Jotenkin minulle tulee sellainen olo että kaikki ei ole edes tietoisia miten nämä ns uudenpolven mielialalääkkeet vaikuttaa. Ja sitten ei ota lääkettä ja huono olo ei ainakaan lääkkeen osalta pääse paranemaan. Ei masennus kyllä lääkkeillä pahemmin paranekkaan mutta auttaa pahimman yli edes vähäsen.
Osa vastustajista varmaan tietää lääkkeistä jotta voivat kieltätyä
mutta musta tuntuu että suurin osa valittaa koska yleisesti näin tehdään ja haukutaan näitä lääkkeitä. Yleensä ne (terveetkin) jotka ei tunne lääkkeitten vaikutusmekanismia haukkuvat ja ehkä vähän pelkäävätkin näitä lääkkeitä.
Ottakaan ensin hieman selvää niin ehkä huomaatte että saatatte olla väärässä ja kammoksutte turhaan lääkkeen ottamista.
Osa vastustajista varmaan tietää lääkkeistä jotta voivat kieltätyä
mutta musta tuntuu että suurin osa valittaa koska yleisesti näin tehdään ja haukutaan näitä lääkkeitä. Yleensä ne (terveetkin) jotka ei tunne lääkkeitten vaikutusmekanismia haukkuvat ja ehkä vähän pelkäävätkin näitä lääkkeitä.
Ottakaan ensin hieman selvää niin ehkä huomaatte että saatatte olla väärässä ja kammoksutte turhaan lääkkeen ottamista.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mulla nyt ihan yleensäkin menee pillerit kehnosti alas.
Mutta pääsyy mun masennuslääke pelkon on se, että se pahentas mun masennusta.
Kun olen katsellut parin tutun masennuksesta kärsivän lääkkeiden kanssa pelaamista, niin ei sekään oikein hyvältä vaikuta. Mikään lääke ei oikein tunnu toimivan, sitten niitä vaihdellaan vähän väliä ja kaikilla on jotain sivuvaikutuksia. Kaveri sanoo, että joitakin lääkkeitä syödessä olo on koko ajan kuin sumussa, todellisuudentaju katoaa.
Jos joku lääke todella auttaa jotakuta, niin hyvä sitten. Mutta tuntuu vähän että lääkäreillä ei oikein ole hajuakaan, että mikä lääke kenellekin sopisi. Sitten vain kokeillaan kaikkia ja syödään lääkkeitä turhaan, kun ne ei tehoa.
Mun masis vaa paheni lääkkeistä. Kun lopetin, niin olo oli paljon huonompi, ku ennen kuuria. Aivot ei enää ilmeisesti osannu tuottaa niitä normaaleja aineita, kun niitä oli niin kauan tuotettu keinotekoisesti.
Lääkkeet on pepusta -_-
Valitettava tosiasia muuten on se, että masennuslääkkeitä myönnetään liiankin helposti ja niissä tosiaan on kaikenlaisia sivuvaikutuksia. Sitten vielä kaikkitietävät besserwisserit kertovat pataljoonan hevostoimistosta kuulemiaan huhuja tosiasioina.
Kynnys masisnappien syöntiin on ihan tarpeeksi korkea jo muutenkin, siihen vielä asiasta tietämättömien typerä jeesustelu mukaan niin.
Kritisoitko osaamattomia lääkäreitä vai lääkkeitä? Tekstisi oli sekava.
Jos tarkoitit lääkäreitä kritisoida, niin osaaviakin löytyy.
En itsekään käytä mitään lääkkeitä ja olen jyrkästi niitä vastaan vaikka voihan niistä olla akuutissa tilanteessa apua joillekin. Hoitoon ei lääkkeet kuitenkaan auta, ongelmat pitää keskustelemalla yrittää saada kuntoon. Se on paras keino, itse en ainakaan haluaisi jäädä lääkekoukkuun jossa todellisuus hämärtyisi ja persoona muuttuisi. En olisi sitten enää oma itseni, sehän olisi melkein sama asia kuin että tekisi itsemurhan. Lääkkeillä vain muutetaan ihmistä henkisesti niin ettei enää ole se sama kuin aikaisemmin.
Nykyiset masennuslääkkeet eivät todellakaan hämärrä todellisuutta saati muuta persoonaa millään tavalla, tietosi ovat jostain 40-50 -luvulta.
Serotoniiniselektiiviset masennuslääkkeet, joita nykyisin määrätään, korjaavat liian alas laskeneen serotoniiniaineenvaihdunnan normaalille tasolle. Siitä se ei enää nouse vaikka söisit koko paketin kerralla.
Ne siis palauttavat masennuksen hämärtämän mielen TAKAISIN omaksi itsekseen - tai ainakin pyrkivät siihen. Joidenkin yksilöllinen aineenvaihdunta saattaa olla sellainen, etteivät lääkketkään tehoa, mutta yli 90 % käyttäjistä saa todellista apua, masennus lievittyy huomattavasti ja mieliala normalisoituu.
Mekanismi on sama kuin insuliinilla sokeritaudissa: aineenvaihdunta pyritään pitämään normaalitasolla lääkkeen turvin, kun elimistö ei siihen itse kykene.
Mitään muita muutoksia näillä lääkkeillä on mahdotonta saada aikaan vaikka kuinka yrittäisi.
Akuuttia apua uudenaikaisista masennuslääkkeistä ei saa, koska niiten vaikutusaika ei ole välitön.
vai mistä moinen varmuus ssri-lääkkeiden erinomaisuudesta. Totuus on, että niitä ei kannata syödä, seurauksena voi olla psykoottisuutta ym., lisäksi aivot saattavat vaurioitua (kuten huumeista)! Tiedän muutaman, jotka eivät ole saaneet lääkkeistä mitään pahempaa oiretta, mutta ehkä heidän aivonsa kestävät lääkkeitä hyvin. Olen miettinyt, että onko se sama kuin alkoholin kanssa; toisille sopii ja toisille ei...
Loukkaannuin aivan törkeästi kun viimeksi kävin kutsunnoissa. Kutsuntalääkäri sanoi että minun pitäisi hankkia lääkitys sen vuoksi että pystyisin käymään armeijan normaalisti...! Vaikka onkin sairas armeijapelko, niin ei se mielestäni ole mikään syy ruveta käyttämään lääkkeitä että saisi jonkun vitun velvollisuuden täytettyä. Pelkoa ei ole muuten, mutta koko armeijan ajatteleminen ahdistaa niin että joskus oksentaa pelkästä ajatuksesta. Hulluja nuo lääkärit, jos pitäisi terveytensä pilata vain armeijan takia. Kannattaa miettiä kahdesti ennen kuin rupeaa lääkkeitä käyttämään, mä en ainakaan yhden syyn takia rupea siihen.
Siis kokemusta: on. Ja myöskin tietoa, ilmeisesti ainakin huomattavasti enemmän kuin niillä jotka täällä kertovat täysin uskomuksiin perustuvia "tietoja" mitä ihmeellisimmistä sivuvaikutuksista.
sinun sepustuksessasi ei ollut mitään tolkkua. Otsikkosi viittaa ymmärtääkseni masennuslääkkeisiin jotka minä näen henkisen orjuuden vapauttajina.
Luehan nyt toiseen kertaan mitä kirjoitit, ja lue uudelleen mitä Sappi kirjoitti. Ellet itse ole sairastanut vaikeaa masennusta, voit ainoastaan esittää omia olettamuksiasi kuten tässä teit.
mitä ne lääkkeet tekevät vuosikaupalla popsittuina ja mitä saavat aikaan lapsissa ja lapsenlapsissa.
Koekaneja olemme kuten tavallista.
Yleensä mielipide muuttuu, kun lähelle tai omalle kohdalle sattuu.
Keskustele syöpä kuntoon tai sydänveritulppa, jos ehdit. Sama pätee moniin vakaviin psyykensairauksiin.
Persoona hämärtyy sairastaessa jos on hämärtyäkseen. Lääkkeiden väärinkäyttäjät erikseen.
Olet oikeutettu mielipiteeseesi. Minä olen oikeutettu sanomaan, että kumpa asiat olisivatkin noin ruusunpunaisia.
Et ilmeisesti tiedä juurikaan lääkkeiden tuotekehityksestä.
Minun ainakin olisi mahdotonta kirjoittaa tätä ilman ko. lääkkeitä, mutta jokainen arvostaa elämää eri tavalla. Osa on ilmeisesti valmis kuolemaan heti ensimmäiseen sairauteen oli se sitten sokeritauti tai masennus. Onko se suoraselkäisyyttä tai pelkuruutta? Onneksi esim. lapseni ja puolisoni arvostaa sitä, että kuitenkin "uskalsin" lähteä hoitamaan sairautta.
Ensimmäinen Cipramil-reseptini on vuodelta 1992, se määrättiin vaikeaan depressioon ja todellakin oli henki kysymyksessä.
Nykyisin käytän lääkettä hyvin pienenä annoksena, ainoastaan talvisin masennuksen estolääkityksenä.
Odotan edelleen sivuvaikutuksia.
Ja vaikka niitä joskus tulisikin: näitä lääkkeitä saan kiittää siitä että olen yleensä hengissä ja että lapsillani on terve ja iloinen äiti.
Todellakin, jättäisitkö sinä hengenvaarallisen sairauden iskiessä lääkkeet ottamatta sivuvaikutusten pelossa???? Rest in peace...
Mielestäni näillä palstoilla on täysin turhaan heitellä mutu-pohjalta kevyitä kommentteja asioihin, joista ei tiedä tarpeeksi tai joista ei ole omakohtaisia kokemuksia. Masennus on sairaus, joka koskettaa tällä hetkellä jo yli 20 prosenttia maamme väestöstä. Vakavaa masennusta potee eräiden STAKESIN tutkimusten mukaan n. 6% suomalaisista. Naisista n. 8%, miehistä yli 4%. Vakava masennus hoitamattomana on TAPPAVA TAUTI. Näitä sairauksia voidaan onneksi hoitaa varsin kattavasti ja tehokkaasti lääkityksen avulla. Koetetaan jo hyväksyä tuo lääkehoito osana tämänkin sairauden hoitoa. Eihän kukaan kyseenalaista sydän- tai verenpainelääkitystäkään.
ASENNEMUUTOSTA HYVÄT YSTÄVÄT !!!
Olet erittäin oikeassa. Näitä palstoja lukiessa huomaa todellakin, ettei kirjoittajilla ole hajuakaan aiheestaan.
Lähes 20 % vaikeasti masentuneista kuolee. Sairaus on niin sietämättömän tuskallinen, että sairas mielummin riistää hengen itseltään. Lääkitys on heille ainoa pelastus.
Jotkut myös suosittelevat terapiaa lääkkeiden vaihtoehtona. Kunpa joku ymmärtäisi, ettei vaikeasti masentunut pysty ottamaan vastaan minkäänlaista terapiaa, ennen kuin hänet on lääkityksellä saatu joten kuten tolkkuihinsa. Lääkitys ei siis ole masentuneelle terapian vaihtoehto, vaan terapian EDELLYTYS.
Toivon myös sydämestäni, etteivät nämä kirjoittajat ikinä tulekaan tietämään, mitä masennus saattaa pahimmillaan olla.
ei se ihan niinkään ole.ei niillä lääkkeillä voida persoonallisuutta muuttaa,ja jos olo on sumuisa, niin lääke ei ole oikea.
se on taas totta, että pelkkä lääkehoito ei useinkaan auta, koska ihminen tarvitsee ihmisen tukea,ei tarvi aina olla ammattiauttaja,jooka tukee.mieliala-eli masennuslääkkeet vaikuttavat aivojen solujen välisiin välittäjäaineisiin,joiden toiminta on syystä tai toisesta(stressi,muu sairaus)häiriintynyt,sillä tavalla ne normalisoivat tilannetta.kuten insuliini diabeteksessa. se vain,että masennuksesta voi toipua,kun elimistön tasapaino ½ -2?v jälkeen palautuu.kukin parantuu omaa tahtiaan. eri asia on sitten monet muihin psyykkisiin sairauksiin olevat lääkkeet, niistä en sano, kun ei ole omaa kokemusta.näistä lääkkeistä ja itse sairaudesta jonnii verran, sekä omakoht. että läheisellä.
Vaikeimmista masennuksista ( F33,2 ja ,3) 90% ei parannu. Jotkut muutokset kropassa ovat sellaisia etteivät ne enää palaudu. Itse kuuluun siinä rajoilla 10 vai 90%, mutta todennäköisesti jään 90% puolelle.
Kiitos kun puhuit asiaa meidän masentuneiden puolesta. Itsekin tätä palstaa seuranneena ihmettelen suuresti, mihin ihmiset täällä oikein mielipiteensä perustavat. Todellakin, masennus on tappava tauti. tietenkin selviytymiskeinoja on monia, itse olen saanut vaikeaan masennukseen avun lääkityksestä, ja oma mielipiteeni on, etteivät ne hämärrä tajuntaa, päinvastoin itselläni ne ovat helpottaneet tuomaan esiin kaiken mustan alta sitä oikeaa minää, joka on ollut haudattuna sinne kauan.Toivoisin, että näitä mutu-pohjalta tietoja perusteltaisiin hieman, kuulostavat tuulesta temmatuilta ja, mikä tärkeintä, voiko tyrmätä esim. lääkitysajatuksen jos ei omakohtaista kokemusta ole masennuksesta saati sen hoitamisesta.
Ei masennukseen ole kukaan kuollut.
Traagisen tyypin esitys tosin maistuu monille.
Copypeistasin tähän kommenttini tuosta toisesta kohdasta. Tiedän ihan tarkkaan mistä puhun, sinä sen sijaan et.
