Lopussa olevaa Anden esiin ottamaa kohtaa minäkin olen usein miettinyt. Miten meikäläiset sen tulkitsevat?
Nimittäin kyllä lasten saaminen on koko ajan pinnalla ja siitä puhutaan ja sopivia sääntöjä haetaan. Mm. 70-luvulla annettiin ohjeeksi, että ehkäisyä ei saa käyttää missään tilanteessa, ei terveydellisistä syistäkään: jos on Jumalan tahto, äiti saa kuolla synnytyspöydälle. Ehkäisyasioita pohtiva ihminen eristettiin seurakunnasta. Lisäksi eräs uskovainen mies sanoi 80-luvulla, että hedelmällisten päivien aikana on rakasteltava, jotta antaa Jumalalle mahdollisuuden luoda uusi lapsi. Tämä oli seurausta siitä, että 70-luvulla annettiin ymmärtää, että pidättäytyminen edes muutamaksi päiväksi kuussa on syntiä. Kanta on osittain lientynyt, mutta vieläkin vanhemmalla sukupolvella esiintyy käsittämätöntä jyrkkyyttä.
Miehet eivät voi käsittää, mikä kammotus naiselle on olla koko ajan raskaana ja synnyttää. Käykää katsomassa netissä synnytyskuvia ja miettikää, että lestadiolainen nainen saa vuoden välein olla synnytyspöydällä, lopun ajan oksennella raskaana samalla kun toipuu edellisestä synnytyksestään ja valvoo edellisen vauvan kanssa öitä. Sitä kidutusta ei voi käsittää kuin itse sen kokenut. Kaikilla ei tietenkään ole yhtä vaikeita raskauksia ja synnytyksiä eikä kaikille tule lapsia ihan vuoden välein. Mutta aika monelle kuitenkin.
Kyllä tosiaan tuntuu, että usko on taistelua. Ei taistelua maailmaa ja sen houkutuksia vastaan, vaan taistelua itseään ja pelkojaan vastaan: että kieltäytyy ajattelemasta raskaudenpelkoaan ja alistuu lain alle. Kuitenkin Jeesus on vapauttanut meidät lain alta, joten miksi uskominen on minulle suunnatonta pelkoa uudesta raskaudesta ja synnytyksestä?
Anden viestistä lainaus, miten tulkitsette?
Jeesus ja Paavali kertoivat meille, kuinka kaikki laki on Rakkaudessa. Täydellisesti emme kykene rakkautta elämämme ratkaisuissa seuraamaan, mutta meidän tulee miettiä millä ratkaisuilla on kokonaisuutena vähiten huonot seuraukset, eli mikä teko tai tekemättä jättäminen sotii vähiten rakkautta vastaan.
Galattalaiskirje 5
"1 Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.
2 Minä, Paavali, sanon teille: jos annatte ympärileikata itsenne, teille ei ole Kristuksesta mitään hyötyä.
3 Vakuutan vielä kerran jokaiselle, joka antaa ympärileikata itsensä, että hän on velvollinen noudattamaan lain kaikkia määräyksiä.
4 Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.
5 Koska me uskosta olemme saaneet Hengen, odotamme hartaasti, että toivomme toteutuisi ja me saavuttaisimme vanhurskauden.
6 Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. "
Nimittäin kyllä lasten saaminen on koko ajan pinnalla ja siitä puhutaan ja sopivia sääntöjä haetaan. Mm. 70-luvulla annettiin ohjeeksi, että ehkäisyä ei saa käyttää missään tilanteessa, ei terveydellisistä syistäkään: jos on Jumalan tahto, äiti saa kuolla synnytyspöydälle. Ehkäisyasioita pohtiva ihminen eristettiin seurakunnasta. Lisäksi eräs uskovainen mies sanoi 80-luvulla, että hedelmällisten päivien aikana on rakasteltava, jotta antaa Jumalalle mahdollisuuden luoda uusi lapsi. Tämä oli seurausta siitä, että 70-luvulla annettiin ymmärtää, että pidättäytyminen edes muutamaksi päiväksi kuussa on syntiä. Kanta on osittain lientynyt, mutta vieläkin vanhemmalla sukupolvella esiintyy käsittämätöntä jyrkkyyttä.
Miehet eivät voi käsittää, mikä kammotus naiselle on olla koko ajan raskaana ja synnyttää. Käykää katsomassa netissä synnytyskuvia ja miettikää, että lestadiolainen nainen saa vuoden välein olla synnytyspöydällä, lopun ajan oksennella raskaana samalla kun toipuu edellisestä synnytyksestään ja valvoo edellisen vauvan kanssa öitä. Sitä kidutusta ei voi käsittää kuin itse sen kokenut. Kaikilla ei tietenkään ole yhtä vaikeita raskauksia ja synnytyksiä eikä kaikille tule lapsia ihan vuoden välein. Mutta aika monelle kuitenkin.
Kyllä tosiaan tuntuu, että usko on taistelua. Ei taistelua maailmaa ja sen houkutuksia vastaan, vaan taistelua itseään ja pelkojaan vastaan: että kieltäytyy ajattelemasta raskaudenpelkoaan ja alistuu lain alle. Kuitenkin Jeesus on vapauttanut meidät lain alta, joten miksi uskominen on minulle suunnatonta pelkoa uudesta raskaudesta ja synnytyksestä?
Anden viestistä lainaus, miten tulkitsette?
Jeesus ja Paavali kertoivat meille, kuinka kaikki laki on Rakkaudessa. Täydellisesti emme kykene rakkautta elämämme ratkaisuissa seuraamaan, mutta meidän tulee miettiä millä ratkaisuilla on kokonaisuutena vähiten huonot seuraukset, eli mikä teko tai tekemättä jättäminen sotii vähiten rakkautta vastaan.
Galattalaiskirje 5
"1 Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.
2 Minä, Paavali, sanon teille: jos annatte ympärileikata itsenne, teille ei ole Kristuksesta mitään hyötyä.
3 Vakuutan vielä kerran jokaiselle, joka antaa ympärileikata itsensä, että hän on velvollinen noudattamaan lain kaikkia määräyksiä.
4 Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.
5 Koska me uskosta olemme saaneet Hengen, odotamme hartaasti, että toivomme toteutuisi ja me saavuttaisimme vanhurskauden.
6 Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. "
Vastaukset 76
Vanhimmat
minä en enää kykene raskauksiin,
siksi me valitsimme tuon ehkäisyn
ja ymmärsimme,että myös Jumala sen hyväksyisi,meidäm kohdalla ainakin.
Jumala hyväksyy vain uskosta vuotavat työt.
Ihminen kyllä hyväksyy muutakin, mutta jumala on antanut tahtonsa tiettäväksi ihmisille, ja te jokainen ehkäisyä harjoittava ja sitä kaipaava, tiedätte mikä on oikein ja mikä väärin , mutta ajattelette että väsyneet johtokuntien jäsenet teille antaisivat luvan syntiin.
Syntiä osaamme tehdä jo luvattakin jotta vierlä enempikö pitäisi että autuaammaksi tulisimme **jossa synti on suuresti tuuttu siinä armo on ylenpalttinen*** Kyllä näin anteeksisaadut synnit tulevat ylenpalttiseksi armoksi, muttei raamattu kehoita että ehkäise ja NOSTA SEUROISSA KÄSI niin ylenmäärin armo vuotaa, ei näin...
Minkä synti syö , sen armo kyllä korvaa,mutta tietentahtoin leikkiä synnillä on vaarallista.
jaa että naimalla joka ikinen päivä Jumalalle pitää antaa mahdollisuus luoda lapsi?????? h
än ei muuten siihen kykene
niinkö????
kyllä lestat sitten osaa puhua PASKAA joka asiassa!!!!!!!!!!!!!!
montako lasta sinulla on?
Meillä on 2 mutta olen syvässä kriisissä itseni kanssa,enkä tahtoisi enempää raskauksia,mieheni onneksi ymmärtää minua,pitkien keskusteluiden jälkeen.
Ehkäisykielto on miehen ikiaikainen halu estää naista määräämästä oman ruumiinsa käytöstä.
Naisen uskollisuutta voidaan valvoa.
Miehen omistusoikeus on ylivoimainen, kun naiselta kielletään oikeus itse päättää omasta raskaudestaan.
Uskonto on "laillinen ja hyväksyttävä" keino alistaa ja hallita naista.
Ja tähän sanon: AAMEN!!
Olen aina ihmetellytkin, miten lestadiolaisperheissä lapsia syntyy melkein joka vuosi, kun kuitenkaan esim 50-luvulla, kun kaikki kansa oli ilman ehkäisyä, lapsia ei tullut kuin keskimäärin kahden vuoden välein, vähän heavempaankin. Mutta jos kerran on opetettu, että hedelmällisten päivien aikana on juuri rakasteltava, niin sehän tämän selittää. On se kumma, kun tällaista on opetettu. Eikö itsensä hillitsemistä ole muutoin pidetty hyveenäkin. Niin olisi tässäkin sopiva kilvoittelun paikka - olla rakastelematta tiettyinä aikoina, säästää vaimoaan ja vaikkapa syventyä hengellisiin asioihin tavallista enemmän.
Aina ollut ehkäisy syntiä ja vuonna 1966 paperille kirjoitettu.
Ande on harhaoppinen ja kehoittaa ehkäisyn murhamieleen.
sinä olet vielä nuori ja naimaton. Sinun ei kannata niin suurieleisesti näistä asioista puhua. Mitäs sitten, kun vaimollasi on kymmenen synnytystä takana ja halvaus iskee yhdettätoista lasta odotellessa. Tuleekohan mieleen, että tuli oltua liian jyrkkä. Tai jos vaimosi menee sekaisin tai lopulta kieltää koko uskonsa - tämän typerän päähänpinttymän takia, jonka takana taitaa olla lihalliset himot ennemmin kuin Jumalan käsky. Onhan niitä sellaisia sairaita miehiä, uskovaisia tai jumalattomia, jotka eivät voi pidättäytyä edes kuukautisten aikana. Vaikka se on sentään vanhassa testamentissa kiellettyä.
Tulee mieleen se kun enkeli sanoi niille toisille ettei teitä haluta. Niin että se on sen luokan synti, että tiedän mistä puhun ja moni muukin, jotka on armosta nähnyt tietää että meiltä tullaan vielä kysyy niistä lapsista.
Tuo apokryyfinen Pietarin ilmestys on siltä pohjalta ihan oikein että niitä lapsia tullaan vielä kysyy.
Ei tule mieleen, että on oltu liian jyrkkä. Jos ehkäisisin, niin menisin itse sekaisin tuo sama enkeli joka minut herätti tulee tuomiolla vaatimaan x2 tuomiota, koska tiedän sen elämän salaisuuden.
Selibaatti on ihan oikein kun yhdynnässä on se yhden lihan salaisuus, ja muutenkin pitäis elää niinkuin ennen kun ehkäisystä ei edes tiedetty mitään ajattelematta raskauden todennäköisyyksiä ja laskien kaikkee.
joskus napas kiinni.
Synnytä ensin vaikkapa 8 lasta ja palataan sitten asiaan.
"Aina ollut ehkäisy syntiä ja vuonna 1966 paperille kirjoitettu."
ole ehkäisy ollut syntiä. Ei löydy kirjoitettuna Raamatusta. Oulun HEINÄHATTUJEN HORINAT voimme unohtaa.
Selkään puukottaja.
joka ei ota todesta Oulun HEINÄHATTUJEN HORINOITA?
"Kuule Hynde,
Kirjoittanut: Äiti-ihminen, 2.2.2004 klo 13.39
sinä olet vielä nuori ja naimaton. Sinun ei kannata niin suurieleisesti näistä asioista puhua."
maalta antaa ohjeita, kun ei tiedä mitään myrskystä merellä.
Pitää rakastella silloin kun siltä tuntuu..
Eikä ole väärin vaikka tulee raskaaksikkin, ei se ole syntiä.
Täällä saa sellaisen kuvan että lasten saanti olisi synti niinkuin kaikki vanhurskauden työt, usko eritoten.
Hedelmällisyys ja kohdun hedelmä. Uskon hedelmiä. Tekoja uskossa.
Olkaa hedelmällisiä, hedelmästä teidät tunnetaan.
Hedelmä se kohdun hedelmäkin on.
Vaikka nykyään säilytään tn. hengissä kuin ennen, niin silti nykyään tehdään raskauksista sairaus.
järkevät ihmiset ovat koettaneet olla tekemättä liikaa lapsia. Keinot ovat vain olleet alkeellisempia kuin nykyisin. Mutta kun järki, vaikka Jumalan lahja onkin, on kokonaan joissakin porukoissa hyllylle laitettu, niin lihan himossa tehdään lapsia niin paljon kuin ikinä kyetään - kävipä naiselle ja lapsille sitten miten hyvänsä. Ei ole kyse Jumalan säätämyksestä, vaan miesten kieroutuneista käsityksistä. Jos ei ehkäisyä suvaita, on oltava vaikka naimatta, ettei ruumiita tule. Eihän yhdyntä sentään sakramentti ole - vai onko.
En tiedä mitä ajatella ja mitä pitää syntinä kun asiasta on niin eriäviä mielipiteitä. Ei kyllä mun tee mieli hedelmällisimpinä päivinä eikä oikeastaan muulloinkaan, niin väsynyt olen ja pelkään raskautta. Mutta onkohan pidättäytyminen syntiä? Osa ainakin on sitä mieltä.
Olen niin ahtaalla tämän asian kanssa että tuntuu että on pakko kertoa edes täällä. Muualla en uskalla, raukkis olen.
"Muualla en uskalla, raukkis olen."
Olet vl-harhaopin siteissä ja orjuudessa taisteleva taakoitettu ihminen.
Ehkäisy ei ole syntiä eikä pidättäytyminen ole syntiä. Koeta varovasti ottaa asia puheeksi miehesi kanssa. Toivottavasti hän ymmärtää asian ja tilanteesi.
Siunausta sinulle pieni siipirikko!
Et taida olla oikeesti uskovainen, kun et tiedä, että Yhteisestä sopimuksesta saa pidättäytyä joksikin aikaa.
Kuule, tästäkin asiasta on ollut erilaisia mielipiteitä. Kerran eräs puhujaveli sanoi,että Paavali kehoittaa, ettei saa pidättäytyä ettei Saatana aiheuttaisi himoja. Miten sitten jos pidättäytyy varmoina päivinä kun ei silloin haluta. Onko se mielestäsi väärin kun siitäkin olen kuullut monenlaisia näkemyksiä. Ite alan olla jo sekaisin kun päivät pitkät pyörittelen mielessä näitä kysymyksiä.
mitä Hynde sinulle vastaa. Ajattele itseäsi ja lapsiasi. Älä uhraa mielenterveyttäsi Oulun harhaheikkien alttarille.
lukekaa galattalaiskirje kotonanne,Paavali vihasi lain opettajia jotka antoi kuormia ihmisille Jumalan nimissä!
Vapautukaa ihmiset!
on herännyt. Sitä noudattamalla suojelet myös lapsiasi. Ei ihmistä voi toinen ihminen tuomita kuolemaan synnyttämällä eikä maanpäälliseen kidutukseenkaan, vaikka juuri henki jäisikin. Lapsesi tarvitsevat äidin. Sinun terveytesi on tärkeäpää kuin se, että saatat maailmaan mahdollisimman paljon lapsia, joista et enää kykene asiallisesti huolehtimaan.
Tiedän että ajatuksenne ovat vilpittömiä mutta silti olen sitä mieltä ettet sinä voi naimattomana miehenä ymmärtää todella tätä asiaa, miltä raskaudet ja synnytykset äideistä tuntuvat. Ei sitä ymmärrä myöskään kahden lapsen isä Vakas, joka kaipaa vaimonsa mukana menneitä lapsia. Tai vlm, jolla on samoin vain 2 lasta ja joka haluaisi niitä enemmän. Kyllä minäkin kahden lapsen jälkeen ymmärsin kirkkaasti nämä asiat ja puhuin juuri kuten te, lapsiako halusin paljon. Mutta kun lapsia todella tulee vuoden välein ja perhe kasvaa ei jaksakaan enää ajatella yhtä optimistisesti. Se ei ole niin helppoa kuin ulkopuolisen silmin ehkä näyttää.
..vaan Helsinginharhaheikkejä.
Ajattele lapsiasi, äläkä uhraa niitä moolokille.
Puhun totta, tai sitten todellisuus on tämä mun todellisuus on harhaa.
En minä puhu inhimmilisistä lähtökohdista.
Raskauden vaivat on Jumala asettanut syntiin lankeeemuksen jälkeen. Ei se minustakaan ole reilua, vaan niin se silti on määrätty.
1.tim 2
13. Sillä Adam on ensin luotu ja sitte Eva.
14. Ja ei Adam petetty; mutta vaimo petettiin ja saatti ylitsekäymisen.
15. Mutta kuitenkin hän lasten synnyttämisen kautta autuaaksi tulee, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhyydessä siveyden kanssa.
..sanotaan niin se on niin. 1.kor 7 sanotaan
selvästi että on hyvä pidättäytyä vähäksi aikaa.
Vähäksi aikaa ettei himoja tule.
Ne päivät sun pitää unohtaa, niinkuin et varmoista mitään tietäisi. Muuten kalenterista tulee sun raamattu ja laki.
1. Mutta niistä, joita te minulle kirjoititte, hyvä on miehelle, ettei hän vaimoon ryhdy.
2. Mutta huoruuden tähden pitäköön kukin oman vaimonsa, ja jokainen pitäköön oman miehensä.
3. Mies antakoon vaimolle velvollisen mielisuosion, niin myös vaimo miehelle.
4. Ei ole vaimolla valtaa omalle ruumiillensa, vaan miehellä: ei myös miehellä ole valtaa ruumiillensa, vaan vaimolla.
5. Älkäät toinen toistanne vältkö, jollei se ole molempain suosiosta hetkeksi, että teillä jouto olis paastota ja rukoilla: ja tulkaat jälleen yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän himonne hillimättömyyden puolesta.
...koen olevani oikeutettu esittämään yhden tai kaksi kysymystä, koska otit nikkini esille tässä yhteydessä.
Olisitko valmis vaihtamaan osia kanssani?
Kumpi on helpompaa, ottaa lapsi lahjana vastaan perheeseen vai antaa lapsi kypsänä viljana pois perheestä?
Me puhumme erilaisista elämäntilanteista, se onselvää, enkä lähde niitä niin vertaamaankaan, vaan tuon esille sitä puolta taas, jota sinä et ole joutunut kokemaan(tai ainakaan et sitä ole sanonut).
ota pillerit tai kaske ukkos katkasee piuhat .ei edes vl-naisen tartte kaikkee karsii.
olen ex-lessu, ei lapsia kun en anna tulla
Kuten sanoit, emme voi vertailla elämäämme, koska kipumme on niin erilaista. Teidän tuska on varmasti valtava, en voi muuta sanoa. Voimia ja siunausta sinulle ja perheellesi!
Tulihan se sieltä... myönsit itsekin olevasi harhaheikki. Taisit tehdä syntiä jumalaasi vastaan kun kielsit hänet.
Napinako synnyttää vai synnitys napinoittaa..
Napiosijoitahan on ollut kautta aikain, jokainen meistä kai ainakin joskus napisee luojaansa vastaan..
Ota oppia Jobista sanoi Jumala saatanallekkin, niin miksemme mekin voisi jotakin oppia Jobin kärsivällisyydesta, se on muuten saatana joka kuiskii että tuolla toisella on paremmin kuin sinulla.. Kuitenkaan et vaihtaisi osaasi hänen kanssaan.
Liekö sitten sielunvihollisen juonia kun tuntuu etten millään saa taltutettua itseäni sen ajatuksen alle, että pitäisi rakastella ajattelematta lainkaan raskaaksi tulon mahdollisuutta. Koko ajan pyörii mahdollisuus kammottavana mielessä. Olisi pitänyt olla nuorena viisaampi ja jättäytyä elämään yksin, mutta eihän sitä edeltä käsin arvannut. Näki vain ilon lapsissa mutta ei voinut aavistaa miltä tuntuu synnyttää jatkuvasti, etenkin kun olen näköjään hedelmällistä sorttia (mitä en myöskään tiennyt edeltä käsin). Lapset ovat rakkaita enkä niitä antaisi pois, mutta en lisääkään haluaisi kun en kestä niiden tekemistä.
Oletteko sitä mieltä, ettei uskovainen ihminen voi ajatella näin? Että sydämeltäni on usko kuollut koska olen pelon ja epätoivon alla? Itse ainakin luulen etten voi olla enää uskomassa, kun kapinoin Herran antamaa osaa vastaan enkä edes tiedä, onko oikein olla selibaatissa. Pitäisikö vain rakastella ja jaksaa luottaa siihen, ettei uusi raskaus ala Herran niin tarkoittamatta? Ehkä kaiken pohjalla onkin epäusko, kun en enää jaksa uskoa siihen, että Jumala antaa lapset silloin kuin haluaa, vaan ajattelen, että se on ihan kiinni omasta hedelmällisyydestä ja siitä, kuinka usein rakastelee.
Sinua ohjaa uskonto eikä jUmala,
ei Jumala anna taakkaa jot aet kestä mutta uskonto antaa, käyttäkää ehkäisyä,lopeta synnyts.
Mikäpä muu , raamatussa sanotaan että mennä aviovuoteeseen siitä himosta että saa lapsen...
Ja saatanahan yrittää estää lasten syntymisen kaikilla keinoin, se kun muistuttaa häntä Jeesuksestä joka käärmeenpään rikki polkee.
Yksi konstio on työntää ne ajatukset pois, koska se saatana niitä kyllä toisi niinpaljon kuin vastaan vain ottaa..
Käännä ajatukset siihen joka sielusi kuolemasta lunasti niin on ehkä helpompaa synnyttää kun tietää että yksi on joka on kaiken käynyt napisemata läpi ja kaikki synnytyskivut ja väsymyksetkin kokenut ja viattomana.
Tapa sitten lapsesi sitten kun voit kysyä siltä että haluatko sinä tänne maailmaan.
Sama lopputulos. Yhtämonta lasta ja vielä lupa kysytty.
Jos ei ollut oikein, niin ei ehkäisykään.
Minun mielestä saa välillä pidättäytyä. Kerran keskusteltiin jossain porukassa tuosta aiheesta. Yksi nainen oli synnyttänyt monta lasta tiheään ja lääkäri kehotti häntä pitämään taukoa, koska kohtu ei ollut kerennyt palautumaan tai jotain sellaista. Minä sain paheksuntaa osakseni siitä, että kannatin tauon pitämistä. Koska eihän sitä tarvi omalla hengellään leikkiä. Kaikki muut olivat sen sijaan sitä mieltä, ettei taukoa sais pitää, koska se on syntiä. Asia on hankala. Enpa ole paljon sen jälkeen suutani avannut tuollaisista aiheista. Eli minun mielestäni tauon pitäminen ei ole syntiä.
Tästä on muutama vuosi aikaa ja kaikki keskustelijat olivat silloin noin parikymppisiä naimattomia naisia.
Tuleepa kirjoituksistasi mieleen omat kipuilut tässä asiassa. Niitä kesti vuosikausia. Silti en voinut hetkeksikään myöntyä tuohon pakkolisääntymiskäskyyn ja pitää sitä oikeana.
Onneksi minut tuonkin asian takia erotettiin jo vuosikymmeniä sitten porukasta. Mutta mieluummin olisin kyllä sisälle jäänyt silloin. Se ei ollut mahdollista, kun ajattelin ja puhuin vastoin seurakunnan ohjeita.
Nyt siellä voi varmaan rauhassa uskoa, vaikkei tuota lakia uskokaan. Se on LAKIA! Se on uskovaisille sälytettyä turhaa kaameaa kuormaa ja taakkaa.
Muista Jeesuksen sanat: "Tulkaa minun tyköni te työtätekevät ja raskautetut..." Ei Jeesuksen luona ole raskauden pelkoa, vaikka sallisi kaikki rakkaudenosoitukset, mitä aviopari vain toiselleen keksii. Ei siellä tarvitse pelätä, koska pelkoon ei ole aihetta, sillä meidän ei tarvitse olla luonnonlakien armoilla. Me voimme vaikuttaa itse siihen, meillä on lupa siihen. Rakkauden antama lupa!
Ei Jeesuksella ollut yhtään maallista lasta. Miten me voisimme ottaa Hänestä mallia, kun Hän ei ollut naimisissa.
Siksi ole vapaa. Älä anna periksi! Sinun psyykkesi ei ehkä kestä, jos väkisin alistut tuohon pakkopykälään. Minäkin olen kestänyt ja luulen ettei Sinun tarvitse näin kauan asian kanssa tapella. Minä olen ollut yksin, miehestäkään ei ole ollut turvaksi ja lohduksi, koska hän on kunnon vl.
Et tiedä miten sydämessäni osaan ottaa osaa elämääsi ja jos voisin jotenkin Sinulle rohkeutta ja voimia lähettää niin omastani antaisin, vaikkei niitä kaikistellen paljon olekaan.
Minulla oli neljä alle viisivuotiasta lasta tietyssä vaiheessa, joten tiedän tasan tarkkaan, mitä on raskaaksi tulemisen pelko!
Ei kaipaa miehisiä kommenteja! Kiitos!
Myös uskovaiset ihmiset on inhimillisiä ihmisiä pelkoineen jne. Synnytyspelko ja raskaaksi tulemisen pelko on varmasti aika yleistä vl-äitien keskuudessa.Sillä kukaan äiti ei voi sanoa että rakastaa sitä tuskaa ja kipua mitäö synnytyssalissa tuntee. Itse olen käynyt synnytyspelkopoliklinikalla keskustelemassa asiasta lääkäreiden kätilöiden ja hoitsujen kanssa.Eihän se kipua lievitä eikä pelkoa hellitä, mut kai siitä jotain hyötyy on. Nuorimmainen on kuukauden ikäinen, ja joka kerta ku rakastellaan pelottaa, et jokohan taas käynnisty uus raskaus.
