Yötöissä

PeterX

Oli taas kerran eräs projekti päässyt hieman venähtämään. Deadline lähestyi, mutta valmista ei tuntunut syntyvän. Roikuin jo toista yötä perätysten töissä. Koko touhu alkoi jo jossain määrin ottaa päähän ja olisi tehnyt mieli unohtaa koko juttu. Ainoa positiivinen puoli asiassa oli, että sain viettää suhteellisen paljon aikaa Katjan kanssa. Katja oli meidän graafinen suunnittelija ja ihan pätevä sellainen. Pätevä hän oli myös muodoiltaan. Ei mikään liian hoikka, vaan nainen jossa muodot olivat sijoittuneet strategisesti oikein. Katja oli jo miltei kolmikymppinen, mutta tiettävästi edelleen sinkku. Huhut kertoivat että kauaa hän ei jaksanut yhtä kundia vierellään katsella. Kaikenlaista tarinaa kiersi myös Katjan ja meidän pomon edesottamuksista firman syysristeilyllä. Jutut eivät tuntuneet Katjaa liikuttavan, tyttö otti ne pikemminkin imarteluina ja antoi flirtin lentää entiseen malliinsa.

Työntekoani häiritsi just sillä hetkellä akuutisti kaksi asiaa. Nimittäin katjan oikea ja vasen rinta. Hän oli ystävällisesti ahtaunut ilmeisesti parinumeroa verran liian pieneen paitaan, joka nätisti korosti rintoja, vaikkeivat ne Katjan tapauksessa mitään korostusta tarvinneet. Asiaa ei mitenkään auttanut, että hän tuntui jatkuvasti keikistelevän työpöytäni vieressä, eikä minulla ollut suorastaan muuta mahdollisuutta kuin tuijottaa hänen rintojansa. Ja jos en katsonut rintoja niin sitten tuijotin timmiä persettä tiukojen farkkujen sisällä. Koko juttuun olisi ehkä voinut vielä suhtautua olankohautuksella ja pikaisella käteenvedolla, jos oma tilanteeni olisi ollut normaali. Mutta kun se ei ollut. Jenni oli dumpannut minut pari viikkoa sitten ja sen jälkeen seksielämä oli ollut työkiireiden takia jokseenkin rajoittunutta. Kukaan ei siis varmaan voi syyttää minua, jos sanon että tuossa tilanteessa ei paljon muuta liikkunut mielessä kuin se, miltä tuntuisi upottaa kyrpänsä Katjan sisuksiin ja naida häneltä aivot pellolle.

Noh, kävipä sitten sillä tavalla, että Katja jälleen tapansa mukaan keikisteli tuossa pöytäni ääressä yhtä kiihottavana kuin aina. Olin lähdössä hakemaan papereita printteliltä kun vahingossa tönäisin häntä. Olin jo pyytämässä anteeksi, mutta yllätyksekseni hän pukkasi minua leikkisästi takaisin. Vastasin samalla mitalla ja läpsäisin hellästäni hänen takapuoltansa "Otas nyt iisisti.. ettei tarvitse pistää sinua aisoihin". Jatkoin matkaani printterille käytävän toiselle puolelle. Toimistolla oli autiota, ei näkynyt ristinsielua, pelkkiä pimeitä huoneita. Odottelin hetken printterin sylkiessä papereita ja mielikuvitus laukkasi taas villinä. Pääosisa näyttelivät jälleen kerran Katjan muodot. Ajatukset herättivät liikettä myös alapäässä, siinä määrin että ajattelin jo piipahtaa vessassa hieman helpottamassa oloa. Päätin kuitenkin lykätä sessiota tuonnemmaksi.

Yllätys oli kova kun palasin työpöydän luokse. Katja istui pöydälläni, haarat levällään. Farkut olivat tippuneet jonnekin, jalassa olivat pelkät mustat alushousut. Ei mitään pitsiä, vaan pikemminkin vähän sporttisemmat. Kaikenkaikkiaan kyseessä oli aika kiihottava pakkaus. "Mitä sä siitä tuijotat, tule tänne", Katja sanoi ja vinkkasi minua luokseen. Istahdin tuolilleni hänen jalkojensa väliin. Parilla jalan heilautuksella Katja heitti pikkuhousunsakin pois. "Hoidahan hommasi", hän jatkoi ja tunki helmeilevää häpyänsä lähemmäksi naamaani. Täysin posliiniksi ajeltu vittu oli jo hieman kostea. Ryhdyin tekemään työtä käskettyä ja levitin sormillani häpyhuulia. Tunnustelin sormillani varovasti vaginan suuaukkoja ja hieroin hellästi klittaa. Just siinä vaiheessa olisi tehnyt mieli lähinnä tunkea pökköä pesään, mutta päätin jättää sen myöhemmäksi. Sormeni kävivät vähitellen rohkeammiksi. Katjan vittu alkoi vähitellen kostua ja uskaltauduin upottamaan etusormeni syvälle hänen sisäänsä. Operaatio palkittiin ynähdyksellä. Pyörittelin sormea hänen sisällänsä ja yritin paikantaa g-pistettä. Kumarruin samalla nuolemaan klittaa ja Katja nosti jalkansa olkapäilleni. Tiukalla saksiotteella hän painoi pääni tiukemmin vittuansa vasten. Vähitellen hänen lantionsa liittyi mukaan liikkeeseen. Työasentoni oli lähes täydellinen. Levitin jälleen toisella kädellä häpyhuulia, annoin etusormen hyväillä kosteaa vittua sisältä ja samalla hoitelin hieman pullistunutta klitorista kielellä ja huulilla.

Katjan liikkeet kiihtyivät siihen malliin, että hänellä alkoi olla jo meno päällä. Päätin että tähän kyytiin minä haluan mukaan ja kaivoin kyrpäni esille housuista. Väänsin työtuolin kiikkuasentoon ja kiskoin Katjan siihen syliini. Kyrpäni osui juuri sopivasti hänen herkkuvakoonsa ja upposi sinne vaivattomasti. Asennon kiihottavuutta lisäsi entisestään se, että Katjan melonit roikkuvat suoraan kasvojeni edessä. Kiskoin hätäisesti hänen paitansa pois ja vapautin liivien verhoamat rinnat. Nännit olivat komeasti tanassa ja loistivat punaisina. Tartuin vasempaan rintaan kiinni ja suutelin nänniä innokkaasti. Yhdistelmä kyrpä vitussa nänni suussa vei ilmeisesti voiton edellisestä asennosta, sen verran tiukka "ooooh!" oli vastauksena. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut imeä rintoja, vaan naida, joten päätin keskittyä siihen. Katjan jalat ulottuivat kätevästi maahan, joten hän kontrolloi menoamme. Näköalani oli oikeastaan täydellinen. Jos katsoin ylös näin nuo kauniit rinnat ja alhaalla sain puolestaan ihailla kun pillun nesteitä kimalteleva kyrpäni upposi Katjan häpyhuulten väliin. Rynkytimme siinä aikamme. Homma oli erittäin nautinnolista, mutta jotain puuttui. En oikein tykännyt siitä, että olin touhussa ikäänkuin vietävänä, Katjan kontrolloitavana.

Kampesin meidän tuolista ylös ja asetin Katjan nojaamaan pöytään. Herkkuperse nousi juuri sopivalle panokorkeudelle eteeni. Anaalikin kiilteli kutsuvana, mutta päätin säästää sen toiseen kertaan. Mukana ei kuitenkaan "sattumalta" ollut glidiä ja veikkasin että ilman sitä suhteellisen kookkaan kyrpäni survominen perseeseen olisi tehnyt jokseenkin kipeää molemmille osapuolille. Ihailin näkyä hetken ja asettelin kyrpäni vitun huulille. Upotin sen hitaasti syvälle sisään ja Katja voihkaisi. En tiedä oliko se tuskaa vai nautintoa, veikkaan jälkimmäistä. Tartuin häntä rinnoista ja painelin kyrpääni aina vaan syvemmälle ja syvemmälle. En tiedä pääsinkö aivan pillun perälle, mutta yritys ainakin oli kova. Katja huohotti ja voihki minkä kerkisi. "Voi luoja että mä rakastan sun kyrpää.." jäi hänen viimeisiksi sanoikseen kun laskin lämpimän lastini hänen sisäänsä. Ilmeiseesti about samoihin aikoihin hän sai orgasminsa, en tiedä ihan tarkkaan, koska oma tajunta oli hieman hämärtynyt. Pumppasin viimeisetkin mehut hänen sisäänsä ja vedin kyrpäni pois. Läpsäytin Katjan kosteaa persettä "Lisää sitten seuraavalla kerralla" ja kävelin vessaan pesulle.

