Laulu rakastamisen vaikeudesta
”Mä tiedän, että mä oon mihinkään tyytymätön paska”, ajatteli Alina istuessaan omassa vakio pulpetissaan luokan oikeassa takakulmassa. Opettajien terävien huomautuksien ulkopuolella. ”Oscar. Oscar on maailman ihanin poika. Kukaan jätkä 100 kilometrin säteellä ei oo yhtä kiltti, huomaavainen ja fiksu kun Oscar. Ja mä, pieni tavallinen takapulpetin harmaa hiiri Venla Alina, oon niin onnellinen, että mä oon Oscarin kanssa yhessä. Oon ollu jo pitkään. Mutta silti, jokin mussa ei oo tyytyväinen tähän tilanteeseen. Jokin itsekeskeinen osa mussa haluaa parempaa, haluaa seikkailua, vaaroja, epätietoisuutta. Sitä kaikkea mitä mä en saa Oscarilta. Kaiken muun mä saan Oscarilta. Oscar on ollu mulle aina hyvä, liian hyvä, mutta silti mä kaipaan sitä mustaa, vaarallista, osaa”. Englanninkielen opettaja, Haukan Paska – niin kuin Alina ja muut häntä kutsuivat, keskeytti Alinan ja muiden kevyen nuokkumisen kysymällä jotain partikkeleista – tai jostain. Ei kai se sitä itsekkään tiennyt. Ihme mummo. Vihdoinkin kello soi ja Alina poistui virran mukana välitunnille, etsien koko ajan katseellaan Oscaria. Alinalla ei ollut muita ystäviä. Mutta ei Alina siitä ollut koskaan välittänyt, Alinalle oli aina riittänyt Oscar. Aina. Niin ennen aina. Alina oli hiljainen, hyvä koulussa, opettajien vakiosuosikki ja muutenkin suloinen. Ei kapinoiva, jotain ihan muuta. Kyllä Alina osasi pitää puoliaan ja sanoa takaisin jos joku vittuili. Mutta Alina piti sen oman puolensa itsellään.
”Oscar, mun oma nalle karhu!” Alina huusi nähdessään Oscarin nojailemassa koulun ilmoitustauluun. ”Mennäänkö yhdessä syömään Helinä-Keijuni?” He lähtivät kohti ruokalaa käsi kädessä. Kuka tahansa ulkopuolinenkin huomasi, että Oscar ja Alina tunsivat toisensa läpikotaisin. Samat leikit lapsena, melkein samat läksyt isompana. Samat tulevaisuuden suunnitelmat. Unelma pari. Ainoa aukko asiassa oli, että Alina tiesi joutuvansa muuttamaan viiden vuoden päästä Uuteen-Seelantiin. Sen takia Alina oli kansainväliselle ylä-asteellekin joutunut. Että hän oppisi puhumaan kunnolla englantia. Oscarin vanhemmat eivät pitäneet nuorten suunnitelmasta muuttaa yhdessä omaan asuntoon Uudessa-Seelannissa. Mutta Oscar oli luvannut Alinalle, että he pysyisivät aina yhdessä. ”Forever together”, sanoi Oscar usein Alinalle ja painoi hellästi suukon Alinan otsalle. ”Mä rakastan sua, tiesitkö?” kysäisi Alina ja katsoi hellästi Oscaria. ”Näytä kuinka paljon”, virnisti Oscar ja kietoi kätensä Alinan ympärille. Viereisessä pöydässä olevat lukiolaiset vihelsivät ja taputtivat. Oscar rakasti Alinaa. Ja Alina rakasti Oscaria.
”Vittu, oli taas ihan pakko Julie”, kuiskasi Jonatan mielessään kun Julie selitti kavereilleen jotain edellisillan sekoiluista. Kaikki Julien kanaystävät katsoivat samaan aikaan Jonatania arvioivasti ja repesivät nauruun. Julie tuli Jonatanin viereen ja sanoi omistavalla äänellä: ”Älkää kiusatko mun omaa kulta-Joooooonatania, vai mitä hani?” Julie sano ja töytäisi takapuolellaan Jonatania reiteen. Jonatan ei voinut sietää, kun Julie taivutti hänen nimeänsä. Jooooooonatan. Muutenkin Jonatan koki itsensä huonoksi ja ala-arvoiseksi heidän seurustelusuhteessaan. Mutta ei Jonatan voinut Julieta jättää, Jonatan ei ollut tottunut olemaan yksin, sitä paitsi, jos Jonatan jättäisi Julien, joka oli yksi koulun suosituimmista ja halutuimmista tytöistä, hän menettäisi samalle omankin asemansa, jota hän ei ollut valmis menettämään, ainakaan vielä. Ja kyllä Jonatan rakasti Julieta, jotenkin. Silloin kun he istuivat kaksin punaviinilasien äärellä takan edessä ja tuijottivat sylikkäin liekkejä, jotka nuolivat säälimättömästi puita, hän tunsi rakastavansa Julieta. Ja silloin, kun muutaman kaljan ja tupakan jälkeen Julie tuli Jonatanin viereen ja otti tämän kädestä kiinni ja puristi hellästi. Mutta Jonatan kaipasi suhteelta enemmän, vakavia keskusteluja ja yhteenkuuluvuutta. Jonatan tunnettiin koulussa suosittuna ja kovana jätkänä, joka ei mitään hellyyttä kaipaa. Ei sitä kukaan hänelle olisi osannut antaakaan.
