Kuka pelkää kuolemaa? Haluan kuulla kokemuksianne. Millaisissa tilanteissa tulee kuolemanpelko? Mikä siinä pelottaa? Miten selvitätte tilanteen? Tuntuuko siltä, että kuolema on kaukana, mahdollisesti jotakin sellaista, joka tapahtuu vain muille?
Pliis, älkää kirjoittako, kuinka kristityllä tulisi olla, siis silloin kun usko on vahva eikä ole minkäänlaisia epäilyjä: "Mutta koska katoova pukee päällensä katoomattomuuden ja kuoleva pukee päällensä kuolemattomuuden, silloin täytetään se sana, joka kirjoitettu on: kuolema on nielty voitossa." Kyllä minä tämän TIEDÄN.
Siis pelkäätkö luonnollista kuolemaa?
Pliis, älkää kirjoittako, kuinka kristityllä tulisi olla, siis silloin kun usko on vahva eikä ole minkäänlaisia epäilyjä: "Mutta koska katoova pukee päällensä katoomattomuuden ja kuoleva pukee päällensä kuolemattomuuden, silloin täytetään se sana, joka kirjoitettu on: kuolema on nielty voitossa." Kyllä minä tämän TIEDÄN.
Siis pelkäätkö luonnollista kuolemaa?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Olisi hyvä aihe keskustella tunteista ja niiden tunnistamisesta, sekä niistä ongelmista joita seuraa siitä, jos ihminen ei lainkaan tunnista tunteitaan (aleksitymia). Tai tunnistaa hyvin heikosti vain voimakkaimoia tunteita.
Voisimme keskustella laajemminkin näistä tunteisiin liittyvistä tärkeistä asioista.
Aistin vain tuossa alkuasetelmasta jo kokonaan väärän tunnejohteisen lähtökohdan. Joten tämä tästä.
Kysymys oli asetettu myös sinulle Nuin. Ja vaikka "aistitkin tuossa alkuasetelmasta jo kokonaan väärän tunnejohteisen lähtökohdan", niin olisin silti kiinnostunut kuulemaan mielipiteesi nimenomaan tästä asiasta.
1 Millaisissa tilanteissa sinulle tulee kuolemanpelko?
2 Mikä kuolemassa pelottaa?
3 Miten selvität tilanteen?
...että minulle tulee kuoleman pelko?
Omassa vanhurskaudessa vielä eläessäni minulla todella oli kuoleman pelko.
Nykyisin pelot liittyvät ihan tähän elämään, eli lisä- sairauksiin. Olen kroonikko, ollut jo lähes 50 vuotta.
1 Millaisissa tilanteissa sinulle tulee kuolemanpelko?
Ei tule kuolemanpelkoa.
2 Mikä kuolemassa pelottaa?
Ei sitten mikään.
3 Miten selvität tilanteen?
Ei tarvitse selvittää, vrt. edelliset vastaukset.
Tuliko oikein?
Hyvää yötä, jatketaan huomenna :)
-Sanoinko minä noin?
-En sanonut.
-Olen myös sanottavani sanonut.
Tähän voikin vaikea vastata kun tähän pitää löytää vastaus tuolta itsestä sisältä. Tähän kun ei löydy valmista vastausta hakumoottorista kopioimalla.
Eipä tule juuri ajateltua, mutta pelottaa kyllä ettei ole oikea sieluntila silloin.
ainakaan ajasta ikuisuuteen siirtymistä. Jos olisi kivulias tauti, niin silloin ehkä. Hengellistä kuolemaa on syytä pelätä, koska silloinhan ei pääse taivaaseen.
Tämä koko asetelma oli lähtökohdiltaan
"nominäenainakaan", eli ihan yhtä tyhjän kanssa.
Voihan sitä joku nojatuolissaan terveenä pohtia sitä sun tätä tietenkin. Ja kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo.
Todellisuudenhan näkisi ainoastaan pitämällä varmistamatonta pistoolia kysymyksen ajan kysyttävän ohimolla. Hiki nousisi urheammankin valehtelijan otsalle ja silmät laajenisivat kauhusta.
Tämä aloittajan artikkeli on totuusarvoltaan täysi nolla ja täysin tarkoitushakuinen ja mitäänsanomaton juttu.
Monet vaan tulevat todistaneeksi sen, mitä ihminen aina on, eli valehtelija. Jumala on yksin totinen.
Isäni kertoi sodasta tilanteen, jossa häntä lähestyi edestäpäin mies kivääri ampumavalmiina ja hän tiesi sen, ettei hänen aseessaan ollut patruunoita yhtään.
Hän ajatteli että nyt tämä on minun varma loppuni. Mutta tuo mies osoittautui olevan hänen kaverinsa, joka oli harhautunut hänestä ja käveli häntä vastaan. Onneksi ei silloin ampunut. Isä on jo nyt taivaassa.
"nojatuolissa" ei pelkää, kun ei sota eikä muu vaara uhkaa.
Miksi pelätä? Pelon kanssa on vaikea elää.
Nuin: "Tämä aloittajan artikkeli on totuusarvoltaan täysi nolla ja täysin tarkoitushakuinen ja mitäänsanomaton juttu."
Mikä ihmeen totuusarvo tällaiseen kysymykseen liittyy??? Sen myönnän, että sinun kannaltasi tämä oli mitäänsanomaton aihe. Se oli myös tarkoitushakuinen siinä mielessä, että halusin kuulla mielipiteitä kuoleman pelosta.
Luther sanoo, että itse Kristus pelkäsi kuolemaa Getsemanessa. Miksemme sitten me heikot (sinua lukuunottamatta tietysti)?
Luther sanoo edelleen: "meihin jääpi yhä heikko luontomme ja se ei saata olla vailla kuoleman ja tuomion pelkoa, mutta hengen on toki oltava voitolla, niinkuin Kristus Matteuksen Evankeliumin 26. luvussa sanoo: »Henki tosin on altis, mutta liha on heikko.»"
Sinun ei tarvitse enää vaivautua vastaamaan tähän aiheeseen.
Joka hetki olen valmis lähtemään, milloin vain Herrani Jeesus kutsuu kotiin.
Mitään autuudestani en ole ansainnut, kiken olen lahjaksi saanut. Se on tosi ihana asia. Siitä iloitsen ja kiitän Jeesusta joka päivä.
Aamuisin herään sillä mielellä että tänään on ehkä minun vuoroni. Surettaahan se ajatuksissa tietenkin jättää kaikki rakkaat tänne, mutta rukoilen, että siellä kaikin kerran kohdattaisiin.
Pienenä olin tenyt jotain väärää.. Kuten usein tein, rasavilli kun olin :D.. ja en ollut saanut sovittua asiaa ennen nukkumaan menoa. Valvoin lähes koko yön ja kävin tämän tästä kurkkimassa verhojen välistä, ettei vain idän taivas ruskottaisi, kun raamatussa sanotaan niin tapahtuvan ennen maailman loppua.
Kamala tunne pienellä-tytöllä!
Monesti sisu voitti vasta aamu-yöstä, että uskaltautui vanhempain makuuhuoneeseen pyytämään syntejään anteeksi. Ja voi sitä unen rauhallisuutta sen jälkeen, kun he olivat siunanneet kaikki synnit anteeksi! Enään ei pelottanut maailmanloppu eikä kuolema!
Vanhemmalla iälläkin olen monasti pelännyt kuoleman yllättävyyttä, varsinkin "läheltä piti" tilanteiden yhteydessä.
Ja silloin, kun teini-iässä en ollut uskomassa, oli kokoajan oltava kamalasti tekemistä, ettei vain kerkiäisi hetkeksikkään pysähtyä miettimään kuoleman mahdollisuutta.
Nuorena sitä "tuudittautuu" helposti ajatukseen, että elämää on jäljellä vaikka kuinka monta kymmentä vuotta, ja elää sen mukaisesti, reikäpäänä syöksyen vaarasta toiseen, mutta kun eräs kaverini kuoli kolarissa muutama vuosi sitten, oli se melko kova opetus meille kaikille elämän rajallisuudesta.
Kokoajan pitäisi olla valmiina lähtemään, mutta silti istutella omena puita..;D
Ei, en pelkää luonnollista kuolemaa, mutta se , etten jaksaisi enään kilvoitella ja kuolisin pois uskosta, on joka päiväinen pelkoni. Sitä on itsessään niin heikko kilvoittelia, onneksi ei olla omin voimin liikkeellä..:)
Toisin kuin yleensä luullaan..
Oma kokemukseni ainakin on, että kuolemaan johtavan tilanteen edessä kuolemanpelko häviää. Kuolemasta tulee luonnollinen, kun sitä työstää ajatuksissaan.
Ja se kuolema voi olla todellakin päivän päässä terveelläkin ihmisellä. Kukaan meistä ei omaa ennustajan taitoja, joten tulisi olla valmis kuolemaan kokoajan. Onnettomuuksiakin sattuu, sairaudet eivät kysy, Onko nyt sopiva aika.
Voi tulla aikoja, jolloin ei näe muita kanssasisariaan ja veljiään, voi tulla aikoja ettei kuule Sanaa. Voi tulla tällaisia "pahoja päiviä", mutta Jumala ei hylkää. Silloin se usko kantaa, joka on ollut hyvinä päivinä. Tuollaiset päivät vievät lähemmäs Jumalaa ja ovat varmasti siunausta.
Näin minä. Harmi kun pyysit vain kuolemaa pelkäävien mielenilmauksia. Minä en pelkää kuolemaa. Minulle kuolema on asia jota toivoin oikein kovasti, mutta porkkana vetäistiin nenäni edestä..mutta olen varma että saan sen vielä joskus! :D
think twise bändin tsipale:
ENKELI
"Taivaassa ei ole luusereita, siellä ei kukaan viimeiseksi jää,
Lastenhuoneen seinälle kun katson näen siinä kuvan enkelin
kulkemassa yli suuren rotkon lapsia suojelee hän siivin valkoisin
Mä mietin joskus onko jotain muuta jotain mitä en voi käsittää
onko jossain taivaan valtakunta siellä minne ihmiset ei nää, ei nää
Kerro mulle jossakin on taivas kerro siel ei ole kuolemaa
kerro mulle jossakin on taivas kerro siellä Jeesus asustaa
Ei siellä kukaan kysy papereita eikä mihin kerhoon kuulutaan
ei siellä tarvii enää laskelmoida mitkä ihmissuhteet kannattaa
Siel ei ole enää kyyneleitä siel ei turvauduta valheisiin
siellä on vain joukko eksyneitä jotka takas kotiin noudettiin, noudettiin
copyright 1998 AnssiTiittanen
paljon ajatellut itse kuolemistapahtumaa viimeisen vuoden aikana; lapsenlapseni kuoli keväällä aivosyöpään. Tarkoitan nimenomaan fyysistä kuolemistapahtumaa, jota ´saimme´ seurata päivä päivältä.
Nykytasoinen lääketiede on poistanut varsinaiset ´kuolinkamppailut´, joista ennen kerrottiin.
Luther: Kuolema on viimeinen kamppailu, josta ihmisen on selvittävä.
Olen ollut tekemisissä läheltä kuoleman kanssa. Minua on ehkä enempi pohdituttanut se, että minulla oli läheisen poismenon takia pitkähkö aika, että toivoin jollakin tasolla omaa kuolemaa. Ilmeisesti olin niin uupunut, että koin kuoleman helpotuksena.
Läheiseni poismenon seuraaminen toi suurta lohtua, niin käsinkosketeltava oli rauha kuolinvuoteen äärellä.
Nyt, kun tästä on aikaa ja ikää kertyy, olen ajatellut joskus omaa kuolemaani. Sellainen ajatus on tullut pelonomaisesti mieleen, että vihollinen saisi niin pelästyttää, ettei jaksaisi uskoa, että armo riittää minullekin.
Sellaisia ajatuksia on tullut ja ruokousaiheenakin, että Isä vahvistaisi uskoni silloin, kun minun aikana tulee.
Erä vanhempi ystäväni sanoi, että kyllähän se vihollinen teke kaikkensa, että heikko uskonliekki sammuisi. Mutta varmasti saamme uskoa lupauksen Sanaan, ei Jumala tee sirppihalla.
Mietin tässä kerran tuota sanaa, sirppihalla. Siis vilja on kypsynyt korjuukuntoon, odotetaan vain leikkaajaa. Ja silloin tulisi halla, joka tuhoaisi sadon.
Ehkä tällaisia pelkoja on joskus tullut mieleeni. Vihollinen kun pääsee kuiskuttelemaan kaikenlaista.
Itse olen aina käsittänyt sirppihallan toisin. Luulen sen tarkoittavan sitä, että vasta kypsymisen alussa joku tyhmä tai ilkeä menee sirppeineen viljapeltoon ja tuhoaa sadon. Näin hallaa vastaava tuho saadaan aikaan sirpillä.
Nykysuomen sanakirja:
sirppihalla s. kans. vahingosta, joka aiheutuu, kun vilja leikataan liian aikaisin, tuleentumattomana.
Muistan hyvin lapsuuteni ajalta sanonnan.."Jumala ei tee sirppihallaa"
Hengellisen puolen.
Ei sitä varmaan selitetty. Mikä on sinun ajatuksesi, Elmeri?
Kiitos teille, jotka olette vastanneet asiallisesti.
Kysymys on minulle oikeasti ajankohtainen. Noin yleisesti ottaen en pelkää kuolemaa, mutta hetkittäin ajattelen, millainen minun poissiirtyminen täältä tulee olemaan. Sehän voi käydä silmänräpäyksessä, jolloin ei jää aikaa pelätä.
Mutta nyt kun ikää on sen verran, että omien vanhempien sukupolvi jo suurelta osalta nukkuu makeasti haudoissaan ja loppujoukko heistä katselee ylimenopaikkaa, niin alkaa tajuta, että luonnon järjestyksen mukaisesti minun ikäpolveni on vuorossa seuraavana.
Kun ajattelen, että itse kuoleman tapahtuma on koettava yksin, niin siinä on joskus kysymysmerkin paikka. Kaikkea outoa ja tuntematonta ihminen pelkää, ainakin minä.
Luther sanoo, että synnin ja kuoleman pelosta voi olla kristitylle hyötyäkin. Kun hän niin mielellään tahtoisi siitä olla vapaa ja autuas, niin "oppii hän tässä ahdistuksessa etsimään oikeaa lohdutusta, ei itsestänsä eikä ihmisistä, vaan Kristuksesta, joka yksin on saanut aikaan sen, että synti ja kuolema eivät vahingoita häntä."
"On toki kurjaa ja surkeaa elämää sellainen jota ahdistaa helvetin, kuoleman ja häpeän pelko!" sanoo Luther vielä.
On kuolema ainakin mielenkiintoinen kokemus. Kukaan ei voi kokea kahta kertaa, eikä kukaan voi tulla toisille kertomaan kuinka kaikki käy. Olemme uskon ja toivon varassa.
"Ei pelko ole rakkaudessa, vaan täydellinen rakkaus ajaa pois pelon, sillä pelolla on vaiva."
Tuo keskustelu "sirppihallasta" olikin mielenkiintoinen. En ollut koskaan ajatellut sen määritelmää, sitä vaan jotenkin luulee ymmärtävänsä sanojen merkityksen. Sitähän sopii kommentoida lisää.
Kuolema on minulle vakava asia, pelon ja vavistuksen kanssa sitä olen pohtinut. Olen kuitenkin saanut olla läsnä useamman lähtijän vierellä eikä minua asian fyysinen puoli enää pelota.
Omaisten eronikävän näkeminen on vaikeaa.
Oman kuoleman ajatteleminen on myös tullut ajankohtaiseksi omaisen tai muun läheisen menettämisen myötä, useamman kerran. En ole kokenut olevani aina valmis, epäilykset omasta kelvollisuudesta ja uskonvoimista ovat olleet suuria.
Minua on kuitenkin vahvistanut muutamia vuosia sitten kokemani asia...Olin ikäiseni,omien lasten ikäisten vanhemman kuolinvuoteen äärellä. Tuota päivää ennen olimme ystävien kesken puhuneet uskosta ja muistakin tärkeistä asioista. Olimme myös pyytäneet anteeksi puolin ja toisin, olin myös saanut todistaa hänelle siitä, että hänenkin syntinsä ovat Jeesuksen sovintotyön tähden anteeksi. Seisoessani ystäväni kuolinvuoteen äärellä minut valtasi pelko siitä, oliko oma todistukseni pätevä, koska olen niin vajavainen kristitty. Minut valtasi myös pelko siitä, olinko väärin puhunut, pitäisikö tämän kuolevan puhua asioistaan, ripittäytyä. Tästä ahdistuksesta käsin minä sitten kysyin ystävältäni, onko vielä asioita, mistä hän haluaisi puhua, hakisinko jonkun vakaan uskovaisen ihmisen hänen luokseen.
Ystäväni sanoi siinä minulle, kuule...mehän olemme jo sopineet kaikki asiat, kaikki on anteeksi saatu, usko sinäkin se evankeliumi. Tähän tapaan sain kuolinvuoteen äärellä vahvistusta siihen asiaan, että Jumala vahvistaa uskon, HÄn on myös uskon alkaja, me voimme vain kylvää, omasta puolestamme kurjina meillä on oikeus todistaa syntienanteeksiantamuksesta, Jumala on uskon antaja. Jaksoin siinä vuoteen ääressä uskoa, että mitään tekoja ei tarvita, ystäväni oli saanut uskoa iloon, rauhaan ja vapauteen asti ja vahvisti minua epäilijää...
Hän nautti ehtoollisen viimeisten päivien aikana ja sanoi vierailijoilleen, että ei enää mitään rukouksia, minulla on hyvä olla. Pidimme toinen toisiamme kädestä kiinni, lauloin kaikkia mieleeni tulleita siionin lauluja ja virsiä.
Kuolema on minusta edelleen vakava ja vaikeakin asia, mutta haluan uskoa, että minutkin, jonka Jumala on käteensä ottanut, Hän perille kuljettaa. Luen joskus vanhaa virttä.."vanhurskaat iloon kannetaan" ja minut valtaa ilo siitä, että ei minun tekojeni tähden, vaan Kristuksen ansion tähden saan kerran lähteä täältä.
Eli siis...kuolema pelottaa, kaikki vieras ja tuntematon pelottaa, mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautumista sen varaan, mitä ei näy...En tunne olevani vahvoilla, mutta luotan että heikollakin uskolla pääsee perille.
Olipa harvinaisen miellyttävää/painavaa luettavaa. Kiitos.
tuskallista kuoliaaksi kiduttamista, koska en tiedä pysyisinkö silloin jeesuksessa,tosin jeesus on voimallinen antamaan kestävyyttä,kuten Sadhu sundar singh:ille, eräälle sanan julistajalle