Tuollainen kielenkäyttö nuoren naimattoman miehen suusta kokeneelle useitten lasten äidille on joko mielenvikaisuutta tai sitten äärimmäistä typeryyttä. Fanaattisuus viesteissä on selvä ja se vaikuttaa sumuverhon tavoin kaikkiin ajatuksiin.
--Häpeä, jos osaat ja pidä suusi kiinni näistä asioista. Jos kuitenkin avaat, ole asiallinen ja toisia kunnioittava. Sinun kaltaisesti antavat erittäin huonon kuvan vl:stä, todella kaistapäisen ja fanaattisen.
Te muut, jotka näitä viestejä luetet, ehdotan, että ette pitäisi Hynden kirjoituksia asiallisina eikä noteeraamisen arvoisina.
Olet Hynde SAIRAS ihminen. Henkisesti sairas.
Siitä olen iloinen, että teidän nykyisten nuorten äitien ei tarvitse olla pelkoinenne yksin. On maallisia auttajia ja uskonystäviltäkin voitte saada tukea ja turvaa. Ei vain velvoittavia ohjeita ja sokeaa luottamusta.
Kyllä Jumala oikeat rukoukset kuulee. Pyydä Häneltä itse vastausta ja nöyrällä mielellä kuuntele, mitä Hän sanoo asiasta. Sinulle ja Sinun perhellesi juuri sopivasti!
Avioliitto ei ole tarkoitettu pelon paikaksi. Jos se siltä tuntuu, niin on lupa hakea oikeaa lääkettä.
Mieti millaisen sanoman haluaisit kohdallesi kuulla, jotta tuo pelkosi häviäisi? Mieti tarkkaan! Eikö se ole sitä, että saat VAPAASTI rakastaa miestäsi.
Sydämeni itkee puolestasi, sillä pelkojen kanssa on paha elää. Rukoilen teidän kaikkien raskautettujen äitien vuoksi, että te saisitte, uskaltaisitte vapaasti uskoa ja ELÄÄ!
Kirjoituksestasi huokuu suuri väsymys ja ahdistus, pelko myöskin. Sinä tunnut olevan lain alla. Pitäisi rakastella ajattelematta raskaaksitulon mahdollisuutta. Eihän sellainen pakolla suoritettu yhdyntä todellakaan ole "rakastelua!" Mikään Jumalan sana ei määrää, että sinun olisi "rakasteltava" jonkun säännön mukaan. Kun on väsynyt ja ahdistunut, niin ei kerta kaikkiaan tee mieli, eikä se ole synti, ettei tee mieli.
Kyllä uskovainen voi ajatella noin kuin sinä, ei usko ole sinulta kuollut. Jumala ei ole tarkoittanut sinulle näin suurta kuormaa, sen ovat ihmiset keksineet. Selibaatissaolo on aivan ok ja silloin kun sitä on jatkunut pidempään ja mieli on levännyt, tulee oikea halu rakasteluun ja silloin se virkistää mieltä. Rakastelu on tarkoitettu avioliiton onneksi, ei taakaksi!!
Mieti myös sitä, kuka on nämä lait ja taakat pannut naisten harteille? Eikö vain miehet! He, jotka eivät ole raskaina eivätkä synnytä! Jeesus kutsuu tykönsä kaikkia työtätekeviä ja raskautettuja, sillä hän antaa heille levon. Hän sanoo myös, että "Minun kuormani on keviä!" Kun sinun kuormasi ei ole keviä, voit uskoa, että ei Jeesus eikä Jumala ole sen antajia, vaan maalliset ihmiset.
Sinulla taitaa olla myös masennus kaikkien ahdistustesi lisänä. Keskustele asiasta perin pohjin ja luottamuksellisesti miehesi kanssa. Jos hän on hyvä mies, hän ymmärtää. Muista myös että on olemassa SRK:n johtomiehiä, jotka ovat antaneet luvan vaimonsa sterilointiin jo muutaman lapsen jälkeen, terveydellisistä syistä. Se, että olet masentunut etkä sen takia jaksa, on myös terveydellinen syy.
Jos miehesi ei anna lupaa, on sinulla oikeus ilman hänen lupaansakin hakea sterilisaatiota tai muita ehkäisykeinoja. Jos miehesi ei sinua ymmärrä näissä asioissa, hän ei rakasta sinua todella.
Jos haluat keskustella lisää näistä asioista, kirjoita minulle s-postiin, [email protected].
lain alla, älkää olko ihmisten orjia, älkää uskoko ihmisoppeihin.
Uskokaa Raamatun totuus: Ehkäisy ei ole syntiä.
Sitä se ehkäisymieli teettää.
Jos oikein lääkärismies oot, niin olisi luullut ymmärtävän tuon olevan vertaus.
Muuten ehkäisijänä teet saman tapon Suomessa hienotunteisemmoin. Venäjällä ehkäistään tekemällä abortti. Kiinassa ehkäistään heittämällä vauva viemäriin.
Yhteistä on:
Sama lopputulos-> ei lasta.
Että tuo oli vertaus ja joko kannatat lasten tappoa tai vastustat ehkäisyä.
Tee parannus murhamielestä. Eikä pelkästään siitä vaan saat uskoa loputkin syntisi, jos lestalta syntisi anteeks haluaisit.
"Tapa sitten lapsesi sitten kun voit kysyä siltä että haluatko sinä tänne maailmaan."
äitiä tappamaan omat elävät lapsensa.
"Muuten ehkäisijänä teet saman tapon Suomessa hienotunteisemmoin."
Siis kondomin käyttö on ihan sama asia kuin omien elävien lasten tappaminen?
Kondomi estää omien lapten syntymisen niin Aborttikin. Eri Keinot. Hitlerkään ei tappanut vaan tapatti.
En kehoita vaan samaistan tapon ja ehkäisyn ja abortin samaksi lopputulokseksi.
Ps. Juopottelu estää Sarkaismin vai mikä se tyyli nyt olikaan, ymmärtämisen. Myös ironiaa ei juopot ymmärrä.
Pss. Vähennä vähän kupin ottoa.
Eipä löytynyt. Näytä raaamatun kohta.
Hosea
he harjoittavat haureutta, mutta eivät lisäänny, sillä he eivät ole tahtoneet ottaa vaaria Herrasta.
"Ei kannata noteerata mitään, mitä Hynde tänne kirjoittelee."
Joo tuon raamatunkohdan voi noteerata.. äskeinen oli Hosea 4 löytyy sellaisena 38 VT stä.
Jo monta kertaa olen laittanut sulle monia kohtia, mutta edelleen toistat mantrojasi ja huutelet ulkoa oppimiasi lauseita ilman mitään ymmärrystä.
Oikeat uskovaiset eivät ole lain, vaan armon alla. Kaikki laki on ilmoitettu rakkaudessa. Ehkäisemättömyysoppi on rakkaudetonta lakioppia.
Mitä lisääntymiseen tulee, niin Paavali kehoitti olemaan yksin, eikä silloin lisäännytä.
Vaikka sinulle on musta näytetty mustaksi ja valkoinen valkoiseksi, jatkat sairasta hokemistasi että musta on valkoista muita ruoskien, kuin kunnon fariseukset ikään. No, sellainen fariseuksen rääpäle taidat ollakin. Olet sen verran toivoton tapaus, että taitaa olla parempi seurata ohjetta, mikä sun suhteen jo annettiinkin, eikä noteerata kommenttejasi. Laitan kuitenkin vielä kerran jonkun kohdan Raamatusta.
1.) Jumala on rakkaus
1. Joh. 4:8
"Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. "
2.) Rakkaudessa ei ole pelkoa, jonka vallassa monet Vl-naiset itku kurkussa lapsia vääntävät.
1. Joh. 4:18
"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. "
3.) Jumalan AINOA tahto meille on RAKKAUS.
Gal. 5:14
"Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". "
4.) Rakkautta seuratessa ei tule uupumusta.
Matt. 11:30
"Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." "
5.) Raamatun mukaan EI OLE mitenkään ihannoitavaa mennä naimisiin ja synnyttää paljon lapsia.
1. Kor. 7:8
"Naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin."
Luuk. 23:29
"Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' "
Nuo Raamatun paikat olivat minullakin ajatuksissani, kun omia viestejäni sorvasin.
Hyvä kun jaksat ne uudelleen ja taas uudelleen tänne laittaa! Ne ovat tärkeimpiä kohtia meille uskovaisille ohjeeksi! Miksi ne ovat niin vaikeita uskoa todeksi? Miksi?
Ei taida rautalanka riittää tähän.
Onneksi on Jumala, jonka käsissä muutos on. Ehkä löytyy ihmisiä, jotka avaavat korvansa ja uskovat vapauttavan Sanan. Siksi Sinäkin jaksat!
Tasapuolisesti Yksi kohta mikä selvästi sallii ,eli sama mitä meitä vaaditaan.
Kohtia sulla on mutta voi kun käännät ne tarkoittaa täsmällen vastakkaista.
Paavali tiesi tulevat ajat maailman lopussa äiteihin ja lapsiin liittyvän ahdingon niin sanoi että mielummin ei mennä naimisiin.
Luuk. 23:29
"Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' "
Eiköhän tuo aika ole jo alkanut kun maailma sanoo autuaita ovat-....... Niin ainakin Ande kirjoittaa, eli olet päässyt jopa raamatun ennustuksiin. Onnea siitä saavutuksesta.
"Ei kannata noteerata mitään, mitä Hynde tänne kirjoittelee."
Luopiot aloittanee yhdessä loan luonnin.
Anden harhaoppeihin yhdyt. Samaa iestä vedätte.
Olisitte ottaneet tekin vaarin herrasta.
Teette huorin ettekä lisäänny, sillä ette ottaneet vaaria Herrasta.
"Ei kannata noteerata mitään, mitä Hynde tänne kirjoittelee."
...lannistu!
Minä olen varmaankin yhtä sairas kuin sinä ja olen samaa mieltä niistä asioista, joista olet tänne kirjoittanut.
"Sittenhä
Kirjoittanut: Hynde, 2.2.2004 klo 15.24
Tapa sitten lapsesi sitten kun voit kysyä siltä että haluatko sinä tänne maailmaan."
Minusta on säälittävää, ettei nästä asioista voi vanhoillislestadiolaisuudessa puhua seuraunnan vastuunkantajien kanssa. Olkoot nyt sitten nimeltään vaikka saattomiehiä, tai saarnaajia.
Matt. 23:1 Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen
Matt. 23:2 sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset.
Matt. 23:3 Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
Matt. 23:4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellakaan liikuttaa.
Matt. 23:5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
Matt. 23:6 ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,
Matt. 23:7 ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.'
Luuk. 23:29 "Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' "
Katso mistä Kristus tässä puhuu, hyvä lakihenkinen ja ylpeä epeli Hynde!
Juuri sinä olet se mies, jolla on mies. Sinä olet lain orja, Haagarista syntynyt lain tekojen mies, eli legalisti, vailla yhteyttä Kristukseen joka on rakkaus. Sinä et tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
Gal. 4:21 Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä laki sanoo?
Gal. 4:22 Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta.
Gal. 4:23 Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
Gal. 4:24 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
Gal. 4:25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
Gal. 4:26 Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, ON VAPAA, ja se on meidän äitimme.
_______________________________________________________________
***Gal. 4:27 Sillä kirjoitettu on: "Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies." ***
_______________________________________________________________
Gal. 4:28 Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
***Gal. 4:29 Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.***
Gal. 4:30 Mutta mitä sanoo Raamattu? "Aja pois orjatar poikinensa; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa."
Gal. 4:31 Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren lapsia, vaan vapaan.
Gal. 5:1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
Ylpeydestä en sinuna puhuis sanakaan.
eikös se ole niin Risti pittää kuitenkin kantaa.
---------------
ja panivat hänen päällensä ristin, sitä Jesuksen jäljessä kantamaan.
Mutta häntä seurasi suuri joukko kansaa ja vaimoja, jotka häntä itkivät ja parkuivat.
Niin Jesus käänsi itsensä heidän puoleensa, ja sanoi: Jerusalemin tyttäret, älkäät minua itkekö, vaan itkekäät itse teitänne ja teidän lapsianne;
29. Sillä katso, päivät tulevat, joina he sanovat: autuaat ovat hedelmättömät, ja ne kohdat, jotka ei synnyttäneet, ja ne nisät, jotka ei imettäneet.
Sinuun ei näytä uppoavan Jumalan sana yhtään.
Kun sinunlaisesi omilla töillään ylpeilevät farisealaiset kuormittavat helvetin pelolla loppuun asti raskauksilla kuormitettuja naisia.
Sinä et tunne Kristusta etkä hänen luontoaan lainkaan. Et liioin omia syntejäsi, vaan sinä istut tukevasti kuin tammi Mooseksen istuimella tuomitsemassa Kristuksen verellä lunastettuja Jumalan lapsia helvettiin. Häpeä!
= nuori kukkopoika, joka ei ymmärrä elämästä höläyksen pöläystä.
Hokee tällä palstalla niitä aivopesun tuotteita, joita kaverin päähän on vuosien varrella tungettu.
Milloin puhuja-veli sanoo niin, milloin se on kielletty paperilla, milloin se kieltää joku ihmeen "Hynde", milloin sen kieltää vielä ihmeellisempi "Vakas". Voi hyvä Luoja teitä kaikkia ! Niitä lapsia ei tarvi tehdä enempää kuin jaksaa. Se lukee tässä, lukekaa se nyt tästä !! Hyndet sun muut Vakakset siittäkööt omia vaimojansa kylliksensä. mutta mitään oikeutta teillä ei ole puuttua muiden tekemisiin tällaisessa asiassa. Hyndet ja nämä muut vouhottajat voivat tulla tänne lainaileen Raamattua ja SRK:tä kunhan ensin kokevat noiden naisten tuskan ja vaikeudet. No niin hyvät ystävät, tämä oli kannanotto vuodelta 2004. Tämä kannanotto on virallinen tästä hetkestä lähtien ja sen ydinsisältö on seuraava: Lapsia ei tarvitse tehdä enempää kuin jaksaa. Ehkäiskää ja nauttikka seksistä ja toisistanne vapaasti ilman mitään pelkoja !
Ja ne kaikki kyllä jaksaa synnyttäjä synnyttää, siitä ei oel epäilystäkään, mutta kun naapurille tulee väsy siitä ku lestä äiti åutkauttelee tusinan ja toisen puolikkaan vielä perään, niin kylläpä kateellisia väsyttää.
Ja onpahan joillakin mennyt se jopa kilpailuksikkin ja se kyllä väsyttää, kun Jumalan lahjoista aletaan kilpailemaan.
>Vakakset siittäkööt omia vaimojansa kylliksensä. mutta mitään oikeutta teillä ei ole puuttua muiden tekemisiin tällaisessa asiassa.<
Siittää ja siittää, kyllä se meiltä vain käy, elä yhtään siitä epäile.
Mutta on meille annettu kehoitus neuvoa, ja jopa opastaakkin niitä jotka eivät tiedä kumpi on oikea ja kumpi vasen käsi, varsinkin jos on kätilöstä kyse, mutta heillä on kai omat mielipiteensä näissä asioissa.
Vakas lopeta jo ylpeä ja naisia loukkaava vouhkaamisesi. Sinulta on jo minun tietääkseni oma emäntä lähtenytkin lipettiin.
Naisiakaan, kun tuommoisia päästelet , niin entäpä se sinun rouvasi....
Mitä hän kaipaa ?.
Mitä häneltä puuttuu ?.
Voitko sen hänelle antaa ?.
Minun akka lähti muista syistä, joten et siitä voi aihetta saada.
Kateuden tähden hän lähti, ehkä juuri siniunkaltaisten kateus sen aiheutti eikä mikään mielikuvitus juttu niinkuin luulet.
lasta olet vakas synnyttänyt?
Puhut niin vahvalla kokemuksen rintaäänellä.
Jep.
Juuh
...
vakas.