koulusihteeri

Haluaisin vain tietää minkälaista yli ihmistä haetaan yleensä koulusihteeriksi. Itse olen ollut kahdessa koulussa sihteerinä. Mutta nyt kun olen hakenut paikkoja sieltä ei edes vastata yhtikäs mitään. Kuittausta ei tule edes sähköposteihin. Onko tämä jotenkin edullista koulun maineelle ja rehtorille. Kai sitä edes alkeellinen käyttäytyminen vaatii jotenkin kommentoimaan saamansa viestit.
Itse työ kun sattuu olemaan melko tyhmää rutiinihommaa , joka ei vaadi mitään erityistaitoja. Jos sentään on yo-merkonomi ja koulutusassistentti niin eiköhän paperit pysy järjestyksessä.Sitä paitsi vanhempi ihminen herättää kummasti kunnioitusta oppilaiden silmissä.
79055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Enpä tiedä minkälaista työnantajat hakevat mutta ko. työssä vaaditaan ainakin ammatillisissa oppilaitoksissa oman kokemukseni perusteella pitkää pinnaa, asiakaspalvelu- ja kielitaitoa sekä erilaisten tekstinkäsittelyohjelmien hallintaa. Kiinnostus yhteiskunnallisiin ja humaaneihin asioihin ei ainakaan ole haitaksi. Tyhmää rutiinihommaa työ ei varmasti ole eikä kaikista ole siihen, varsinkaan asennevammaisista!

Se että ei vastata tiedusteluihin tms. osoittaa työnantajalta ylimielistä asennetta.

Äänestä
  • Minun kohdallani ei ainakaan ole mistään asenne vammasta kysymys.Olen toiminut melkein 20 vuotisen tyuöurani asiakaspalvelutehtävissä. Viimeksi olin erityissosiaalitoimistossa toimistosihteesihteerinä.
    Eli tietokoneohjelmat pitäisi olla hanskassa ja muutkin taidot.
    Eiköhän tässä ole kysymys kaupungin virkojen täyttö järjestyksestä eli se valitaan virkaan jolla on vakinainen virka kaupungilla .Opintosihteerin työ poikkeaa aika paljon siitä mitä koulusihteerin työ on yleis sivistävällä linjalla. Se todellakin on rutiinia poikkeuksena on rehtorin ja oppilaiden kanssakäyminen. Tietysti opettajatkin saattavat työllistää mutta he tekevät suurimman osan itse arvosteluista.
    Näin minä ainakin olen asian todennut pari sijaisuutta tehneenä kahdessa eri koulussa , ala-asteella ja ilta koulussa.
    Ikä tietysti saattaa vaikuttaa hakuprosessiin ja näinhän ei saisi olla, kun eletään niin kutsutussa tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Ehkä meidän päättäjämme alkavat huomaamaan sen tosiasian , että tällä valtiolla tosiaan ei ole varaa elättää yli 50 vuotiaita työttömyys kortissossa.Tämähan on suurin osa työikäisiä ja kuntoisia.
    Ainakin minä olen päättänyt hivenen kumota käsityksiä tästä ikäluokasta, en todellakaan halua olla työttömänä. Teen tällä hetkellä sovitellulla päivärahalla siivoustyötä ja haen samalla oksaa jonka uskon vielä löytyvän.

    Äänestä

  • nero 55 v kirjoitti:

    Minun kohdallani ei ainakaan ole mistään asenne vammasta kysymys.Olen toiminut melkein 20 vuotisen tyuöurani asiakaspalvelutehtävissä. Viimeksi olin erityissosiaalitoimistossa toimistosihteesihteerinä.

    Olen samaa mieltä, ettei ikä (varsinkaan yli 40 vuotiailla) saa olla este kun valitaan työntekijöitä.

    Asennevammasta kirjoitin siksi kun kuvasit koulusihteerin työtä aika negatiivisesti. Ehkä se on "näkynyt" papereissa hakiessasi paikkaa. Vaikken itse koulusihteeri olekaan tiedän, että ainakin paikallisessa lukiossa koulusihteerillä on monipuolinen mutta stressaava työ. Tuohon jälkimmäiseen asiaan vaikuttaa paljon opettajien asenne muuta kuin opetustyötä kohtaan. Jotkut opettajat pitävät meitä vain heidän "apulaisinaan" eikä itsenäistä työtä tekevinä ja erityistaitoja osaavina ihmisinä.

    Mielestäni sinun kannattaisi elämän- ja työkokemuksesi sekä taitojesi perusteella hakea johonkin ammatilliseen kouluun opintotoimistotyöhön. Mene käymään toimistopäällikön luona ja kerro, että olet oikeasti kiinnostunut ko. työstä (vaikkei paikkoja auki olisikaan). Aina niitä äitiyslomia ja hoitavapaita tulee naisvaltaisella alalla ja koskaan ei tiedä vaikka tärppäisi. Näin meillekin otettiin 45 vuotias sijaiseksi kolme vuotta sitten ja sijaisuus on muuttunut määräaikaisuudeksi, joka jatkuu.

    Älä lannistu!

    Äänestä

  • opintosihteeri kirjoitti:

    Kiitos vinkeistä. Laadin avoimia hakemusksia ja kerron tiedoistani ja taidoistani. Ehkäpä nämä kaksi sijaisuutta ovat oleet poikkeus työnkuvasta siis yritän jatkossakin hakea näitä paikkoja.