4

14095

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      ......

    • ..hyvä!

      Todella hyvä

      • tosikko

        Tuo juttu "seksiä työpaikalla" oli todella hyvä ja haluan lisätä naisen kokemuksen vastaavasta. Olin sairaanhoitajana iltavuorossa sairaalassa. Työpäivä onneksi ei ollut tavallista kiireisempi, joten ehdin viettää kahvituntini ja jutella iltavuorossa olevien muidenkin työntekijöiden kanssa. Yllättävää oli, kun päivystävä lääkäri kutsui minut hänen huoneeseen heti kahvitunnin loputtua. Minulla oli tietysti valkoinen asu päällä ja lääkärillä valkoinen takki. Lääkäri pyysi istumaan nojatuoliin, mikä oli hänen työpöytänsä vieressä. Ajattelin, että hänellä on varmaankin jotain huomautettavaa työskentelystäni. Mutta päinvastoin. Hän rullasi tuolillaan lähemmäksi ja kysyi:"Onko ollut kiirettä?" "Ei", vastasin. Hänen oikea kätensä painui kyynärvarrelle ja hän sanoi: Nyt meillä on aikaa tutustua toisiimme, kun minullakin on hiljaista.." Tunsin hänen käden liikkeistä, mitä hän tarkoitti tutustumisella. Hän oli osaston nuorin ja komein lääkäri, mutta naimisissa tai ainakin hän käytti sormusta. Nousin ylös seisomaan ja niin nousi hänkin. Hän veti minut lähelleen ja hänen käyttämä partavesi hurmasi minut täysin. Hänen kädet jatkoivat matkaa työpukuni nappeille ja yksi kerrallaan hän aukaisi mekkoni napit. Pukuni tipahti lattialle ja lääkäri jatkoi "tutustumistaan" riisumalla rintaliivini. Nännit olivat jo herännet ja minä olin vielä yllätyksestä mykkä. Mutta hänen hoitaessaan rintojani, pääsi minulta parahdus. Hän säikähti ja lopetti: "Sattuiko?" "Ei, vaan tuntui niin hyvältä." Sitten hän talutti minut hoitopöydälle ja jatkoi hieromista rinnoista ja suutelemista. Olin jo valmis ja niin taisi olla hänkin. Hän heitti takkinsa, avasi sepaluksen ja levitti haarani. Hänen kova kyrpä tunkeutui sisääni ja parahdin uudelleen. Hän oli otteissaan raa'an kova. Hän pani niin kovasti ja nopealla tahdilla, että pelkäsin tulevaa orgasmia. Se oli tulossa ... ja minä laukesin liian nopeasti. Hän ei ollut vielä saanut, vaan hän jatkoi. Kun pilluni rentoutui orgasmin tuomista kouristuksista, pyysin häntä ottamaan minut takaa. Vaihdoimme asentoa ja näin hän pystyi paremmin puristelemaan isoja rintojani todella kovaa, mikä kiihoti minut uudellen. Ja sitten minulta oli mennä tajunta, kun meillä yhtäaikaa orgasmit valloittivat meidät. Pillu oli hellä ja pulssi hakkasi varmaankin tuhatta, mutta minut oli tyydytetty 100%:sti ja niin varmaankin oli päivystävä lääkäri. Kysyin:"Joko tunnet minut tarpeeksi hyvin?" Ja panin mekkoni päälle. Lääkäri vastasi, "Et ainakaan saa sairaslomaa tuolla pillulla!"


    • PetRaX

      tää oli nannaa ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe