Olen tällä palstalla lueskellut varsinkin noita "äitipuolien" kirjoituksia ja ajattelin avata sanaisen arkkuni. Itse olen (nyt jo aikuinen) avioerolapsi. Asuin äidin ja "isäpuolen" kanssa ja tapasin isääni ja "äitipuoltani" about 2 kertaa vuodessa välimatkan (800km) vuoksi.
Kumpikaan "puolivanhempi" ei koskaan hyväksynyt minua, olin aina ylimääräinen lenkki. Olin lapsena kiltti, hyväkäytösinen ja sopeutuva (murrosiässä kyllä käytös muuttui), mutta koskaan en saanut olla normaalisti perheen jäsen, oli kuin en olisi kuulunut mihinkään, vaikka asuin oman äitini kanssa ja tapasin omaa isääni... Puolivanhemmat pitivät kyllä aina huolen siitä, että tunsin oloni epämukavaksi. Varsinkin isän avovaimo teki kaikkensa, ettei oloni ollut koskaan mukava hänen lähistöllänsä. (Ja tapasimme siis vain korkeintaan 2 kertaa vuodessa). Olin aina huonostikasvatettu lapsi, varsinkin äitini oli aivan kaiken arvostelun alapuolella hänen mielestään ja hänen ei tarvinnut kuin nähdä minusta vilaus, ja olin jo pilannut hänen päivänsä/ viikkonsa/ kesälomansa.
Ymmärrän nyt aikuisena, että varsinkin tämän "äitipuolen" mielestä olin jonkinlainen uhka (ehkä hän pelkäsi minun olevan isälleni tärkeämpi kuin hän itse) mutta ei se oikeuta aikuista ihmistä käyttäytymään miten sattuu! Ja jos käytös on kateutta siitä, että isä viettää "liikaa" aikaa lapsensa kanssa, pitäisi kyllä ottaa järki käteen ja miettiä, että jos mies ja lapset tapaavat harvoin, tottakai isä haluaa viettää aikansa lastensa kanssa... Tämähän on päivänselvä asia.
Isäpuoli teki aina selväksi sen, etten kuulu hänen ja äitini perheeseen (olin kuulemma äitini entinen lapsi), hän muisti kyllä joka päivä haukkua/ moittia minua kaikesta... Joo, en välitä muistella tuota perhehelvettiä tämän enempää.
Nykyään (olen jo itse naimisissa tahollani) välit "isäpuolen" kanssa ovat tasoittuneet ja hän on kuulemma monestikin äidilleni sanonut, että olisihan sitä voinut erilaillakin elää uusperheessä. Hän siis katuu käytöstään ja olemme ihan asiallisissa väleissä. Isäni kanssa en oikeastaan ole enää minkäänlaisissa väleissä (oli hän perheinensä häissäni) mutta hyvin harvoin olemme enää yhteyksissä. Joten "äitipuoleni" sai mitä halusikin siis isäni ja minun välit pilattua. Heillä on 2 n. 10 vuotiasta yhteistä lasta. Ehkä nainen on nyt onnellinen, kun minä en enää kuulu milläänlailla kuvioihin... Toisaalta en välitä, olen tietysti ajan saatossa vieraantunut kaukana asuvasta biologisesta isästäni.
Tällä jutulla yritin vain sanoa, että lapsi ei ole syyllinen vanhempiensa eroon, ei uuden liiton aikuisten välisiin ongelmiin... Lapsi on vain viaton sivustaseuraaja noissa aikuisten ongelmissa.
Jos tuntuu, ettei voi sietää toisten tekemiä lapsia, silloin täytyy kumppani valita ensisijaisesti sillä perusteella, ettei tällä ole menneisyyttä. Tällaisia miehiä/naisia on kyllä tässäkin maassa paljon, joten luulisi ettei tarjonta ole vähäinen ja että sopiva ehdokas kumppaniksi löytyy ihan vapaidenkin markkinoilta =/
Äiti- ja isäpuolille...
18
2200
Vastaukset
- uusioäiti
Kun luin tarinasi, tuli ihan ensimmäiseksi mieleen, että miksi isäsi ei tehnyt mitään asian eteen? Miksi hän antoi vaimonsa ilmaista inhonsa sinua kohtaan niin avoimesti / kohdella sinua huonosti? Vaikka tapaamisia oli vain kahdesti vuodessa, olisi paikallaan ollut kunnon keskustelut sinun isäsi ja hänen vaimonsa välillä.
Olen itse elänyt lapsineni uusperheellisenä siten, että perheessä oli isäpuoli, jolla ei ollut omia lapsia eikä meillä ollyt yhteisiä lapsia. Oli vain minun lapseni. Tämä mies tuli kyllä toimeen pojan kanssa, joka oli kiltti ja sopeutuvainen, mutta tyttäreni oli kovempi pala. Hän oli ns. vaativa lapsi, ylivilkaskin, tavattoman vaikea.. olin välillä ihan helisemässä hänen kanssaan, eikä isäpuolikaan helpolla päässyt,. Uhma ja kiukku kohdistui minuun, mutta vaikuttihan se jatkuva taistelu koko kodin ilmapiiriin.
Pikkuhiljaa isäpuoli alkoi inhota tytärtäni. HÄn ei nähnyt tässä mitään hyvää. Hän inhosi tyttäressäni niitä piirteitä, jotka olivat yhtenevät minun luonteenpiirteitteni kanssa: itsepäisyys, verbaalisuus, terävä kieli, voimakas oma tahto...
Minulla äitinä oli hyvin ristiriitainen olo: rakastin kaikkia perheenjäseniäni, he kaikki kuuluivat perheeseeni. Mieheni perheeseen ei kuitenkaan kuulunut kuin minä ja poika ja hän, ei tytär.
Meillä alkoi parisuhde mennä alamäkeä. Oli tuplaongelmat: keskinäinen suhteemme ja tytär, joka oli todella vaikea tapaus.
Olisin halunnut pelastaa sen parisuhteen, silloin vielä rakastin sitä miestä. Toisaalta mietin eroa ja aikaa ennen tätä miestä: miten kivaa minulla ja lapsilla oli ollut; rentoa yhdessäoloa. Se kaikki jäi pikkuhiljaa pois tämän miehen myötä. Riidat korostuivat, ei se kiva mitä oli välissä. Jokainen lapsen huono päivä tai hetki oli iso numero tälle miehelle.
Siihen meni tavallaan mukaan eikä nähnyt metsää puilta. Näki lapsessaan vain huonoja puolia. Näki vain sen, miten vaikeaa hänen kanssaan on olla. Miten riitaisia ja uhmakas ja kaikkeen tyytymätön lapsi on, vaikka mitä hyvää ja kaunista yritti.
Ja samaan aikaa parisuhde oli pielessä.
Mies syytti tytärtä tästä.
Olisi kait ollut helpompi selvittää asiat, jos tytärkin olisi ollut normaali eikä niin hiton vaikea. En jaksa kertoa yksityiskohtia edes siitä, mitä kaikkea hyvää sitä yritti ja miten voimaton oli, kun mikään ei kelvannut.
Mutta miehelle tytär oli tekosyy: syyllinen kaikkeen. Silloin hänen ei tarvinnut katsoa itseään peiliin. Hän pääsi siten helpommalla. Sen tausin vasta eron jälkeen. Sen parisuhteen alttarille meni se tytär.
