11 viikkoa takana, paino noussu nolla kiloa ja emäntä syö kuin hevonen konsanaan! Minkäänlaista ruokahalun puutetta tai pahoinvointia ei meidän talossa oo tavattu, ruokaa vaan on alkanu kulumaan ihan mielettömästi. Ja se pikkuinen kuluttaa kuitenkin energiaa ihan loppuvaiheessakin vain 10% enemmän! Nythän se ei vielä vie yhtään mitään. Milloinkaan aikaisemmin en ole ollut mitenkään kiinnostunut laittamaan ruokaa kotona, hyvästä ruuasta olen kyllä aina tykännyt. Nykyään tulee melkein joka päivä mieleen että pyöräytänpäs tuossa makaroonilaatikot tai pottumuusin ja nakkikastiketta. Yhtenä päivänä tein jopa kaalipataa! Ja sitten sitä pitää ottaa aina toinenkin annos ja vielä iltapalaksi lisää. Siis aivan hullua. Kaikki valittaa miten kauhean hirveä olo sitä on raskauden aikana ja mulle tää alku ainakin on ollu yhtä juhlaa, syödä voi miten paljon vaan eikä paino silti nouse.:)
Vähän tähän liittyy sitten toinenkin kummastukseni aihe. Tähän saakka ja yhäkin olen olosuhteiden pakosta ollut tosi kova liikkumaan ja kuntoni on ollut keskitasoa parempi. Nyt olen kuitenkin huomannut, että esim. jumpassa hengästyn aaaivan mielettömän helposti jossain hyppelyhommissa tai muissa. Kuntonyrkkeilyssä en jaksa enää vetää kahden minuutin erää täysillä. Toisaalta jotain hauisvääntöjä jaksan edelleen tehdä vaikka tunnin putkeen eikä tunnu missään, suorastaan vähemmän kuin ennen. En ollenkaan epäile sen olevan mitenkään epänormaalia, mutta ihmetyttää, miten joku niin pieni voi saada aikuisessa ihmisessä näin outoja juttuja aikaan.
Toivottavasti sen ihmeellisyyden hämmästely ei lopu sittenkään kun se huutaa kurkku suorana 20 tuntia vuorokaudessa ja etenkin öisin...;)
Elämämme mukavinta aikaa meille kaikille!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei voi muuta sanoa että oli mun mielestä aika tylyä tekstiä.Ensinnäkään kuka hullu harrastaa raskaana ollessaan kuntonyrkkeilyä ja hyppelyjä,kun äkillisiä liikkeitä tulee välttää?!Tottakai niitä pystyy harjotteleen,mutta ajatteletko vauvaa olleskaan?Toiseksi sanoisin et jos syö vaikka kuin paljon eikä liho yhtään,etkö ala miettiin et mihin ne ruoat menee?Kannattaa ensin varmistaa et kaikki on kohdallaan eikä ylensyönnistä ole haittaa vaaville.saatat lihottaa lastasi itsesi tilalta.Sokeriarvot olisi hyvä katsoa.
Ensinnäkään raskaus ei ole sairaus. Jos enää viikolla 12 ei voi elää normaalia elämää niin on varmaan parasta ensin hoidattaa pää kuntoon ja katella sitten niitä sokeriarvoja.
Toiseksi. Tässä maailmassa on myös muita kuin Sinä jotka mahdollisesti pystyvät ajattelemaan. Tiedoksi Sinulle, sokeriarvoni ovat erittäin hyvät ja lapsukaisella ei ole mitään hätää.
Tarkoitukseni oli lähinnä hienoista ironiaakin harjoittaen kiinnittää huomiota siihen, että ei raskaus ole välttämättä yhtä riutumista ja pahoinvointia vaikka tälläkin palstalla enimmäkseen sen käsityksen saa. Mutta pieleenpä meni. Onneksi sain edes sinut tuntemaan itsesi niin viisaaksi ja kaikkitietäväksi että AH!
Onko sun mielenterveys ihan kohdillaan?
Hengititkö kirjoittamisen välillä ollenkaan???
Sulla on oikea meininki!
Oli kertakaikkiaan ilahduttavaa lukea juttusi josta oikein pursusi energiaa ja iloa! Lisää näitä!
Jatka vaan samaan malliin niin kauan ku masu antaa myöden (viitaten harrastuksiisi).Kaikkea hyvää Sulle!
-Hannah-
Ps.Uskon et "Suurin osa" vauvoista "huutaa 20h/vrk ja etenkin öisin" vain siitä syystä et mammat joiden vauvat EIVÄT huuda hehkuttavat tilannetta ihan liian vähän.. ;)
Hyvä hyvä! Ei se pahoinvointi tosiaan ole mikään kirkossa kuulutettu juttu. Nauti täysin rinnoin hyvästä olosta! Olet "herkutellut" tavallisella ruualla ja siinä ei voi olla mitään pahaa. Siis jos tavallisella ruualla saa verensokerit nouseen niin saa kyllä mättää pienen kylän edestä....(mitä minä olen kyllä vähän tehnyt ja hyvin on sokerit silti pysynyneet asioissa...) Mutta se on tosiaan ihmeellistä ja upeaa mahtavaa mitä raskaus naisessa saa aikaan, en vieläkään (rv 29) lakkaa ihmettelemästä miten hmm...ainutlaatuista tämä on....
Hmm..miten pidät huolta siitä että pulssisi ei nouse yli 140:n jolloin sikiön hapensaanti heikkenee? Meillä äitiysjumpassa on ollut sykemittarit ihan, kova syke on vaarallista.
Pöh!
Eiköhän se terve järki kerro milloin on syytä ottaa rennommin. Kropan liiallinen rasitus (kova syke) on vaarallista kaikille. Kyllähän siinä syke nousee kun käsiä heilutellessa yrittää saada selvää mittarilukemista.
Minulla on sykemittari joka piippaa jos pulssi nousee liian korkeaksi. Että ei siinä tarvii lukemia katsella.
...ja mulla piippaa päässä jos meno on turhan hurjaa. Sitä mä tolla "terveen järjen käytöllä" tarkoitin. ;)