minkä eri uskonnon edustajia tämän palstan lesboista löytyy? Onko omasta mielestä ristiriitaa oman seksuaalisuuden ja uskon välillä? Onko paljon tullut vastaan ennakkoluuloja uskovaisten puolelta? Itse olen eronnut luterilaisesta kirkosta muutama vuosi sitten, en kadu, uskon yhä Jumalaan, mutta nimenomaan uskovaisten ahdasmielisyys ja suoranainen vihamielisyys homoseksuaalisuutta kohtaan sai lopulta eroamaan. Itse en koe tekeväni syntiä olemalla lesbo ja se riittää minulle. Tyttöystävä sensijaan on uskossa (luterilainen) mutta on nyt eroamassa samasta syystä. Tuntuuko vain, että ainakin luterilaisilla on käytöksensä perusteella vimma päästä osasta seurakuntalaisista eroon? Toinen äärimmäisyys on ns eheyttämis vimma, näen punaista ja saan sydämentykytyksiä jo pelkästä eheytys sanasta,varsinkin sen jälkeen kun jouduimme uskoon hurahtaneen tuttavamme eheytysvimman kohteeksi...Onko muita kuin luterilaisia paikalla? Ei sillä, että olisin etsimässä uutta uskontoa itselleni, luotto heidän suvaitsevaisuuteen on mennyt aikaa sitten, mutta kunhan uteliaisuuttani kysyn.
uskosta on kyse;
oxox
151352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
olen ja tiukasti, villit hevoset eivät saa takaisin liittymään minkäänlaiseen lahkoon. En ehkä ole ihan 100% ateisti, mutta kaikenmaailman uskonnoista sinällään ei ole yhtään mitään muuta kuin harmia isolla H:lla!
Vaikka kuulunkin vielä kirkkoon, en ole mikään luterilaisuuden palvoja. Kaikkien uskontojen alkupohjalta, ajatuksista ja filosofioista löytyy lopulta aika paljon samansuuntaisia ajatuksia kun menee tarpeeksi kauas ajassa...Ihmiset vain ovat aina tulkinneet kovin mielivaltaisesti erilaisia oppeja...lähinnä kai ajaakseen omia etujaan...Pahimmillaan uskonnot estävät ihmisiä ajattelemasta omilla aivoillaan, kuuntelemasta omaa sydäntään, näkemästä todellisuutta sellaisena kuin se on...parhaimmillaan ne edistävät suvaitsevuutta, myötätuntoa, rakkautta ja muita tärkeitä asioita.
Jos joku kysyy mínulta mihin uskon tai uskonko jumalaan, vastaan että uskon luontoon...mitä se ikinä tarkoittaakin. Olen vuosien varrella löytänyt hienoja ajatuksia erityisesti buddhalaisuudesta ja tarkemmin zeniläisyydestä, mutta myös monista muista filosofioista, mutta en ole minkään uskonnon uskovainen harjoittaja. On surullista että asiat, jotka oikeasti merkitsevät jäävät ahdasmielisten ja väärin tulkittujen ajatusten jalkoihin. Olen tullut siihen tulokseen että ihmisellä ei lopulta ole muuta kuin rakkaus ja tämä hetki. Eikä rakkaudella ole rajoja.
viisasta puhetta, samansuuntaisesti ajattelen itsekin, budhalaiset ajatukset tuntuvat hyviltä ja rakkaus on minullekin tärkeintä maailmassa.
ajattelen minäkin, kun en varsinaisesti "usko" mihinkään yhteen erityiseen jumaluuteen, uskontoon,,,blablaismiin.
Luotan, uskon elämään, luontoon, jos turvautumista tarvitsen tai pitäisi olla tunnustuksellinen. Miksi? Maailmanmenosta mieleeni on jäänyt 1) useimpien uskontojen, kirkkokuntien, lahkojen nuiva, käännyttävä jopa vainoava suhtautuminen Muita, ei ainoastaan seksuaalimuita kohtaan JA 2) tilanteen mielettömyys esim. sotatilanteissa, kun toistensa viholliset siunaavat tappamaan lähtijöitänsä peräti saman jumalansa nimeen!
Ihminen on häntä ympäröivän kulttuurin tuote, joka muotoutuu maantieteellisestä sijainnista ja aikakausista riippuen. Uskonnot kertovat ihmisen tarpeesta selittää kulloisenkin tiedon ylittäviä asioita, löytää olemiselle joku kokoava mieli (fysiikka: yhtenäisteoria) tai seli-selittää muutenvain olemisen ja tekemisen vajavuutta.
Siksi näen uskonnoissa paljon aivan järkeviä käyttäytymissääntöjä, hygieniaohjeita,,,.
Syntymäkulttuuriympäristönäni on säilynyt tapaluterilaisuus; aikaansaamattomuutta ja tapojenmukailua etten ole eronnut, vaikka mieli on välillä kuohahtanutkin mm. suuntautuneisuussaarnojen tiimoilta. Mutta näyttää luterilaisten joukkoon mahtuvan kuta kummempaa sakia viime aikojen "papit - kirkon opit" -tutkimuksen mukaan. Monentenako olemme mestauslistalla? ;)
Täkäläisemmistä ismeistä ordotoksisuus vaikuttaa lempeältä. Buddhalaisuus on aina kiehtonut; ei kirkkokunta vaan filosofia (elämäntie, käytännön harjoitteet [liikunta, ravinto,,,], rauha?, naisilla sija majatalossa). Ja onhan aina Vapaa-ajattelijat.
Tartun helposti uskonläheisiin kysymyksiin. Itse olen ihan perus kristitty, en mikään syvällis uskonnollinen jumalan sanan saarnaaja enkä ateisti. En ajattele ihan kristillisen kaavan mukaan; ajattelen henkilökohtaisen uskoni mukaan.
Itsehän muodostamme oman uskomme elämän varrella.
Uskonto voi näyttää Suunnan, itse on kuitenkin tie kuljettava.
Olen syntynyt tähän uskoon ja pidän sitä yhtä oikeana kuin kaikkia muitakin uskontoja. Eihän asiat ole lopulta kiinni uskonnosta, vaan henk koht uskosta. Uskonto tarjoaa pohjan, jota voi kehittää eteenpäin. ..Mutta myös mahdollisuuden elää vannoutuneena pyrkien elämään jokaisen koraanin välimerkin mukaan.
Luterilaisuus on hirveän hyvä usko siinä mielessä, ettei se esim velvoita kumartelemaan mekkaan päin 3 päivässä tai uhraamaan eläimiä suuren mölömmölön leputtamiseksi.
Koko ihmiskunnan historiassa ihminen on ollut uskovainen vain silmänräpäyksen ajan.
Uskonlahkot ovat mielestäni todella joustamattomia; jämähtävät paikoilleen. Siksipä ehkä uskontoja perustetaan joka päivä n 100 kpl pilkkuvirheen takia.
Kuitenkin ihminen tarvitsee jotain uskoa. Siitä muodostuu kulttuuri.
Jokin kirja jumalien sanan saattajana. Ihan yhtä hyvin joku voi 1000 vuoden kuluttua löytää Silmarillionin (tai taru sormustenherrasta) jostain luolasta ja alkaa uskoa siihen.
noh, mikään asia ei ole valmis..
"Ihmiset vain ovat aina tulkinneet kovin mielivaltaisesti erilaisia oppeja...lähinnä kai ajaakseen omia etujaan.."
Mistä opit ovat peräisin? -mielivaltaisen ihmisen tai ihmis joukon sanelemia. Jotka voidaan tulkita kaikessa ristiriitaisuudessaan omaksi eduksi vaihtamalla pilkun paikkaa. Ihminen on itsekeskeinen. Ei pystytä samaistumaan toisen elämään, ellei itse koeta samaa tai olla tarpeeksi lähellä tavallaan osana sitä.
Jumalan sana.. Jumala on jokaisella sydämessään, eli ohjeet tulee sisimmästä. ..joka on yhteiskunnan muokkaama, Osin.
"..Pahimmillaan uskonnot estävät ihmisiä ajattelemasta omilla aivoillaan, kuuntelemasta omaa sydäntään, näkemästä todellisuutta sellaisena kuin se on...parhaimmillaan ne edistävät suvaitsevuutta, myötätuntoa, rakkautta ja muita tärkeitä asioita."
-Aivan, mutta kuka kertoisi paremmasta?
Oletetaan, että olet tiiviistä, jopa suljetusta yhteiskunnasta, vaikkapa (ääriesimerkki)
Pohjois-Koreasta.
(..Ei ehkä uskonnollisesti kovin hyvä esimerkki, mutta kulttuurillisesti, noh joo myös uskonnollisesti)
Miksi uskonto voi kieltää tutustumasta muihin uskoihin?
-Estääkseen yksilön henkilökohtaisen uskon muodostumisen?
naiseni on muslimi. Hän ei kumarra mekkaan kolmasti päivässä, eikä uhraa eläimiäkään..On kasvisyöjä kuten minäkin, vihaa fundamentalisteja ja naisten alistamista,ja väkivaltaa ihan niinkuin moni muukin, ei koskaan tuomitse ketään uskonnon tai minkään muunkaan mukaan, vaan pitää rakkautta ja suvaitsevaisuutta tärkeimpinä asioina maailmassa.Ja on silti kohdannut liian paljon rasismia ilman omaa henkilökohtaista syytään. Minä synnyin ortodoksiksi, erosin siitä jo vuosia sitten, tutkiskelen paljon budhalaisuutta mutta uskon myös Jumalaan. Niin meillä, usko on jokaisen oma asia, eikä se saa vahingoittaa muita. Joka uskosta löytyy omat ääri-ilmiönsä ja se on aina paha ja surullinen asia :(
...uskovainen, kirkossa käyn jos on häät tms.pakolliset, eli aika neutraalisti suhtaudun. eipä minulla mitään ristiriitoja, paitsi että ne kirkkohäät kyllä haluaisin...
Minä kuulun evankelisluterilaiseen seurakuntaan. Kirkossa käyn harvoin enkä ole Raamattuakaan saanut luettua kannesta kanteen. Uskon kuitenkin, että Raamattu on Jumalan sanaa ja Pyhä kirja. Me ihmiset emme osaa olla tekemättä syntiä. Onneksi synnit voi saada anteeksi. Minun uskoni vaikuttaa seurusteluun, mutta ei niin, että se varsinaisesti estäisi minua seurusestelemasta, jos siihen olisi mahdollisuus. Tunnen kuitenkin syyllisyyttä. Joskus olen ollut epätoivoinen suutelemisenkin takia (jälkeenpäin) ja ajatellut, että olen tehnyt syntiä! Syyllisyydentunteet ovat olleet joskus niin voimakkaita, että ehkä sen takia tuntuu, että on parempi olla yksin. Pelottaa tehdä jotakin, mikä voisi olla väärin. Minä itse en ymmärrä, mikä on oikein ja mikä väärin. Luultavasti, jos löytäisin oikean ihmisen, jota rakastaisin ja joka rakastaisi minua, en edes ajattelisi syntiä vaan rakkautta. Rakkaus on tärkeämpi asia kuin synti.
Erosin kirkosta yli parikymmentä vuotta sitten, kun kirkolliskokous taas kerran pönäkästi hylkäsi naispappeuden "kirkkorauhan nimissä". Ajattelin, ettei kirkkoon vaikuta muu ulkopuolinen painostus yhtä tehokkaasti kuin saamatta jäävä raha. Paljon naisia erosi protestiksi ja tulihan se naispappeuskin vihdoin. Tosin kirkko on ollut näihin päiviin asti satumaisen ymmärtävä naispappeutta vastaan kiivailevia fundamentalisteja kohtaan.
Vasta myöhemmin tajusin kirkon homovastaisuuden. Ymmärrys on valtaamassa alaa kirkon piirissä ja oletan sen normalisoivan suhtautumisensa homoseksuaalisuuteen seuraavien parinkymmenen vuoden sisällä. Kirkko on institutiona aina ollut etanamaisen hidas vanhoillisuuden linnake monien muidenkin asenteiden ja muutostarpeiden suhteen, aina jäljessä (ns. kulttuuriviive). Ei kannata luopua toivosta, teologeina ja uskovaisina on homoja ja lesboja, muutosta ajavat monet humaanit kirkon oppineet, heitä ei pitäisi jättää yksin. Harkitsen liittymistä takaisin, mutta ainakin naispiispa on saatava ensin.
Kuten näkyy, suhteeni uskontoon määräytyy aika selkeästi tasa-arvo- ja oikeudenmukaisuusnäkökulmasta. Uskontoihin ujutetaan tavattoman paljon käytäntöjä ja tulkintaa kulloistenkin vallassa olevien tahojen ajatusmaailmasta ja eduntavoittelusta. Ketkä ovat olleet vallan kahvoissa? Yhteinen nimittäjä on: miehet. Yhteistä lähes kaikille maailman uskonnoille on miesvaltaisuus ja miessukupuolen aseman korostaminen. Minä tarkastelen uskontoja pitkälti tästä näkökulmasta, siispä minusta esim. Islam on niitä pahimpia, ei välttämättä Koraanin opetusten, mutta tulkitsijoin takia. Myös ortodoksit ovat patavanhoillisia ja enpä ole huomannut buddhismissakaan aasialaisena ilmiönä kovin paljon naismyönteistä, vaikka muuten oppi on kiinnostava (ei tee käännytystyötä). Protestanttisissa kirkoissa on mielestäni parhaiten minulle sopiva arvomaailma. Kuitenkin.
Olisiko asiaa? Minä ainakin voisin liittyä riemusta kiljuen asiallisen, uskonnollisen yhteisön jäseneksi, joka on tarkoitettu vain ja ainoastaan naisille...Alkaa tökkimään pikkuhiljaa toi miesten maailma ja sovinismi uskonnossakin.
Eikös kirkoissa istu nytkin vain naisia? Mutta vakavasti puhuen, ei taida olla kristillisen messagen mukaista karsinoitua sukupuolen perusteella, "ei pidä oleman miestä eikä naista", vaan yhteisyys, yhdenvertaisuus Jumalan edessä. Kai se joskus toteutuu, siihen pitäisi ainakin pyrkiä, niin seurakunnassa kuin yhteiskunnassakin.
Olen ev.lut.srk:nnan jäsen, pidän omasta uskostani lujasti kiinni, eikä sitä voi kukaan muuttaa tai riistää minulta, siis uskoani jumalaan. Ei se tarkoita, että seurakunta olisi minulle tärkeä tai, että voisin tuntea ykseyttä sen kanssa. Olen itseni uskon ja seksuaalisuuteni kanssa, saan niistä voimaa monella tavalla. Olen myöskin hyvin pitkään ajatellut eroavani srk:n jäsenyydestä, mutta juuri voimakas tunteeni saa minut ajattelemaan, että se ei ole paras ratkaisu millään muotoa. Srk:n jäsenyys ei ole tärkeää, vaan se, että tunnen olevani uskovainen monien muiden kanssa samalla tavalla seksuaalisesta suuntautumisestani huolimatta.
uskon asiat mietityttää välillä. Tekoni ja tunteeni on väärin jos miettii Raamatun oppeja.
Siltikään, en vaihtaisi tätä tunnetta mihinkään mitä nykyisen kumppanini kanssa tunnen.
Jumala loi ihmiset rakastamaan, mutta toisaalta miehen ja naisen. Minusta ei ole oikeaa eikä väärää. Jumala haluaa meidän olevan sitä mitä olemme.
Mutta siltikin, uskovaiset ystäväni jankuttavat minulle ettei tunne samaa sukupuolta kohtaa ole aitoa, vaan saatanan harhoja joita hän päähämme laittaa. Tuohon en usko ollenkaan, kyllä tämä tunne on aitoa.
Tottakai. Jos uskoo Jumalaan, niin Jumalahan meidät on luonut tällaisiksi, kuin aidosti ja rehellisesti olemme. Kirjanoppinet ja fariseukset, muut saivartelijat ja päsmäröijät ovat aina olleet Jeesuksen ja ihmiskunnan riesoina. Koetetaan kestää ja muuttaa tampioiden asenteita.