Jatkoa on kyllä vielä, tässä ensimmäinen sivu...
”Mä tiedän, että mä oon mihinkään tyytymätön paska”, ajatteli Alina istuessaan omassa vakio pulpetissaan luokan oikeassa takakulmassa. Opettajien terävien huomautuksien ulkopuolella. ”Oscar. Oscar on maailman ihanin poika. Kukaan jätkä 100 kilometrin säteellä ei oo yhtä kiltti, huomaavainen ja fiksu kun Oscar. Ja mä, pieni tavallinen takapulpetin harmaa hiiri Venla Alina, oon niin onnellinen, että mä oon Oscarin kanssa yhessä. Oon ollu jo pitkään. Mutta silti, jokin mussa ei oo tyytyväinen tähän tilanteeseen. Jokin itsekeskeinen osa mussa haluaa parempaa, haluaa seikkailua, vaaroja, epätietoisuutta. Sitä kaikkea mitä mä en saa Oscarilta. Kaiken muun mä saan Oscarilta. Oscar on ollu mulle aina hyvä, liian hyvä, mutta silti mä kaipaan sitä mustaa, vaarallista, osaa”. Englanninkielen opettaja, Haukan Paska – niin kuin Alina ja muut häntä kutsuivat, keskeytti Alinan ja muiden kevyen nuokkumisen kysymällä jotain partikkeleista – tai jostain. Ei kai se sitä itsekkään tiennyt. Ihme mummo. Vihdoinkin kello soi ja Alina poistui virran mukana välitunnille, etsien koko ajan katseellaan Oscaria. Alinalla ei ollut muita ystäviä. Mutta ei Alina siitä ollut koskaan välittänyt, Alinalle oli aina riittänyt Oscar. Aina. Niin ennen aina. Alina oli hiljainen, hyvä koulussa, opettajien vakiosuosikki ja muutenkin suloinen. Ei kapinoiva, jotain ihan muuta. Kyllä Alina osasi pitää puoliaan ja sanoa takaisin jos joku vittuili. Mutta Alina piti sen oman puolensa itsellään.
”Oscar, mun oma nalle karhu!” Alina huusi nähdessään Oscarin nojailemassa koulun ilmoitustauluun. ”Mennäänkö yhdessä syömään Helinä-Keijuni?” He lähtivät kohti ruokalaa käsi kädessä. Kuka tahansa ulkopuolinenkin huomasi, että Oscar ja Alina tunsivat toisensa läpikotaisin. Samat leikit lapsena, melkein samat läksyt isompana. Samat tulevaisuuden suunnitelmat. Unelma pari. Ainoa aukko asiassa oli, että Alina tiesi joutuvansa muuttamaan viiden vuoden päästä Uuteen-Seelantiin. Sen takia Alina oli kansainväliselle ylä-asteellekin joutunut. Että hän oppisi puhumaan kunnolla englantia. Oscarin vanhemmat eivät pitäneet nuorten suunnitelmasta muuttaa yhdessä omaan asuntoon Uudessa-Seelannissa. Mutta Oscar oli luvannut Alinalle, että he pysyisivät aina yhdessä. ”Forever together”, sanoi Oscar usein Alinalle ja painoi hellästi suukon Alinan otsalle. ”Mä rakastan sua, tiesitkö?” kysäisi Alina ja katsoi hellästi Oscaria. ”Näytä kuinka paljon”, virnisti Oscar ja kietoi kätensä Alinan ympärille. Viereisessä pöydässä olevat lukiolaiset vihelsivät ja taputtivat. Oscar rakasti Alinaa. Ja Alina rakasti Oscaria.
”Vittu, oli taas ihan pakko Julie”, kuiskasi Jonatan mielessään kun Julie selitti kavereilleen jotain edellisillan sekoiluista. Kaikki Julien kanaystävät katsoivat samaan aikaan Jonatania arvioivasti ja repesivät nauruun. Julie tuli Jonatanin viereen ja sanoi omistavalla äänellä: ”Älkää kiusatko mun omaa kulta-Joooooonatania, vai mitä hani?” Julie sano ja töytäisi takapuolellaan Jonatania reiteen. Jonatan ei voinut sietää, kun Julie taivutti hänen nimeänsä. Jooooooonatan. Muutenkin Jonatan koki itsensä huonoksi ja ala-arvoiseksi heidän seurustelusuhteessaan. Mutta ei Jonatan voinut Julieta jättää, Jonatan ei ollut tottunut olemaan yksin, sitä paitsi, jos Jonatan jättäisi Julien, joka oli yksi koulun suosituimmista ja halutuimmista tytöistä, hän menettäisi samalle omankin asemansa, jota hän ei ollut valmis menettämään, ainakaan vielä. Ja kyllä Jonatan rakasti Julieta, jotenkin. Silloin kun he istuivat kaksin punaviinilasien äärellä takan edessä ja tuijottivat sylikkäin liekkejä, jotka nuolivat säälimättömästi puita, hän tunsi rakastavansa Julieta. Ja silloin, kun muutaman kaljan ja tupakan jälkeen Julie tuli Jonatanin viereen ja otti tämän kädestä kiinni ja puristi hellästi. Mutta Jonatan kaipasi suhteelta enemmän, vakavia keskusteluja ja yhteenkuuluvuutta. Jonatan tunnettiin koulussa suosittuna ja kovana jätkänä, joka ei mitään hellyyttä kaipaa. Ei sitä kukaan hänelle olisi osannut antaakaan.
Jatkoa on kyllä vielä, tässä ensimmäinen sivu...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mä tykkäsin joten jatka vaan=)
Ulkona oli sateista ja koleaa. Julien ja Jonatanin oli pitänyt mennä polttamaan ja juomaan perjantain kunniaksi läheiseen metsään, mutta sää oli yllättänyt heidät. Muu porukka meni ulos sateesta huolimatta, mutta Julie ei halunnut riskeerata terveyttänsä yhden kännin takia. Sen kerkeäisi hankkia myöhemminkin. Illalla Jonatan soitti Julielle ja he sopivat tapaavansa Julien mummon talon luona, koska Julien mummo oli Ruotsin risteilyllä.
He hakivat puita ulkoa ja saivat takan syttymään, märistä puista huolimatta. He kantoivat huovan, viinilasit ja mummon punaviini pullon takan eteen. Nämä olivat niitä hetkiä jolloin sekä Julie, että Jonatan toivoivat jatkuvan ikuisesti. ”Mä rakastan sua niin paljon, et siihen ei riitä mitkään sanat tässä maailmassa”, kuiskasi Julie Jonatanin korvaan ja vetäytyi lähemmäs Jonatania. ”Niin mäkin sua. Mä rakastan sua jopa enemmän kun Pippiniä ja Merriä”, kuiskasi Jonatan ja alkoi hytkyä naurusta. Pippin ja Merri olivat Jonatanin pikkusiskon rääkättyjä kultakaloja, joita Jonatan vihasi. ”Hullu mies”, kuiskasi Julie, katsoi Jonatania kissan silmillään ja suuteli Jonatania ensin pehmeän vaativasti, sitten lujemmin. Ulkona sateessa istuva orava katsoi oksaltaan kahta toisiinsa kääriytynyttä hahmoa.
Seuraavana päivänä Alina soitti Oscarille: ”Tuutko kattoon jäkispeliä? Jos nähtäis kuudelta jäähallin pihalla et saadaan varmasti liput?” kysyi Alina, jonka äänestä kuulsi into. ”Mulle ei oo edelleenkään selvinny miks sä käyt jäkispeleissä, vaikka se vihaat sitä peliä. Verta, hikee ja tappeluita. Ei oikein sun juttu”, sanoi Oscar, katsoi huoneensa seinällä olevaa kuvaa Alinasta ja virnisti itsekseen. ”Kyllä se sen tiät, kato jos mä löydän jonkun oikein komeen yksilön, mä voin vaihtaa sut siihen, eks oo kätevää?” naurahti Alina kujeilevasti. ”Pitäisköhän munkin mennä sit johonkin muotinäytökseen tai vastaavaan? Ei vai, täs on nyt sellanen juttu, et mä en oikein pääsis, kun mummu on joutunu sairaalaan sen umpisuolen takia, ja mun pitäis mennä lukeen sille Aamulehtee”, vastasi Oscar hieman platonisella äänellä. ”Harmi, soittele sit illalla, mikä sen vointi on. Ei kai sua haittaa jos meen yksin?” kysyi Alina. ”Ei tietystikään, kuhan muistat pitää näppis irti niistä pelaajista”, vastasi Oscar piruilevalla äänellä. He vaihtoivat vielä normaalit ”moit”, ”mä rakastan suat” ja ”soitellaan”. Alina laski puhelimen alas ja meni vaihtamaan vaateet.
”Entä jos me ei saada lippuja?” kysyi Julie silmät huolesta laajenneina. ”Oonko muuten sanonu et sulla on aivan jumalaiset simmut? Ja älä huoli, mulla on jo liput, sain ne Reiskalta”, vastasi Jonatan Julielle heidän kävellessään tietä alaspäin kohti jäähallia. Jäähallin asiakkaille varattu parkkipaikka oli jo lähes täynnä, mutta silti autoja soljui hiljaisena virtana kohti parkkipaikkaa pakokaasupilvien keskellä. ”Sä oot paras”, Julie sanoi ja tönäisi Jonatanin lähimpään lumipenkkaan. Jonatan veti Julien peräänsä ja lopulta molemmat pyörivät maassa lumisina, mutta onnellisina.
Alina oli löytänyt paikkansa viime hetkellä. Juuri kun hän istui paikallensa tuomari vihelsi pelin käyntiin. Jokerit aloitti loistavasti. Alina seurasi peliä silmä kovana, kunnes hän havahtui siihen, että joku yritti tunkeutua hänen ohitseen. Alina katsahti ylöspäin ja huomasi oikealla puolellaan punatukkaisen, suloisen pojan. ”Ai anteeks”, sanoi Alina, lehahti punaiseksi ja siirsi jalkojaan, jotta poika pääsisi ohi. Hän istui Alinan viereen vasemmalle puolella olevalle tyhjälle paikalle. He juttelivat niitä näitä pelin lomassa ja poika kertoi Alinalle jääkiekosta, vaihto-oppilasvuosistaan Väli-Amerikassa ja koulustaan. Puhe soljui Alinan korvien ulottumattomissa kun Jokerit teki maalin ja yleisö nousi ylös ja ulvoi kannustusta ja buuausta. ”Häh, mitä sä sanoit äsken, mulla meni vähän ohi?” kysyi Alina heti kun meteli oli laantunut ja peli jatkui. ”Niin, että tota sulla on tosi kauniit silmät. Ja sun nenä on samanlainen kun mun exällä”, sanoi poika vaieten ja katsoi surullisen näköisenä kohti jäähallin kattoa. Alina katsoi parhaaksi vaieta ja alkoi tuijottaa eteenpäin hallin toisella puolella olevia katsojia. Hänen silmiinsä pisti musta tukka Jokerin lipun keskeltä. Musta tukka kuului pieni kokoiselle, suloiselle jätkälle. Alina virnisti itsekseen, kunnes huomasi pojan vasemmalla puolella olevan tytön, joka kietoi kätensä mustahiuksisen pojan ympärille ja kuiskasi jotain tämän korvaan. Poika nyökkäsi huolestuneen näköisenä, tyttö nousi ylös ja pujahti äänettömästi verhojen välistä. Poika keskittyi jälleen peliin, mutta Alina ei saanut silmään irti pojasta. Alinan vieressä istuva poika puhui jotain, mutta Alina vain nyökkäsi pojan puheille. Mustatukkainen poika nosti katseensa ja katsoi isosta taulusta peliaikaa. Kun poika alkoi hitaasti laskea katsettaan tulostaulusta heidän katseensa kohtasivat. He katsoivat toisiaan suoraan silmiin. Ässät teki maalin, yleisö hurrasi ja nousi seisomaan, mutta he vain tuijottivat toisiaan. Alina tunsi sydämensä lyövän tuplasti enemmän kuin normaalisti. Hän mietti mitä poika ajatteli. Alinan vieressä istuva poika oli huomannut Alinan herpaantumisen ja tönäisi Alinaa kevyesti. Alina säpsähti ja menetti katsekontaktinsa mustahiuksiseen poikaan. Hieman kärttyisänä Alina kysyi pojalta: ”Noh?” Poika jatkoi siitä mihin oli jäänyt, mutta Alina ei enää kuunnellut. Hän yritti etsiä katseellaan sitä salaperäistä mustahiuksista, pientä poikaa, mutta ihmiset, jotka lähtivät hakemaan ruokaa erätauolla, peittivät Alinan näkyvyyden. Kun ihmiset vihdoin väistyivät, pojan paikka oli tyhjä.
Edelleenkin pistäkää vaan arvostelua...
Poikkeava viittaa siis siihen, että tekstissäni on paljon kirjoitusvirheitä? Jatkoa tulee, jos sitä halutaan
Tosi hyvä.. ..Tosin Ilves on paras!! =) Mut ehdottomasti jatkoo!!
... erityisesti kaikki puhekielimäisyydet, yhdyssanat erikseen kirjoitettuina, latteudet, itsestäänselvyydet, kappalejaottomuus, kiroileminen ja kaikki tuollainen kiehtoo minua suuresti. Jatka vain. Ennusteeni: et kehity, ellet hanki esikuvia jostain muualta kuin Suomesta. Näin on. Onnea matkaan.
”Herran Jumala, mikä tyttö!” ajatteli Jonatan nojatessaan seinään vessajonossa. Se katse, Jonatan ymmärsi, että se oli merkki, se tarkoitti jotain. ”Jos meidät on tarkoitettu yhteen, me törmätään kyllä jossain”, lohdutti Jonatan itseään. Kun Jonatan ymmärsi ajatustensa pettävän Julieta, hän löi itseään avokämmenellä poskeen ja torui ääneti itseään: ”Nyt Jonatan, kuuntele. Sulla on ihana ja rakasta tyttöystävä, jonka kanssa sun tulevaisuus suosittuna on taattu. Yksi, kaksi, kolme, neljä…” Jonatan veti syvään henkeä ja laski. Yhtäkkiä hänet keskeytti maailman kaunein ääni. Kun Jonatan avasi silmänsä, hän luuli näkevänsä unta. Se ei voinut olla totta. ”Jumala-rakas, älä saata mua kiusaukseen!” Jonatan rukoili. Tytön alkurepliikki ei ollut kovin lupaava: ”Meetsä nyt tonne vessaan, se on kato vapaana?” Jonatan liikahti eteenpäin, mutta seisahtui ovelle. Jonatan katsoi taaksensa ja katsoi tyttöä silmiin. Tytön silmät rukoilivat Jonatania astumaan lähemmäs juttelemaan, mutta muu keho oli luotaantyöntävän kylmä. Jonatan astui vessaan, painoi oven kiinni ja toivoi mielessään tytön olevan siinä vielä kun hän palaisi.
”Argh! Vittu, miten mä voin olla niin tyhmä, että mä missaan taas mahikseni?” kirosi Alina, mutta nipisti itseään, kun Oscar palasi hänen ajatuksiinsa. Taas Jumala kuuli samaisen rukouksen. Alina jäi seisomaa muka naistenvessa jonoon, mutta hän tuijotti kokoajan miestenvessan ovea, toivoen, että poika tulisi ulos WC:stä ja tulisi juttelemaan. Mutta poikaa ei kuulunut.
Jonatan seisoi WC:ssä ja tuijotti peilikuvaansa. Jos hän menisi nyt ulos, hänen olisi pakko sanoa jotain tytölle, ja se olisi menoa. Jonatanin turvattu tulevaisuus olisi mennyttä. Jonatan ei pystyisi mitenkään pitämään samanaikaisesti kahta suhdetta. Mitään muuta vaihtoehtoa hänellä ei ollut, koska ihmiset jonossa alkoivat jo rummuttaa vihaisesti ovea. Luultavasti erätauko oli loppumassa. Jonatan astui ulos ja kohtasi tytön.
”Moi, mun nimi on Alina”, sanoi Alina ääni väristen kun poika tuli hänen eteensä. ”Mä oon Jonatan Jackson”, sanoi Jonatan ja punastui hieman. ”Mitä koulua sä käyt? Mä en ainakaan muista nähneeni sua koskaan aikasemmin”, sanoi Alina Jonatanille jo hieman rohkaistuneena. ”Mä oon tossa lähellä kansainvälisessä koulussa. Siis ylä-asteella. Entä sä?” kysyi Jonatan. ”Mäkin oon, ihme kun ei olla koskaan nähty. Tai ainakaan kiinnitetty huomiota toisiimme. Tai no joo, mä oonkin ollu varattu koko yliksen ajan”, virnisti Alina. Jonatanin sydän löi kokoajan kiivaammin ja hän pelkäsi, että Alina huomaisi sen. ”No joo, niin mäkin… Kenen kanssa sä oot, jos mä vaikka tuntisin sen?” kysyi Jonatan hymyillen, mutta oli samalla pettynyt. Alina oli varattu. Tai niinhän hänkin oli. ”Oscar Herbertin kanssa mä oon, entä sä?” ”Meillä oli viime vuonna samat liikkatunnit Oscarin kanssa, ihan kiva jätkä. Mä oon Julie –Sofie Gesslen kanssa. Tunnetaan vaan nimellä Julie”, sanoi Jonatan. ”Tottakai Oscar on hyvä jätkä, jos mä kerta oon sen kanssa”, naurahti Alina ja sai Jonataninkin nauramaan jännittynyttä naurua. Koko käytävä oli tyhjentynyt. Pelin äänet kuuluivat paksujen verhojen takaa. ”Mennään kattoon peliä, voit tulla mun viereen, kun Julien piti lähtee kotiin”, sanoi Jonatan. Alina oli unohtanut jo kokonaan punatukkaisen pojan, joka odotti Alinaa saapuvaksi paikalla numero 23. Mutta turhaan.
Alina jutteli koko pelin ajan Jonatanin kanssa. Jonatanin selässä juoksivat kylmänväreet. Hän ei ollut koskaan tuntenut näin. Samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, yhtä voimakasta kuin nyt. Jonatanin sydän lauloi kun hän ajatteli Alinaa, mutta murtui saman tien. Kumman hän valitsisi? ”Alina? Mitä sä…”, Jonatan aloitti, mutta heti kun hän näki Alinan kasvot, hän tajusi, ettei hänen tarvinnut sanoa kysymystä loppuun. ”Sun on parempi unohtaa mut. Me ei kuitenkaan voitais olla kauaa onnellisia. Mä muutan viiden vuoden päästä Uuteen-Seelantiin”, Alina sanoi kylmästi, mutta ääni kuulsi lämpöä ja rakkautta. Jonatanin huulilta karkasi huokaus ja Alina painoi päänsä Jonatanin tuoksuvaan takkiin.
mukava jos joku jaksaa lukee.. Rakentavaa kritiikkiä otetaan edelleen vastaan. Jatkoa ei tule ihan heti, koska en sitä ole vielä valmiiksi saanut...
”Jos rakastat mua silloin kun eniten mä sitä tarvitsen, oot mulle oikea ihminen. Ja jos rakastat mua silloin kun vähiten mä sitä ansaitsen, oot mulle oikea ihminen”, Oscar lauloi Alinalle heidän istuessaan vierekkäin koulun käytävällä kemian luokkien edessä. Muut eivät vielä olleet päässeet välitunnille ja käytävässä oli hiljaista lukuun ottamatta Oscarin hiljaista laulua. Oscar tiesi, että Alina rakasti sitä kun hän lauloi Alinalle. Alina makasi rauhallisena Oscarin sylissä, mutta Alinan sisällä myllersi. Hän ei voisi mitenkään jättää Oscaria. Mutta hän halusi myös oman mystisen Jonataninsa. Kun Oscar pääsi toiseen A-osaan, kellot soivat ja käytävä täyttyi. Oscarin ääni hukkui.
Jonatan käveli Julie kainalossaan kohti kemian luokkia. He jutustelivat hiljaa ja miettivät tulevaa viikonloppua. Sitten Jonatan näki sen henkilön, jota hän ei ollut valmis tapaamaan. ”Hei tota mitä jos jäätäis jo tähän istuun?” kysyi Jonatan ja hiki alkoi nousta hänen iholleen. ”Mulla on ainakin kemmaa seuraavalla, mennään ny vähän eteenpäin”, maanitteli Julie hiljaisella laulavalla äänellä. Jonatan nyökkäsi varovasti, mutta piti katseensa kokoajan lattiassa. Jonatania pelotti Alinan suhtautuminen. Jos Alina olikin ollut tosissaan ja oikeassa, siinä, että heidän olisi parasta unohtaa toisensa. Kun Jonatan nosti katseensa hitaasti hän näki edessään Alinan. Alinan Oscarin sylissä. Jonatania vihlaisi syvältä, mutta hän tyytyi moikkaamaan Alinalle ja Oscarille kutakuinkin normaalilla äänellä. Alina ja Oscar moikkasivat kuorossa takaisin ja Oscar kehotti Julieta ja Jonatania istumaan heitä vastapäätä olevalle ainoalle vapaalle penkille. Alinasta näki, että tämän teki mieli lyödä Oscaria. Jonatan vilkaisi hädissään Julieta, mutta Julielle näytti varsin hyvin sopivan, se että he istuisivat siihen. Julie istui pankille, mutta Jonatan jäi seisomaan penkin viereen. Vasta kun Julie katsoi Jonatania kysyvästi ja taputti penkkiä vieressään. Jonatan istui alas Julien viereen ja kietoi kätensä tämän ympärille. Jonatan näki kun Alina vilkaisi nopeasti häntä ja käänsi katseensa kelloon. Alina selvästi toivoisi sen soivan välitunnin loppumisen merkiksi. Mutta ei.
Neljän nuoren välillä vallitsi kiusallinen hiljaisuus, mutta sitten Oscar ja Julie alkoivat keskustella jostain edelliskevään opintoretkestä. Alina ja Jonatan olivat ihan ulkona, koska he olivat olleet eri retkillä. Oscarilla ja Juliella tuntui olevan niin hauskaa, etteivät he huomannet ollenkaan Jonatanin ja Alinan tuijotusta. Alina yritti lukea Jonatanin kasvoilta tämän ajatuksia, mutta Jonatanin kasvot eivät paljastaneet mitään. Alinalla oli tuskainen olo, koska hän tunsi pettävänsä Oscaria, mutta samalla hän halusi Jonatania. Alinan oli pakko sulkea silmänsä, kun hän huomasi toivovansa, että hän olisi Oscarin sijasta Jonatanin sylissä. Kellot soivat ja Oscarin ja Julien keskustelu keskeytyi kun opettajat tulivat päästämään omia oppilaitaan luokkiin. Alina vilkaisi vielä viimeisin kerran Jonatania, kunnes heidän kemian opettajansa sulki oven ja katkaisi tietämättään oppilaansa näköyhteyden pieneen mustatukkaiseen poikaan toisessa luokassa.
”YSTÄVÄNPÄIVÄ DISCO 13.2 klo 18-22! Pääsymaksu 1,5 e TERVETULOA!”
”Kai me mennään tonne?” Jonatan kysyi Julielta. ”Noi on kakaroitten bileitä”, tuhahti Julie ja jatkoi reppunsa penkomista. ”Mä meen sinne”, sanoi Jonatan ja sai Julien nostamaan kulmaansa ja kivahtamaan Jonatanille: ”Mene sinne ja pidä hauskaa senkin kakara!”. Jonatan yritti huutaa Julien perään anteeksipyyntöä, vaikkei riita periaatteessa hänen vikansa ollutkaan. Mutta ei hän jaksanut riidellä Julien kanssa. Jonatan oli liian rauhaarakastava siihen.
Arvostelua edelleen =) Ja jatkuuko?
Kunnon lovestory! :D :D
Mä diggaan..
Jatka kirjottamista..
Sä osaat kirjottaa realistista shittii..
Siistii..
”Mennään tanssiin”, kuiskasi Oscar Alinan korvaan. Oscar veti Alinan mukanaan keskelle lattiaa muiden parien sekaan. He tanssivat toisiinsa kietoutuneina, mitään kuulematta. DJ vaihtoi kappaleen nopeaan tanssikappaleeseen ja Alina ja Oscar irtautuivat toisistaan vastahakoisesti kun hyppivät teinit valtasivat lattian ja PMMP täytti salin. Alina näki sivusilmällään Jonatanin nojailemassa DJ:n pöytää vasten juttelemassa DJ:lle. Heti kun Rusketusraitojen viimeinen sävel oli alkamassa, sekaantui musiikkiin hidasta, kaunista musiikkia. Jonatan alkoi tulla Alinaa ja Oscaria kohti, jotka nojasivat seinään ja katselivat ihmisiä käsikädessä. Kun Alina näki Jonatanin tulevan lähemmäs, Alina alkoi hiota. Ei hän halunnut paljastua Oscarille. Jos Jonatan sanoisi jotain, vaikka vain kännissä, Alina hirttäisi Jonatanin. ”Tota, anteeks ihan kauheesti, mutta suuttuukohan neidin BF, jos mä tanssin yhden tanssin tämän hurmaavan neidin kanssa?” Jonatan sanoi ja virnisti Oscarille. Oscar antoi luvan, mutta vastahakoisesti. Kun Jonatan huomasi sen, tämä sanoi: ”Mee hakeen tota blondia tuolla” ja osoitti kaunista tyttöä nurkassa. Oscar virnisti ja lähti tyttöä kohti.
”Mitä vittua sä oikein kuvittelet?” Alina kuiskasi ja katsoi Jonatania salamoivilla silmillään. ”Että sä tuut tanssiin mun kanssa, varsinkin kun Julie ja mä ollaan riidoissa, eikä se oo täällä”, Jonatan sanoi, kietoi kätensä Alinan lanteille ja valutti kämmenensä Alinan takataskuihin. ”Niin, mutta Oscar on ja mä rakastan sitä. Ota kätes pois, Oscar voi nähdä”, Alina sanoi. Jonatan otti kätensä pois Alinan takataskuista ja sanoi: ”Sä välität musta. Sä et pysty sanoon, ettet rakasta mua”. Alina oli hiljaa ja painoi päänsä Jonatania vasten. Jonatan tiesi, että Alina tunsi samoin kuin hän; pelkoa ja uskollisuutta, mutta samalla palavaa rakkautta. Jonatanin mielestä laulu loppui aivan liian nopeasti ja Alina työnsi Jonatanin kauemmas itsestään. Ennen kuin Alina lähti Oscarin luo, hän kuiskasi: ”Pidä Julie, oot paljon onnellisempi sen kanssa. Mä muutan pian. Sä et kuitenkaan vois olla onnellinen, kun tietäisit, että mä muutan pian. Enkä mä vois kohdata enää koskaan Oscaria, jos se tietäis, että mä oon pettäny sitä”. Sitten Alina katosi tanssivien nuorten joukkoon etsimään Oscaria.
”Oliko kivaa?” kysyi Julie ja nosti katseensa maasta Jonatanin silmiin. Julie kietoi sovittelevasti kätensä Jonatanin vyötärölle, mutta Jonatan ei voinut mitään pienelle värähdykselle ja pistolle sydämessä, jonka hän tunsi kun Julie katsoi tai kosketti häntä. ”Joo, ihan. Olitko sä porukoitten kanssa bilettämässä?” kysyi Jonatan ja katsoi taivaalle. ”Joo”, vastasi Julie ja yritti hakea silmillään Jonatanin silmiä, jotka kiertelivät hermostuneina ympyrää kuin pienet hiiren poikaset. Parin välille laskeutui hiljaisuus, kiusallinen hiljaisuus, jollaista kumpikaan ei ollut koskaan kokenut toistensa seurassa.. Talvinen ilta oli kaunis. Metsä näytti synkältä ja pelottavalta, autotie toisella puolella hiljaiselta. Kävelytiellä ei kävellyt Jonatanin ja Julien lisäksi kuin vanha, harmaahiuksinen mummo pienen puudelinsa kanssa. Luultavasti mummokin puudelinsa kanssa karkaisi pian sisälle pakkaselta. ”Miks me lähettiin tälläsella tappokelillä kävelylle?” naurahti Julie ja Jonatan nyökkäsi poissaolevasti. Jonatan loisti poissaolevalla olemuksellaan ja lopulta Julie kysyi Jonatanilta: ”Mikä sulla on?”. ”Menkat alko eilen, kynsi katkes ja elämä potkii päähän”, sanoi Jonatan. ”En mä oo tollanen. Aikuisten oikeesti?” kysyi Julie. ”Vähän vaan väsyttää ja huolestuttaa se historian essee, pitäis saada se huomiseks palautettua”, vastasi Jonatan ja pysähtyi ”mun täytyy varmaan kääntyä nyt kotiin, voin saattaa sut matkan varrella”. ”Kyllä se mulle käy. Eihän sua ennenkään oo tollaset asiat kiinnostanu vai ooks mä missannu jotain?” kysyi Julie hieman loukkaantuneella äänellä. ”Ei mitään henk. kohtasta”, sanoi Jonatan ja lähti kävelemään Julien kotia kohti saattaakseen tämän. Loppumatka sujui Julien tekopirteiden kysymysten ja Jonatanin murahtelujen lomassa. Kun Julien ovi sulkeutui, Jonatan huokaisi helpotuksesta.
”Se Jonatan taitaa olla ihan kiva, vaikka sillä on vähän sellanen maine tua koulussa”, mietti Oscar ääneen. ”Joo on se ihan hyvä tyyppi”, sanoi Alina ja jatkoi: ”millanen maine sillä sit on?”. ”No tupakkaa, viinaa ja villejä naisia”, naurahti Oscar, mutta lisäsi heti perään: ”Niin tai siis, onhan se seurustellu sen Julien kanssa jo aika pitkään. Se Julienkin on muuten ihan kiva”. Alina aisti Oscarin tarjoavan Alinalle yhtä ystäväehdokasta, mutta Alina tyrmäsi heti Oscarin: ”Se on diiva. Kana”. Alina katui heti sanavalintaansa ja vilkaisi Oscaria kulmainsa alta. ”Mielipiteensä kullakin. Kun tarkemmin ajatellaan se Jonatan on jotenkin outo. Ihan niinku se olis ihastunu suhun. Ja onhan Juliessa vähän sitä diivan vikaa”, sanoi Oscar sovittelevasti. ”Sun ei tarvi aina yrittää miellyttää mua, eikä Jonatanissa oo mitään outoo, saati sitten, että se olis ihastunu muhun”, kivahti Alina ja nousi Oscarin lattialla olevalta matolta. ”Sun kanssa on tänään ihan mahdotonta keskustella, onks sulla taas ”se aika kuukaudesta” vai mikä sua jurppii?”, kysyi Oscar ja katsoi Alinaa silmiin. ”Miks aina täytyy keskustella järkevästi?” sähähti Alina. ”Vittu, mitä muuta me voitas tehä kun keskustella? Mitä sä sit haluut? Vittu panna vai? Tuu tänne sängylle niin tehään se, jos se muka jotenkin helpottaa sun oloos!” huusi Oscar. Alina ei ollut koskaan nähnyt Oscaria niin vihaisena ja katsoi parhaaksi häipyä. Alina avasi Oscarin huoneen oven ja syöksyi pimeään pihaan. Alina ymmärsi, että tappelu oli ollut vain ja ainoastaan hänen vikansa. Samalla kun hän käveli reippaasti kotia kohti, hän näppäili tekstiviestin Oscarille. Tekstiviestissä luki yksinkertaisesti: Anteeksi. Se käsitti kaikki Alinan sen hetkiset tunteet. Heti kun viesti oli lähtenyt tuli viesti Oscarilta: Mun vika. Mä olin törkee. Sujut? Alina vastasi vielä Oscarille: Sujut, ja sitten hän laittoi puhelimen taskuunsa ja lähti hölkkäämään hitaasti kotiaan kohti.