Eli..
Oon tässä parin vuoden ajan tuntenut yhden rapumiehen. Alusta asti hän on tehnyt aloitteita ja näyttänyt olevansa kiinnostunut (mm. ottamalla kädestä kiinni, halaamalla..)Ollaan edetty tapaamisten sallimissa rajoissa, asutaan eri kaupungeissa ja välimatkaa on ihan kivasti.
Annoin hänelle viime kesänä numeroni, mutta miespä ei soittanutkaan. Syyksi hän ilmoitti ettei halua satuttaa mua ja totesi loppuun et ei se silti tarkota ettei ois mitään.
Ollaan tanssittu hitaita ja kaverit sano et se tanssi niitä silmät kiinni. Se tiedustelee kamalasti mm. mun perheestä, ystävistä jne. ja se näyttää/kuulostaa aidosti kiinnostuneelta.
Kolmisen kuukautta sitten päästiin kunnolla omaan rauhaan juttelemaan ja muutakin.. Suudeltiin paljon, se näytti tosi rakastuneelta.
Sit illemmalla juotiin väkeviä ja jostain syystä pääädyttiin sänkyyn. Sen jälkeen juteltiin n. tunnin verran meistä. Yllätyksekseni mies sanoi, ettei rakasta mua, eikä tiedä et onko hän edes ihastunut muhun.
Olihan se vähän outoa kuulla, mut me sovittiin et katotaan ajan kanssa kuinka meidän käy. Ja kaikesta huolimatta ollaan edes ystäviä.
Seuraavalla kerralla hän oli taas ilmeisen kiinnostunut musta ja viihtyi seurassani paremmin kuin hyvin.
Olen kuullut juttuja henkilöistä jotka päissään saattavat sanoa juuri päinvastaisia asioita kuin mitä oikeasti tarkoittavat. Eritoten nämä "herkät" horoskooppimerkit.
Kysynkin, että mitä luulette hänen aikeistaan minua kohtaan?
Mitä muuta osaatte sanoa neuvoksi?

Vastaukset 2
Vanhimmat
jaa`a mitähän tohon sanoisi... omien kokemuksien kannalta luulen että se rapu oikeesti on kiinnostunu mutta ei kannata vetää sitä liian pitkälle vaan kysyä suoraan ja jos itse oot kiinnostunu niin anna palaa!!! Ravut yleensä mun mielestä ajattelee ennen kuin tekee mitään...
olet onnenpekka.. :)
vaikee mennä neuvomaan..
tosta päinvastasta puhumisesta en tiedä.. voi olla et tarkotti toisin kuin sano.. mene ottamaan selvää..! ;)