Onko kellään

omakohtaista (tai edes sinnepäin) kokemusta lajista nimeltä gaeshido?
7886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itse kävin ihan mielenkiinnosta katsomassa muutama viikko sitten järjestetyn lajiesittelyn. Yllätyin suuresti, koska suuri osa tuntemistani ihmisistä on kritisoinut kyseistä toimintaa vahvasti ja mieleeni tuli ainoastaan, että yllämainitut jampat eivät tiedä mistä puhuvat tai sitten lajin toiminta on muuttunut _todella_
oleellisesti.

Lajiesitelyssä tekniikat tehtiin särmästi eikä mitään ylimääräistä showta näkynyt.Eikä kyseinen pätkä jäänyt tasossaan todellakaan esim. Ju-jutsunäytösten jalkoihin (niiden muutaman jotka olen nähnyt). Kaikenkaikkiaan esityksestä jäi suuhun lähes kaikinpuolin pro-meininki.

Kaiken lisäksi hassua on myös se että jos tämä kerran on niin huono laji mitä ihmiset antavat ymmärtää, niin miksi lajiesitystä oli katselemassa reilut 20ihmistä?

Sen enempää en touhusta tiedä mutta lajiesittelyn perusteella vähintäänkin tutustumisen arvoinen juttu.

Äänestä
  • Joo, ero on ennen kaikea siinä, että usein aikaisemmin gaeshidô-väki on pitänyt näytöksiä, jotka ovat siis show-tyyppisempää, näyttävämpää toimintaa ja tarkoitettu toisaalta viihdyttämään, toisaalta houkuttelemaan aivan uusia harrastajia. Etenkin messuilla on ollut paljolti juuri näytöksiä, joiden lisäksi on sitten muuta messujen mattoaikaa käytetty varsinaiseen lajiesittelyyn.

    Nyt ovat siirtyneet pääasiassa lajiesittelylinjalle - jota on kyllä aiemminkin silloin tällöin ollut - ja tavoitteena on nimenomaan esitellä toimintaa ja harjoittelua. Se tietysti näyttää ns. "muita lajeja jo aiemmin paljon harrastaneiden" silmissä asiallisemmalta ja huomattavasti realistisemmalta ns. Oikealta Tehokkaalta Toiminnalta. No, nuo "muita lajeja harrastaneet" eivät yleensä ole tavoiteltua kohdeyleisöä, koska ovat yleensä paikalla vain mielenkiinnosta eikä niinkään lajia vaihtaakseen, kuten varmasti kaikki esittelyjä tai näytöksiä pitäneet ovat huomanneet.

    Saa nähdä onko muutoksella todellista vaikutusta harrastaksi ryhtyvien määrään. Toiminnan sisältöön tai harjoitteluunhan tämä muutos ei ole vaikuttanut mitenkään, samaa asiallista ja käytännöllistä linjaa edelleen.

    Äänestä

Juu eikkäst kyllä. On tuossa reilut kaksi vuotta tullut oltua.
Oliko sulla kysymystä aiheesta, vai kerronko vain subjektiiviseen tapaan miten se ainakin mulle on ollut tosi antoisaa? :-)

Äänestä
  • ihan kysymyskin: Miten siellä ihan käytännössä treenataan? Itse olen juuri nähnyt sen shownäytöksen.

    Äänestä

  • !?! kirjoitti:

    ihan kysymyskin: Miten siellä ihan käytännössä treenataan? Itse olen juuri nähnyt sen shownäytöksen.

    Hmh, toi on niitä kysymyksiä, joihin taitaa olla aika paha antaa kattavaa vastausta. Sun varmaan olis hyvä tulla katsomaan parit harkat, niin se vois vastata tohon paremmin. Vaikka sekin on vaan parit harkat, ja niissä on tosi paljon vaihtelevuutta.

    Jonkinlainen vastaus:

    Yleensä on alussa lämmittely 10-15 min, joka vaihtelee tapporankasta hyvin kevyeen. Sitten aika usein tehdään jotakin perustekniikkaa yksin ja parin kanssa, otetaan uusi tekniikka käsittelyyn ja ehkä kolmaskin.
    Sen jälkeen niitä aletaan käyttämään erilaisissa tilanteissa yksinään tai yhdistelminä tai jonkun aiemmin opitun homman osana. Osa tästä yhdistelystä on aika pitkälti sen tekniikan hiomista tai ajoitus-/koordinaatio- tms harjoitetta, mutta pääosa on sitten niitä ns. käytännön tilanteita, eli IP-sovellutuksia.
    Lopuksi on melko usein jotain kovempitahtista hommaa tai jonkinlaista ottelua, muttei läheskään aina. Siinä se noin pääpiirteissään yhden keskiverto-saliharjoituskerran osalta, kai.

    Kontaktia käytetään vaihtelevia määriä, tilanteita muutellaan aika paljon ja välillä on kyllä paljon jotakin ihan muutakin harjoitetta. Ite pääsee tietysti paljon vaikuttamaan siihen, että miten kovaa haluaa ottaa.
    Tää on sen verran laaja kokonaisuus, että sitä on pakko tehdä monella eri tavalla, ja tietty sekin vaikuttaa tosi paljon, että kuka vetää.

    Mun mielestä sen perustekniikkaharjoittelun hyvä puoli on, että vetäjät kertovat aika selvästi sen, miksi se homma tehdään sillä tavalla, ja mihin sitä voi esimerkiks käyttää. Sit taas IP-harjoittelussa tehdään kanssa paljon sen eteen että ne tekniikat kans oikeasti toimivat jos tilanne tulee, eli sellasta soveltavaa mukautumista tai sitten erilaisia "tehosteita". Nii ja noi lakijutut siihen kanssa, ettei sitten mene yli.

    Mitä mä muuta keksisin? Perushakkojen lisäks on tässä parin vuoden aikana tullu käytyä järkkärikurssi ja sen voimankäyttökurssi, ea-1 ja -2, pari erähommaa ja jotain sellaista.

    Vastasko tää nyt ollenkaan siihen mitä hait?

    Äänestä

  • yepp kirjoitti:

    Mitä yhteyttä Gaeshidolla on shinobijutsun kanssa? Ja huom. haluaisin nimenomaan tietää, mitä yhteistä niillä on, en sitä, mitä yhteistä niillä ei ole.

    Äänestä

  • Andy kirjoitti:

    Mitä yhteyttä Gaeshidolla on shinobijutsun kanssa? Ja huom. haluaisin nimenomaan tietää, mitä yhteistä niillä on, en sitä, mitä yhteistä niillä ei ole.

    Yhteistä: shinobi-jutsun idea taisi aikanaan olla, että olisi ihan kiva selviytyä hengissä muistakin tilanteista kuin vain lähitaisteluyhteenotoista. Siihen kuului (ja ainakin periaatteessa nin-pô nin-jutsuun / Bujinkaniin kuuluu myös edelleen) sen vuoksi kaikenlaista muutakin kuin vain taisteluhommia, ainakin joitain erätaitoja, ensiapu/hoitoasioita ja muuta sellaista.
    Gaeshidôn idea on jotakuinkin sama, eli ei vain itsepuolustusta ja taistelutaitoa, vaan paljon muutakin. Vaikkei olisi edes ihan hengestä kyse vaan jostakin vähän lievemmästä uhkahommelista. Erä- ja EA-asioita, paloturvajuttuja, juridiikkaa, psykologisia pointteja jne.

    Kaikissa näissä gaeshidôa käsittelevissä opuksissa, joita olen käsiini saanut, nimenomaan sanotaan, ettei mitään suoraa historiallista yhteyttä tai periytyvyyttä ole, vaan kyse on juuri sen keskeisen idean uudelleenhyödyntämisestä. Ilmeisesti koska asia on herättänyt kaiken maailman kummastusta ja väärinymmärryksiä, ei tuota shinobihommaa enää nykyään juuri missään historiaselosteissa mainita - ja toisaalta mitäpä kukaan oikeasti tekee sillä tiedolla, että mistä joku tietty periaate on peräisin.

    Noi korealaiset lajithan tuppaavat esittämään itselle ihan oikeasti historiallisia yhteyksiä jonnekin subakiin, hwa-rangeihin ja Silla-dynastian luolamaalauksiin, vaikkei mitään yhteyttä ole olemassa. Ihan samalla tavalla kiinalaisilla on aina mukana tarina Shaolinista ja Damo/Bodhidharmasta tai sitten muita hassuja legendoja, ja japanilaisillakin aika usein on melko outoja mukahistoriallisia yhteyksiä jonnekin. On niin kiva kertoa koko maan mahdollinen historia luolamiehistä alkaen oman homman taustaksi.
    Ilmeisesti noiden takia joku jossakin on oikeasti luullut, että gaeshidôkin esittää tulevansa muinaisesta Japanista. Ei ainakaan mun käsittääkseni esitä.

    PS: Taidan muuten aloittaa 12 000 vuotta vanhan aargh-do'n opettamisen. Taito on peritynyt suvussani siitä saakka kun eräs esi-isäni keksi mäjäyttää erästä sittemmin esiäitiäni nuijalla päähän ennen hiuksista luolaan repimistä. Tekniikoita on vain yksi: nuijalla päähän Aurghg-huudahdus, mutta se nyt ainakin toimii kun se kerran on niin vanha...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

!?! kirjoitti:

omakohtaista (tai edes sinnepäin) kokemusta lajista nimeltä gaeshido?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu