Kirjoitin tuolla alempana otsikolla "Kun olisi edes joku" Vahvuuteen sairastuneen ihmisen vaikeuksista.
Kiitos kaikille, jotka vastasivat.
Vahvuus on sairaus, joka peittää pitkään masennuksen ja muut ongelmat.
Itsemurhayritykseni jälkeen olin terapiassakin niin pirun vahva ja reipas ja täynnä tarmoa.
Kotona kirosin sitä typerää teraputtia jonka luona pitää käydä jaarittelemassa säistä, etteivät vaadi sairaalaan.
Ajan kanssa onnistuin naruttamaankin häntä.
Kunnes tuli romahdus.
Vahvuuteen sairastuneena lakkasin käymästä terapiassa. Lakkasin, koska enää en olisi voinut esittää terapeutille vahvaa. Lakkasin silloin kun olisin häntä eniten tarvinnut.
Kolme kuukautta itkin ja raivosin, itkin ja piinasin itseäni, itkin, itkin, itkin ja suunnittelin itsemurhaa.
Kiitän luojaani ja kohtaloani ja kaikkea mahdollista, että sinä päivänä kun olin päättänyt lopettaa päivänä ja tällä kertaa onnistua, soitinkin terapeutille.
Puhelimeen en saanut sanottua kuin nimeni, mutta ajan sain seuraavaksi päiväksi.
Se oli ensimmäinen kerta, kun todella pyysin apua koko elämäni aikana, ja sain sitä.
Pyysin silloin kun en enää jaksanut. En paennut en riehunut en väittänyt mitään.
Matka on pitkä, mutta onneksi alussa jo. Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään syitä moniin asioihin elämässäni.
Ymmärtämään itseäni, ymmärtämään käytöstäni, tunteitani ja ajatuksiani.
Mutta parantumiseen tarvitaan turvan kokemuksia. Lupa olla heikko.
Ymmärrän olevani vakuuttava ja hieman pelottavakin..ja tosi pelottava aika ajoin.. Toivon, että mieheni ymmärtäisi, että joka ikinen kerta, kun alan ns. päteväksi, oli asia sitten mikä tahansa, olen sisällä pieni tyttö, jota kukaan ei halua. Tyttö, jonka pitäisi saada olla sylissä, eikä todistaa pärjäävänsä.
Noh..viikonloppu oli vaikea. Järjellä ajatellen, minulla ei ole mitään syytä epäillä turvallisuuttani. Enää. Miehelläni ei ole aikomustakaan luopua minusta, eikä lähteä, vaikka totisesti olen parhaani tehnyt ajaakseni hänet pois.
Mikä paradoksi. Teen kaikkeni ajaakseni hänet pois, jotta hän ei koskaan näkisi, miten pieni olen. Ja samalla olen pieni ja turvaton juuri siksi että kaikki ovat aina lähteneet...
Vielä minä sen tytön tapaan ja voin viimein kasvaa itse aikuiseksi.
Kiitos kaikille, jotka vastasivat.
Vahvuus on sairaus, joka peittää pitkään masennuksen ja muut ongelmat.
Itsemurhayritykseni jälkeen olin terapiassakin niin pirun vahva ja reipas ja täynnä tarmoa.
Kotona kirosin sitä typerää teraputtia jonka luona pitää käydä jaarittelemassa säistä, etteivät vaadi sairaalaan.
Ajan kanssa onnistuin naruttamaankin häntä.
Kunnes tuli romahdus.
Vahvuuteen sairastuneena lakkasin käymästä terapiassa. Lakkasin, koska enää en olisi voinut esittää terapeutille vahvaa. Lakkasin silloin kun olisin häntä eniten tarvinnut.
Kolme kuukautta itkin ja raivosin, itkin ja piinasin itseäni, itkin, itkin, itkin ja suunnittelin itsemurhaa.
Kiitän luojaani ja kohtaloani ja kaikkea mahdollista, että sinä päivänä kun olin päättänyt lopettaa päivänä ja tällä kertaa onnistua, soitinkin terapeutille.
Puhelimeen en saanut sanottua kuin nimeni, mutta ajan sain seuraavaksi päiväksi.
Se oli ensimmäinen kerta, kun todella pyysin apua koko elämäni aikana, ja sain sitä.
Pyysin silloin kun en enää jaksanut. En paennut en riehunut en väittänyt mitään.
Matka on pitkä, mutta onneksi alussa jo. Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään syitä moniin asioihin elämässäni.
Ymmärtämään itseäni, ymmärtämään käytöstäni, tunteitani ja ajatuksiani.
Mutta parantumiseen tarvitaan turvan kokemuksia. Lupa olla heikko.
Ymmärrän olevani vakuuttava ja hieman pelottavakin..ja tosi pelottava aika ajoin.. Toivon, että mieheni ymmärtäisi, että joka ikinen kerta, kun alan ns. päteväksi, oli asia sitten mikä tahansa, olen sisällä pieni tyttö, jota kukaan ei halua. Tyttö, jonka pitäisi saada olla sylissä, eikä todistaa pärjäävänsä.
Noh..viikonloppu oli vaikea. Järjellä ajatellen, minulla ei ole mitään syytä epäillä turvallisuuttani. Enää. Miehelläni ei ole aikomustakaan luopua minusta, eikä lähteä, vaikka totisesti olen parhaani tehnyt ajaakseni hänet pois.
Mikä paradoksi. Teen kaikkeni ajaakseni hänet pois, jotta hän ei koskaan näkisi, miten pieni olen. Ja samalla olen pieni ja turvaton juuri siksi että kaikki ovat aina lähteneet...
Vielä minä sen tytön tapaan ja voin viimein kasvaa itse aikuiseksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.