"Asiaa
Kirjoittanut: Sappi, 2.2.2004 klo 20.48
Olet erittäin oikeassa. Näitä palstoja lukiessa huomaa todellakin, ettei kirjoittajilla ole hajuakaan aiheestaan.
Lähes 20 % vaikeasti masentuneista kuolee. Sairaus on niin sietämättömän tuskallinen, että sairas mielummin riistää hengen itseltään. Lääkitys on heille ainoa pelastus.
Jotkut myös suosittelevat terapiaa lääkkeiden vaihtoehtona. Kunpa joku ymmärtäisi, ettei vaikeasti masentunut pysty ottamaan vastaan minkäänlaista terapiaa, ennen kuin hänet on lääkityksellä saatu joten kuten tolkkuihinsa. Lääkitys ei siis ole masentuneelle terapian vaihtoehto, vaan terapian EDELLYTYS.
Toivon myös sydämestäni, etteivät nämä kirjoittajat ikinä tulekaan tietämään, mitä masennus saattaa pahimmillaan olla."
sanoa,että masennus heidät tappoi jos itsari on tehty.
Yhtä hyvin voit sanoa että oli elämän vika että kuolema korjas.
Ei kai sulle muuta voi sanoa.
On aivan totta, että ihmisillä on tietynlainen kammo psyykelääkkeitä kohtaan. Monille, varsinkin terveille ihmisille, on tyypillistä vähätellä näitä masennus- ja ahdistustiloja. Tosiasia kuitenkin on, että monissa tapauksissa lääkehoito tai lääkehoidon ja terapian yhdistelmä on ainoa tapa selvitä näistä ongelmista. Jokainen ihminen on yksilö, joka reagoi ympärillä tapahtuviin asioihin hyvin subjektiivisesti. Se mikä toiselle ihmiselle on merkityksetöntä saattaa toiselle olla äärimmäisen tärkeää. Lääkityksissä pätee sama asia. Se valmiste joka sopii toiselle, saattaa toiselle aiheuttaa ikäviäkin oireita eikä siinä vielä kaikki. Lääkkeiden annostelu on niin ikään varsin yksilöllinen juttu. Se annos, mikä sopii toiselle, saattaa olla toisen kohdalla jo liiallinen tai liian alhainen. Lääkärit joutuvat tasapainoilemaan näiden asioiden kanssa joka potilaan kohdalla erikseen. Tästä johtuen syntyy tapauksia, joissa oikeaa lääkitystä joudutaan joskus etsimällä etsimään. Tilannetta hankaloittaa vielä se, että monilla valmisteilla esiintyy hoidon alussa erilaisia sivuvaikutuksia. Useimmiten kokeneet lääkärit onnistuvat hoidon aloituksissa hyvin, mutta joissakin tapauksissa joudutaan tuolle etsintälinjalle. Ihmiset harvoin puhuvat noista onnistuneista jutuista, mutta sitäkin useammin kauhistellaan noita tapauksia, joissa on jouduttu vaihtamaan lääkityksiä jonkun ei toivotun sivuvaikutuksen vuoksi joskus useitakin kertoja. Näistä keskusteluista yleistämällä syntyy sitten se kammo ja yleinen mielipide. Tosiasiassa kuitenkin suuri valtaosa sairastuneista saa lääkityksestä avun varsin nopeasti. Osittain tuo väärä mielikuva periytyy myös menneiltä ajoilta, jolloin psyykelääkkeinä yleisesti käytettiin bentsodiatsepiinin eri johdannaisia kuten Diapam. Pitkien hoitojen aikana lääkkeisiin syntyi usein toleranssi ja lääkitystä jouduttiin nostamaan. Lopputulos oli monesti todella ikävä lääkeriippuvuus. Nykyisin yleisesti käytetyt serotoniiniselektiiviset lääkkeet ovat kyllä turvallisia eikä niihin synny riippuvuutta. Ainut ongelma niitä käytettäessä ovat nuo varsinkin hoitojen alussa esiintyvät sivuvaikutukset.
Masennus on hyvin orgaaninen sairaus. Psyykkeen pohjalla on orgaaniset tekijät. Kaikki kropassa toimiva on biokemiaa. On selvä, että ko. tila voidaan korjata lääkkein. Se ei vielä ole tosin selvä, mitä kaikkia muutoksia kehossa tapahtuu ja mitkä niitä pistävät käyntiin.
Mielestäni psyykkeen erottaminen täysin somaattisesta puolesta vie huomion osittain väärille linjoille. Yksinkertaistettuna ajatukset ovat aivan toisenlaisia jos normaalia kemiallista toimintaa kropassa fixaa vaikka alkoholilla. Nousuhumalassa on masentunutkin jopa iloinen. Laskuhumalassa yleensä ei kukaan.