    Äänestä

  • nero 55 v kirjoitti:

    Minun kohdallani ei ainakaan ole mistään asenne vammasta kysymys.Olen toiminut melkein 20 vuotisen tyuöurani asiakaspalvelutehtävissä. Viimeksi olin erityissosiaalitoimistossa toimistosihteesihteerinä.
    Eli tietokoneohjelmat pitäisi olla hanskassa ja muutkin taidot.
    Eiköhän tässä ole kysymys kaupungin virkojen täyttö järjestyksestä eli se valitaan virkaan jolla on vakinainen virka kaupungilla .Opintosihteerin työ poikkeaa aika paljon siitä mitä koulusihteerin työ on yleis sivistävällä linjalla. Se todellakin on rutiinia poikkeuksena on rehtorin ja oppilaiden kanssakäyminen. Tietysti opettajatkin saattavat työllistää mutta he tekevät suurimman osan itse arvosteluista.
    Näin minä ainakin olen asian todennut pari sijaisuutta tehneenä kahdessa eri koulussa , ala-asteella ja ilta koulussa.
    Ikä tietysti saattaa vaikuttaa hakuprosessiin ja näinhän ei saisi olla, kun eletään niin kutsutussa tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Ehkä meidän päättäjämme alkavat huomaamaan sen tosiasian , että tällä valtiolla tosiaan ei ole varaa elättää yli 50 vuotiaita työttömyys kortissossa.Tämähan on suurin osa työikäisiä ja kuntoisia.
    Ainakin minä olen päättänyt hivenen kumota käsityksiä tästä ikäluokasta, en todellakaan halua olla työttömänä. Teen tällä hetkellä sovitellulla päivärahalla siivoustyötä ja haen samalla oksaa jonka uskon vielä löytyvän.

    Ehkä olet ns. hankala luonne. Vaikutat kyllä siltä. Pelkillä papereilla ei pääse mihinkään. Pitää olla myös joustava ja muutenkin yhteistyökykyinen ja sopiva tehtävään. Kommenttisi rutiinityöstä ei anna myöskään sinusta myönteistä kuvaa.

    Äänestä

  • Nykyinen työkaverini haki kesällä Oulussa sijaitsevaan kouluun koulusihteerin paikkaa. Rehtori, joka haastatteli häntä oli todella töykeä ja ylimielinen. Omasta mielestään hän oli vain suorapuheinen. Aivan ammattitaidoton miesrehtori. Monestrasta oleva toinen haastattelussa mukana ollut nainen oli ammattitaitoinen ja fiksu. Meille tämä henkilö jota rehtori kaltoin ja täysin asiattomasti kohteli koulusihteeri haastattelussa on ollut töissä jo tovin ja on osoittautunut asenteeltaan, älykkydeltään,ahkeruudeltaan ja sopeutumiseltaan työyhteisöön erittäin hyväksi. Fiksuna ihmisenä hän ei maininnut mistä koulusta ja rehtorista oli kyse, joten se jää pimentoon. Miten voi olla mahdollista että nuori ihminen näin yritetään lannistaa työhaastattelussa. Ihmettelen sangen suuresti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nykyinen työkaverini haki kesällä Oulussa sijaitsevaan kouluun koulusihteerin paikkaa. Rehtori, joka haastatteli häntä oli todella töykeä ja ylimielinen. Omasta mielestään hän oli vain suorapuheinen. Aivan ammattitaidoton miesrehtori. Monestrasta oleva toinen haastattelussa mukana ollut nainen oli ammattitaitoinen ja fiksu. Meille tämä henkilö jota rehtori kaltoin ja täysin asiattomasti kohteli koulusihteeri haastattelussa on ollut töissä jo tovin ja on osoittautunut asenteeltaan, älykkydeltään,ahkeruudeltaan ja sopeutumiseltaan työyhteisöön erittäin hyväksi. Fiksuna ihmisenä hän ei maininnut mistä koulusta ja rehtorista oli kyse, joten se jää pimentoon. Miten voi olla mahdollista että nuori ihminen näin yritetään lannistaa työhaastattelussa. Ihmettelen sangen suuresti.

    jospa haastattelijalla (se rehtori) oli huono päivänsä. Jokin pieni asia haastattelutilanteessa sai hänet pois raiteltansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nero 55 v kirjoitti:

Haluaisin vain tietää minkälaista yli ihmistä haetaan yleensä koulusihteeriksi. Itse olen ollut kahdessa koulussa sihteerinä. Mutta nyt kun olen hakenut paikkoja sieltä ei edes vastata yhtikäs mitään. Kuittausta ei tule edes sähköposteihin. Onko tämä jotenkin edullista koulun maineelle ja rehtorille. Kai sitä edes alkeellinen käyttäytyminen vaatii jotenkin kommentoimaan saamansa viestit.
Itse työ kun sattuu olemaan melko tyhmää rutiinihommaa , joka ei vaadi mitään erityistaitoja. Jos sentään on yo-merkonomi ja koulutusassistentti niin eiköhän paperit pysy järjestyksessä.Sitä paitsi vanhempi ihminen herättää kummasti kunnioitusta oppilaiden silmissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu