Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Liian nopea...

Olen päättänyt olla loppuikäni ilman seksiä.

Syy, nain miehen jonka kanssa seksi on nykyään SURKEAA!!! Sitä on liian harvoin, yhdyntä kestää 30 sekunnista maksimissaan 2 minuuttiin.
Apuna olemme kokeilleet; Kortsuja, puudutetta, puristustekniikkaa, monta kertaa rakastelemista/suihinottoa (Miehellä menee noin tunti toipua, mikä on minulle sitten tosi kivaa...) Mies on myös käynyt lääkärissä, olen etsinyt seksuaaliterapeuttia jota ei ole. Mies on jo lapsena ympärileikattu.
Joskus, äärimmäisen harvoin on käynyt niin, että ensin mies on 30 sekunnin jälkeen lauennut mutta jatkanut silti yhdyntää. Ja lauennut minuutin päästä taas... tosin tätäkään, puolentoistaminuutin maratoonia ei kovin usein tapahdu.

Olemme puhuneet niin että suuta kuivaa, mutta vaikka puhuisimme siitä viikon putkeen, mies ei silti kestä.

Toisaalta, asiahan tietysti vaivaa lähinnä minua. Minä olen ilman, mieshän saa joka tapauksessa ainakin kerran. Loppujen lopuksi hän ei kai olisi terapiaan edes suostunut, jos sitä olisi jostain löytynyt. Helppohan sen on...

Minä EN HALUA nuolemista, en sormileikkiä, dildoa tai mitään korviketta, haluan MUNAA!! Ja enemmän kuin pari sekuntia.

Jos noita kahta lasta ei olisi... niin olisin häipynyt ajat sitten. Tilanne on kestänyt ainakin 3 ja puoli vuotta. Nyt se on loppu. Seuraavan kerran kun mies haluaa, ehkä viikon päästä, sanon että nussikoot vaikka naapurin koiraa, mua EI KIINNOSTA!! Olen mieluummin ilman, kuin jatkuvasti kiusattuna. Kun ei mies enää halua lapsiakaan, ei minulla ole enää yhtään syytä seksiä harrastaan.
418297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Jotkut naiset pysyvät miehen rinnalla vaikka hän joutuisi onnettomuuteen ja liikkuisi loppuelämänsä pyörätuolissa, sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Äänestä
  • Minä rakastan miestäni. Minä haluan häntä enemmän kuin ketään muuta. Minä haluan elämääni myös seksiä. Onko se liikaa pyydetty, saada molempia? Onko se liikaa pyydetty mieheltä, että edes yrittäisi?

    Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, että olen kyltymätön nymfomaani jolle ei mikään riitä ja voi tätä nykyajn nuorisoa ja blaa blaa. Mutta, tämä on _yksi_ osa minua, miestäni ja parisuhdetta. Se on sen verran suuri _osa_ kokonaisuutta, että asialle on jotain tehtävä. Minä en halua olla katkera ämmä kolmekymppisenä, eikä varmasti sitä halua miehenikään. Minä teen kaikkeni asian parantamiseksi, ja sinä vaan vittuilet? Mitä se auttaa? Nyt on entistä paskempi olo, sulla varmaan hyvä? Olenko minä sitten yhtä hyvä kuin sinä, kun elän epätyydyttävässä suhteessa koko ikäni? Mitä sinä tällä moralisoinnilla saavutat? Etkö voi ymmärtää, että joillekin toimiva seksi on tärkeä osa toimivaa parisuhdetta?

    En kyllä voi ymmärtää, miksi pitää tallaisia palstoja lukea, kun joka asiaan on tuo vastauksena. Kaikkeenhan se käy, eikö?

    No, voit onnitella itseäsi. Minä tässä menen yksin nukkumaan sänkyyni. Voit olla varma että nyt olen kurkkuani myöten täynnä tätä paskaa.

    Äänestä

  • n22 kirjoitti:

    Minä rakastan miestäni. Minä haluan häntä enemmän kuin ketään muuta. Minä haluan elämääni myös seksiä. Onko se liikaa pyydetty, saada molempia? Onko se liikaa pyydetty mieheltä, että edes yrittäisi?

    Älä välitä edellisestä viestistä. Kaikilla on oikeus kirjoitella tänne, joten täällä ovat nekin, jotka saavat mielihyvää toisten pilkkaamisesta ja ylevästä moralisoinnista. Saavat kai vähän paremman olon säälittävän elämänsä keskellä.

    Ongelmaasi..
    Minä olin samankaltaisessa tilanteessa eikä siinä kyllä mikään auttanut. Hän ei edes suostunut keskeyttämään, kun oli vauhtiinsa päässyt, joten tilanteeni ei tainnut olla edes kehityskelpoinen. Sen, mitä ystävieni kanssa olen puhunut, olen kuullut, että puristaminen auttaa parhaiten. Ja miehen on sitten myös maltettava lopettaa, kun huomaa melkein tulevansa. Ei se puristelu varmaan taktiikkana kiva ole, kun joutuu kuitenkin välillä odottelemaan, mutta on sekin parempi kuin se, että hän tulee ja sinä et saa juuri mitään. Humalassa oma tapaukseni kesti vähän pidempään, mutta alkoholi nyt ei pidennyskeinona ole järkevä eikä edes toimi kaikilla. Asennoista hän kesti parhaimmin tavallisen 'mies selinmakuulla-nainen päällä'.

    Tietenkin sinulla on oikeus normaaliin seksielämään ja haluihin. Tilanteesi ei ole tuon edellisen viestin kaltainen, joten miksi sinun sitten pitäisi sellaisiin ratkaisuihin venyä. Toivoisin, että saisitte ongelmanne jotenkin ratkaistua, koska molemmilla tahtoa tuntuu löytyvän.

    Tsemppiä!

    En minä mitenkään halunnut vittuilla vaan koittaa lyhyesti kertoa sitä että monet pitävät asioita itsestään selvyyksinä, talo, mies, lapset, raha, terveys, työpaikka jne...

    On hyvä suhteuttaa ympäröivään maailmaan ja miettiä vasta sen jälkeen mitä vielä kuuluisi ehdottomasti saada ja onko elämä oikeasti surkeaa. Moni nainen itkisi onnesta jo pelkästään siitä että mies lopettaisi rahojen juomisen ja hakkaamisen.

    Kuten yleensä sanotaan raha ei tee rikkaaksi, aina tulee uusia murheita ja tämä teidän murhe on mittakaavaltaan MITÄTÖN ja luultavasti aika kivuttomasti ja pienellä rahalla ja vaivalla hoidettava. Mutta näin ilman mitään alan koulutusta arvioisin että miehesi ei ole pahemmin masturboinut elinaikanaan ja vehje on erittäin tuntoherkkä. Asian ammattilaiset ja erilaiset julkaisut auttavat eteenpäin.

    Äänestä

  • jokuvaan kirjoitti:

    Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, ei ole omaa taloa, vaan kerrostaloasunto vuokralla, rahaa on vähän, terveys reistaa kaikilla enempi tai vähempi ja töitä ei ole (kotiäiti). Kyllä, minulla on ihanat lapset ja mies. Mutta jään mieluusti ilman omakotitaloa ja paksua lompakkoa, jos vaan saan tyydyttävän seksielämän, koska se tekee minut tyytyväisemmäksi.

    Ja minusta minun EI tarvitse tyytyä tähän olotilaan siksi, että joku nainen joutuu väkivallankin uhriksi. Etkai sinä koskaan sano tyhjän jääkaapin ääressä, että voi hitsi kun ei ole syötävää? Maailmassahan kuolee päivittäin kymmeniä tuhansia ihmisiä nälkään. Tai totea, ettei ole päällepantavaa? Ihmisiähän myös paleltuu kuoliaaksi. Toisinsanoen, tuolla järkeilyllä kukaan ei koskaan saa valittaa mistään, koska aina jollakin menee huonommin.

    Mistä minä sen ammattilaisen löydän? Ei ole kunnallsita, olen etsinyt keltaisetsivut ja googlella. Myöskään neuvola tai lääkäri ei apua suonut. Olen valmis kyllä uhraamaan vaivaakin tämän "mitättömän pienen ongelmamme" hoitamiseen,

    Äänestä

  • Kaisa kirjoitti:

    Älä välitä edellisestä viestistä. Kaikilla on oikeus kirjoitella tänne, joten täällä ovat nekin, jotka saavat mielihyvää toisten pilkkaamisesta ja ylevästä moralisoinnista. Saavat kai vähän paremman olon säälittävän elämänsä keskellä.

    Ongelmaasi..
    Minä olin samankaltaisessa tilanteessa eikä siinä kyllä mikään auttanut. Hän ei edes suostunut keskeyttämään, kun oli vauhtiinsa päässyt, joten tilanteeni ei tainnut olla edes kehityskelpoinen. Sen, mitä ystävieni kanssa olen puhunut, olen kuullut, että puristaminen auttaa parhaiten. Ja miehen on sitten myös maltettava lopettaa, kun huomaa melkein tulevansa. Ei se puristelu varmaan taktiikkana kiva ole, kun joutuu kuitenkin välillä odottelemaan, mutta on sekin parempi kuin se, että hän tulee ja sinä et saa juuri mitään. Humalassa oma tapaukseni kesti vähän pidempään, mutta alkoholi nyt ei pidennyskeinona ole järkevä eikä edes toimi kaikilla. Asennoista hän kesti parhaimmin tavallisen 'mies selinmakuulla-nainen päällä'.

    Tietenkin sinulla on oikeus normaaliin seksielämään ja haluihin. Tilanteesi ei ole tuon edellisen viestin kaltainen, joten miksi sinun sitten pitäisi sellaisiin ratkaisuihin venyä. Toivoisin, että saisitte ongelmanne jotenkin ratkaistua, koska molemmilla tahtoa tuntuu löytyvän.

    Tsemppiä!

    Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin mieheni saa niin äkkiä, ettei ehdi oikein reagoida tilanteeseen. Tai sitten se valehtelee. Mutta tulos on sama. Tätäkin on kyllä yritetty, mutta ei se tulosta ole tuottanut. Sanoin miehelle että voisi myös itseskseen sitä harjoitella., mutta en tiedä onko.

    Alkoholi kyllä toimii, joskaan me emme yhdessä sitä voi nauttia (lapsenvahtiongelma) joten en siitä hyödy... ja tosiaan viitsisi sitä kovin usein känniin juottaa seksin takia:)

    Ennen olin varma että mieskin haluaa tilanteen parantaa, sanoikin niin. Mutta kun se lääkärillä käynti oli helvetin vaikeeta, loppujenlopuksi meni muissa syissä kyseli tästä samalla. Ja sitten se kun sanoi ei terapialle, jonta en kyllä edes löytänyt mistään. Toisaalta, en minäkään innosta hyppisi, jos pitäisi seksielämää vieraalle selitellä... Mutta minusta hänen kyllä pitäisi olla valmis tekemään kaikkensa. Jos lapsia ei olisi, kiristäisin sillä että lähden muuten.

    Kiitos kannustuksesta, ehkä tässä vielä jaksaa ottaa härkää sarvista.:)

    Äänestä

  • n22 kirjoitti:

    Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, ei ole omaa taloa, vaan kerrostaloasunto vuokralla, rahaa on vähän, terveys reistaa kaikilla enempi tai vähempi ja töitä ei ole (kotiäiti). Kyllä, minulla on ihanat lapset ja mies. Mutta jään mieluusti ilman omakotitaloa ja paksua lompakkoa, jos vaan saan tyydyttävän seksielämän, koska se tekee minut tyytyväisemmäksi.

    Ja minusta minun EI tarvitse tyytyä tähän olotilaan siksi, että joku nainen joutuu väkivallankin uhriksi. Etkai sinä koskaan sano tyhjän jääkaapin ääressä, että voi hitsi kun ei ole syötävää? Maailmassahan kuolee päivittäin kymmeniä tuhansia ihmisiä nälkään. Tai totea, ettei ole päällepantavaa? Ihmisiähän myös paleltuu kuoliaaksi. Toisinsanoen, tuolla järkeilyllä kukaan ei koskaan saa valittaa mistään, koska aina jollakin menee huonommin.

    Mistä minä sen ammattilaisen löydän? Ei ole kunnallsita, olen etsinyt keltaisetsivut ja googlella. Myöskään neuvola tai lääkäri ei apua suonut. Olen valmis kyllä uhraamaan vaivaakin tämän "mitättömän pienen ongelmamme" hoitamiseen,

    Aina löytyy joku, jolla menee vielä huonommin. Sen takia ei siis kannata jättää omaa elämäänsä parantamatta.

    Muutenhan maailmassa olisi vain yksi ihminen (se jolla menee kaikkein huonoiten), jonka kannattaisi tehdä mitään omalle elämälleen. Kaikilla muilla olisi asiat sentään hyvin. Ni.

    Äänestä

Pikku jännitys saattaa johtaa tollaiseen kuvailemaasi tilanteeseen.Paras rentoutus
miehelle on jos "joutuu" kahden naisen
käsittelyyn, sen jälkeen homma toimii
myös keskenäänkin. siis Bi ??