Minun ja tyttären välit muuttui paremmaksi eron jälkeen. Kiltti ja kuuliainen poika alkoi uhmata ja osoittaa omaa tahtoaan.
Lapset olivatkin reagoineet huonoon ilmapiiriin kumpikin omalla persoonallaan.
Harmitti, että niin pitkään elin huonossa liitossa lasten kustannuksella.
Mutta tuolloin yhdessäollessa se ei ollutkaan nin helppoa, että eroisin. Tunne on todellakin hyvin ristiriitainen.
Nyt olen uudessa uusioperheessä. Tämä mies on ottanut lapseni aivan eri tavalla kuin tuo edellinen. Ilman moitteen sanaa että he ovat sellaisia eivätkä tällaisia; ei ole myöskään moitetta minun vanhemmuudestani. Edes riidellessä hän ei huuda, miten surkea äiti olen, kuten tuo edellinen.
Hänellä on myös lapsia, jotka käyvät tapaamisella.
Ei tämäkään osa helppo ole, minulle. Lasten äiti-kodissa on kovin erilaiset tavat ja säännöt kuin meillä ja yhteentörmäyksiä on tuon tuostakin. En yritä olla mikään äiti mieheni lapsille: heillä on jo äiti.
Mutta itsenäistymisen uhma kuuluisi kyllä kohdistaa biologisiin vanhempiin, ei minuun. En myöskään ole syyllinen, en ole ollut vaikuttamassa sellaisiin asioihin kuten tapaamissopimus. Olen aikuinen, mutta kivipaasi en ole. Tuntuu pahalta saada lapsen suusta syytöksiä, jotka ovat suoraan heidän äitinsä kommentteja.
Lähiäidit voisi tosiaan miettiä kahdesti mitä kaikkea lastensa kuullen puhuvat lastensa isästä ja tämän uudesta kumppanista. Ei ole kiva olla sellaisen lapsen kanssa, kun ei koskaan milloin ja mitä perätöntä taa silmilleen.- Katja
Täytyy sanoa, että itsekin ihmettelen vielä nykypäivinäkin, miksei isäni puuttunut avovaimonsa käytökseen... Joskus murrosiän kriiseissä asioista tapellessamme syytin häntä siitä, ettei hän koskaan puuttunut asiaan ja ainoa vastaus oli se, ettei isäni halunnut riitaa! Mitähän yhteiset tapaamisemme sitten olivat, jos eivät riitaa (siis avon ja minun välillä)?!? Ilmeisesti isäni ei siis halunnut riitaa ja eripuraa itsensä ja kumppaninsa välille... Myöhemminhän tilanne kehittyi sitten niin, että kun isän avo oli saanut nämä heidän yhteiset lapsensa (meidän tapaamiset tapahtuivat yhteisenä kesälomana isän lapsuudenkotona, siis minun mummolassani) niin tämän jälkeen näitä tapaamisia ei enää järjestetty, eli minulla ei ollut enää mitään asiaa mummolaan, silloin kun isäni uusine perheineen siellä lomaansa vietti. Olin avon mielestä niin huonoa seuraa hänen taivaallisen ihanille ja täydellisille lapsilleen ja myöskin mummoni (isän äiti) oli puuttunut asiaan sanomalla, että HÄN kärsii katsoa sivusta kun avo niin avoimen vihamielisesti, alistavasti ja ivallisesti minua kohtelee. Eli tästä käy selvästi ilmi se, että isä valitsi avonsa hyvän olon ja onnen eikä hyvää suhdetta esikoisensa kanssa. Sitten vuosia myöhemmin, kun avo jostain syystä ei enää halunnut vierailla niin intensiivisesti (kerran vuodessa) anoppilassaan, isäni olisi halunnut minut taas mukaansa mummolaani, mutta eihän tämä asia näin mene oikein. No, kyllä isäni sitten ruukasi käydä minua tapaamassa yleisellä paikalla pari tuntia vuodessa (yksin), mutta oliko tuo nyt mitään oikeaa? Ei se ainakaan siltä tuntunut.
No sitten jos vielä puhutaan tästä uusperheestä jossa asuin, niin isäpuoli ei tosiaan hyväksynyt minua koskaan kuten jo sanoin ja kuten teilläkin isäpuoli syytti minua kaikesta pahasta omassa elämässään (esimerkkinä voisi sanoa sen, että kun mies on viikonloppujuoppo, niin lopultahän keksi että syy siihen miksi hän juo on se, että minä olen hänen elämässään... Haloo, mies oli juonut jo paljon ennen kuin edes tiesi minun olemassaolostanikaan ja juo edelleen, vaikken ole vuosiin hänen kanssaan saman katon alla asunutkaan). Lisäksi käytös oli sitä, ettei hän koskaan ostanut äitini kanssa yhteiseen kotiin murentakaan ruokaa, etten minä vahingossakaan syö hänen eväitään. Jos hän oli ostanut vessapaperin, hän käytti sitä yksin (otti rullan mukaansa kun meni vessaan ja käynnin jälkeen piilotti rullan, etten vain minä pyyhi persettäni hänen ostamaan paperiinsa!) Mies oli työtön suhteen ensimmäiset 10 vuotta ja ei muka voinut edes käydä ulkona ja syy oli se, ettei äitini vain sillä välin juttele minun kanssani mitään! Lisäksi mies kyyläsi minua koko ajan, etten vain tee mitään pahaa/ väärää, miehellä oli sellainen vanhan työhanska, jota se piti kaapissaan ja jos hänen mielestään tein jotain väärää (esim. aamulla herätyskellon soidessa kouluunlähtöä varten, noustessani sängystä mennäkseni vessaan, jos laitoin valot valmiiksi huoneeseeni poistuessani sieltä tai ajoin pihalla kaverin pyörällä) niin mies hyökkäsi tuulispäänä hakemaan hanskaansa ja repi minua raivonvallassa hanska kädessä tukasta niin, että hyvä ettei niskat taittuneet. Tämä oli kuulemma kasvatusta. Tällä halusin vain sanoa, että mies kyllä halusi osallistua kasvatukseeni (=kuritukseen) muttei kyllä pennin edestä elatukseeni. Samoin hän sanoi äidilleni aina, jos oli kyse jostain laskusta, ettei hän maksa sitä (esim. sähkölaskua) jos siinä on edes jotain mitä MINÄ olen kuluttanut. Huh, empä taaskaan välitä muistella enempää, mutta elämä tässä uusperheessä oli tosi helvettiä.
Aikuisena mietittynä mies oli tosi lapsellinen ja oli ehkä siksi halunnut yh:n kumppanikseen, että saa itsekin olla aivan lapsen tasolla parisuhteessaan (koska kaikki mitä mies teki tai oli tekemättä heijastui siitä mitä minä tein tai en tehnyt). Niin ja ei kannata kysyä, miksei äitini jättänyt tätä miestä koskaan, en tiedä, vielä tänä päivänäkin he yhdessä ovat.
- Äitipuoli
Uusioperheessä tilanne ei koskaan ole helppo. Olen sitä mieltä että ennen kuin aletaan haukkumaan isä- ja/tai äitipuolta, ovat lapsen omat vanhemmat vastuussa lapsensa hyvinvoinnista. Mikä se sellainen äiti tai isä on joka antaa "ulkopuolisen" kohdella lasta miten haluaa? Ensisijaisesti sinun tulisi syyttää omaa äitiäsi ja isääsi että on päästänyt tilanteen tuollaiseksi.
