiden, lienee vain osoitus jatkuvasta epätasapainosta, ei suinkaan välttämättä siitä että ihmisellä olisi myönteisessä mielessä paljon energiaa. Tätä minun sietää pohtia, ja ehkäpä joidenkin muidenkin.
Systeemit. Olen kyllästynyt kaikenlaiseen maailmaa ja ihmistä selittäviin kaavioihin ja järjestelmiin, enkä oikein lämpene G:n vety-jutuille. Haluaisin tietää mitä hyötyä ihmiselle on näperrellä tällaisten juttujen kanssa? Vai ovatko vety-kaaviot ylikorostuneet Ouspenskyn tietoisuudessa, jonka vuoksi ”Sirpaleita...”-kirja sitten on niin väärällään sitä vety-tohinaa?
Mekaanisuus. Tämä voisi olla tärkein pointti koko G:n jutuissa. Eihän sitä voi kuin ihmetellä vain, kun näkee selvästi että jokin tietty teko tai puhe johtaa vain idioottimaisuuteen, ja silti jatkaa sitä pystymättä lopettamaan vaikka mikä olisi! Mekaanisuus on mielestäni se juttu jota vastaan varsinainen taistelu käy, vaikka voi tietysti ajatella että ”jumala” ja ”luonto” ovat ikäänkuin synonyymeja sille. Jumalan ”tahto” ja luonnonlaki kun nimittäin on juuri sitä mekaanisuutta. Ei ”jumala” tahdo että ihminen saavuttaisi taivaan (=korkeimman tietoisuudentilan). Jumala tarvitsee ihmisen tunteita ja ajatuksia appeekseen, eikä niissä ole minkäänlaista maustetta jos ihminen alkaa päästä kärsimyksen pyörän ulkopuolelle! Loppuu ”Tuulen viemää” –elämä. ”Kohtalon” kolhut pelkästään huvittavat enää. Mitä syytä ”jumalalla” olisikaan ”luoda” koko olemassaolevaa hässäkkää kuin omaksi huvikseen, omaksi nautinnokseen ja omaksi ”ravinnokseen”.
Mutta tuo on kaikki taas sellaista minkä joku toinen sanoisi toisin. Joka toisen sanan joutuu laittamaan lainausmerkkeihin, ja siltikin on uhkana täydellinen väärinymmärrys...
Kolminaisuus. Olen pitkään ollut vastakarvaan dualismille, koska mielestäni on naurettavaa että ns. okkultismia tms. harrastava ei suurissa pohdinnoissaan pääse pidemmälle kuin Tahvo Tavallinen: on olemassa vastakohtia. Niin? Mitä sitten? Sitten on kuulema tärkeää tunnistaa mistä voimasta milloinkin on kyse. Voi herraisä. Minusta sekin on toissijaista. Mutta entäpä kolmas voima?! Neutraliteetti tai välittävä voima. Koska ja missä kuulee siitä puhuttavan? Unohdetaan mielellään että yhtälailla kuin heiluri on joskus ääripisteessään vasemmalla ja joskus oikealla, on se ohikiitävän hetken ajan myös liikkeensä puolivälissä, keskikohdassa. Se kohta on minusta hyvin mielenkiintoinen. Tilanne, jossa ei ole eitä eikä kyllää. Ei jumalaa eikä saatanaa. Voi tietysti olla että se piste on ihmisen kannalta epäolennainen ja käyttökelvoton, kenties siinä kohdin on sellainen sokea piste että ihmisen järki ei sitä edes käsitä. Millaista on kun vastakohtia ei ole?
Siinäpä joitakin ajatuksia.
Nauru. G. sanoo että nauru on menetelmä jolla ylimääräinen energia purkautuu jotta tämä kielteisenä ei myrkyttäisi ihmistä. Oletan, että energian paljous sinänsä ei ole kielteistä, vaan kielteistä on tasapainoton tila, jossa yhtä energiaa on liikaa (yin taikka yang, tahi mitä nimityksiä nyt sitten käyttääkin). Se että Jeesus ei G:n mukaan nauranut on siis nimenomaan merkki siitä että J:n energiat olivat tasapainossa.
Minulla on visio itsestäni tulevaisuuden inkarnaatiossa, ja näen itseni varsin vakavana. Olen ihmetellyt että tuleeko minusta huumorintajuton tomppeli. Mutta ehkäpä kyse ei sitten olekaan siitä! (Huomautettakoon että mikäli teen parhaani tässä nyk. elämässäni, oletan että tuleva minuus voi olla entistäkin enemmän suoranaista jatkoa nykyiselle, jotta minun ei tarvitse sitten niin reippaasti hörpätä sitä Lethen vettä.) – Jokatapauksessa jatkuva ”hauskuuttaminen”, itsensä ja muiden, lienee vain osoitus jatkuvasta epätasapainosta, ei suinkaan välttämättä siitä että ihmisellä olisi myönteisessä mielessä paljon energiaa. Tätä minun sietää pohtia, ja ehkäpä joidenkin muidenkin.
Systeemit. Olen kyllästynyt kaikenlaiseen maailmaa ja ihmistä selittäviin kaavioihin ja järjestelmiin, enkä oikein lämpene G:n vety-jutuille. Haluaisin tietää mitä hyötyä ihmiselle on näperrellä tällaisten juttujen kanssa? Vai ovatko vety-kaaviot ylikorostuneet Ouspenskyn tietoisuudessa, jonka vuoksi ”Sirpaleita...”-kirja sitten on niin väärällään sitä vety-tohinaa?
Mekaanisuus. Tämä voisi olla tärkein pointti koko G:n jutuissa. Eihän sitä voi kuin ihmetellä vain, kun näkee selvästi että jokin tietty teko tai puhe johtaa vain idioottimaisuuteen, ja silti jatkaa sitä pystymättä lopettamaan vaikka mikä olisi! Mekaanisuus on mielestäni se juttu jota vastaan varsinainen taistelu käy, vaikka voi tietysti ajatella että ”jumala” ja ”luonto” ovat ikäänkuin synonyymeja sille. Jumalan ”tahto” ja luonnonlaki kun nimittäin on juuri sitä mekaanisuutta. Ei ”jumala” tahdo että ihminen saavuttaisi taivaan (=korkeimman tietoisuudentilan). Jumala tarvitsee ihmisen tunteita ja ajatuksia appeekseen, eikä niissä ole minkäänlaista maustetta jos ihminen alkaa päästä kärsimyksen pyörän ulkopuolelle! Loppuu ”Tuulen viemää” –elämä. ”Kohtalon” kolhut pelkästään huvittavat enää. Mitä syytä ”jumalalla” olisikaan ”luoda” koko olemassaolevaa hässäkkää kuin omaksi huvikseen, omaksi nautinnokseen ja omaksi ”ravinnokseen”.
Mutta tuo on kaikki taas sellaista minkä joku toinen sanoisi toisin. Joka toisen sanan joutuu laittamaan lainausmerkkeihin, ja siltikin on uhkana täydellinen väärinymmärrys...
Kolminaisuus. Olen pitkään ollut vastakarvaan dualismille, koska mielestäni on naurettavaa että ns. okkultismia tms. harrastava ei suurissa pohdinnoissaan pääse pidemmälle kuin Tahvo Tavallinen: on olemassa vastakohtia. Niin? Mitä sitten? Sitten on kuulema tärkeää tunnistaa mistä voimasta milloinkin on kyse. Voi herraisä. Minusta sekin on toissijaista. Mutta entäpä kolmas voima?! Neutraliteetti tai välittävä voima. Koska ja missä kuulee siitä puhuttavan? Unohdetaan mielellään että yhtälailla kuin heiluri on joskus ääripisteessään vasemmalla ja joskus oikealla, on se ohikiitävän hetken ajan myös liikkeensä puolivälissä, keskikohdassa. Se kohta on minusta hyvin mielenkiintoinen. Tilanne, jossa ei ole eitä eikä kyllää. Ei jumalaa eikä saatanaa. Voi tietysti olla että se piste on ihmisen kannalta epäolennainen ja käyttökelvoton, kenties siinä kohdin on sellainen sokea piste että ihmisen järki ei sitä edes käsitä. Millaista on kun vastakohtia ei ole?
Siinäpä joitakin ajatuksia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä en jaksanut lukea niitä vetyjuttuja ollenkaan. Muutenkin gurdjieffin kosmologiasta tuli sellainen tunne, että se on tarkoitettu ennemminkin allegoriaksi kuin joksikin "kemiallisen musiikin" oppitunniksi, joksi se on ainakin Ouspenskyn mielessä vääntynyt. Gurdjieff itse oli mielestäni ennemminkin jonkinlainen sci-fi kirjailija, joka välitti esoteerista tietoa vertauskuvallisin keinoin. Tärkeintähän hänen mielestään oli käytännön toiminta ennemmin kuin pohdiskelu. Sain jotenkin sellaisen käsityksen itse lukiessani vuorotellen Ouspenskyn In Search of Miraclesia ja Schwallwer de Lubicztin oppilaan André Waldenbrockin kirjaa Al-Kemi, että molemmissa opettaja-oppilas suhteissa pitkien ja monimutkaisten teorialuentojen tarkoitus ei niinkään ollut tehdä mitään selväksi, vaan pitää yllä jatkuvaa syvää hämmennyksen tilaa, joka antaisi mahdollisuuden oppilaalle suorittaa juuri sellainen "älyn voltti tuntemattomaan" jonka mm. Castaneda kuvaili jossakin päin kirjallista tuotantoaan.
Hermeettiset kaaviot ovat monitasoisia. Ensinäkemältä ne ovat käsittämättömiä. Tutkimalla niitä syntyy nopeasti selvä käsitys niiden merkityksestä, joka kuitenkin pian romuttuu jonkin häiritsevän ristiriidan vuoksi. Kun uusi näkökulma jälleen syntyy, ongelma ratkeaa, mutta nyt jokin toinen asia on jälleen pielessä. Jos oppilas pääsee niin pitkälle ettei enää mikään diagrammeissa ja kaavioissa hämmennä häntä, on opettajan pakko vaikka keksiä päästään jotain lisää "entistäkin tärkeämpiä salaisuuksia, joista emme ole voineet aikaisemmin vielä puhua", jotta juoni ei mene pieleen.
En tiedä varmasti oliko näin, mutta uskoakseni Gurdjieffilla oli ainakin kaksi tavoitetta kirjoituksissaan: Ne palvelivat päällisin puolin hänen tarvetta välittää ajatuksiaan ja työskentelymenetelmiään eteenpäin vertauskuvallisesti, sekä piilotetulla tasolla niiden tarkoitus oli aiheuttaa sekavuutta ja siten muuntaa oppilaiden tietoisuuden tilaa avoimemmaksi vastaanottamaan mystisiä vihkimyksiä.
:a:
On niin helppo jäädä pintatasolle pähkäilemään kaikkia järjestelmiä hyväksyen tai hyläten, ja unohtaa että se ei ehkä olekaan se pointti toimiiko se järjestelmänä vai ei.
Mieleen tuleekin, lienevätkö monet "mahdottomuudet" eri uskonnoissa tarkoitetut tekemään uskovaiset niin kaheleiksi ristiriitojensa kanssa, että he tajuavat uskontonsa välineellisyyden ja pääsevät vihdoin eksoterisista ympyröistä esoteerisiin, jossa "kaikki on Yhtä".
Mutta helpoitenhan ihminen vain kiusaa itsensä puolikuoliaaksi ja tukahduttaa itsestään Oivalluksen...
"Mutta entäpä kolmas voima?! Neutraliteetti tai välittävä voima. Koska ja missä kuulee siitä puhuttavan? Unohdetaan mielellään että yhtälailla kuin heiluri on joskus ääripisteessään vasemmalla ja joskus oikealla, on se ohikiitävän hetken ajan myös liikkeensä puolivälissä, keskikohdassa. Se kohta on minusta hyvin mielenkiintoinen. Tilanne, jossa ei ole eitä eikä kyllää. Ei jumalaa eikä saatanaa."
Entä jos tuo kohta on ihminen?