Äänestä
  • Ei kun lääkäriin vaan ja pyytämään kalun varteen pistoksena annettavaa potenssilääkettä (helppo pistää itsekin). Kyllä kestää naida monta tuntia yhtäkyytiä. Ei lerpahtele vaikka saisi monta laukeamista välillä. Sen jälkeen saattaa myöhemmin toimia ilman lääkistystäkin, ettei ole yliherkkä. Siis sopii tähänkin vaikka ei seisokkiongelmia ole ollutkaan. Se jatkuva puhuminen (jankuttaminen) asiasta ei auta sitten yhtään, vaan saattaa jopa pahentaa asiaa. Olet oikalla asialla. Kyllä seksi parisuhteessa on tärkeä asia ja auttaa elämänlaatuun myönteisesti.
    Terveisin, kokenut mies....

    Äänestä

  • Varma kirjoitti:

    Ei kun lääkäriin vaan ja pyytämään kalun varteen pistoksena annettavaa potenssilääkettä (helppo pistää itsekin). Kyllä kestää naida monta tuntia yhtäkyytiä. Ei lerpahtele vaikka saisi monta laukeamista välillä. Sen jälkeen saattaa myöhemmin toimia ilman lääkistystäkin, ettei ole yliherkkä. Siis sopii tähänkin vaikka ei seisokkiongelmia ole ollutkaan. Se jatkuva puhuminen (jankuttaminen) asiasta ei auta sitten yhtään, vaan saattaa jopa pahentaa asiaa. Olet oikalla asialla. Kyllä seksi parisuhteessa on tärkeä asia ja auttaa elämänlaatuun myönteisesti.
    Terveisin, kokenut mies....

    Vaikutuksen kestoa, hintaa, sattuuko laitto?

    Kumma kun lääkäri ei mitään sanonut kun mies apua kysyi. tai sitten keski-ikäinen nainen (lääkäri) ei ota moista pulmaa vakavasti...

    Olen kyllä tullut samaan tulokseen, että nyt taitaa puheet puolin ja toisin vaan pahentaa tilannetta. Olen yrittänyt olla neutraali tai kannustava, mutta tietyssä vaiheessa (mies saa, minä en) ei oikein nuo näyttelijän lahjat pelaa.

    Taidan patistaa miehen lääkäriin uudestaan, mahdollisesti kyllä mieslääkärille.

    Kiitos!

    Äänestä

  • N22 kirjoitti:

    Eihän nuo kunnanlääkärit sovi kuin johonkin kipsin laittoon, niissäkin on valtavat tasoerot lääkäripulan takia.

    Pitää mennä yksityiselle, jollekkin urologille joka on erikoistunut tälläisiin. Siellä on ihan eri palvelutaso ja hommat hoidetaan laadukkaasti.
    Toki se maksaa mutta saa sentään jotain hyödyllistä aikaiseksi.

    Äänestä

Kyllä sitä "laukeamisrefleksiä" oman kokemukseni mukaan pystyy ihan hyvin treenaamaan. Tekee vaan tarpeeksi hitaaksi aluksi ja oppii tuntemaan että koska on lähellä ja sitten vaikka pysähtyy hetkeksi. Voi tuntua aikamoiselta kiusaamiselta teiän molempien kanssa mutta sanoisin että muutama kerta viikossa ja muutaman viikon päästä helpottaa jo kovasti. Ai niin, tuntuu auttavan jos mies ei joka kerta sitten yhdynnän aikana laukeakaan ollenkaan. Ehkä kroppa oppii et ei sitä tarvii ees aina laueta.

"Treenasin" itteni joskus niin etten melkein millään saanut enää. Entinen joutui aluksi parin tunnin jälkeen pyytää lopettamaan kun ei ollut tottunut että mies jaksaa enemmän kuin vartin.

Näin omalla kohdallani, ihmisissä on tietty eroja ja en ole kovin nopeasti laukeava ollut koskaan. Jos saisit miehesi yrittämään jotain tollasta niin kenties auttaa.

Äänestä
  • Ja se tosiaan ON hirveää kidutusta. Ja minusta minulle aika tylsääkin, kiusaa ja kiusaa ja lopputulos on taas sitä...

    Joko mies ei tosiaan tunne tulemista tarpeeksi äkkiä, että ehtii reagoida tai sitten ei vaan halua. Varsinkin nyt kun asia on meillä ollut paljon "tapetilla" lähikuukaudet, tuntuu että mies ei enää halua tehdä mitään asialle.

    Ja ehkä se kaksi tuntia olisi mullekin liikaa;) Mutta jos 15 minuuttia, niin :D

    Äänestä

  • N22 kirjoitti:

    Ja se tosiaan ON hirveää kidutusta. Ja minusta minulle aika tylsääkin, kiusaa ja kiusaa ja lopputulos on taas sitä...

    Joko mies ei tosiaan tunne tulemista tarpeeksi äkkiä, että ehtii reagoida tai sitten ei vaan halua. Varsinkin nyt kun asia on meillä ollut paljon "tapetilla" lähikuukaudet, tuntuu että mies ei enää halua tehdä mitään asialle.

    Ja ehkä se kaksi tuntia olisi mullekin liikaa;) Mutta jos 15 minuuttia, niin :D

    Oletkohan puhunut asiasta millaiseen sävyyn? Näistä kirjoituksista sain tällaisen kuvan.
    - sinulla on OIKEUS OIKEUS ja OIKEUS parempaan seksielämään
    - syy on YKSIN miehessä
    - miehen pitää hoitaa asia kuntoon ITSE
    - jos ei lapsia olisi niin KIRISTÄISIT jättämisellä
    - mies ei HALUA tehdä asialle mitään

    Kuulostaa kuule siltä, että vaikka olisitkin turhautunut ja kyllästynyt, niin oma asenteesi on esteenä millekään muutokselle ja vierität vain kasvatia suorituspaineita miehesi päälle. Kumma että lapsiakin olette ehtineet hankkia, etkö alussa huomannut ettei mies sinua voi tyydyttää vaan vasta nyt katkeroituneena purat itseäsi täällä?

    En tarkoita olla tyly, mutta käyttämäsi ilmaisut ja epäilyt miehen motiiveista ym. eivät ainakaan tilannetta auta. Jos oikeasti rakastat miestäsi, niin varmasti voit saada tyydytyksen muillakin tavoin kuin vain tuolla vaatimallasi 15 minuuttia munaa -tyylillä.

    Mitä muuten itse teet miehesi tyydyttämiseksi? Levität jalkasi ja odotat?

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Aluksi juteltiin asiasta ihan _molemminpuolisesti_ huumorimielellä, kokeiltiin eri jippoja ja oli ihan hauskaakin. Silloin vielä noin vuosi sitten. Sen jälkeen kun mikään ei tuntunut auttavan, ajattelin hakea tietoa vähän järeämmistä keinoista, lääkäriä yms. Mies alkoi ensin "eleellisesti" jarrutella sitten sanoi suoraan ei avunhankinnalle.

    En ole koskaan sanonut asiasta pahasti. Joskaan en aina pysty näyttelemään seksin jälkeen onnellista.

    Mitä minä teen sängyssä? No, ethän tätä luultavastikaan usko, mutta kerron kuitenkin. En ole koskaan kieltäytynyt mistään, kaikkea pitää ainakin kokeilla. Saatan myös (tai siis joskus pari kuukautta sitten vielä) järjestää "yllätyksen" ja vaikkapa ottaa suihin VAATIMATTA ITSELLENI MITÄÄN. En siis edes riisu. Myös silloin kun olin fyysisesti estynyt harrastamaan seksiä 9 viikkoon, tyydytin miestä muilla keinoilla ihan vapaaehtoisesti. Se oli kyllä toisaalta tuskaa, kun panetti aikasen kovasti. Tykkäisimme myös peppuseksistä, mutta... kun mies ei varsinkaan siinä puuhassa edes ehdi sisään. Olen myös stripannut, masturboinut ja leikkinyt dildolla miehen edessä. Ja usein.

    Minä olen ostanut puudutteet, etsinyt netistä kaiken tiedon mitä löytyy (myös ohjeet pidättelemiseen) etsinyt teraputtia. Mies kävi kolme vuotta sitten ostamassa penisrenkaan ja muista syistä lääkärissä käydessään kyseli asiasta. Jos sinulle vielä tulee jotain mieleen, niin kerro toki mitä olen jättänyt tekemättä?

    Valitettavasti en yhdynnässä tiedä, milloin mieheltä on tulossa, että voisin lopettaa ja pitää taukoa.

    Saan orgasmin myös suuseksillä, mutta puolentunnin nuoleminen ei tunnu mieheltä kovin usein onnistuvan. Sormilla se onnistuu paremmin minulta itseltäni, kuin häneltä.

    "Saan orgasmin myös suuseksillä, mutta puolentunnin nuoleminen ei tunnu mieheltä kovin usein onnistuvan."

    Tuossa taitaa siis olla ongelman ydin. Ei tunnu onnistuvan? Oletteko puhuneet asiasta? Tuolle nopealle tulemiselle voi tosiaan olla vaikea tehdä mitään (kun miehet nyt eivät ole ihan koneita ja asiassa voi olla suorituspaineitakin taustalla). Mutta täytyisihän miehesi kuitenkin jollain tavalla huomioida myös sinun tarpeesi.

    Eihän kukaan jaksa olla jatkuvasti antamassa toiselle nautintoa jos itse jää aina ilman. Ymmärrän hyvin sen, että se tekee lähinnä vihaiseksi. Ole terveesti itsekäs, ja kerro, ettet voi jatkaa seksielämää tyytyväistä esittäen, jos miehesi jättää sinut aina tyhjän päälle.

    Mutta ehkä sinun on sen verran tultava vastaan, että asia hoidetaan niillä keinoin kuin mies sen voi tehdä, esim. suuseksi, dildo ym. Ehkä näin pääsisitte pois pattitilanteesta ja jossain vaiheessa se kestävyyskin voisi parantua, kun asia ei enää ole niin iso numero.

    Äänestä

  • Soif kirjoitti:

    Itseasiassa olen valmis vaihtamaan 10 suuseksiorgasmia yhteen yhdynnässä saatuun. En tiedä onko minussa vikaa, mutta se ei ole yhtä "hyvä" orgasmi.

    Olen tämän orgasmin kanssa aika vaikea suuseksillä, se onnistui ekan kerran vasta puolisen vuotta sitten, siitä eteenpäin noin kerran kuussa. Ja siihen tosiaan menee kauan aikaa.

    Onhan se dildo tyhjää parempi. Mutta mieluummin rakastelen kokonaista miestä kuin muovista tikkua. Nykyään se lisäksi on alkanut tuntua aika typerältä, maata tai olla kontallaan kun mies nai minua dildolla ja itse hieron klittaa. Tulee vähän semmoinen tunne että mihin minä sitten miestä siinä tarviin? Mies on kyllä enemmän kuin innokas edelleenkin ottamaan dildon hommiin mukaan, kokee sen vähän liiankin kiihottavana (siis ei yhdyntää sitten ollenkaan). En vaan enää tunnu innostuvan siitä. Tunnen itseni jotenkin tyhmäksi...? Yleensähän sen pitäisi mennä niinpäin, että estot häviää ajan myötä, mutta mulle niitä ilmeisestikin vasta alkaa kertyä.

    Tai sitten ostan sen, mikä ikinä sen nimi nyt olikaan, jota yleensä käytetään naisilla. Lanteille sidottava vyö, jossa on dildo. Saisin sitten vähän kaiken samassa paketissa. :D

    Äänestä

Kuka uskoo tommosia kusettajia? Onneton runkkari!

Äänestä
  • Perusteletko, kiitos.

    Äänestä

  • Luin nuo, luen vielä uudemman kerran paremmalla ajalla. Vähän samoja juttuja olin googlellakin löytänyt, juuri tuo lääkitys. Nyt vaan jollain kiristän miehen taas lääkäriin...

    Äänestä

  • N22 kirjoitti:

    Luin nuo, luen vielä uudemman kerran paremmalla ajalla. Vähän samoja juttuja olin googlellakin löytänyt, juuri tuo lääkitys. Nyt vaan jollain kiristän miehen taas lääkäriin...

    "nyt vaan jollain kiristän miehen taas lääkäriin..."

    Kiristäpä kuule vaihteeksi vaikka omaa itsekeskeistä kielenkäyttöäsi, vai valitsetko sanasi muuten vain harvinaisen tympeästi.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    "nyt vaan jollain kiristän miehen taas lääkäriin..."

    Kiristäpä kuule vaihteeksi vaikka omaa itsekeskeistä kielenkäyttöäsi, vai valitsetko sanasi muuten vain harvinaisen tympeästi.

    mitäs sitten? Annan asian olla?

    Äänestä

Kirjoitit että seksi on nykyään surkeaa, oliko miehesi suhteen alussa kestävämpi?

Mulla on samanlainen sekuntimieskokemus takana, ja mä jätin hänet sen takia parin kuukauden treffailun jälkeen. Voit lukea mun tarinan täältä: orgasmi - Lucky Luke mies laukee nopeemmin kuin oma varjo.

Miehen vaihto tekis sulle hyvää, mutta et voi sitä tietenkään tehdä ihan helposti kun on lapsia.

Äänestä
  • Kun mä en tahdo enää muistaa millaista alussa oli... Joko silloin kesti paremmin, tai en vaan jossain "huumassa" kiinnittänyt asiaan huomiota. Mutta jos se _näin_ surkee olisi ollut, tuskin oltais yhdessä pysyttykään. Vaikka ilmeisesti joidenkin täälläkin käyvien mielestä mistään ei saa valittaa niin kauan kun vaan on elossa, niin tiesin/tiedän että seksi on minulle tärkeä osa parisuhdetta. Eli en varmaan olisi jatkanut juttua jos tilanne ihan tämmöinen olisi ollut...

    Kävin lukemassa juttusi. Aika tuttua hommaa, tosin mies on ehkä senverran kestävämpi, ettei yleensä sentään housuille mene. Joskus kyllä. Mutta muuten ihan sama. Ja tällä voinen kuitata sen mitä moni on sanonut "kyllä se siitä kun ikää tulee". Joo, 20 vuoden päästä saat 5 minuutin panon, koita jaksaa...???

    Sen verran kysyisin, että oliko mies mitenkään innokas hankkimaan apua asiaan? Ei varmaan sinua enää lohduta, jos jo erositte, mutta mietin sitä "kynnystä".

    Aika hyvin keksitty tuo nopeampi kuin oma varjo:)

    Äänestä

Moikka!

Itse olen 36-vuotias mies, ja kärsin ihan viime
vuosiin asti samasta ongelmasta mutta en kärsi enää...!!! Tulin aina liian nopeasti, ja toipuminen seuraavaan stondikseen kesti ja kesti.
Mailaa mulle: [email protected], niin kerron sulle
tarkemmin...

Jussi

Äänestä

Kyllä on kumma pitääkö sitä tommosesta pikkuasiasta valittaa jos laukee nopeasti sit pitää tehdä sormilla se nautinto naiselle.Elämässä pitää olla tyytyväinen että on muutoin terve ei syöpää jne no suomalaiset on kovia valittamaan....

Äänestä
  • Kannattaiskohan opetella lukemaan? Tai siirtyä palstalle, jossa keskustelleen syöpäpotilaiden kurjuudesta, niin olisi sullekin sopivaa teksiä?

    Äänestä

  • että kehtaan kuvitella, että jopa minulla olisi oikeus tyydyttävään seksielämään. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, että miehen sormilla tuntuu samalta, kuin yksin "vetäisin käteen".

    Pyydän anteeksi, että kehtasin ihan julkisesti asiata valittaa, kun maailmassa on syöpäsairaita, nälkäänäkeviä, köyhiä ja kurjia.

    Seuraavankerran kun kaadun jäätiköllä, tai leikkaan sormeeni, en kiroakaan, koska johonkuhun maailmassa varmasti sattuu enemmän. Ja olisihan tuo minun kiroamiseni tietenkin heitä halventavaa.

    Äänestä

Olit kirjoittanut saman tekstin vauva-lehden keskusteluun... Aioin vastata siellä, mutta jätin vastaamatta. Nyt kuitenkin lukiessani täältä saman, päätinkin vastata.

En voi auttaa kokemuksin, enkä paljon muutenkaan. Mutta sen annan vinkiksi, että rauhoitu asian suhteen. Kirjoituksissasi on paljon vihaa ja katkeruutta. Siksi sinulle monet ovat vastanneet, että ruikutat turhasta. Rakkaudessa kun oikeasti on muutakin kuin seksi! Se vain jää joskus huomaamatta, jos on puutteessa. Mutta onhan seksi tosi tärkeä osa suhdetta ja sinulla on oikeus siihen.

Kuitenkin, jos todella rakastat miestäsi, pitäisi sinulla olla kiinnostusta jaksaa selvitä asiasta miehesi rinnalla. Silloin kun minä sairastuin masenukseen, olisi minusta ollut aika raukkamaista, jos aviomieheni olisi sanonut jättävänsä minut siksi, koska olin tasapainoton, itkuinen ja muutenkin pimeä. En halunnut hakea aluksi apua, koska pelkäsin. (Niin luultavasti miehesikin tekee.) Henkilökohtaiset asiat eivät ole niin helppoja juttuja, joita niin vain menään lääkäreille selittelemään. Me päätimme, että asiasta selvitään. Ja selvittiinkin!

Jos syysi jättää miehesi olisi "liian lyhyt seisokki", olisi aika alkaa etsiä muitakin syitä. Silloin ei ole muutkaan asiat ihan tolallaan.

Minulla ei ole kokemusta kyseisen asian suhteen, mutta siis muiden parisuhde-kriisien osalta kyllä. Periksi ei kannata antaa, yleensä aisioille löytyy aina ratkaisu. Ja tämä ongelma ainakin kuulostaa siltä, että sille olisi olemassa ratkaisu nyky-lääketieteessä. (Saadaanhan nykyään veltotkin nousemaan Viagralla...:)

Jaksamista!

P.S. Elämä ei ole koskaan täydellistä.

Äänestä
  • Kyllä kai se tilanne rauhoittuukin, viikonloppuna mies todennäköisesti haluaa seksiä ja minä aion sanoa ei kiitos. Olen nimitääin huomannut, että olen huomattavasti vähemmän vittuuntunut, kun seksiä ei ole ollenkaan. Onhan niitä ihmisiä, jotka parisuhteessakin elää ilman seksiä vuosia, kai sitäkin voi kokeilla.

    Tiedän, ei seksi ole tärkein asia. Mutta minulla vaan se huono seksi heijastuu sitten muuhunkin, on sitten se "ketjun heikoin lenkki".

    Ymmärrän kyllä, ettei miehestä ole helppoa hakea apua. En minäkään innosta hihkuisi. Mutta kauanko pitää jaksaa odottaa? Odotanko kymmenen vuotta ja huomaan ettei vieläkään ole tehnyt asialle mitään? Sivusin myös pariterapiaa puheissani, ei sillekin. Minusta tuntuu, että miestä ei vaan kiinnosta asian parantaminen millään lailla. Minusta tuntuu, ettei hän panosta meihin ollenkaan ja se tuntuu aikasen kurjalta.

    En kai minä muuta voi tehdä, kuin antaa asian olla. Jos mies vaikka heräisi joku päivä.

    (Mietin vaan, että saakohan mieskin tulevaisuudessa, kun valittaa ettei vaimo anna tarpeeksi, myös vastauksia joissa kuulema valittaa turhasta? )

    Äänestä

Esimerkki seksielämästämme...

Mies teki aloitteen, suukoteltiin jne ja riisuttiin pikkuhiljaa. Mies pyysi että "esittelen" itseäni, siis seisoin sängyllä, olin kontaten hänen päällään ja hän sitten ihaili minua. Harrastimme esileikkiä, molemminpuolista. Sen päätteeksi otin mieheltä suihin, jos vaikka otettaisiin uusinta myöhemmin. Mies laukesi.

Noin tunnin ajan sitten makoiltiin, puhuttiin niitänäitä ja vilkuiltiin telkkaria. (ja minua panetti aivan kauheasti, suihinotto on minusta kiihottavaa). Alettiin (ihme että mies suostui, yleensä ei suostu uusintaan) taas lämmitellä toisiamme, molemminpuolista esileikkiä ja sitten takaapäin. Mies kesti noin minuutin. Minä en ehtinyt mukaan.

En sanonut mitään, kurkkua kuristi. (En tullut sillä hetkellä ajatelleeksi sitä, miten hyvä on että mies ei ole halvaantunut, meillä on ihanat lapset jne)Makasin vaan miehen kainalossa kunnes hän noin 20 minuutin päästä meni vessaan. Otin kirjan aloin lukea, tosin en pystynyt keskittymään. Mies tuli takaisin ja otti housunsa, toivotti hyvää yötä (johon en vastannut)ja meni olohuoneeseen. Ilmeisesti katsomaan telkkaria. Minä jäin makuuhuoneeseen ja aloin itkeä ja sitten nukahdin.

Että näin.

Äänestä
  • Asiasi on monitahoinen ja -mutkainen.

    Pääpointtini kuitenkin on, että naisella on oikeus tyydyttävään seksielämään - siinä missä miehelläkin. Seksuaalisuus on perustarve ja sen tuottama mielihyvä keskeinen mielenterveyden lähde ja voimavara. Jos sinulle tyydyttävä seksi on yhtä kuin mielihyvän huipentava orgasmi yhdynnässä, niin silloin se on, muu on selittelyä ja korviketta - eikä muiden paljon auta viisastella omista perspektiiveistään!

    Sinuna N22 kokeilisin antaa miehesi eläytyä siihen, missä itse joudut olemaan: orgasmittomuuteen. Tässä tapauksessa siis seksittömyyteen (= ei penetraatiota) kanssasi. Sano se myös hänelle nätisti, mistä on kyse. Joudut toki itse olemaan silloin myös "puutteessa" (jossa jo tosin koetkin olevasi), mutta ehkä tällä vähitellen miehesikin tajuaa, miltä sinusta tuntuu, tai oivaltaa, että jossain on jotain pielessä ja asialle täytyy tehdä jotain oikeasti. (Inhottavammin ilmaistuna siis: "Jos minä en saa, niin et saa sinäkään, mutta olen aina valmis tekemään töitä sen eteen, että molemmat saisimme - oletko sinä?")

    Jos tämäkään ei toimi, kokeile jotain muuta - tai päättele jotain -, mutta älä anna periksi. Naisen ei tarvitse hukata tyydyttyneisyydestään koituvaa ylivertaista voimaa ja elämäniloaan!

    Äänestä

  • Liza40 kirjoitti:

    Asiasi on monitahoinen ja -mutkainen.

    Ja noin miljoona kertaa päättänyt, etten enää ikinä harrasta seksiä kun ei siitä iloakaan ole. Mutta vietit vie enmmän minua kuin miestä, eli tietää miten käy.

    Viikonloppuna todennäköisesti haluaa seksiä, niin voisinpa vaikka sanoa suoraan tuon "Jos minä en saa, niin et saa sinäkään, mutta olen aina valmis tekemään töitä sen eteen, että molemmat saisimme - oletko sinä?"

    Luultavasti kyllä vetää hirveät kiepit aluksi ja mököttää muutaman päivän. Se mikä tekee asiaa hankalammaksi on, että miehellä on mahdollisuus itsetyydytykseen, minulla ei. Mutta kyllä tuo varmasti kuitenkin on parempi tilanne kuin nykyinen. Ja ainakin pallo asiasta olisi miehellä.

    mahdollisuus masturbointiin!

    Vaikka hyvin kyllä kaikki tiedämme, ettei se vedä mitenkään vertoja aktissa saadulle, jaetulle ilolle eli totaalisen raukaisevalle isolle oolle. (Muuten et valittaisikaan.) Ja kyllä miehesikin sen todella pian huomaa, kun vain malttaisit hillitä ja kestää - ilman muuta tulevaa - mökötystäkin hetken. Muuten konsti ei toimi.

    Älä päätä enää miljoonaa kertaa - vaan pidä päätöksesi KERRAN. :-)

    en koskaan oikeastaan ole yksin missään. Paitsi joskus suihkussa ja minusta se on paikkana epämukava, esimerkiksi pelkään heittäväni lipat jos saan;)Ja makuuhuoneeseen voi mies ryykätä illalla hetkenä minä hyvänsä. En oikeastaan häpeä sitä, jos jäisin "rysän päältä" kiinni, olen minä masturboinut miehen edessäkin. Mutta jotenkin ei vaan onnistu virittäytymään sellaiseen tunnelmaan, kun ei ole omaa rauhaa.

    Itseasiassa viimeviikolla kutakuinkin jäin kiinni, mies tuli makkariin ja kyseli mitä teen. Sanoin ihan suoraan ja lisäsin että jos ei sulla muuta, niin...? Tajusi sentään häipyä, mutta vei fiiliksen mennessään.

    Ja nyt kyllä pidän päätökseni!

    Äänestä

  • Ensinnäkin haluaisin muistuttaa, että ei miehesi tuota tahallaan tee. Hänkin kärsii asiasta aivan varmasti ja luultavasti enemmän kuin sinä. Hänhän on yrittänyt kaikkensa saadakseen asiaan apuja ja sinut tyydytettyä, eikö vaan?

    Jos oikeasti rakastat miestäsi ja suhteenne toimii hyvin, niin ei kai nyt tuommoinen asia oikeasti niin vakava ole, että suhde siihen kaatuu? Tuossa on tainnut käydä niin, että ruoho on ikäänkuin alkanut näyttää vihreämmältä aidan takana ja yhdyntäorgasmi on noussut maagisen hienoksi kokemukseksi kun sitä et saa. Olisiko voinut käydä näin?

    Ainakin minun tapaamani naiset ovat yleensä nauttineet suuseksistä kaikkein eniten ja saaneet myöskin kovimmat orkkunsa suuseksillä. Heidän mukaansa yhdyntäorkku on erilainen, eikä niin kokonaisvaltainen. Miksi siis et halua miehesi tyydyttävän sinua suulla? Jos hän rakastelee kanssasi heti kun olet saanut orkun suulla, on täysin mahdollista että laukeat uudelleen yhdynnässäkin jopa tuollaisessa 1/2 - 1 minuutin yhdynnässä.

    Jos tuo ei sinulle kelpaa ja haluat kunnolla munaa ja yhdyntä orkkuja, niin on toki olemassa paljonkin vaihtoehtoja:

    1) Hanki salainen rakastaja tai mene kapakkaan tms. ja hae yhden illan juttuja. Tämä on varmasti helpoin ratkaisu.

    2) Hanki rakastaja miehesi suostumuksella jos mahdollista. Tässä on tärkeää toimia hienovaraisesti. Kerro, että rakastat miestäsi, etkä halua erota hänestä, mutta haluaisit joskus saada munaa kunnolla. Ehkä hän ymmärtää, ehkä ei. Jos hän rakastaa sinua, niin saattaa suostuakin. Muista pitää suhteet VAIN seksisuhteina ja käytä mieluiten ""irtonumeroita. Älä koskaan anna oikeaa nimeäsi taikka yhteystietojasi.

    3) Ehdota miehellesi kolmannen pyörän mukaan ottoa. Tee tämäkin hellävaraisesti. Älä sano, että haluat sitä tämän ongelman takia vaan että se on ollut salainen fantasiasi jo kauan ja haluaisit kokeilla.

    4) Menkää mukaan jonnekin swinger taikka parinvaihto yms. sessioihin. Ehkä niistä löytyy suhteeseenne uutta potkua ja sekä sinä, että miehesi saatte yhdessä uusia kokemuksia.

    5) Voit toki erota nykyisestä miehestäsi tämän takia ja etsiä jonkun muun. Mutta luuletko, että löydät kokonaisvaltaisesti paremman? Miten seksielämänne tulee sujumaan? Et tiedä... Punnitse plussat ja miinukset huolella..

    Muista: Seksi ei todellakaan ole pelkkää yhdyntää ja emätin orgasmeja. Laajentakaa skaalaa rohkeasti...

    Äänestä

  • Rockhard kirjoitti:

    Ensinnäkin haluaisin muistuttaa, että ei miehesi tuota tahallaan tee. Hänkin kärsii asiasta aivan varmasti ja luultavasti enemmän kuin sinä. Hänhän on yrittänyt kaikkensa saadakseen asiaan apuja ja sinut tyydytettyä, eikö vaan?

    Jos oikeasti rakastat miestäsi ja suhteenne toimii hyvin, niin ei kai nyt tuommoinen asia oikeasti niin vakava ole, että suhde siihen kaatuu? Tuossa on tainnut käydä niin, että ruoho on ikäänkuin alkanut näyttää vihreämmältä aidan takana ja yhdyntäorgasmi on noussut maagisen hienoksi kokemukseksi kun sitä et saa. Olisiko voinut käydä näin?

    Ainakin minun tapaamani naiset ovat yleensä nauttineet suuseksistä kaikkein eniten ja saaneet myöskin kovimmat orkkunsa suuseksillä. Heidän mukaansa yhdyntäorkku on erilainen, eikä niin kokonaisvaltainen. Miksi siis et halua miehesi tyydyttävän sinua suulla? Jos hän rakastelee kanssasi heti kun olet saanut orkun suulla, on täysin mahdollista että laukeat uudelleen yhdynnässäkin jopa tuollaisessa 1/2 - 1 minuutin yhdynnässä.

    Jos tuo ei sinulle kelpaa ja haluat kunnolla munaa ja yhdyntä orkkuja, niin on toki olemassa paljonkin vaihtoehtoja:

    1) Hanki salainen rakastaja tai mene kapakkaan tms. ja hae yhden illan juttuja. Tämä on varmasti helpoin ratkaisu.

    2) Hanki rakastaja miehesi suostumuksella jos mahdollista. Tässä on tärkeää toimia hienovaraisesti. Kerro, että rakastat miestäsi, etkä halua erota hänestä, mutta haluaisit joskus saada munaa kunnolla. Ehkä hän ymmärtää, ehkä ei. Jos hän rakastaa sinua, niin saattaa suostuakin. Muista pitää suhteet VAIN seksisuhteina ja käytä mieluiten ""irtonumeroita. Älä koskaan anna oikeaa nimeäsi taikka yhteystietojasi.

    3) Ehdota miehellesi kolmannen pyörän mukaan ottoa. Tee tämäkin hellävaraisesti. Älä sano, että haluat sitä tämän ongelman takia vaan että se on ollut salainen fantasiasi jo kauan ja haluaisit kokeilla.

    4) Menkää mukaan jonnekin swinger taikka parinvaihto yms. sessioihin. Ehkä niistä löytyy suhteeseenne uutta potkua ja sekä sinä, että miehesi saatte yhdessä uusia kokemuksia.

    5) Voit toki erota nykyisestä miehestäsi tämän takia ja etsiä jonkun muun. Mutta luuletko, että löydät kokonaisvaltaisesti paremman? Miten seksielämänne tulee sujumaan? Et tiedä... Punnitse plussat ja miinukset huolella..

    Muista: Seksi ei todellakaan ole pelkkää yhdyntää ja emätin orgasmeja. Laajentakaa skaalaa rohkeasti...

    Minusta mies ei ole tehnyt kaikkeaan. Hän olisi voinut suostua terapiaan, hän myös voisi yrittää enemmän kuin kerran puristustekniikkaa.

    Jos yhdyntä orgasmi olisi 10, niin suuseksiorgasmi olisi 6. Tiedän että suurinosa naisista pitää enemmän esileikeistä ja suuseksistä, mutta minussa kai on jotain vikaa? Ei se vaan tunnu niin hyvälle.

    En usko ruohon olevan sen vihreämpää aidan takana, muuten kuin siinä kesto mielessä. En tunne halua muihin miehiin.

    Paha tästä skaalaa on laajentaakaan, tietääkseni ollaan kaikkea tehty mitä kaksi ihmistä voi keskenään tehdä. (Lukuunottamatta jotain fyysistä väkivaltaa ja pissa/kakkajuttuja joita en haluakaan kokeilla) Minulla ei ole periaatteellista syytä kieltäytyä vaikkapa dildosta, mutta mihin sitten miestä tarvitaan?

    Minusta kyllä tuntuu, että vastaukset olisivat toisen sävyisiä, jos olisin mies. Enpä ole kuullut että yhtäkään miestä sanottaisiin liikaa vaativaksi ja itsekkääksi jos haluaisi saada yhdynnässä.

    Voisikohan verrata naista, joka jää mieheltään ilman orgasmia, mieheen, jolta nainen ei saa seisomaan? Sama lopputuloshan molemmissa on: kumpikin jää tyydyttymättä! Miehelle vain on keksitty vuosikaudet ja yhteiskunnankin varoin lääkkeitä ja välineitä, joilla seisokki (ja totta hemmetissä orgasmi) onnistuisi - naisen taas ei sovi valittaa osaansa. Hah.

    Äänestä

  • N22 kirjoitti:

    Minusta mies ei ole tehnyt kaikkeaan. Hän olisi voinut suostua terapiaan, hän myös voisi yrittää enemmän kuin kerran puristustekniikkaa.

    Jos yhdyntä orgasmi olisi 10, niin suuseksiorgasmi olisi 6. Tiedän että suurinosa naisista pitää enemmän esileikeistä ja suuseksistä, mutta minussa kai on jotain vikaa? Ei se vaan tunnu niin hyvälle.

    En usko ruohon olevan sen vihreämpää aidan takana, muuten kuin siinä kesto mielessä. En tunne halua muihin miehiin.

    Paha tästä skaalaa on laajentaakaan, tietääkseni ollaan kaikkea tehty mitä kaksi ihmistä voi keskenään tehdä. (Lukuunottamatta jotain fyysistä väkivaltaa ja pissa/kakkajuttuja joita en haluakaan kokeilla) Minulla ei ole periaatteellista syytä kieltäytyä vaikkapa dildosta, mutta mihin sitten miestä tarvitaan?

    Minusta kyllä tuntuu, että vastaukset olisivat toisen sävyisiä, jos olisin mies. Enpä ole kuullut että yhtäkään miestä sanottaisiin liikaa vaativaksi ja itsekkääksi jos haluaisi saada yhdynnässä.

    Höpöpuhetta, että suuseksi tai esileikit olisivat (ikuisuuksiin) parempia tai edes korviketta yhdynnässä saadulle naisen orgasmille!

    Suurin osa naisista pitää toki niistä kaikista ja kaipaa niitä kaikkia ajoittain, mutta aivan varmasti kerrankaan koettuaan (!) orgasmin aktissa ei vaihtaisi sitä mihinkään muuhun kokemukseen ja elämykseen, sillä täydellisempää hurmiota ei vain ole.

    (Miehet siis saavat sanoa ihan mitä vain - ja naiset miehille saadakseen vaihtelun vuoksi tyydyttävää suuseksiä... ;-)

    Orgasmihakuisuudesta syytetään nykyään tosiaankin vain naisia. Moniko mies itse olisi valmis harrastamaan aina ja iankaikkisesti keskeytettyä yhdyntää ilman laukeamista?!

    Minun omien kokemuksieni mukaan naiset pitävät enemmän suuseksi orkuista, mutta ei se mikään yleispätevä tieto ole. Kaikki ihmiset on erilaisia. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.

    Minusta tuo keskeytetyn yhdynnän vertauksesi oli varsin osuva. Olisi tosiaan aika ikävää jättää homma aina kesken, mutta toisaalta jos nainen ottaisi minulta lopussa suihin, niin ei se siinä tapauksessa kovin iso ongelma olisi.

    Mietin vaan vielä, että olisikohan Viagra tms. vastaus ongelmaan? Olen kerran kokeillut ja ainakin minulla heppi vain seisoi ja seisoi noin 5 tuntia, vaikka tulin 4 kertaa. Jos siis vain erektio pysyy yllä nopeankin laukeamisen jälkeen, niin voihan mies hetken päästä jatkaa ja ehkä tyydyttää naisen? Ei kai toinen ja kolmas jne. laukeaminen voi yhtä nopeasti tapahtua kuin ensimmäinen?

    Olen edelleen sitä mieltä, että jos ongelmaa ei muuten saa ratkeamaan niin rakastajan hankkiminen on varsin kätevä ratkaisu asiaan. Moraalisesti ehkä tuomittava, mutta muuten tyydyttävä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

N22 kirjoitti:

Olen päättänyt olla loppuikäni ilman seksiä.

Syy, nain miehen jonka kanssa seksi on nykyään SURKEAA!!! Sitä on liian harvoin, yhdyntä kestää 30 sekunnista maksimissaan 2 minuuttiin.
Apuna olemme kokeilleet; Kortsuja, puudutetta, puristustekniikkaa, monta kertaa rakastelemista/suihinottoa (Miehellä menee noin tunti toipua, mikä on minulle sitten tosi kivaa...) Mies on myös käynyt lääkärissä, olen etsinyt seksuaaliterapeuttia jota ei ole. Mies on jo lapsena ympärileikattu.
Joskus, äärimmäisen harvoin on käynyt niin, että ensin mies on 30 sekunnin jälkeen lauennut mutta jatkanut silti yhdyntää. Ja lauennut minuutin päästä taas... tosin tätäkään, puolentoistaminuutin maratoonia ei kovin usein tapahdu.

Olemme puhuneet niin että suuta kuivaa, mutta vaikka puhuisimme siitä viikon putkeen, mies ei silti kestä.

Toisaalta, asiahan tietysti vaivaa lähinnä minua. Minä olen ilman, mieshän saa joka tapauksessa ainakin kerran. Loppujen lopuksi hän ei kai olisi terapiaan edes suostunut, jos sitä olisi jostain löytynyt. Helppohan sen on...

Minä EN HALUA nuolemista, en sormileikkiä, dildoa tai mitään korviketta, haluan MUNAA!! Ja enemmän kuin pari sekuntia.

Jos noita kahta lasta ei olisi... niin olisin häipynyt ajat sitten. Tilanne on kestänyt ainakin 3 ja puoli vuotta. Nyt se on loppu. Seuraavan kerran kun mies haluaa, ehkä viikon päästä, sanon että nussikoot vaikka naapurin koiraa, mua EI KIINNOSTA!! Olen mieluummin ilman, kuin jatkuvasti kiusattuna. Kun ei mies enää halua lapsiakaan, ei minulla ole enää yhtään syytä seksiä harrastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu