Tietääkö joku, onko nykyään enää esim. kuvataideakatemiassa alle 18-vuotiaita opiskelijoita? Olen lukenut Edelfeltin, Schjerfbeckin ym. elämäkertoja ja ainakin Helene S. pääsi johonkin taidekouluun jo kymmenvuotiaana.
Onko tämä nykyään mahdotonta, kun esimerkiksi Kuvataideakatemiaan pääsemiseksi täytyisi olla lukiotasoinen pohjakoulutus.
Noin yleensä yliopistoihin päässeistä v. 2003 oli neljäsosa 19-vuotiaita tai alle (tämän päivän Hesarista).
Helene Schjerfbeck pääsi taidekouluun erään perheystävän/tuttavan suosituksesta tämän nähtyä tytön piirustuksia. Siis pelkkien piirustusten perusteella. Pääseekö minnekään tasokkaaseen taidekouluun enää näin? Siis en tarkoita suhteilla mutta ilman pääsykokeita (joita ei kai silloin edes tunnettu) tai lukiokoulutusta..
Itse olen kyllä lukiolainen, mutta matematiikka tuottaa sen verran hankaluuksia, että saa nähdä asetanko ikinä yo-lakkia päähäni.

Vastaukset 2
Vanhimmat
En usko, että esim. Taideakatemiaan pääsisi enää nykyään vapaaoppilaana tai alaikäisenä (vrt. 1800-luvun loppu ja H. Schjerfbeck). Suosittelen siis lukion käymistä, ahkeraa kuvataiteellista harjoittelua ja suurta sisua.
En halua pelotella, mutta aika harva pääsee taidekorkeakouluihin ensi yrittämällä. "Edes" AMK-tasoiset taidelaitokset eivät avaudu kauhean helposti. Tärkeintä on tietysti uskoa itseen ja oikeasti harjoitella ja duunata tosi paljon. No, kaikkea ei tosin pelkällä harjoittelulla saa, sen varmasti tiedät itsekin.
Eihän matikkaa ole edes pakko kirjoittaa. Ainakin itse kirjoitin reaalin ja jätin lyhyen matikan tosi lyhyeksi. Niin ja opiskelemaankin pääsin, en tosin taideakatemiaan, vaan taidehistoriaa yliopistolle.
tarvitsekaan kirjoittaa. Kaipa minä siitä selviän. Suomalaisella sisulla vaan puurtamaan. :)
Tottakai tiedän, että harva pääsee heti taidekorkeakouluihin. Mutta yrittämättä ei ainakaan pääse. Amk-tasoisiin on mun käsityksen mukaan jopa vaikeampaa päästä kuin moniin yliopistoihin (tarkoitan nyt kaikkia aloja). Niinpä. Teknisen osaamisen lisäksi taiteessa tarvitsee muutakin.. omaperäisyyttä, sitä "aitoa" taiteellisuutta. Tietenkin myös onni voisi olla eduksi, eikö niin? Muutenkin kuin kouluihin pyrkiessä, taideharrastuksessa muutenkin.. ;)
Joo, aion kirjoittaa reaalin hyvin ja tehdä kuviksesta lukiodiplomin.
Tulevaisuudensuunnitelmani eivät perustu pelkästään haaveelle opiskella tadetta; voisin opiskella kirjallisuutta tai historiaa ja siinä sivussa taiteilla. Loppujen lopuksihan harva menestynytkään taiteilija on opiskellut taidekoulussa.
Mutta joka tapauksessa uskon, että taiteella tulee olemaan suuri rooli elämässäni.