- uusioäiti
.. ensisijaisesti sinun pitäisi alkaa syyttää äitiäisi..
onpa hyvä että se syyllinen nyt sitten löytyi. Kas nyt sitten tulevaisuus on varmasti valoisampi ja mennytkin saa selityksensä , kun on syyllinen löytynyt. Kaikesta vastoinkäymisestä voi sitten syyttää äitiä ja isää. Tai jos ei heitä, jos on erilainen tausta ja tapaus, niin sitten vaikka koulun opettajaa tai ankaran pelottavaa talonmiestä tai naapurin tätiä ..
Syyttämällä ja vihaamalla ei saada aikaan mitään rakentavaa. Oman itsensä kannalta on helpompaa vain yrittää jotenkin ymmärtää. Helpompaa se olisi jos saisi ao. henkilöiltä vastauksia kysymyksiinsä, mutta luultavasti heilläkään ei niitä ole antaa. Itse voi vain arvailla. Ja sitten antaa anteeksi ja jatkaa elämää eteenpäin, ottaa vahvuudekseen kaiken vastoinkäymisen. Oma elämä on silloin helpompaa, viha ja syyllistäminen vie energiaa liikaa jotta voisi keskittyä oleelliseen, ja olla onnellinen.
Katjalle: onneksi meillä "isäpuoli" ei sentään ihan noin järkyttävä ollut lapsilleni!! Jos olisi ollut, en tiedä mitä olisin tehnyt. En tiedä, olisinko eronnut. Oikea vastaus tietysti on, että ehdottomasti pitäisi, mutta se kun ei niin yksinkertaista ole.. sitten kun siinä tilanteessa itse elää.
Meillä oli myös etenkin suhteen loppuaikana tuota, ettei hän enää maksanut lasteni aiheuttamia kuluja esim. kun olimme lomalla, maksoimme sisäänpääsyn niin että minä maksoin lapset ja hän itsensä, joskus myös minut. Hän muistutti monta kertaa, miten paljon halvemmalla hän pääsisi jos minun lapsiani ei olisi: hän ei tartteisi noin isoa autoa, lomamatkat onnistuisi extempore (ei olisi koululaisia esteenä) ja olisivat halvempia, ja hän asuisi halvemmin ja pienemmässä asunnossa... jos kaapissa oli kaksi palaa vaaleaa leipää eikä muuta maanantaiaamuna klo 6, hän söi ne aamulla, vaikka hänellä oli työpaikkaruokailumahdollisuus myös aamiaisaikaan. Ja sitten lapset soittavat mulle töihin vihaisena, kun ei ole mitään aamiaista.... hän ei kertakaikkisesti osannut ottaa huomioon lapsia, eikä ketään muutakaan kuin itsensä, vaikka kaikki ihmiset näki vätkin hänet hyvin reiluna ja kivana ja leppoistana kaverina.
Itsekäs ja lapsellinen. Lapsettomat miehet ovat sellaisia. Eronneen, yh:n ei pitäisi alkaa suhdetta lapsettoman miehen kanssa. Tosin poikkeuksiakin on, eipä sillä. Olen kuullut että semmosia olisi..
Katjalle: nokka kohti tulevaisuutta vaan! Kurjista lähtökohdista on moni jatkanut ja jaksanut eteenpäin, mutta muista: yksin ei tarvitse jaksaa, jos joskus siltä alkaa tuntua. Perheneuvoloissa (?) kunnalla on mahdollisuus ilmaiseen terapiaan. Kun saa purkaa ikävät muistot, on seesteisempi itsensä kanssa. - Ninni
uusioäiti kirjoitti:
.. ensisijaisesti sinun pitäisi alkaa syyttää äitiäisi..
onpa hyvä että se syyllinen nyt sitten löytyi. Kas nyt sitten tulevaisuus on varmasti valoisampi ja mennytkin saa selityksensä , kun on syyllinen löytynyt. Kaikesta vastoinkäymisestä voi sitten syyttää äitiä ja isää. Tai jos ei heitä, jos on erilainen tausta ja tapaus, niin sitten vaikka koulun opettajaa tai ankaran pelottavaa talonmiestä tai naapurin tätiä ..
Syyttämällä ja vihaamalla ei saada aikaan mitään rakentavaa. Oman itsensä kannalta on helpompaa vain yrittää jotenkin ymmärtää. Helpompaa se olisi jos saisi ao. henkilöiltä vastauksia kysymyksiinsä, mutta luultavasti heilläkään ei niitä ole antaa. Itse voi vain arvailla. Ja sitten antaa anteeksi ja jatkaa elämää eteenpäin, ottaa vahvuudekseen kaiken vastoinkäymisen. Oma elämä on silloin helpompaa, viha ja syyllistäminen vie energiaa liikaa jotta voisi keskittyä oleelliseen, ja olla onnellinen.
Katjalle: onneksi meillä "isäpuoli" ei sentään ihan noin järkyttävä ollut lapsilleni!! Jos olisi ollut, en tiedä mitä olisin tehnyt. En tiedä, olisinko eronnut. Oikea vastaus tietysti on, että ehdottomasti pitäisi, mutta se kun ei niin yksinkertaista ole.. sitten kun siinä tilanteessa itse elää.
Meillä oli myös etenkin suhteen loppuaikana tuota, ettei hän enää maksanut lasteni aiheuttamia kuluja esim. kun olimme lomalla, maksoimme sisäänpääsyn niin että minä maksoin lapset ja hän itsensä, joskus myös minut. Hän muistutti monta kertaa, miten paljon halvemmalla hän pääsisi jos minun lapsiani ei olisi: hän ei tartteisi noin isoa autoa, lomamatkat onnistuisi extempore (ei olisi koululaisia esteenä) ja olisivat halvempia, ja hän asuisi halvemmin ja pienemmässä asunnossa... jos kaapissa oli kaksi palaa vaaleaa leipää eikä muuta maanantaiaamuna klo 6, hän söi ne aamulla, vaikka hänellä oli työpaikkaruokailumahdollisuus myös aamiaisaikaan. Ja sitten lapset soittavat mulle töihin vihaisena, kun ei ole mitään aamiaista.... hän ei kertakaikkisesti osannut ottaa huomioon lapsia, eikä ketään muutakaan kuin itsensä, vaikka kaikki ihmiset näki vätkin hänet hyvin reiluna ja kivana ja leppoistana kaverina.
Itsekäs ja lapsellinen. Lapsettomat miehet ovat sellaisia. Eronneen, yh:n ei pitäisi alkaa suhdetta lapsettoman miehen kanssa. Tosin poikkeuksiakin on, eipä sillä. Olen kuullut että semmosia olisi..
Katjalle: nokka kohti tulevaisuutta vaan! Kurjista lähtökohdista on moni jatkanut ja jaksanut eteenpäin, mutta muista: yksin ei tarvitse jaksaa, jos joskus siltä alkaa tuntua. Perheneuvoloissa (?) kunnalla on mahdollisuus ilmaiseen terapiaan. Kun saa purkaa ikävät muistot, on seesteisempi itsensä kanssa.nyt toisten lasten ruokia muita tarvikkeita maksaisi. En minä ainakaan. En minä ainakaan odota että joku muu kuin isä tai äiti maksaisi lapseni ruoat tai muut tavarat. Et kai odottanut että mies maksaisi sinun lastesi menot? Sinähän se tässä lapsellinen olet!
- Katja
Ninni kirjoitti:
nyt toisten lasten ruokia muita tarvikkeita maksaisi. En minä ainakaan. En minä ainakaan odota että joku muu kuin isä tai äiti maksaisi lapseni ruoat tai muut tavarat. Et kai odottanut että mies maksaisi sinun lastesi menot? Sinähän se tässä lapsellinen olet!
Ninni oppia tuosta minun isipuolesta, että rupea vielä vessapaperiinkin puumerkit laittamaan ja piilottelemaan rullaa käytön jälkeen, niin eivät ainakaan miehen lapset hyödy edes sinun vessapaperistasi. Sitä en tosin osaa sanoa, kauanko lasten isä katsoisi tuollaista peliä, mutta onnea matkaan!
- Katja
uusioäiti kirjoitti:
.. ensisijaisesti sinun pitäisi alkaa syyttää äitiäisi..
onpa hyvä että se syyllinen nyt sitten löytyi. Kas nyt sitten tulevaisuus on varmasti valoisampi ja mennytkin saa selityksensä , kun on syyllinen löytynyt. Kaikesta vastoinkäymisestä voi sitten syyttää äitiä ja isää. Tai jos ei heitä, jos on erilainen tausta ja tapaus, niin sitten vaikka koulun opettajaa tai ankaran pelottavaa talonmiestä tai naapurin tätiä ..
Syyttämällä ja vihaamalla ei saada aikaan mitään rakentavaa. Oman itsensä kannalta on helpompaa vain yrittää jotenkin ymmärtää. Helpompaa se olisi jos saisi ao. henkilöiltä vastauksia kysymyksiinsä, mutta luultavasti heilläkään ei niitä ole antaa. Itse voi vain arvailla. Ja sitten antaa anteeksi ja jatkaa elämää eteenpäin, ottaa vahvuudekseen kaiken vastoinkäymisen. Oma elämä on silloin helpompaa, viha ja syyllistäminen vie energiaa liikaa jotta voisi keskittyä oleelliseen, ja olla onnellinen.
Katjalle: onneksi meillä "isäpuoli" ei sentään ihan noin järkyttävä ollut lapsilleni!! Jos olisi ollut, en tiedä mitä olisin tehnyt. En tiedä, olisinko eronnut. Oikea vastaus tietysti on, että ehdottomasti pitäisi, mutta se kun ei niin yksinkertaista ole.. sitten kun siinä tilanteessa itse elää.
Meillä oli myös etenkin suhteen loppuaikana tuota, ettei hän enää maksanut lasteni aiheuttamia kuluja esim. kun olimme lomalla, maksoimme sisäänpääsyn niin että minä maksoin lapset ja hän itsensä, joskus myös minut. Hän muistutti monta kertaa, miten paljon halvemmalla hän pääsisi jos minun lapsiani ei olisi: hän ei tartteisi noin isoa autoa, lomamatkat onnistuisi extempore (ei olisi koululaisia esteenä) ja olisivat halvempia, ja hän asuisi halvemmin ja pienemmässä asunnossa... jos kaapissa oli kaksi palaa vaaleaa leipää eikä muuta maanantaiaamuna klo 6, hän söi ne aamulla, vaikka hänellä oli työpaikkaruokailumahdollisuus myös aamiaisaikaan. Ja sitten lapset soittavat mulle töihin vihaisena, kun ei ole mitään aamiaista.... hän ei kertakaikkisesti osannut ottaa huomioon lapsia, eikä ketään muutakaan kuin itsensä, vaikka kaikki ihmiset näki vätkin hänet hyvin reiluna ja kivana ja leppoistana kaverina.
Itsekäs ja lapsellinen. Lapsettomat miehet ovat sellaisia. Eronneen, yh:n ei pitäisi alkaa suhdetta lapsettoman miehen kanssa. Tosin poikkeuksiakin on, eipä sillä. Olen kuullut että semmosia olisi..
Katjalle: nokka kohti tulevaisuutta vaan! Kurjista lähtökohdista on moni jatkanut ja jaksanut eteenpäin, mutta muista: yksin ei tarvitse jaksaa, jos joskus siltä alkaa tuntua. Perheneuvoloissa (?) kunnalla on mahdollisuus ilmaiseen terapiaan. Kun saa purkaa ikävät muistot, on seesteisempi itsensä kanssa.Täytyy sanoa, että itse olen tuosta syyttelyvaiheesta päässyt eroon jo vuosia sitten. Homma meni niin, että siinä perhehelvetissä kasvaessani sain rajun murrosiän, jolloin kyllä annoin äitini ja isänikin kuulla kunniansa kaikesta elämässäni kokemasta paskasta, mutta huomasin, että syyttely ei johtanut kuin katkeruuteen, joka sitten kalvoi ja pahasti. Sitten siinä ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä vuonna sain erityisen pahan paniikkihäiriön, joka psykiatrin mielestä oli vuosia kestäneestä ahdistuksesta syntynyt (vaikken edes avautunut tälle niistä kauheista perheoloistani). Aloin sitten käymään terapiassa ja tämän terapian avulla opin sen, että jos elämässä haluaa eteenpäin, on vain unohdettava mennyt ja keskityttävä siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan... Tuota terapiaa kesti sellaiset pari vuotta. Tämän jälkeen lähdin muualle opiskelemaan ja löysin nykyisen mieheni, jonka kanssa sitten muutimme kimppaan.
Ja kuten jo yhdessä viestissä mainitsin, välit ovat ajan myötä isäpuolen kanssa tasoittuneet (olen antanut menneiden olla, niitä kun ei voi enää muuttaa kukaan, vaikka ehkä haluaisikin) ja tämä kuulemma katuu käytöstään uusperheessämme, on äidilleni usein sanonut, että olisihan sitä voinut toisinkin elää. Ja kyllä tuo jollain teoillaan aivan selvästi yrittää "hyvittää" lapsuuteni aikaista käytöstään. Ja esimerkiksi mieheni on hänelle tärkeä ja varsinkin se, että he tulisivat keskenään hyvin toimeen. Biologinen isäni kun ei voi sietää miestäni, en tiedä miksi.
Joten kyllä voi sanoa, että olen noista lapsuusajan peikoista vapautunut, enkä ole katkerakaan. - uusioäiti
Ninni kirjoitti:
nyt toisten lasten ruokia muita tarvikkeita maksaisi. En minä ainakaan. En minä ainakaan odota että joku muu kuin isä tai äiti maksaisi lapseni ruoat tai muut tavarat. Et kai odottanut että mies maksaisi sinun lastesi menot? Sinähän se tässä lapsellinen olet!
.. olen niin pöljä tyyppi, että ostan perheemme jääkaappiin ruuat, riippumatta siitä kuka niitä syö - kenen itsetekemä kakara kaapilla käy. Ostanpa joitan semmoista, mistä tiedän että tuo tai tuo mukula tykkää. Ja ostan vaatteitakin, paitsi omilleni myös miehen lapsille, vaikkeivät nämä vaikutisesti täällä asukaan. En siis saa edes lapsilisiä heistä, eikä saa miehenikään vaan ne saa lasten äiti jonka luona he asuvat. Mutta tykkään, että lapsilla on ehjät kunnolliset vaatteet joten muuta vaihtoehtoa ei ole, kotoa kun tulee vaihtovaatepussissa ihan mitä sattuu.
Miehenikin on niin onneton rahankäyttäjä, että osti niin ison auton että siihen sovimme ihan kaikki. Ja Niinpä tuo miehentyperys korjaa minunkin lasteni fillarit ja muuta semmosta pientä.
Ja kyseessä on perheemme normaali toimintatapa. En siinä mitään erityistä kokisi olevankaan, pitäisin tätä normaalina uusperheen toimintana, mutta olenhan ollut toisenlaisessakin uusperheessä ja ainahan noita juttuja kuulee, että toisinkin toimitaan.
Ja itsekkäät Ninnit aina silloin tällöin muistuttavat että maailmaan mahtuu näitä lapsenkiusaajia. Toivottavasti et tapaa laillasi ajattelevaa miestä joka sitten tulisi perheeseesi majailemaan. Liian rankkaa lapsillesi. Ja toivottavasti et koskaan aloita suhdetta lapsellisen miehen kanssa, eiköhän ole riittämiin siinä että kiusaat omia biologisia lapsiasi. - N19
uusioäiti kirjoitti:
.. olen niin pöljä tyyppi, että ostan perheemme jääkaappiin ruuat, riippumatta siitä kuka niitä syö - kenen itsetekemä kakara kaapilla käy. Ostanpa joitan semmoista, mistä tiedän että tuo tai tuo mukula tykkää. Ja ostan vaatteitakin, paitsi omilleni myös miehen lapsille, vaikkeivät nämä vaikutisesti täällä asukaan. En siis saa edes lapsilisiä heistä, eikä saa miehenikään vaan ne saa lasten äiti jonka luona he asuvat. Mutta tykkään, että lapsilla on ehjät kunnolliset vaatteet joten muuta vaihtoehtoa ei ole, kotoa kun tulee vaihtovaatepussissa ihan mitä sattuu.
Miehenikin on niin onneton rahankäyttäjä, että osti niin ison auton että siihen sovimme ihan kaikki. Ja Niinpä tuo miehentyperys korjaa minunkin lasteni fillarit ja muuta semmosta pientä.
Ja kyseessä on perheemme normaali toimintatapa. En siinä mitään erityistä kokisi olevankaan, pitäisin tätä normaalina uusperheen toimintana, mutta olenhan ollut toisenlaisessakin uusperheessä ja ainahan noita juttuja kuulee, että toisinkin toimitaan.
Ja itsekkäät Ninnit aina silloin tällöin muistuttavat että maailmaan mahtuu näitä lapsenkiusaajia. Toivottavasti et tapaa laillasi ajattelevaa miestä joka sitten tulisi perheeseesi majailemaan. Liian rankkaa lapsillesi. Ja toivottavasti et koskaan aloita suhdetta lapsellisen miehen kanssa, eiköhän ole riittämiin siinä että kiusaat omia biologisia lapsiasi.Näin sen mun mielestä uusioäiti pitäisikin toimia!Kaikkea hyvää sulle ja perheellesi!
Itsellänikin on äitipuoli, tosin tuli kuviohin vasta ollessani yläasteikäinen (asuin äitini luona). Olen aina tullut hyvin toimeen äitipuoleni kanssa, kuten myös sisarukseni (sekä äitini kanssa). Hän ei ole koskaan yrittänyt olla meille äiti, vaan enemmänkin kaveri/tukija.
Nuorempana olin hänen sukumökillään hänen sukulaisten kanssa, ilman että isäni oli paikalla. Söin äitipuoleni (ja yksi tätipuolistani) ruokia, mutta tietenkin autoin omasta puolestani nuorempien serkkupuolien hoidosta yms.
Äitipuoleni on minulle erittäin rakas ja toivon että hän kuuluu elämääni aina. Häneltä olen saanut oikeanlaisen äitipuolen mallin, eikä minua pelottaisi yhtään seurustella lapsellisen miehen kanssa=)
- "puoliäiti"
Kyllä sen todellakin lapsista huomaa, jos ovat olleet katkeran tai kateellisen äitipuolen riepoteltavina. Elän miehen kanssa, jolla on edellisestä avioliitosta kaksi lasta, 9- ja 8-vuotiaat. Lapset asuivat eron jälkeen muutaman vuoden isänsä kanssa, ja ovat edelleenkin isänsä kanssa tekemisissä päivittäin, ja hänellä tyttöystävä/äitipuoliehdokkaat vaihtuivat ennen minua tasaisen vauhdikkaaseen tahtiin. Kun tulin kuvioihin, lapsen pelkäsivät ja arastelivat minua pitkään, ja sitten pitkien tunnustelujen jälkeen alkoi kausi, jolloin en olisi edes saanut poistua huoneesta, koska he pelkäsivät etten ehkä palaakaan enää. Välittämistäni ja rakkauttani testattiin kaikin mahdollisin keinoin ja nyt on sitten alkanut kausi, jolloin jatkuvasti kysellään, koska minä menen heidän isänsä kanssa naimisiin ja saako minua sitten sanoa "puoliäidiksi".
Vähitellen lapset ovat myös avautuneet minulle edellisistä äitiehdokkaista ja kertoneet uskomattomia juttuja näiden naisten tempauksista. Ei todellakaan ole mikään ihme, että lapset pelkäsivät aluksi minua, ja nyt sitten pelkäävät että katoan ja joku hullu tulee taas tilalle. Onneksi mieheni on tajunnut, mitä tuo touhu on lapsille tehnyt ja on hankkiutunut kaikista sellaisista ihmisistä eroon, jotka ovat hänen lapsiaan jollain tavoin vahingoittaneet. - paha äitipuoli
.. ja ketään en syytä en soimaa jokainen tyylillään, itse voin vain todeta että aina kaikki kuitenkaan ei ole sitä miltä se lapsen silmin näyttää.
Itselläni on yksi jo aikuinen lapsi ja leskeksi jäätyäni tapasin miehen jolla oli edellisestä liitostaan kaksi lasta (ala-aste ikäisiä), miehen exä oli sitä "kaunaista,katkeraa ja v:eemäistä" sorttia joka oli omalla käytöksellään ja toiminnallaan jo onnistunut tulehduttamaan välinsä lasten isään jo heidän yhdessäolo aikanaan ja tilanne oli eron myötä pahentunut siitä erosta oli jo muutama vuosi kun minä astuin kuvioihin, tiesin lapsista ja hyväksyin sen että he ovat olemassa.
Alkuun kaikki meni lasten kanssa ihan OK, mutta sitten äidin sinnikäs manipulointi ja suoranainen valehtelu saivat sen aikaan (joka lienee tarkoituskin),että lapset alkoivat käyttäytyä minua kohtaan todella inhottavasti, tämä siis tapahtui sen jälkeen kun olin muuttanut heidän isänsä kanssa yhteen, alkuun laitoin sen mustasukkaisuuden piikkiin mutta kun käytös ja kaikki asiat alkoivat olla lähes kaaosmaisessa tilassa en enää uskonut mustasukkaisuuden olevan syynä kaikkeen, aloin ottamaan selville mistä asiat voisivat johtua ja yllätys yllätys lasten äiti ja äidin vanhemmat tekivät kaikkensa sabotoidakseen isän "uuden elämän" !!!
Minä tietysti olin se kaiken pahan alku ja juuri lapsille valehdeltiin että minä olin heiltä vienyt isän vaikka en edes tuntenut koko miestä silloin kun he erosivat, minä en pitänyt heistä ja sain isänkin vihaamaan heitä, kaikkea tätä potaskaa syötettiin lapsille ja mitäs lapset muuta kuin uskoivat kaiken, lapset uskoivat äidin sanaan että olemalla minulle inhottava ja käyttäytymällä törkeästi tapaamisviikonloppuina minä lähtisin ja isä palaisi kotiin.
Kun isä vihdoin otti lasten kanssa puheeksi sen ettei enää palaa kotiin oli minua tai ei tilanne hiukan rauhoittui,nyt ollaan taas samassa jamassa...
Ei ne isä -ja äitipuolet aina ole se syy lapsen huonoon oloon se manipulointi jota tulee lähin taholta ja suvulta voi olla todella ovelaa ja hienovaraista ettei lapsi sitä edes tajua menee vain mukaan juttuihin.
Nyt on minulla sellainen vaihe kaiken tämän sähläyksen ja säätämisen jälkeen että en todella jaksa näitä lapsia enkä lasten äitiä minulle tapaamisviikonloput ovat tuskaa, koti ei tunnu kodille ja omaa rauhaa ei ole,niin kuka tässä on syyllinen ja mihin????- Kaiken kokenut
Selvittäkää nyt vaan aikuiset keskenänne ne tulehtuneet välit. Ja kyllä lapsi sen tajuaa kun häneen itseensä suoraan kohdistuu pahaa kohtelua jonkun aikuisen osalta, ei tarvi kuulla mitään manipulointia ja valheita välttämättä ollenkaan. Siitähän ton alottajan kirjotuksessa oli kyse mun käsittääkseni.
Manipuloinnit ja valheet on sit taas asia erikseen. - uusioäiti
Kaiken kokenut kirjoitti:
Selvittäkää nyt vaan aikuiset keskenänne ne tulehtuneet välit. Ja kyllä lapsi sen tajuaa kun häneen itseensä suoraan kohdistuu pahaa kohtelua jonkun aikuisen osalta, ei tarvi kuulla mitään manipulointia ja valheita välttämättä ollenkaan. Siitähän ton alottajan kirjotuksessa oli kyse mun käsittääkseni.
Manipuloinnit ja valheet on sit taas asia erikseen.Eihän se lapsen syy olekaan, kyllähän sen tietää. Mutta siitä huolimatta tilanne on raskas aikuiselle.
Toisen osapuolen, exän tai tämän kumppanin mollaaminen lapselle voi todellakin tapahtua niin hienovaraisesti, ettei lapsi sitä huomaa, ei tajua, eikä edes aikuisena tajua että jotain manipulointia olisi tapahtunut.
Aina ei tarvita edes sanoja, ei lauseita. Riittää kun tuhahtaa halveksivasti kun jollakin tavalla sivutaan exää = lapsen toista vanhempaa tai tämän kumppania.
Mollaamisen kohteena voi olla myös lähivanhempi. Ja hienovarainen mitätöinti tapahtua etän ja tämän suvun taholta.
Ja lapsi uskoo: lähivanhempi ihan ilkeyttään asettaa rajoja ja sääntöjä, kiusallaan ei anna herkkuja ja limpparia tai katsoa moska-leffoja.. ei rakasta, vihaa vain ja kokee lapset kiusankappaleina ja kuluerinä ja haluaa vain kyniä kuivaksi ja rahastaa etän, elatusmaksujen muodossa. - paha äitipuoli
Kaiken kokenut kirjoitti:
Selvittäkää nyt vaan aikuiset keskenänne ne tulehtuneet välit. Ja kyllä lapsi sen tajuaa kun häneen itseensä suoraan kohdistuu pahaa kohtelua jonkun aikuisen osalta, ei tarvi kuulla mitään manipulointia ja valheita välttämättä ollenkaan. Siitähän ton alottajan kirjotuksessa oli kyse mun käsittääkseni.
Manipuloinnit ja valheet on sit taas asia erikseen.että lapsen syy ei ole se että häntä törkeästi käytetään pelinappulana aikuisten omiin julmiin tarkoituksiin, lapsi todellakaan ei tajua miksi se lähi tai etä esim."tuhahtelevat" asioille ja tekee niistä omat johtopäätelmänsä, yleensä lapselle on tärkeää olla "samaa mieltä" sen vanhemman kanssa ja jos toinen vanhemmista osoittaa avoimesti halveksivansa ja vihaavansa toista vanhempaa tai tämän uutta puolisoa tekee lapsikin niin tajuamatta että hänen mielipiteensä ei olekkaan hänen vaan sen vanhemman, omassa tapauksessani lasten äiti kaataa lastensa niskaan kaiken kaunan isää kohtaan ,lapset haluavat "keskustella" täällä ollessaan esim. raha asioista..??!! Ei lapsen pidä vaivata päätään sellaisilla asioilla ja kun minä sanon heille ettei se ole heidän ongelmansa ja heidän tulee olla vain lapsia ja elää lapsuuttaan se kääntyy yleensä minua vastaan tokaisulla; "joo me tiedetään että sä vihaat meitä"
Vihaanko minä lapsia jos en halua että heidän pitää elää aikuisten maailmaa vaikkeivat mitään siitä ymmärtäisikään?
Oman lapseni kohdalla olen nyt hänen jo ollessaan aikuinen käynyt läpi asioita joita hänelle hienovaraisin keinoin isänsä puolelta minusta syötettiin, vasta aikuisena lapseni tajusi että puhuttujen asioiden ja totuuden kesken on raju ristiriita nyt hän on erittäin katkera isälleen ja tämän vanhemmille että he valehtelivat hänelle asioita!
Miksi siis kaataa omaa ymmärtämättömyyttään tai osaamattomuuttaan lapsen niskaan?
Valheet vanhemmista voivat elää vuosikymmeniä ihmisen mielessä kun uskotaan totuudeksi jotakin mikä ei sitä ole! - uusioäiti
paha äitipuoli kirjoitti:
että lapsen syy ei ole se että häntä törkeästi käytetään pelinappulana aikuisten omiin julmiin tarkoituksiin, lapsi todellakaan ei tajua miksi se lähi tai etä esim."tuhahtelevat" asioille ja tekee niistä omat johtopäätelmänsä, yleensä lapselle on tärkeää olla "samaa mieltä" sen vanhemman kanssa ja jos toinen vanhemmista osoittaa avoimesti halveksivansa ja vihaavansa toista vanhempaa tai tämän uutta puolisoa tekee lapsikin niin tajuamatta että hänen mielipiteensä ei olekkaan hänen vaan sen vanhemman, omassa tapauksessani lasten äiti kaataa lastensa niskaan kaiken kaunan isää kohtaan ,lapset haluavat "keskustella" täällä ollessaan esim. raha asioista..??!! Ei lapsen pidä vaivata päätään sellaisilla asioilla ja kun minä sanon heille ettei se ole heidän ongelmansa ja heidän tulee olla vain lapsia ja elää lapsuuttaan se kääntyy yleensä minua vastaan tokaisulla; "joo me tiedetään että sä vihaat meitä"
Vihaanko minä lapsia jos en halua että heidän pitää elää aikuisten maailmaa vaikkeivat mitään siitä ymmärtäisikään?
Oman lapseni kohdalla olen nyt hänen jo ollessaan aikuinen käynyt läpi asioita joita hänelle hienovaraisin keinoin isänsä puolelta minusta syötettiin, vasta aikuisena lapseni tajusi että puhuttujen asioiden ja totuuden kesken on raju ristiriita nyt hän on erittäin katkera isälleen ja tämän vanhemmille että he valehtelivat hänelle asioita!
Miksi siis kaataa omaa ymmärtämättömyyttään tai osaamattomuuttaan lapsen niskaan?
Valheet vanhemmista voivat elää vuosikymmeniä ihmisen mielessä kun uskotaan totuudeksi jotakin mikä ei sitä ole!Olet varmaan jo käynytkin suomen uusperheellisten liiton keskustelupalstalla. Jos et, niin tervemenoa meidän muiden joukkoon ! :)
Kun lapsipuolesi ensi kerralla kommentoivat tuon: joo me tiedetään että sä vihaat meitä, - niin pyydäpä heitä kertomaan esimerkkjeä: millä tavalla sinä käytännössä osoitat että vihaat heitä? Edes yksi esimerkki. Vastauksesi ei kelpaa: mä vaan tiedän. Tai: se näkyy sun korvien asennosta, tai vastaavaa vaan pitää sanoa edes yksi konkreettinen esimerkki:mitä olet tehnyt sellaista toistuvasti, heitä kohtaan, mikä osoittaa että vihaat heitä.
Teot ovat nimittäin tärkeämpiä kuin puheet, ne osoittavat todellisen välittämisen tai sen puutteet.
Vihaisesti sanotaan myös sellaiselle jota rakastaa, puolisolle ja omille bio-lapsille, eli tämän voit muistaa jos tulee vastaukseksi että silloin kerran sä kielsit mua tai silloin sä olit vihainen mulle..,.
Jaksamista sulle!!
Meillä on samanalainen tilanne: lasten lähi moittii lasten etää ja minua. Tapaamiset minimissään.
Ja tosaalta: lasteni isä sukunsa kera mitätöi minut ja sen huomasi lasten käytöksestä. Lapset itse kiistävät sen vieläkin, mutta aika kultaa muistot ja etenkin nuorempi ei edes huomaa semmosia hienovaraisia juttuja .. edelleen heidän silmissään minut määritellään adjektiiveilla, joista en tunnista itseäni. Ja lapsillekin tämä ilmituodaan ja he jotenkin uskovat sen. Sen kääntäminen on vaikeaa.
Minusta he ovat pienisieluisia ja katkeroituneita ihmisiä. Mutta ihmettelen, miksi ilkeys aina saa vallan tämmöisissä asioissa? Miksi sitä on lapsen helpompi uskoa? - paha äitipuoli
uusioäiti kirjoitti:
Olet varmaan jo käynytkin suomen uusperheellisten liiton keskustelupalstalla. Jos et, niin tervemenoa meidän muiden joukkoon ! :)
Kun lapsipuolesi ensi kerralla kommentoivat tuon: joo me tiedetään että sä vihaat meitä, - niin pyydäpä heitä kertomaan esimerkkjeä: millä tavalla sinä käytännössä osoitat että vihaat heitä? Edes yksi esimerkki. Vastauksesi ei kelpaa: mä vaan tiedän. Tai: se näkyy sun korvien asennosta, tai vastaavaa vaan pitää sanoa edes yksi konkreettinen esimerkki:mitä olet tehnyt sellaista toistuvasti, heitä kohtaan, mikä osoittaa että vihaat heitä.
Teot ovat nimittäin tärkeämpiä kuin puheet, ne osoittavat todellisen välittämisen tai sen puutteet.
Vihaisesti sanotaan myös sellaiselle jota rakastaa, puolisolle ja omille bio-lapsille, eli tämän voit muistaa jos tulee vastaukseksi että silloin kerran sä kielsit mua tai silloin sä olit vihainen mulle..,.
Jaksamista sulle!!
Meillä on samanalainen tilanne: lasten lähi moittii lasten etää ja minua. Tapaamiset minimissään.
Ja tosaalta: lasteni isä sukunsa kera mitätöi minut ja sen huomasi lasten käytöksestä. Lapset itse kiistävät sen vieläkin, mutta aika kultaa muistot ja etenkin nuorempi ei edes huomaa semmosia hienovaraisia juttuja .. edelleen heidän silmissään minut määritellään adjektiiveilla, joista en tunnista itseäni. Ja lapsillekin tämä ilmituodaan ja he jotenkin uskovat sen. Sen kääntäminen on vaikeaa.
Minusta he ovat pienisieluisia ja katkeroituneita ihmisiä. Mutta ihmettelen, miksi ilkeys aina saa vallan tämmöisissä asioissa? Miksi sitä on lapsen helpompi uskoa?Olen käynyt ko; palstalla :-))
Ja aina on yhtä mukavaa huomata että on ihmisiä jotka ymmärtävät että joskus elämässä teet niin tai näin teet sen väärinpäin! :-)
Olen kysynyt juuri tuota lapsilta että miten sen vihan osoitan ja vastaukset olivat juuri tuota MUTU asennetta josta juuri päättelinkin aikoinani ,että kyseessä eivät olleetkaan lasten TODELLISET fiilikset vaan joku "pakkosyöttöohjelmointi"!
Itsestäni on pakko sen verran kertoa ,että vaikka työskentelenkin ihmismielen parissa > lue psykiatria ;-) niin vanha totuus "suutarin lapsillakaan ei ollut kenkiä" toteutuu kohdallani 100%.
Oma lapseni aikoinaan käytti erään tapaamisviikonloppunsa jälkeen minusta nimitystä "katu huora" pyytäessään maitoa ,kun kysymyksessä on viisi vuotias hän tuskin ihan itse tuota adjektiivia keksi :-) ,kun kysyin häneltä että tietääkö hän mikä sellainen on? oli vastaus että "jonkun äiti"... *naurahdus*
Minä olin mm. lumppu, riesa..yms.
Kun huomautin lopulta tuosta nimittelystä exälle ja ex-appivanhemmilleni ja kehoitin heitä puhumaan minusta mitä haluavat kunhan eivät tee sitä lapsen aikana koska minäkään en ajatuksistani huolimatta heistä moitteen sanaa lapselle sanonut, aina yritin selitellä lapselle asioita parhainpäin,sain ex-appivanhemmiltani kommentin joka kertoi heidän asenteestaan kaiken; "jos lapsi nimittelee sinua se on oma vikasi,niin makaa kun petaa!"
Tosin he jaksoivat aina lapselleni ja minulle lapsen aikana surkutella kuinka "lapsi raukalla ei ole isää kun äiti ajoi isän pois"
Vaikka kuinka yritin heille sanoa että lapsella on edelleen isä ja äiti vaikka emme eläkkään yhdessä ja on isän oman aktiivisuuden ja halun varassa kuinka usein hän lastaan haluaa nähdä, sillä vaikka meillä olikin se joka toinen viikonloppu sopimus niin minun puolestani isä olisi saanut tavata lastaan vaikka joka päivä,mutta hänellä itsellään ei siihen haluja riittänyt ja kun hän lapsen haki usein hän myös lapsen vei sitten vanhemmilleen ja itse "katosi" koko viikonlopuksi jonnekkin... tästä lapsi usein minulle mainitsikin tapaamisviikonlopun jälkeen että ;"isille tuli taas muuta ja mä vaan leikin yksin"
On todella raukkamoista käyttää lapsia omien katkerien tunteittensa eteenpäin viejinä, aikuisen tulisi tajuta ,että paha olo ei ole lapsen syytä jos kumppani tuli valittua väärin, tai homma ei vain sitten toiminutkaan niinkuin kuviteltiin.
Lapselle äiti on aina äiti ja oma isä, isä huolimatta siitä mitä exät toisistaan ajattelevat!
Mutta jos en jotain todella ymmärrä on se kummallisuus että yleensä sen vanhemman joka haluaa jatkaa ja jakaa omaa katkeruuttaan omatkin vanhemmat ja suku/lähipiiri osallistuvat tähän julmaan peliin täysillä, eikö ihmiset todellakaan tajua kuinka he satuttavat lasta ja tekevät hänestä katkeran aikuisen kuten omalleni kävi!
Tsemppiä ja jaksamista sinullekkin kaikesta huolimatta! :-) - nainen
paha äitipuoli kirjoitti:
Olen käynyt ko; palstalla :-))
Ja aina on yhtä mukavaa huomata että on ihmisiä jotka ymmärtävät että joskus elämässä teet niin tai näin teet sen väärinpäin! :-)
Olen kysynyt juuri tuota lapsilta että miten sen vihan osoitan ja vastaukset olivat juuri tuota MUTU asennetta josta juuri päättelinkin aikoinani ,että kyseessä eivät olleetkaan lasten TODELLISET fiilikset vaan joku "pakkosyöttöohjelmointi"!
Itsestäni on pakko sen verran kertoa ,että vaikka työskentelenkin ihmismielen parissa > lue psykiatria ;-) niin vanha totuus "suutarin lapsillakaan ei ollut kenkiä" toteutuu kohdallani 100%.
Oma lapseni aikoinaan käytti erään tapaamisviikonloppunsa jälkeen minusta nimitystä "katu huora" pyytäessään maitoa ,kun kysymyksessä on viisi vuotias hän tuskin ihan itse tuota adjektiivia keksi :-) ,kun kysyin häneltä että tietääkö hän mikä sellainen on? oli vastaus että "jonkun äiti"... *naurahdus*
Minä olin mm. lumppu, riesa..yms.
Kun huomautin lopulta tuosta nimittelystä exälle ja ex-appivanhemmilleni ja kehoitin heitä puhumaan minusta mitä haluavat kunhan eivät tee sitä lapsen aikana koska minäkään en ajatuksistani huolimatta heistä moitteen sanaa lapselle sanonut, aina yritin selitellä lapselle asioita parhainpäin,sain ex-appivanhemmiltani kommentin joka kertoi heidän asenteestaan kaiken; "jos lapsi nimittelee sinua se on oma vikasi,niin makaa kun petaa!"
Tosin he jaksoivat aina lapselleni ja minulle lapsen aikana surkutella kuinka "lapsi raukalla ei ole isää kun äiti ajoi isän pois"
Vaikka kuinka yritin heille sanoa että lapsella on edelleen isä ja äiti vaikka emme eläkkään yhdessä ja on isän oman aktiivisuuden ja halun varassa kuinka usein hän lastaan haluaa nähdä, sillä vaikka meillä olikin se joka toinen viikonloppu sopimus niin minun puolestani isä olisi saanut tavata lastaan vaikka joka päivä,mutta hänellä itsellään ei siihen haluja riittänyt ja kun hän lapsen haki usein hän myös lapsen vei sitten vanhemmilleen ja itse "katosi" koko viikonlopuksi jonnekkin... tästä lapsi usein minulle mainitsikin tapaamisviikonlopun jälkeen että ;"isille tuli taas muuta ja mä vaan leikin yksin"
On todella raukkamoista käyttää lapsia omien katkerien tunteittensa eteenpäin viejinä, aikuisen tulisi tajuta ,että paha olo ei ole lapsen syytä jos kumppani tuli valittua väärin, tai homma ei vain sitten toiminutkaan niinkuin kuviteltiin.
Lapselle äiti on aina äiti ja oma isä, isä huolimatta siitä mitä exät toisistaan ajattelevat!
Mutta jos en jotain todella ymmärrä on se kummallisuus että yleensä sen vanhemman joka haluaa jatkaa ja jakaa omaa katkeruuttaan omatkin vanhemmat ja suku/lähipiiri osallistuvat tähän julmaan peliin täysillä, eikö ihmiset todellakaan tajua kuinka he satuttavat lasta ja tekevät hänestä katkeran aikuisen kuten omalleni kävi!
Tsemppiä ja jaksamista sinullekkin kaikesta huolimatta! :-)On todella surullista,että lapset saadaan manipuloitua niin että he itsekin uskovat aikuisten valheisiin.Olin työssäni tekemisissä lasten kanssa-ja säälin todella sellaisia lapsia,jotka olivat avioeroperheestä.Heistä todella näki ettei kaikki ollut kohdallaan-äidit ja isät eivät nähneet,eivätkä kenties halunneetkaan!
- paha äitipuoli
nainen kirjoitti:
On todella surullista,että lapset saadaan manipuloitua niin että he itsekin uskovat aikuisten valheisiin.Olin työssäni tekemisissä lasten kanssa-ja säälin todella sellaisia lapsia,jotka olivat avioeroperheestä.Heistä todella näki ettei kaikki ollut kohdallaan-äidit ja isät eivät nähneet,eivätkä kenties halunneetkaan!
...että olen tämän päivää pakannut tavaroitani ja muutan heti pois kunhan saan asunnon, on turhaa kiusata itseään ja muita näin toivottomalla suhteella ja saavatpahan lapset ainakin rauhan ja ex kenties miehensä takaisin!
Kiitos kaikille vastanneille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 773184
- 492400
- 322117
Sinkkujen kommentti järkyttävään raiskaukseen
Mikä on kommenttisi tähän järkyttävään raiskaukseen? https://www.is.fi/uutiset/art-2000011204617.html Malmin kohuttu sa4812112- 1371879
- 311745
Ryöstö hyrynsalmella!
Ketkä ryösti kultasepänliikkeen hyryllä!? 😮 https://yle.fi/a/74-20159313291731Sukuvikaako ?
Jälleen löytyi vastuulliseen liikennekäyttäytymiseen kasvatettu iisalmelainen nuori mies: Nuori mies kuollut liikenne101569Joskus mietin
miten pienestä se olisi ollut kiinni, että et koskaan olisi tullut käymään elämässäni. Jos jokin asia olisi mennyt toisi51290Hyvää yötä
Söpöstelen kaivattuni kanssa haaveissani. Halaan tyynyä ja leikin että hän on tässä ihan kiinni. *olet ajatuksissani61254