Olen jo monta kertaa ostanut kaupasta ananaksen, leikannut siitä sen "töyhdön" irti ja laittanut multan (aivan kuin ohjeissa sanotaan). ´Mutta joka kerta se on kuivunut tai mädäntynyt. Eli onko kukaan saanut koskaan ananasta kasvamaan? Ohjeissa sanottiin, että töyhdön mukana pitää olla myös vähän hedelmänlihaa, mutta minulla se hedelmänliha on aina mädäntynyt mullassa ja sen mukana koko töyhtökin. eli mikähän olisi oikea tapa? ja kuinka paljon kastelua?
Ananas
miten onnistuu
51891
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla oli ihan vähän hedelmälihaa mukana, eli oikeastaan vaan sen kantaosan laitoin multaan. Aluksi siitä ei huomaa mitään, sitten reunimmaiset lehdet lakastuu pikku hiljaa ja keskeltä kasvia alkaa tulla uusia teräväkärkisiä lehtiä. Ne vanhat lehdethän on yleensä leikattu tylpiksi. Ota huomioon, että se on sademetsäaluen kasvi. Paljon suihkutusta ja multa saa olla kostea, ei märkä. Ehkä kannattaa istuttaa keväällä tai alkukesästä, en tosin enää muista mihin aikaan vuodesta istutin omani. Siitä on pari vuotta. Kasvi on n. 70 cm korkea ja lehtiä on paljon. Hedelmää ei vielä ole tullut.
Kasteletko oikein??
Ananaksen lehtiruusuke voi lähteä kasvamaan kukkaruukussa tai vesiviljelyssä. Mutta kastelu pitää tehdä kuten koristeananaksen hoito-ohjeissa sanotaan, lehtien keskelle kaatamalla. Kasvu vain tuntuu olevan tavattoman hidasta.
Oon myös muutaman kerran koittanut saada ananaksen töyhtöä juurtumaan, mutta kertaakaan ei oo onnistunut ja joka kerta niihin on tullut valkoisia pieniä toukkia siihen kohtaan, mikä on mullassa.
Olen onnistunut juurruttamisessa tekemällä juuri päinvastoin.
Eli olen huolellisesti leikannut pois kaiken hedelmälihan ja nyppinyt vielä alimpia lehtiä pois, jolloin paljastuvat myös nystyt, joista juuret kehittyvät.
Juurrutuksen olen tehnyt vesilasissa. Vesi pitää vaihtaa riittävän usein, ettei home tai muu ikävä yllätä ja töyhtö mätäne. Heti kun ensimmäiset juuret ovat alkaneet kasvaa, olen istuttanut ananaksen multaan.
Tämän menetelmän ongelma on se, että töyhtö saattaa kuivua. Siihen saattaa auttaa esim. muovipussi koko virityksen ympärillä?
Kokeilen seuraavan kerran ohjeesi mukaan.