Vieläkö osaamme nauraa niinkuin nuorena.
Satuin eilen sekä tänään paikkaan jossa nuoret tytöt nauroivat aidon tuntuisesti.
Se tuli kuin olisi suoraan sydämestä pulppuillut. Oli oikein mukava kuunnella heidän nauruansa ja teki mieleni kysäistä mille nauroivat, mutta kun olivat niin vieraita katsoin aiheelliseksi pysyä hiljaa.
Tuli mieleen samanlainen tapaus nuoruudesta, kun ruokatunnilla ollessamme eräs tapaus nauratti niin, että meinas........
Oli hyvän oloinen tunne pitkälle iltaan kun oli saanut purkaa tuntemuksensa nauruna maailmalle.
Jotenkin vain tuntuu etten itse enää osaa nauraa yhtä aidosti ja pienille tapauksille kuten nuorena.
Miten toisten ikäistemme laita lienee osaamisessa nauramisen taidossa, ja miltä tuntuu kun nuoremmat nauraen mielentuntojaan purkavat.
Satuin eilen sekä tänään paikkaan jossa nuoret tytöt nauroivat aidon tuntuisesti.
Se tuli kuin olisi suoraan sydämestä pulppuillut. Oli oikein mukava kuunnella heidän nauruansa ja teki mieleni kysäistä mille nauroivat, mutta kun olivat niin vieraita katsoin aiheelliseksi pysyä hiljaa.
Tuli mieleen samanlainen tapaus nuoruudesta, kun ruokatunnilla ollessamme eräs tapaus nauratti niin, että meinas........
Oli hyvän oloinen tunne pitkälle iltaan kun oli saanut purkaa tuntemuksensa nauruna maailmalle.
Jotenkin vain tuntuu etten itse enää osaa nauraa yhtä aidosti ja pienille tapauksille kuten nuorena.
Miten toisten ikäistemme laita lienee osaamisessa nauramisen taidossa, ja miltä tuntuu kun nuoremmat nauraen mielentuntojaan purkavat.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Vieraile tuolla 60 palstalla lukemassa Miksi..palstaa, kyllä se niin hauska on, varsinkin Ulpukan, Matamin juttelut Aslakille.
Naurattaa.... väkisinkin.
Kyllä tuon mainitsemasi ketjun kävin lukaisemassa, mutta älä pahaa tykkää, en kuitenkaan tarkoittanut otsikollani tuontyylistä "naurua".
Naurua on niin monenlaista, löytyykö iloista ja aiheellista naurua mistään.
Joku voi ehkä nauraa kyyneltenkin
läpi.
Mutta onnellista naurua on ani harvoin,
jotku vitsit naurattavat,mutta onko se
onnellista,naurua sitä en tiedä.
Ehkäpä onnellinen nauru on se joka
tekee myös toisen onnelliseksi ja
hyvän tuuliseksi.
Muistan jostain lukeneeni, että kun nauraa oikein sydämensä pohjasta, vaikkapa vitsillekin, ihmisessä itsessään tapahtuu jotain positiivista. Että olisi suotavaa ja terveellistäkin tuo nauraminen.
Mutta tietenkin, jos saa kanssaihmisensäkin nauramaan sydämensä pohjasta, niin silloin onnellistaa ja onnellistuu, olet oikeassa.
Oha se ihmise luonteest kii. Jotkut ovat herkäst nauravii, toine äärimmäisyys taas mörököllii luonteiltaa, joihi ei hevil nauru tartu.
Mie kerra tunsin yhen pohjalaise ja kest kaua, enneku sain hänet lepposemmi asjoi ajattelemmaa, hää ol nii järkevä sorttine.
Kyllhä se nii on, et harvemmiha sitä ennää nauruaiheit löytää, yksin ku on. Lapset välil lähettäät sähköpostiin sellasii vitsikkäit juttui, viimekskii mikä koski talve ensimmäisii lumisatteita ja mitä siit seuras. Voi, että mie nauroin täs konneen ääres, vatsa kippuras. Ja ku tää tapahtu viel aamutuimaan, niin koko päivän hihittelin vähävällii. Että ol mukava miel!
Serkkutytö kans haastelles meil on ain kans rattosaa. Tarinaa syntyy leikkimielel, itellemme naureskellen, mm. et "sillo ol sillo ja nyt on nyt".
Hymmyillähä sitä pitäs usjemmi. Yksinääki olles, jos kaik on ehkes lähes kohallaa elämäs. Ittesä ja toisiiheki takkii. Hymy ku tarttuu.
Nytkii voip hymmyillä auringo kans kilpaa! Mite ihana luonto!
Panenpa tässä sinulle, Lyylille - ja itsekullekin lukijalle - eilen miniältäni saamani viestin päivääsi ilahduttamaan:
"Arvoitus: Mikä on tärkeä,
hauska, iloinen, hieman hassu,
lämmin ja sillä on merkitystä?
- No, sehän olet sinä!"
Siinä on sanomaa annettavaksi kaikille, joista ajattelee samoin.
osaisinkin ajatella itsestäni noin. Joku kyllä menee just'nappiin, esim. hassu, ja lämmin, ne tunnustan itsänikin koskevaksi, muista mainitsemistasi en ole lainkaan varma.
Sitten vielä voisin lisätä omiin piirteisiini itsesyyttelyn ja oman itseni aliarvioimisen, niin kaikki olisi kohdallaan.
Nuo kuitenkaan eivät naurata,
mutta kun kuulen nuorempien nauravan juuri tuosta, jonkun mainitseman, elämisen ilosta, niin siitäkin jo tulee hivenen iloista mieltä. On kiva kuunnella kun he nauravat vaikka, meikäläisen kannalta katsottuna, tyhjistä asioista.
Sinä - kaikessa ystävyydessä - lopeta nuo mainitsemasi itsesi aliarvioimiset. Olet hyvä ja rakastettava siinä, missä me muutkin "kaikenmaailman tallaajat". Ei pidä liikaa katsoa taakseen, mennyt on mennyt, eikä siihen voida enää vaikuttaa. Pyritään miettimään huomisen anteja. Rakasta itseäsi. Rakkaus suojelee meitä.
Taisi tulla pieni iltasaarna. Halusitko kuulla sen, ei se mitään, kerroinpa sen kuitenkin!
Kaikkea hyvää toivotellen Helena
parhain kiitokseni "saarnastasi".
Olenkin ollut koko illan alamaissa jostain saamieni moitteitten takia, niinpä sait mielialani viestilläsi kohoamaan.
Kiitos Sinulle vielä.
aina mahdollisimman tukalassa tilanteessa, missä ei sais nauraa tai se ei olisi soveliasta. ei siis kenenkään onnettomuudelle vaan jos työni puolesta oon asiakkaan luona ja työkaveri möläyttää jotain tyhmää, niin hepulikohtaus iskee.
ja ku se kans ainä möläyttää...
Vitsikkäiden ihmisten kanssa on ihan kiva kanssakäydä ihan hepulikohtauksen saamiseen asti. Antavat iloa. Eri asia on, missä ja milloin. Kyllä se työkaverisikin toivottavasti kehittyy vielä tiedostamaan, milloin on sopivaa juttujansa murjaista. Toivotaan. Tai huomauta hänelle.
Elämäni eräässä vaiheessa jouduin tekemisiin henkilön kanssa, joka toisen vitsin kerrottuaan jatkoi seuraavalla jne. Meikämaija ehti väliin vain hymyilemään. Oli se senverran rasittavaa kanssakäymistä, että jätin tapaamiset. Senverran tosikko olen.
tuli mieleen yksi nuoruudenaikainen nauramisen tilanne jossa ei olisi ollut syytä nauraa.
Kävin rippikoulua, ja usein sitä pidettiin kirkossa. Istuimme joka kerralla samassa järjestyksessä vierivieressä kirkonpenkeillä ja minun viereeni sattui joutumaan "ikätyttö" joka oli jollain tavoin "kypsymätön". Oli ikääkin jo yli 20 vuotta.
Huomasin heti ensimmäisellä kerralla ettei hän osannut edes lukea. Hän piti katekismustakin ylös alaisin ja huulet höpisivät kovin niinkuin olisi lukenut.
Minäpä tönäsin toisella puolellani istuvaa tyttöä että hänkin huomaisi "ikätytön" toilauksen. Eihän sitä olisi saanut nauraa, vaan kyllä me kuitenkin nauroimme, mutta pappipa katsoi meitä kiukkuisena kuin Ylijumala konsanaan.
Oli se vaikeata kun nauratti eikä saanut nauraa, ja se tapahtui joka ikinen päivä.
Sunnuntaisin piti mennä Jumalanpalveluksiin, ja sielläpä sen naurun pidättäminen olikin vasta hankalaa.
Kyllä kuitenkin "ikityttö" sai aikuistodistuksen, vaikka ei lukeakaan osannut.
Vieläköhän nykyisin onnistuisi.
kahdeksan, ja meille on kertynyt semmosia kömmähdyksiä, että kun yhdessä niitä muistelemme, on paras että naiset käy ennen muisteluita pesemässä maskarat pois silmistä.
Muuten muistutamme pesukarhuja :-))
Näissä jutuissa on kukin vuorollaan "syyllinen", ja varsinkin kun sukuumme tulee uusi jäsen, hänelle kerrotaan samat jutut ja taas nauramme vatsat hytkyen, vedet silmissä.
Parasta huumoria mielestäni on arkipäivän tilannekomiikka, hyvin mielelläni jaan omat makeat kömmähdykseni ystävien ja työkavereiden kesken.
Eräs parhaimpia juttuja on kun olin tyttäreni, silloin noin kuusivuotias valkotukkainen enkeli,
kanssa ärrällä ja raaputimme ässäarpaa, hedelmäpeliä vieressämme pelasi mieshenkilö,
yhtäkkiä levisi ympärille ihan mahdoton pierun haju.
Menimme ulos ja sanoin tyttärelleni, että kylläpä oli mahtava pierunhaju sillä miehellä.
Tyttäreni sanoi rauhallisesti, se olin minä, mutta se mies luuli että se olit sinä.
Ennen sanottiin, että "räkänokastakin tulee mies, vaan ei tyhjän naurajasta". Nuorten iloittelua kuunnellessa tuntuu todellakin siltä, että he usein nauravat pelkästä olemassa olon ilosta.
Mikä sitten ketäkin naurattaa eri kulttuureissa? Nikita Hrustsev tunsi Kekkosen kautta hyvin Suomen ja suomalaiset. Hän kertoili mielellään ulkomailla vitsejä suomalaisten puheliaisuudesta. Tässä eräs hänen bravuureistaan:
Kolme suomalaista lähti metsälle. Aamuhämärässä hiihtäessään yksi näki jäljet lumessa ja virkkoi: jäniksen jäljet. Puolilta päivin toinen sanoi: eivät olleet jäniksen jäljet. Illalla laavulla makoillessaan kolmas sanoi: minä en kyllä lähde teidän kanssanne enää minnekään, te puhutte niin paljon!
Miksi jääkiekko-ottetu vihellettiin poikki?
No, kun maalivahdit olivat päissään.
he he hee hee he ho ho hoo ho ho
Naurulle,
sillä se on sielun musiikkia,
Harkinnalle,
sillä se on voimanlähde,
Leikkimielisyydelle,
sillä se on ikuinen nuoruus,
Ystävällisyydelle,
sillä se on tie onneen,
Rakkaudelle,
sillä se on Luojan lahja,
Anteliaisuudelle,
sillä aika on lyhyt itsekkyydelle,
Työlle,
sillä se on menestyksen hinta
noin aika pitäs osata käyttääkin.kiitos.
Lasten suusta kuultaville jutuille jaksaa aina nauraa. Esittelin pojalleni eri jatko-opiskelumahdollisuuksia ja häntä ei ilmeisesti enää niin kovin paljon kiinnostanut niin hän sanoi, että joo, joo, on paljon eri mahdollisuuksia, mutta minusta tulee missi. Esittele siinä sitten eri vaihtoehtoja.
no, jo sinul onkii veijari, kyllä se lapsilta parhaat palat tulee.
sie tietyst et oo huomant, et oot niistä jatko opinnoista puhunnu usseempaankin kertaan;) mutta hyvä oli pojan sutkaus.
mie ostan tyhjän kirjan,oon jo semmosen nähnykkii,se on kirja missä on kannet ja lehdet mutta ei mittää kirjotusta, eikä nimmee kirjalla.
siihen meinaan kerätä jehu pojan kertomaa, heti ensimmäisist sanoista ja lauseista. olis mukava ko sais kerätä niitä lentävii lauseita ihan tuonne sinunkin pojan jatko opintojen kohalle asti.
liena ko ehdotti jehu nimen pitämistä, ko kirjotan toivon pojasta kuitenkin monast,se onkii hyvä ajatus ,niin ei tule julkisuutee hänen oikeeta nimmee.
vaik jos hänen nimeks tulis vaikka jussi, niin onha jussia paljo olemas,mutta ko muutenkin täällä netissä esiinnyttää salanimellä niin ristitää poika näillä sivuil sitten jehuksi.;))
mie oon kovin huono vitsin kertoja ko ei mielee taho jäädä. mutta nauraa hohotan kyl ensimmäisenä.
tuo aaretin maalivahti vitsi kesti kyllä eilisestä tähän ,enneko ymmärsin sen,johtu vissii siitä ko en ole perillä jääkiekosta,mut tännää ko luin uuvestaa sen, niin johan naksahti, et päissäähän ne maalivahdit on:)))))
heippa
onha se nauru vanhemmiten muuttunu, se oikee makkee nauru, se joka tuntuu vatsas ja leukaperis,mikä vääntää kippuralle lattialle, se on harvemmassa.
joskus tapaa ihmisen jonka kanssa sellasee nauruun pääsee. minul ko oli nuor opiskelija tyttö monta vuotta auttamas ,ja myö tultii hyvin tutuksi keskenää.
kesäsin ko kitkettii kasvimaata, oltii välil siin naurun rytinässä pitkällää kasvimaalla, eikä saatu nauruu loppumaa,ko toisee vaa vilkas ja hää näytti luonnon huumorii porkkanassa,niin se alko uuvellee. sellastako nauruu sie muistelit,mille ei voi mittää.:))
toine ihminen oli meeri hää ku oli niin sukkela sananen ja ain löysi kaikesta jottain hassunkurista,niihä myöhä naurettii jokapäivä.
ja hänen kanssaa tuli muutaman kerran just niitä makeita nauruja, jota ei pietelly mikkää,oltii sitte missä vaan saatto nauru revetä liitoksistaa:)))
sellasen naurun jälkee jääpi hurjan mukava olo, hyvin onnellinen ja raukee tunne. niinko olis ollu jossain mukavas pyöritykses.
sillon tuntee naurun mahtavan merkityksen.sie tiiät joka oot joskus niin nauranut.
kyllähän mie joka päivä nauran jollekkin, television ohjelmille,niille saatan myös itkeekin,kisujen leikeille tai omille kömmähdyksille,mutta se ei ole sitä perimmäistä naurua,mikä syntyy joskus toisen kanssa.
se onkin kumma nauru, sitä ei voi päättää että kerrotaa vitsiä ja nauretaa ei se niin tule, se tullee itestää toisen saman sielusen kanssa,ennalta arvaamatta jostain ihmeellisestä sopukasta.
minun perusilmees on vissii hymyy suupieles, monast ko tuttu tullee vastaa hää kyssyy ,mitäs hauskaa sinul on sattunu tai ootkos lotossa voittanu ko niin naurattaa.
en kyllä huomaa nauravani,en kai mie niin hassu sentää ole,hulluhan se iteksee nauraa.:))
mutta toivo sano kerran et, sinul on ain ilonen ilme,että ootkos sie koskaa surullinen.
voi hää veikkonen,ei taia muistaa kaikkia meiän juttuja mitä enne juteltii, paljohan mie hänel kerroin surullistakii. pittääkö kaik kertoo uuvestaa ko miehel on muisti mänt ;)))
naurust muistuu äitin usein sanomana, et jokkainen syntyy itkien, eikä kukkaa kuole nauraen, niin kovaa elämä on.
jos tapaat tai sinul on ystävä, joka saap sinut nauramaa sydän juuria myöte, pidä kiinni hänest ko kulta kimpaleesta,sillä sitä hää on.
hyvää yötä kaikille
Lyyliseni, olet aika ihmeellinen ajatuksissasi.
Ihmettelen joskus, onko Sinulla todella noin sydämellinen katsantokanta joka asiaan, vai oletko oppinut jostain tuon käsittämättömän ymmärtämisen ihmeen.
Luin vastauksesi tälle "vanhemman miehen ystävyyden hakijalle" ja silloin jo ihmetteli kuinka osaat noin rauhallisesti vastailla kirjoitukseen joka monen käsityksen mukaan oli jopa pientä "irvokkuutta" osoittava.(kirjoitan vain oman ajatukseni edellisestä)
Juuri tuota nauramisen iloa tarkoitin, nauramista jolle ei voi mitään, ja se tosiaankin pulppuilee aidosti, hersyvästi ja saa toisetkin kiinnostumaan , vaikka ei edes tiedä naurun syytä.
Ikävä kyllä en ole löytänyt enää aikuis'iässä nauravaa ystävää.
Tulikin mieleni, mistä Sinut tavoittaisin, sillä juuri Sinusta varmaan saisi kuka tahansa ymmärtäväisen, iloisen ystävän.